Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Jotta musiikkia voisi arvottaa, sitä pitää tarkastella ulkoa päin.
 
Tämätämätämä.

velipesonen: Jos musiikkia tarkastellaan siitä itsestään käsin, joudutaan väkisin tarkastelemaan sen sisäistä rakennetta ja siinä tulee kyllä raja vastaan. Sellainen tarkastelu on avarimmillaankin teknokraattista, arkkitektonista. Jotta musiikkia voisi arvottaa, sitä pitää tarkastella ulkoa päin.
 
velipesonen: positiivisen ajattelun vitsaukselta, jossa musiikintekijän sanottavaa arvioidaan silloin kun hän ei sitä sano. Konteksteihin sitominen on usein toiveajattelua.
 
Nyt kaipaisi jälleen hieman valotusta, että miten sitä musiikkia oikein pitää tarkastella? Siis ulkoa päin, mutta kuitenkin niin, ettei kuule siinä mitään mitä tekijä ei ole tahtonut sanoa?

Askr: Nyt kaipaisi jälleen hieman valotusta, että miten sitä musiikkia oikein pitää tarkastella? Siis ulkoa päin, mutta kuitenkin niin, ettei kuule siinä mitään mitä tekijä ei ole tahtonut sanoa?
 
Ulkoa päin niin ettei ole kuulevinaan mitään mitä siinä ei ole.

velipesonen: Ulkoa päin niin ettei ole kuulevinaan mitään mitä siinä ei ole.
 
Kyllä musiikin tarkastelu on sitten tylsää.

Sakmongkol: Kyllä musiikin tarkastelu on sitten tylsää.
 
Jep. Tylsää ja antoisaa.

sellisti: Mutta et kuitenkaan rockmusiikkina. Se tässä se ongelma on. Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä on se joku kaikkien genrejen yläpuolella oleva abstrakti ja universaali "musiikki"-käsite ja sen laatukriteerit, joiden perusteella kaikkia musiikinlajeja voi arvioida samanarvoisesti keskenään.
 
Arvioin rockmusiikkia aina vain pelkästään rockmusiikkina, klassista musiikkia klassisena musiikkina, rhythm and bluesia rhythm and bluesina, länsiafrikkalaista rummutusta länsiafrikkalaisena rummutuksena ja jazzia jazzina.
 
Nämä kaikki korpukset ovat tosin kyllin lähellä toisiaan, jotta niiden arviointiin voitaisiin soveltaa samoja menetelmiä. Nämä lajit ovat myös lainanneet paljon sisältöjä toisiltaan, jos vain ne ovat sattuneet samanaikaisesti kehittymään. Klassinen minimalismi on velkaa länsiafrikkalaiselle tekemiselle, jazz on velkaa klassiselle musiikille, rhythm and blues on velkaa jazzille ja rock on velkaa erityisen paljon velkaa noille kaikille sekä päinvastoin. Transatlantisuus on noin 500 vuotta vanha ilmiö myös musiikissa.
 
Jostakin on keskusteluun tupsahtanut virhekäsitys siitä, että rock olisi jotekin autonominen kenttä ja vakio - ikään kuin rockilla olisi oma kieli, jota voi tulkita vain itseänsä kelvottomiin levyihin hukuttava besserwisser. Haluaisin tietää, kuinka paljon ihminen saa kuunnella muuta musiikkia, jotta hän vielä saisi arvioida rockia?

sellisti: Tietenkin musiikin peruselementit ovat olemassa genrerajoista riippumatta, mutta jos arvioija olettaa että ne ovat samoin kriteerein arvioitavia elementtejä esim. Mozartissa ja Iron Maidenissa, niin ei olla ihan kyllä tehtävän tasalla.
 
Mielenkiintoista, että mainitset nuo kaksi, koska eikö voikin ajatella, että molemmat
ovat omalla tavallaan symmetristä ja selkeää?

Jupi57: Mielenkiintoista, että mainitset nuo kaksi, koska eikö voikin ajatella, että molemmat
ovat omalla tavallaan symmetristä ja selkeää?
 
