Rock, pop, alternative ›

Nollapisteen livekunto todistettu lauantaina Joensuun Ilovaarissa ja olihan kyllä hieno ilta. Muutama sana aiheesta alla näin jälkifiilistelyn merkeissä.
 
Tajusin tämän orkesterin ainutlaatuisen hienouden sen verran myöhään, että nämä comeback-keikat ovat ensimmäinen kerta kun keikalle lähtö tuli ajankohtaiseksi. Siispä Ilovaari-lippu hankittiin hyvissä ajoin, koska kyseinen tapahtuma oli ajankohdaltaan sopivin (sijainniltaan ei niinkään - Vaasa-Joensuu on varsin reipas siirtymä suoritettavaksi). Kesän ensimmäisen Nollapiste-keikan settilista oli varsin lupauksia herättävä, jopa täysin uutta materiaalia tarjoiltiin kahden kappaleen verran. Linkin takana Krapin Pajan keikan 27.6. settilista: https://absoluuttinennollapiste.fi/keikat/setit_2025.html#27_6_2025
 
Uudella materiaalilla aloitettiin myös Ilovaarissa. Uudet kappaleet "Rohkeus" ja "Kaatumisen jäljet" eivät jääneet kertaheitolla korvamadoksi, mutta kuulostivat kyllä ns. ehdalta tavaralta joten odotukset syksymmällä ilmestyvää uutta levyä kohtaan kasvoivat entisestään. Näiden jälkeen alkoikin sadella klassikkobiisiä toisensa perään, "Silti", "Savu meihin", "Rarmos Ybrehtar".... Settilista oli muistini mukaan 10. biisiin asti identtinen Krapin Pajan keikan kanssa, jonka jälkeen bändi lopetti iloittelun biisikaksikkoon "Ja jos"-"Suvannossa ylpeä ilme V".
 
Bändillä vaikutti olevan aidosti hauskaa ja keikka oli kaiken kaikkiaan hyväntuulinen. Soitto kulki tiukasti, Liimatta veteli useita laulumelodioita studioversioihin nähden poikkeavasti (kuitenkin melko maltillisin muutoksin) ja biiseissä kuultiin myös nokkahuilua sekä toista puhallinta jolla "Ja josin" introulinat suoritettiin - mikä lienee kyseinen soitin nimeltään? Rytmiryhmä skulasi upeasti ja vaihtoivat keikan aikana useita spontaaneja hymyjä, milloin mistäkin erityisen onnistuneesta/epäonnistuneesta fillistä johtuen. Lääkkölä on kyllä kuningas sekä kitaran että koskettimien varressa, kaivoipa mies myös vanhan punaisen Charvelinsa esille yhden biisin ajaksi.
 
Yleisöä kerääntyi keikan alettua varsin runsaasti. Taakse vilkuilu jäi sattuneesta syystä melko vähälle, mutta ilmeisesti väkeä oli tuossa pienellä katsomoalueella kutakuinkin niin paljon kuin vain mahtuu. Soundipuolikin oli kunnossa, tosin kaikkein tarkin kultakorvaisuus oli allekirjoittaneeltakin karissut muutaman urheilujuoman myötä. Välispiikeistä jäi parhaiten mieleen Liimatan vastaus yleisöstä huudettuun "Vittu että on hyvä keikka!!" -toteamukseen: Älä arvioi keikkaa ennen kuin se on loppunut. Vaikka nyt on mukavaa, niin lopussa voi jo olla ikävää.
 
Noh, eipä ollut ikävää lopussakaan. Ei varmaan pitäisi olla pelkästään ylitsevuotavan positiivinen livekeikkaa arvioidessa, mutta olipa kyllä mahtava kokemus josta jäi mielettömät vibat varmasti vielä pitkäksi aikaa. Toivottavasti tuleva levy poikii edes jonkin pituisen kiertueen, niin pääsisi uudelleen samoihin tiloihin. Kerrassaan upea yhtye, jossa soittaa upeita miehiä. Ja kauniita!