Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Hyvä dokkarihan tuo oli. Ei oo helppoa ollu, tylyn näköisiä ne pylväsdiagrammit levy-yhtiön toimistolla. Hyvä jos tuo viimeisintä edellisin levy kiertueineen sai tilit taas nollaan.
 
Ei siinä, itte oon eka levystä asti seurannu, en mitenkään aktiivisesti (eka levyn ajalta keikan oon nähny, oliko Sonata Arctica silloin vielä pieni nimi ja lämppäs Lordia Oulun Öissä) mutta joka levy on ennemmin tai myöhemmin tsekattu.
 
Ekalla levyllä oli hittibiisin lisäksi muutama muu aika suora hard rock -veto ja päälle muutamassa biisissä fiilis "kuin jatkoa Alice Cooperin Trash/Stoopid-levyille". Tuotannossa ehkä vähän jotain soundiongelmaa. No, karkeasti ottaen puolet biiseistä jees. Ymmärrän jos jenkit alunperin aiko yhdistää tämän ja seuraajansa ja kerätä parhaat sille (tosin se tais sitten jäädä toteutumatta jenkeissä). No, yksi kova hitti ja pari vieläkin keikalle kelpaavaa eli ihan jees alku (virallisissa julkaisuissa).
 
Kakkoslevysta eka fiilis tulee siitä musiikkilyhytelokuvasta. Soundit on monessa kohtaa raskaammat, meno synkempää ja koneet ton päälle soundaa aika huonolta. Oikein mitään selkeätä linjaakaan ei löydy, sounditkin vaihtelee mutta edelleen kaipais linjakasta tuottamista. No, muutama biisi jää kuitenkin mieleen ettei ihan ohi mene. Ei oo tainnu moni biisi enää soida keikoilla tältä levyltä.
 
Kolmoslevyllä on heti kärkeen enempi kikkeliä ku edellisellä. Rokkimenoa (välillä aika nopeaakin) ja jopa tommonen heviballadi. Biisien laatu siis nousee, tuotantokin osittain mutta onhan tässä loudness war ollu päällä tän levyn teon aikaan ja tuotannon laatu vaihtelee biisienkin välillä (timanttiin on satsattu enempi). Kaikki muistaa SEN euroviisubiisin, kyllähän se semetoitui eeppiseksi, mutta on tolla muitakin hyviä biisejä, Udokin siellä kirkuu ja muutenkin vierailijoita levyllä riitti. Kuitenkin puutteineenkin paras tähän mennessä tehdyistä.
 
Nelonen (Deadache) kärsii jotenkin kans tuosta tuotannosta (rummut!) mutta on siellä biisimaailmassakin taas isoa heittoa, ei tuo "Monsters..." hitaampi kyllä lähde toimimaan oikein millään. Toisaalta taas "Man Skin Boots" on melkoinen iskusävelmä. Pari vauhtirokkibiisiä ja siitähän sitä keikkamatskua. Soundit käy vähempi päälle ja mun mielestä soittaminen on jotenkin taidokkaampaa nyt. Ei ihan edellisen levyn tasoille.
 
Vitonen lähtee tasapainoisemmin vyörymään. Matsku on soundeiltaan vähän tasaisempaa kuin aiemmin (eikä koneet häiritse) ja balladikin "Call Off The Wedding" toimii aika kivasti. No, onhan tuo "This Is Heavy Metal" semmoista Kotiteollisuutta kertsissä ja toisaalta "Midnite Lover" rennompaa rokkia (taas fiilarit Alice Cooperiin). "Granny's..." viittaa jo aika suoraan eka levyn fiilareihin (Devil's A Loser). Tuotanto tasoittuu, biiseissä on vielä vähän hakua. Semmonen iso hitti puuttuu (ehkä tuo "Babez" mutta mulle se ei toimi "hitiksi" täydellisesti).
 
Kutonen (To Beast...) on kuulostaa tasapainoiselta, tosin avaus ei mulle niin toimi mutta sitten kyllä tykittää. "I Luv Ugly":ssä on sitä Lordin "olemusta". Ja toki komiasti riffitelty "The Riff" on varma tärppi. Tuotanto toimii niin hyvin että raskaammatkaan biisit ei häiritse vaan ne tulee tunnelma edellä. Aika monessa biisissä tuntuu että bändistä saadaan irti vaikka mitä. "Schizo Doll":kin on yllättävän jämyn kuuloinen ja rullaa, semmoista "alkupään Lordia mutta paremmin tehtynä". "Ca-Ca-Candy..." on melkoinen tykitys ja mun mielestä levyn kovimpia hittejä ja livesettiin ehdottomasti. Kokonaisuudessaan tää tuntuu tähän astisista parhaalta, tossa on koko ajan homma kehittyny ja alkaa ne parhaat osat summautua.
 
Seiska eli uusin (SFO) on vähän tuoreemmassa pyörityksessä ollu ja startissa mennään jo metallimpaan ilmaisuun mutta soundit tuntuu olevan balanssissa. No, kokonaisuus on aika rok. Lyhyesti sanottuna osa biiseistä iskee aika kovaa ja kun parin skippaa niin saa kovan kokonaisuuden luupattavaksi. Ehkä vähän liian tuore levy arvioitavaksi mutta kyllä tää varsin hyvältä on kuulostanu. Soundit ja tuotanto tekee hyvää. Biisimatsku on nykystandardien mukaan kunnossa (levyillä ruukaa olla täytettä, artistista riippumatta) kun kuitenkin on niin monta biisiä joita voi luupissa vetää kymmenen kertaa.