Ai melodisesti..? No, omissa konteksteissaan varmaankin joo. Mutta mun mielestä wieniläisklassismin ja heavy metalin melodiikalla on sittenkin ehkä enemmän erilaista kuin yhteistä. Nuo nyt oli sen kummemmin miettimättä heitetyt esimerkit.

jazzmies: Arvioin rockmusiikkia aina vain pelkästään rockmusiikkina, klassista musiikkia klassisena musiikkina, rhythm and bluesia rhythm and bluesina, länsiafrikkalaista rummutusta länsiafrikkalaisena rummutuksena ja jazzia jazzina.
 
Hienoa jos näin on, pahoittelen väärinymmärrystä. Silti vaan jotenkin tuntuu että sä katsot sitä rockiakin vähän niiden jazzlasien takaa, tai sellaisen käsityksen helposti saa.
 
Jostakin on keskusteluun tupsahtanut virhekäsitys siitä, että rock olisi jotekin autonominen kenttä ja vakio - ikään kuin rockilla olisi oma kieli, jota voi tulkita vain itseänsä kelvottomiin levyihin hukuttava besserwisser. Haluaisin tietää, kuinka paljon ihminen saa kuunnella muuta musiikkia, jotta hän vielä saisi arvioida rockia?
 
Ei ole kyse - ainakaan mun kohdalla - siitä, vaan että edelleenkin pitää osata tehdä ero sen välillä, arvioidaanko rockia, tai mitä tahansa genreä, suhteessa muihin genreihin vai jotain genren sisäistä ilmiötä, esim. julkaisua tai konserttia, suhteessa saman genren muihin vastaaviin. Minusta ne on kaksi ihan eri asiaa. Voi olla että täällä puhutaan nyt vähän ristiin eri asioista kun niin monella on lusikka samassa sopassa.

jazzmies: Jostakin on keskusteluun tupsahtanut virhekäsitys siitä, että rock olisi jotekin autonominen kenttä ja vakio - ikään kuin rockilla olisi oma kieli, jota voi tulkita vain itseänsä kelvottomiin levyihin hukuttava besserwisser. Haluaisin tietää, kuinka paljon ihminen saa kuunnella muuta musiikkia, jotta hän vielä saisi arvioida rockiat?
 
En usko, ettää monikaan täällä on väittänyt, että rock olisi aurtonominen kenttä, tai vakio. Minun muistini mukaan se olet lähinnä sinä, joka olet tällaisia vakiointeja esittänyt julistaessasi koko rockin lähtökohtaisesti alemmaksi, heavyn/metallin leimallisesti täysin kamalaksi - Se että rockin arvioinnissa otetaan sen ominaislaatu huomio on ei siis tarkoita että se olisi umpioitu tai vakioitu. Asia ei ole sen kummallisempi kuin se, että traditionaalista länsimaista kansanlaulua ei syytetä täysin mielenkiinnottomaksi ja alkeelliseksi siksi, että se ei toteuta Schönbergin dodekafoniaa (tai ehkä jotkut niin tekevätkin, mutta yhtä väkivaltaista sekin on).
 
En myöskään tiedä mistä päättelet mitä kukin kuuntelee ja miten kelvotonta se on. Kaikilla ei ole ollut viitseliäisyyttä julkaista levyhyllyään tai halua päteä sen "oikeanlaisuudella". Musiikillisen älykkyyden todistelu sellaisin keinoin vaikuttaa, anteeksi nyt vain, aika murrosikäiseltä (muissa tarkoituksissa levyhyllyt ovat kyllä kivoja ja mielenkiintoisia).
 
Minusta on aika normaalia, kaikkea muuta kuin poikkeuksellista, kuunnella musiikkia klassisesta rockiin, kansanmusiikista jazziin ja nauttia niistä kaikista aivan niinä itsenään.

Askr jazzmiehelle: En usko, ettää monikaan täällä on väittänyt, että rock olisi aurtonominen kenttä, tai vakio. Minun muistini mukaan se olet lähinnä sinä, joka olet tällaisia vakiointeja esittänyt julistaessasi koko rockin lähtökohtaisesti alemmaksi, heavyn/metallin leimallisesti täysin kamalaksi - Se että rockin arvioinnissa otetaan sen ominaislaatu huomio on ei siis tarkoita että se olisi umpioitu tai vakioitu. Asia ei ole sen kummallisempi kuin se, että traditionaalista länsimaista kansanlaulua ei syytetä täysin mielenkiinnottomaksi ja alkeelliseksi siksi, että se ei toteuta Schönbergin dodekafoniaa (tai ehkä jotkut niin tekevätkin, mutta yhtä väkivaltaista sekin on.
 
