Muusikoiden.netMuusikoiden.net on palvelu, joka on suunnattu niin musiikin ammattilaisille, harrastelijoille kuin kuluttajillekin. Sivujen tarkoituksena on luoda keskus, jossa musiikista kiinnostuneet voivat kohdata toisensa, sekä tarjota monipuolisia palveluja internetin tarjoamien mahdollisuuksien mukaan.Tervetuloa mukaan!
13.03.2022 KAHDENKYMMENEN VUODEN IKÄÄN MATKANNUT HIDRIA SPACEFOLK KIERTUEELLA HUHTIKUUSSA TAMPERELAISEN POLYMOONIN KANSSA
| Hidria Spacefolkin kakskymppisiä juhlitaan huhtikuussa Tamperelaisen Polymoonin kanssa Lahdessa, Tampereella, Oulussa, Turussa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa!
"Hidria Spacefolk sinkoutui parikymmentä vuotta sitten stratosfääriin ja jatkaa seilaamista orbitaalillaan oman astrofyysisen ytimensä ympäri, jättäen kuin komeetta jälkeensä pyrstöllisen psykedeeliä säkenöivää sävelkudosta, joka tiivistyy ja syöksee kuulijansa kohti syvempiä sfäärejä ja tietoisuuden uusia tasoja."
Hidria Spacefolk on 1990-luvun loppupuolella Lohjan hippikommuunissa perustettu Suomessa harvemmin vastaan tulevaa vanhan koulukunnan aitoa space rockia todentava yhtye. Eräänlaisessa kulttimaineessakin pidetyn kokoonpanon kieppuvan avaruusprogen ympärillä junnaavat sykkivät konerytmit, itämaiset moodit ja epäluulottomat melodiat, jotka johdattelevat kuulijan lämpimän svengaavaan transsiin. Lue lisää » |
14.02.2022 PLAYBOI CARTI, THE KID LAROI JA MONIA MUITA KIINNITETTY RUISROCKIIN
|  Ruisrockissa esiintyvä Playboi Carti on yksi yhdysvaltalaisen rap-skenen suurista nimistä. Valtavan suosion saavuttaneen artistin tuotannon toistomäärät lasketaan miljardeissa, ja viimeistään kriitikoiden ylistämä tuorein albumi Whole Lotta Red lujitti artistin aseman genrensä kärkikastissa. Kokeellisen hiphopin tienraivaaja tunnetaan rap-tekniikkansa lisäksi mystisestä imagostaan ja synkästä symboliikastaan. Lue lisää » |
29.10.2021 APOCALYPTICA LÄHTEE AINUTLAATUISELLE KIRKKOKIERTUEELLE
|  Yksi Suomen kautta aikain menestyneimmistä yhtyeistä, Apocalyptica, tekee loppuvuodesta täysin uudenlaisen Matka Mieleen – Kaamoksen Sellot -kiertueen, joka on räätälöity maailman suurimmista metallifestivaaleista poiketen esitettäväksi kirkkoympäristössä. Sellistit Eicca Toppinen, Perttu Kivilaakso, Paavo Lötjönen sekä rumpali Mikko Sirén ovat luoneet instrumentaalisen konserttikokonaisuuden, joka tuo Apocalyptican musiikin myös täysin uusille kuulijoille. Lue lisää » |
27.05.2021 MUUSIKOIDEN.NET MIITTI 2021
| Muusikoiden.netin jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut käyttäjätapaaminen eli Miitti järjestetään tänä vuonna 20. - 22.8. Paikkana toimii viime vuosien tapaan Tuuhosen leirikeskus Ruovedellä. Tarjolla on edelleenkin hyvää meininkiä, musisointia ja sekä Internetistä kaivettu joukko nimimerkkejä, joita tällä kertaa kantaa oikea ihminen. Lue lisää » |
27.05.2021 QUEEN + ADAM LAMBERTILLE LISÄKONSERTTI HARTWALL ARENALLE
|  Suomessakin muutamaan kertaan yleisönsä hurmanneen Queen + Adam Lambertin jo vuonna 2019 alkanut Rhapsody World Tour saapuu Suomeen heinäkuussa 2022. Suosittu kiertue on jo ehtinyt vierailla suurilla areenoilla Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Australiassa, ennen kuin koronaviruspandemia laittoi kiertuesuunnitelmat uusiksi Euroopan osalta. Suomalaisten onneksi supertähtien kalenterista löytyi tilaa kahdelle Suomen-keikalle. Englannista 28.5.2022 käynnistyvä Rhapsody World Tour -kiertue päättyy Helsingin Hartwall Arenalle maanantaina 25.7.2022. Kaiken kaikkiaan Queenin alkuperäisjäsenet Brian May ja Roger Taylor heittävät yhdessä Adam Lambertin kanssa 34 keikkaa Englannissa ja Euroopassa. Lue lisää » |
10.02.2021 ILOSAARIROCK JULKAISI KASAN UUSIA ARTISTEJA
|  Joensuun Ilosaarirock julkaisi liudan uusia esiintyjiä 16.–18. heinäkuuta järjestettävälle festivaalilleen. Tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävään Ilosaarirockiin saapuu maailmanlaajuiseen suosioon vuoden 2012 jättihitillään Ho Hey ponnahtanut yhdysvaltalainen The Lumineers, joka viitoitti tietä viime vuosikymmenen alussa nähdylle indiefolkin ja americanan uudelleennousulle, ja kuuluu tätä nykyä genrensä ehdottomiin suurnimiin. Yhtye nähdään tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa ja Laulurinteellä. Lue lisää » |
27.06.2020 MUUSIKOIDEN.NET MIITTI 2020
| Muusikoiden.netin jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut käyttäjätapaaminen eli Miitti järjestetään tänä vuonna 28. - 30.8. Paikkana toimii viime vuosien tapaan Tuuhosen leirikeskus Ruovedellä. Tarjolla on edelleenkin hyvää meininkiä, musisointia ja sekä Internetistä kaivettu joukko nimimerkkejä, joita tällä kertaa kantaa oikea ihminen. lmoittautuminen miittiin on alkanut. Paikalle ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin jäsenet, mutta paikkoja on rajoitetusti. Lue lisää » |
Myös sinun uutisesi voi päästä Muusikoiden.netin etusivulle. Lue lisää. Kaikki uutiset löydät uutisarkistosta. |  |  | Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta rekisteröidy jäseneksi. Jos olet unohtanut salasanasi tilaa itsellesi uusi.
