Media ja viihde ›

Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska: Kestävän elämän manifesti
 
Kerrassaan hieno kirja jossa on kuitenkin joitakin ongelmia. Tämä arvio summaa ajatukseni niistä ongelmista paremmin kuin osaisin itse laittaa paperille:
 
"Kestävän elämän manifesti on pienehkö teos, joka koostuu lyhyistä, aiemmin muissa yhteyksissä julkaistuista teksteistä. Sävy on informatiivinen ja melko akateeminen, mutta ei raskaslukuinen. Vaikka kirjoitukset on tehty vakuuttamaan modernia älykästä lukijaa, eli niissä on vahva tutkimuspohja jne., niiden sävy on yleisesti ottaen poleeminen ja mukaansatempaava. Teos on tosin omistettu "Pentin ja Markun muistolle", mutta Linkolaan ei (mielestäni hyvänä asiana) juuri lainkaan palata teksteissä; lukija voi pitää omat käsityksensä Linkolasta, olivat ne mitä tahansa. Kapitalismia ruoskitaan olan takaa, tarkasti ja taitavasti, tavalla joka tekee vastalauseiden esittämisestä jos lukija kokee sellaiseen tarvetta melko haastavaa.
 
Mutta ei toki mahdotonta. Kehuttuani vilpittömästi kirjaa ja ideologiaa, nostan esille kaksi pulmaa, jotka nousevat minulle okkuitistina esiin systemaattisesti, eli koskien itse pohjaa. Nämä kaksi pohjaongelmaa ovat (1) suhde biologiseen elämään ja (2) suhde ihmisen erikoisasemaan.
 
Ensimmäinen pulma on suhtautuminen biodiversiteettiin automaattisesti, perustelemattomasti positiivisena. Lähestymistapa vetoaa vahvasti tavanomaiseen intuitioon, mutta metafyysisesti näen sen ongelmallisena. Jos ja kun lähdetään liikkeelle siitä, että biologinen monimuotoisuus on itseisarvo ja kaikkein tärkeintä, jää läpikäymättä, millainen elämä on toivottavaa ja millainen ei. Tähän ei kirjassa, eikä muissakaan näkemissäni syväekologisissa julkaisuissa, ole annettu vastausta. Tiettyyn pisteeseen asti ongelma on merkityksetön, koska lähes jokainen ihminen pystyy asettamaan biodiversiteetin positiivisen säilyttämisen johonkin itselleen mielekkääseen kontekstiin. Ehdoksi voidaan asettaa esimerkiksi lajin vakiintuneisuus ja kestävyys, niin että biodiversiteettiin ei lasketa uusia, "tehtailtuja" lajeja, tai nopeasti muuntuvia orgaanisia viruksia.
 
Mutta sitten tullaan samassa asiassa pisteeseen, joka okkultistille on äärimmäisen merkityksekäs. Kestävän elämän manifesti kuten muutkin syväekologiset teokset operoivat esoterian näkökulmasta hyvin dualistisessa maailmassa: maailmassa jossa mielekästä elämää ilmaisee orgaanisuus. Okkultisti puolestaan ei näe yhtä ontologista leikkaajaa esimerkiksi kiven ja sammaleen välissä. Ei myöskään (näennäisesti) elävän ja (näennäisesti) kuolleen, tai fyysisen ja henkisen. Okkultismin näkökulmasta asiat kuten massasukupuuttoaalto juuri nyt tai massasukupuuttoaalto 65 miljoonaa vuotta sitten näyttävät jossain määrin samanlaisilta, siinä missä syväekologien näkökulmasta ne ovat kuin yö ja päivä: ensimmäisen on aikaansaanut paha ihminen, toisen on aikaansaanut hyvä luonto.
 
Ja tästä tullaan ongelmakohtaan 2. Jos kerran ihmiselle ei anneta mitään varsinaisia henkisiä attribuutteja, joiden kautta se olisi sui generis eikä eläin, miksi ihmistä syyllistetään aiheuttamastaan tuhosta niin tavattomasti? Minkä varassa? Miten ihminen, eläinlaji muiden joukossa, voisi toimia muutoin kuin se toimii? Jos emme syytä nälkäistä tiikeriä lapsen syömisestä emmekä poikasiaan puolustanutta karhua ihmisen tappamisesta, millä perusteella syytämme typerää ihmislajia sen aiheuttamasta tuhosta? Onko ihminen siis kuitenkin jotain muuta kuin luonnon osa? Juuri tässä kohden mukaan tulevat suorastaan uskonnolliset, mystiset tuntemukset: ihminen on tavallaan vain eläin, mutta kuitenkin mystisesti silti paha ja ikään kuin itse valitusti muita typerämpi (mikä on mahdoton paradoksi).
 
Nämä kaksi ongelmaani ovat kuitenkin enemmänkin eräänlaista hedelmällistä kitkaa kuin erimielisyyttä, sillä niistä ei seuraa etiikan tai toiminnan suurtakaan eriävyyttä. Ja vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että luultavasti parasta mitä maailmalle voisi tapahtua olisi sen täydellinen tuhoutuminen, tiedostan tämän ajatuksen henkilökohtaisen patologisuuden, ja arvostan enemmän ihmisiä jotka tahtovat maailmaa pelastaa. Uskoakseni juuri tämä "epätoivo-toivo" myös linkittää yhteen omaani (jossain määrin nekrosofista) ja syväekologista idealismia: samalla tapaa ollaan siellä kierrätysastialla jaottelemassa tuntien, että eihän tällä nyt mitään merkitystä ole, mutta jotain on yritettävä ihan periaatteessa. -J.N."