Samaa mieltä. jazzmies on jo niin paljon vääntänyt täällä asiaansa, että alkaa tulla jo väkisin pussiinmenoja ja selkeitä huteja. Niin siinä käy, kun on liian ehdoton ja umpimielinen. Tiedän itsekin kokemuksesta ja yritän aina välttää tällaista... ;) Ettei jazzmiehellä olisi tullut jo vauhtisokeus.
 
jazzmies: Arvioin rockmusiikkia aina vain pelkästään rockmusiikkina, klassista musiikkia klassisena musiikkina, rhythm and bluesia rhythm and bluesina, länsiafrikkalaista rummutusta länsiafrikkalaisena rummutuksena ja jazzia jazzina.
 
Arvioit toki rockia rockina, joka on mielestäsi ala-arvoista. En tosin tiedä minkä arvoista mikäkin on, koska eihän sitä voi määrittää. Mutta se, että olet joko musiikilliselta tunneälyltäsi rajoittunut ymmärtämään rockia, tai sitten sulla on joku pakkomielle tai viha dissata sitä, ei todista rockin olevan monia muita lajeja tunneköyhempää ja vaikuttamattomampaa. Ja musiikillinen äly itse jossain musiikissa ja vastaanottajan fiilis ei ole mikään genrekysymys, vaan teos- ja toteutuskysymys suhteessa vastaanottajaan ja ymmärtäjään.
 
Esimerkiksi Uriah Heepin Lady in Black ei ole yhtään eikä mitenkään vaikuttimena köyhempi teos kuin vaikkapa joku Miles Davisin So What. Ei vaikka Heepin teos sisältää vain kaksi sointua ja hyvin pelkistettyä/yksinkertaista menoa. Ja ei, vaikka sitä "musiikillisen tunneälyn puutetta" rikastetaan "sekundaarisilla" rock-lyriikoilla. Musiikkiin enemmänkin perehtynyt tarvitsee toki haasteita kaivaten noita monimutkaisempiakin musiikkiteoksia. Mutta onko se väärin tai pelottavaa, että joissakin genreissä fiiliksiä ja tunneälyä saavutetaan keskimääräistä selvästi suoremmin keinoin? Ja siltikin saavutetaan, vaikka jotkut dissaavat niitä keinoja tai tyylejä päivätöikseen.
 
Sitä paitsi kun sanot arvioivasi rockia aina vain pelkästään rockina, on siinäkin asiassa on yksi todella iso ristiriita. Nimittäin arvioidessasi rockia julistat koko ajan sen vähäarvoisuutta ja vertaat koko ajan rockin rakenteita, elementtejä, ominaisuuksia, vivahteita, ilmiöitä ja keinoja moniin muihin ylemmäs nostamiisi tyyleihin. Melko jännää tuon tason ammattimieheltä.
 
Minusta julistuksistasi paistaa eräänlainen miinusmerkkinen fanaattisuus. Fanaattisuushan on lähinnä yksisuuntaista ja monipuolisemman (avaramman) ajattelun poissulkevaa kiihkoilua jonkun asian puolesta, mutta tämä vaikuttaa taas kiihkoilulta jotakin vastaan. Koulutuksestasi on ainakin tässä tapauksessa se hyöty tosiaan, että sulla on laajempi sanavarasto käytössä. :) Mutta jos sen sijaan kirjoituksesi olisivat huviprovoa, olisi se vielä kummallisempi vaihtoehto ja ajanviettotapa.
 
jazzmies: Haluaisin tietää, kuinka paljon ihminen saa kuunnella muuta musiikkia, jotta hän vielä saisi arvioida rockia?
 
Tiedät itsekin meidän (näiden monien rock-mielipiteidesi kritisoijien) tietävän, ettei se ole siitä kiinni.
 
Askr: Minusta on aika normaalia, kaikkea muuta kuin poikkeuksellista, kuunnella musiikkia klassisesta rockiin, kansanmusiikista jazziin ja nauttia niistä kaikista aivan niinä itsenään.
 