29.04.2022 Aini Helsinki 29.04.2022 Aino Elina Helsinki 29.04.2022 Arto Järvinen Tampere 29.04.2022 Hyväri Helsinki 29.04.2022 Höyhtyän Herkät Oulu 29.04.2022 Uusi Manner Jyväskylä 30.04.2022 Brymir Nokia 30.04.2022 Brädi Hamina 30.04.2022 Daddy Rollin' Stone Karstula 30.04.2022 Kallot Oulu 30.04.2022 Kari Hirvonen & Onnentähti Riihimäki 30.04.2022 Kaunis Kuolematon Nokia 30.04.2022 Kim Karvonen Varkaus 30.04.2022 Markku Aro & Diesel Riihimäki 30.04.2022 Million Dollar Tones Helsinki 30.04.2022 Omnium Gatherum Nokia 30.04.2022 Pauli Oscari Lahti 30.04.2022 Prison Field Soul Band Kuopio 30.04.2022 Rockin' Roy & The Coverganes Sipoo 30.04.2022 Rokkikone Popeda-Tribute Ruokolahti 30.04.2022 Rujot Riimit Ylöjärvi 30.04.2022 Rujot Riimit Ylöjärvi 30.04.2022 Saattohoito79 Kouvola 30.04.2022 Saija Tuupanen & Ex-Miehet Riihimäki 30.04.2022 Sweaty Squeeze Kokemäki
Muista lisätä myös omat keikkasi Muusikoiden.netin ilmaiseen keikkakalenteriin. Lue lisää. Katso myös keikat-postituslista. 29.04.2022 Trumpetisti/basisti hakee bändiä Tuusula 29.04.2022 Versatile drummer needed! Helsinki 29.04.2022 Haluatko nauttia kitaransoitosta? Parainen 28.04.2022 Cinematic metalliin laulajaa Hämeenlinna 28.04.2022 Cinematic metalliin laulajaa Lahti 28.04.2022 Cinematic metalliin laulajaa Tampere 28.04.2022 Cinematic metalliin laulajaa Helsinki 28.04.2022 Parempaa demoa? Helsinki 28.04.2022 Rautalanka pohjaista musiikkia? Tampere 28.04.2022 Musisointia. Kotka
29.04.2022 Myydään: Ibanez TS9 tubescreamer Helsinki 29.04.2022 Myydään: Buescher tenori saxofoni Kuopio 29.04.2022 Myydään: Euphonic Audio iAmp Doubler Helsinki 29.04.2022 Myydään: Rode NT3 kondensaattorimikrofoni Tampere 29.04.2022 Myydään: Eurorack Helsinki 29.04.2022 Myydään: Harmonikka Brandoni 4-Äänik. Kouvola 29.04.2022 Vuokrataan: Tampereen Ruskossa 35neliöinen treenikämppä vapaana Tampere 29.04.2022 Myydään: Line 6 HX stomp - stormtrooper white edition Espoo 29.04.2022 Myydään: Arnold Hoyer lyhytskaalainen basso Helsinki 29.04.2022 Myydään: Mad Professor Tiny Orange Phaser Handwired Kuopio
19.04.2022 Saarni rumpusetin teko stave tekniikalla. 19.04.2022 Puuhastelin tukevan mikkitelineen overheadeille 24.03.2022 Entropia666 kitarahärvelihistoria 08.02.2022 Tompan inventaario 19.01.2022 Syntetisaattorikokoelmani
Arvosi musiikin alalla: pystyt Katso myös mistä muusta on äänestetty!Muista myös Top-Listat! |