Parhaimmillaan aivan huikea yhdistelmä New Orleans -henkistä groovea ja romantiikkaa. Heikoimmillaan "hei kattokaa kun me osataan soittaa hyvin" -puolijatsia. Mutta kokonaisuus tukevasti plussan puolella: sain käsiini Sailin' Shoesin joskus vuoden 1982 tienoilla ja olen tykännyt hillittömästi siitä lähtien.
Lowell George oli myös loisteliaan melodinen slide-kitaristi. "Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." |
Kiva, täällähän on turistu hyvästä musiikista!
No joo, totta puhuen en ole lähemmin tsekannut nimenomaan sitä jazzrokillisempaa vaihetta, mutta alkupään rootsimmasta meiningistä tykkään kyllä. Esim. Snakes On Everything on huikea putkityönäyte ja muutenkin mainiosti rollaava rokkiralli. |
Lainasin kirjastosta The Bird and the bee -yhtyeen cd:n "Ray guns are not just the future". Mikä helvetti? No se helvetti, että Lowell Georgen tytär Inara laulaa ja tekee kappaleet tässä yhtyeessä.
Kannen perusteella päättelin, että taitaa tulla taidepop pläjäys ja niin kävi. All music antaa kolme tähteä tälle ja muillekin The bird and the bee julkaisuille, olen samaa mieltä. "Your mind makes a promise that your body can't fill" |
Hyvä bändi, ei siitä pääse mihinkään. Itse en kuitenkaan ole tullut hankkineeksi kuin Shake me up -albumin ja sekin sisältää ns. kunnon rytmimusaa ja mallikasta soitantaa, vaikkei Little Featin merkittävimpiin levytyksiin taida kuulua. Vähän sellaisena ikuisuusprojektina ollut mulla tähän tutustuminen, että pitäisi ja pitäisi... Hiki ja vääntö. |
Kaipa tänne tarinaa mahtuu:
Taisi olla v.1980, kun sijoitin kesätyöansiot stereoihin. Levysoitin vaati purtavaa ja tilaus lähti Poriin Ladylandille, ei Epelle T:reelle.
Dire Straitsien 1.ja 2. sekä PFn Dark Side of the Moon ehdottomat valinnat. CCR:n tuplapainos Cosmo's F./Pendulum helpohko, mutta yksi vielä lisää...
Jake Nymanin Rocktieto kirjasta (osa 2?) olin lukenut Little Featista ja bändi vaikutti makuuni sopivalta. Yhtään biisiä kuulematta tilasin Waitin For Columbusin. Paras impulsiivinen levyostokseni ikinä.
(Samoilla spekseillä tilattu Kansasin tuplalive ei kolahtanut erityisemmin)
Vihdoin levyt soittimeen: Straitsit ja Floyd, Jee Hienoa. Seuraavaksi LF, mitähän tämä nyt sitten on?
Jotain laulua kuuluu,lisää volyymia, bändi tarttuu soittimiin, tulikohan väännettyä liian lujalle?, ja sitten alkaa Fatman...
AI JUMALATION,TÄMÄ ON BÄNDI!.
Ikimuistettavin hetkellinen musiikkikokemukseni.
Aluksi diggasin eniten jostain syystä Spanish Moonista, Rocket in My Pocketista ja tietysti Willin'stä. Myöhemmin kakkos- ja kolmospuoli ovat olleet soitetuimmat. Bill Payne oli aluksi suosikkini, kitaristit vasta myöhemmin mutta oleellista on koko bändin soitto ja sointi. Äänitys/soundit toimivat vielä tänäänkin.
Jotenkin studiolevyt eivät ole kolahtaneet yhtälailla, taidan tarvita Tower of Powerin lisukkeeksi. Kuriositeettina hölmö kipale Long Distance Love joka sattui aikoinaan osumaan elämäntilanteeseen.
Waitin' For Columbusin vein silloin muinoin opiskelijasoluuni Otaniemeen ja Little Feat upposi myös kavereihin täysillä.
ot. vein myös mm. Fabulous TBirdsit ja Poguesin, vaihtareina esim.ikuinen AC/DCius ja erityisesti ylipääsy antipatiasta Neil Youngin lauluääneen. Taisin jäädä voitolle.hymiö.
Ruisrockissa, olisiko -89, tuli koettua keikalla. Ihan kiva, mutta mieleen jäi jätkien viittoilu ja ihmetys, kun setin aikana isot ruotsinlaivat lipuivat Ruissalon vierestä. Soitto kulki kyllä koko episodin ajan.
Muutama hyvä tuplalive on tullut hankittua, esim. Ten Years Afterin Recorded Livellä on hetkensä, Dire S:n Alchemy ei ole huono, ABB:n Fillmore, EC:n Just One Night, mutta ei ole Little Featin Waitin' For Columbus:ta parempaa löytynyt. No ehkä Youngin Live Rust.
Perhana, CD:t ja mp3:t ovatkin ä'ää. Täytyy hankkia levariin neula. |
Calliope
The Player Of Key Notes
jPekka
Demo Harrison
Manasse
Eero Laine
Rämppy