Niin, kysehän on siitä mistä, milloin ja miten haluaa nauttia. Monessa tapauksessa nauttijat haluavat nauttia monenlaisista asioista. Tässä voisin kuvittaa rockin aktia yleisöön vastaavasti verrattuna jazziin:
 
Rock-akti: Mies tapaa naisen baarissa ja menee sitten itse asiaan viekoittelevasti kysyen, mentäiskö nussii? Ne sitten menee, nauttii toisistaan ja niillä on kunnon hekumoiva ja reilu pano, mistä jää todella hyvä olo.
 
Jazz-akti: Mies ja nainen tapaavat kirjastossa, kun nainen tiputtaa vahingossa lainaamansa kirjan lattialle ja mies kohteliaisuuttaan nostaa sen. He katsovat toisiaan arasti, mutta hymyillen. Kaksi viikkoa myöhemmin he tapaavat kaupassa, jossa nainen tulee rohkeasti kysymään mieheltä, tietääkö hän kananmunien sijaintia. Mies ei ole aivan varma, mutta osittain yhdessä he löytävät munahyllyn pienien mutkien ja hakemisen jälkeen. Kassalla he ovat vierekkäisissä jonoissa, huomaavat toisensa ja yrittävät taistella väkisin tulevia hymyjään kohtaan. He sattuvat autokouluun samaan aikaan ja helpottuneina istuvat teoriatunnilla vierekkäisille paikoille, koska kumpikaan ei tunne sieltä muita. Muutaman autokoulupäivän jälkeen he uskaltautuvat iltatreffeille. Treffeillä he käyvät neljä kertaa kolmen viikon aikana, ennen kuin koskettavat toisiaan. He istuvat hiljaa sylikkäin ja halailevat. Seuraavilla treffeillä he päätyvät sänkyyn viinin rohkaisemana ja käyttävät maltillisessa seksissään myös sordiinoa...eh... siis kondomia. Mutta kylläpäs se oli hienoa ja elämällä oli taas merkitys.
 
Kuten tästä voi huomata, yksi tapa on voimakasta ja brutaalia, kun taas toinen on monimutkaista, mutta kultivoitunutta. ;)

Cimble: Esimerkiksi Uriah Heepin Lady in Black ei ole yhtään eikä mitenkään vaikuttimena köyhempi teos kuin vaikkapa joku Miles Davisin So What.
---
Kuten tästä voi huomata, yksi tapa on voimakasta ja brutaalia, kun taas toinen on monimutkaista, mutta kultivoitunutta.
 
Hyvät piisit muuten heitit vertailuun - molemmat modaalisia ja minimaalisella sointuvarannolla varustettuja. 'Lady in Blackissa' vain yksi moodi (aeolian omit 6) ja kaksi sointua, ja 'So Whatissa' kaksi samanlaista moodia (dorian), joissa kaksi samanlaista sointua. LiB:ssä mielikuvat luo sanoitus sävellyksen ollessa varsin yksiselitteinen, kun taas SW:ssa harmonia on ambivalenssi johtuen kvarttiharmonian moniselitteisyydestä (dorian-mixolydian), sillä muusikot tai kuulijat voivat hahmottaa pidätyssoinnun eri tavalla. Tämä on se suurin lajien välinen ero - rock vääntää musiikkia rautalangasta ja jazz vääntää rautalankaa musiikista. Muut erot ovatkin sitten lähes yhtä merkittäviä edellisen kanssa: yhdessätekemiselle tyypilliset call and response, in 'n out ja tension-release -piirteet ovat unohtuneet LiB:sta, mutta sentään kumulatiivinen orkestointi ja ripaus bluessävyjä on kuultavissa.
 
Mutta en minä ihan totta vie rockina pidä tuota Uriah Heepin esitystä. Se on modaalista brittiballadia sähkösoittimilla. Miles Davisin jazzissa on kyllä paljon enemmän rockia kuin Heepissä - 'So Whatissa' on paljon enemmän voimaa ja brutaaliutta.

PsychedelicWarlord: Se mistä kannattaa olla huolissaan on jazzin kuolema.Pitkälti verovaroin tuetut musiikinlajit ovat ne jotka alkavat olla vaaravyöhykkeessä kun hallitukset alkavat karsia menoja.Mm.terveydenhuoltomenojen kasvaessa voi olla ,että kiusaus leikata kulttuurin tukea on varsin kova.Ja suurin osa kansasta tuskin nousee barrikadeille "apurahajazzin" puolesta.Myöskään resurssit koulutukseen eivät tule olemaan itsestään selvyys.Jo nyt esiintyy mediassa mielipiteitä ,että taideammatteihin koulutetaan liikaa ihmisiä.Samoin edellytetään työllistymistä ja yritysideoiden syntyä koulutuksen seurauksena eli hyvältä ei tässä mielessä näytä.
 
Suuressa maailmassa riittää vielä populaa jazzillekin ,mutta Suomessa se on goodbye jos julkinen tuki loppuu.Suuntaus on ikävä eikä mahdollinen elitistinen pullistelu todellakaan paranna asiaa.Suuntaus on mielestäni ikävä koska kaikkea musiikkia tarvitaan.
 
Rockilla ei tässä suhteessa ole hätää koska se on aina toiminut enemmän tai vähemmän markkinaehtoisesti eikä ole muutenkaan kovin riippuvainen julkisesta tuesta.
 
Jazzhan kuoli vuonna 1967, joten se elää maan alla aivan kuten rock sitten vuoden 1986, eli ei syytä huoleen. Se vaan vaikuttaa rockintoilijan perpektiivistä siltä, että rock merkitsisi suurelle osalle ihmisitä paljonkin. Musiikki merkitsee vain harvoille ylipäätänsä mitään, ja rockkonserttiin meneminen on hyvä syy päästä vetämään arkikännit ja skippaamaan vauvan nukutusvuoro. Pori Jazzin piknikkonsertti on vastaava toimistotyöntekijälle.
 
Ainoa tapaa saada jazzille jatkuvuutta, aivan kuten klassiselle musiikille, on sivistäminen. Rock on niin helppoa ja yksinkertaista, joten sen tajuaa pikkulapsikin. Ja se on helppoudessaan markkinamiehille muun poppiksen tavoin helppo myyntiartikkeli. Mutta miksi jäädä musiikillisesti lapsen tasolle? Syy on sivistymättömät poppisvanhemmat ja rockintoilijaisät, joilla on järkähtämättömiä ennakkoluuloja muita musiikkeja tai taidemuotoja vastaan, tai heillä ei sitten ole mitään intressiä kasvattaa jälkikasvustaan kulturelleja, vaikka pitäisi. Ensimmäisen polven rockintoilijaisät ovat pohjimmiltaan laiskoja ja egoistisismukavuudenhaluisesta motiivistaan itsensä tyhmäyttäneitä konservatiiveja, joilla ei itsellä ole omasta syystä ole antaa kättä pidempää lapsensa kultivoimiseen. Näin tulee englantilaisen työläisperheen kaltainen väliinputoajajaktumo: työtön lapsi työttömällä isällä, jonka isä oli taas työtön. Tuo putki pitäisi pystyä katkaisemaan sisältä käsin, ja koulu ei voi tehdä kaikkea. Kaikki lähtee omasta itsestään, joten kanna itse oma vastuusi monipuolisen kulttuurinkulutuksen ylläpitämisestä ja itsesivistyksestä.

Sivistyneistön piirissä kirjoitamme kirkkosävellajien nimet suomenkielisessä yhteydessä suomeksi. Puolikielisyyden vaara uhkaa monikielistä!

jazzmies: Ainoa tapaa saada jazzille jatkuvuutta, aivan kuten klassiselle musiikille, on sivistäminen.
 
Eipä taida "sivistäminen" ainakan tuolla tyylillä purra.Kyllähän se niin taitaa mennä ,että jazz häviää kun/jos julkinen tuki loptetetaan.Tällöin tuskin nähdään tarpeelliseksi ylläpitää myöskään mitään koulutusta jazzille - ainakaan julkista tukea nauttivaa.
 
Ja elitismi vain nopeuttaa syöksykierrettä ,koska tukien leikkaus on kansalle helppo perustella.Jo ennestään vahva "apurahataide" kuva saa ikäänkuin lisävahvistusta.
 
Ainoa keino on avoin asenne musiikkiin ja objektiivinen suhtautuminen musiikkiin - ilman jaottelua.Tällöin esim.opetus voi ehkä jatkua.Toivoisin näin.
 
Kaikki em. on mielestäni hyvin ikävää koska se harventaa musiikin monimuotoisuutta.
 
Rock on niin helppoa ja yksinkertaista, joten sen tajuaa pikkulapsikin.
 
Osa rockista on osa ei.Niinkuin muistakin musiikinlajeista.Ja yksinkertaisuus voi olla myös täysin tarkoituksellista.Ja monimutkaisuus ei aina tarkoita paremmuutta tai edes kehittyneisyyttä.
 
Vai lasketaanko sävellyksen paremmuus sillä montako nuottia siinä on? :-)
 
Ja se on helppoudessaan markkinamiehille muun poppiksen tavoin helppo myyntiartikkeli. Mutta miksi jäädä musiikillisesti lapsen tasolle?
 
Osa rockista myy osa ei.Tehdään myös paljon rockia jota ei ole tarkoituskaan myydä miljoonia.
 
Pointti on se ettei rock ole riippuvainen julkisesta tuesta.Siksi se selviääkin ja siksi jazz on vaaravyöhykkeessä.Jazzista ei tule koskaan samalla tavalla "itsensä elättävää" kuin rockista ja elitistinen "apurahajazzin" leima jota ei ehkä kannata entisestään vahvistaa.
 
Esim.nimimerkki Sellisti tekee täällä hyvää työtä klassisen musan suhteen.
 
Syy on sivistymättömät poppisvanhemmat ja rockintoilijaisät, joilla on järkähtämättömiä ennakkoluuloja muita musiikkeja tai taidemuotoja vastaan, tai heillä ei sitten ole mitään intressiä kasvattaa jälkikasvustaan kulturelleja, vaikka pitäisi.
 
Nimittely ja toisen musiikinlajin halventaminen eivät ainakaan aja jazzin asiaa.Päinvastoin.Pelkään pahoin ,että tuollaisen elitistisen ajattelun seurauksena yhä useampi kyseenalaistaa koko jazzin julkisen tuen.
 
Kaikki lähtee omasta itsestään, joten kanna itse oma vastuusi monipuolisen kulttuurinkulutuksen ylläpitämisestä ja itsesivistyksestä.
 
Mehän kannamme vastuumme.Siksi rock tulee elämään ja voimaan hyvin ja sitä tullaan esittämään ja levyttämään vielä pitkään.Sen sijaan julkisen tuen alainen jazz on suuressa vaarassa kuihtua pois julkisen sektorin leikkausvaatimusten ja tehostamisen myötä.

jazzmies: Jazzhan kuoli vuonna 1967, joten se elää maan alla aivan kuten rock sitten vuoden 1986, eli ei syytä huoleen. Se vaan vaikuttaa rockintoilijan perpektiivistä siltä, että rock merkitsisi suurelle osalle ihmisitä paljonkin. Musiikki merkitsee vain harvoille ylipäätänsä mitään, ja rockkonserttiin meneminen on hyvä syy päästä vetämään arkikännit ja skippaamaan vauvan nukutusvuoro. Pori Jazzin piknikkonsertti on vastaava toimistotyöntekijälle.
 
Ahaa. Siis rock on kuollut vain mainstreammielessä? Mutta sehän on vain hyvä juttu.

jazzmies: Mutta en minä ihan totta vie rockina pidä tuota Uriah Heepin esitystä. Se on modaalista brittiballadia sähkösoittimilla. Miles Davisin jazzissa on kyllä paljon enemmän rockia kuin Heepissä - 'So Whatissa' on paljon enemmän voimaa ja brutaaliutta.
 
Eli Miles Davis soittaa yksinkertaista ja simppeliä lastenmusiikkia eli rockia?

velipesonen: Sivistyneistön piirissä kirjoitamme kirkkosävellajien nimet suomenkielisessä yhteydessä suomeksi. Puolikielisyyden vaara uhkaa monikielistä!
 
Mutta kun 'So Whatin' sanat menevät englanniksi!

StJerky: Ahaa. Siis rock on kuollut vain mainstreammielessä? Mutta sehän on vain hyvä juttu.
 
Kyllä rock on kuollut aivan täysin, muuten kuolemasta ei olisi järkevä puhua vaan pitäisi puhua muodonmuutoksesta. Puheena on kuitenkin kuolema.
 
En tahtoisi ottaa kantaa kysymykseen onko rockin kuolema hyvä vai huono asia, mutta sille on olemassa syyt ja sillä on myös seurauksia, joista, kuten aiemmin totesin, emme ole vaihtaneet vielä halaistua sanaa.