Yleistä keskustelua musiikista ›

jopasoli: Ammattilaisurassa nyt ei olekaan kysymys luovuudesta, vaan osaamisesta.
 
Metsään tämäkin. Sadannen kerran: luovuus ja osaaminen eivät mitenkään sulje toisiaan pois. Ammattilaisuralla ei ihan aikuisten oikeasti pärjää ilman luovuutta. Mutta mitäpä mä tästä asiasta sulle puhumaan kun olet selvästi muodostanut asiasta oman mielipiteesi.
 
Kerroppa nyt vielä, että tietääkö ne tuomarit oikeesti, mitä se luovuus oikeesti on?
 
Onko tää nyt oikeesti näin vaikeeta ymmärtää? Ei ole kysymys siitä että kenelläkään pitäisi olla jotain absoluuttisen oikeaa käsitystä luovuudesta. Kilpailussa mennään aina sen tuomariston mukaan mikä siellä kulloinkin on. Jos sä et ole valmis antamaan omaa osaamistasi ammattiraadin arvioitavaksi niin se on edelleen ihan täydellisen okei, mutta kun on aika paljon niitä jotka haluavat kehittyä muusikkona saamalla korkeatasoista palautetta ja arviointia sellaisilta jotka ovat asian parissa pitkään toimineet ja tietävät siitä aika paljon enemmän. Muissakin yhteyksissä kuin musiikkikilpailuissa. Luovuus on nimittäin myös sitä, että pystyy ottamaan joltakulta vastaan uusia ideoita ja näkemyksiä ja sitä kautta laajentaa sitä omaa käsitystään musiikista ja siitä miten sitä haluaa tehdä.
 
Laitetaanpa nyt vielä vähän jotain ajatusta. Taide, ja luovuus ja kaikki tämmönen on tietoisen, analyyttisen ja kontrolloidun puuhan vastakohta. Taide syntyy itestään ja vahingossa. Tietoinen toiminta on jo olemassaolevan taiteen kierrätystä.
 
On kyllä erittäin romanttinen ja epärealistinen käsitys taiteesta, pakko sanoa.
 
Se onko joku jonkun tuomarin mielestä hyvää, tai luovaa, tai määritelläänköä joku taiteeksi ja kaikki vastaavat pelleilyt on ihan turhia. Jokainen tekee mitä tekee. Jokainen voi myös tutustua muiden tekemisiin tai tutustuttaa muita omiin tekemisiinsä. Kaikenlainen arviointi, määrittely, luokittelu ja analyysi on turhaa paskaa, jolla vaan koitetaan pönkittää egoa ja ostaa hyväksyntää yhteiskunnalta. Jotkut tekee sillä kyllä hyvää bisnestä, kuten esim. Idols osoittaa.
 
Siis jumalauta eikö ihmiset vaan voi soittaa, laulaa, äänittää tai vaikka piereskellä. Aina tarvii elitistisesti hakea jotain Sitä Oikeaa musiikkia tai taiteellista suuntaa.
 
Kuka tahansa saa tehdä ihan mitä huvittaa ja olla välittämättä kenestäkään muusta. Kukaan ei ole sitä kieltänyt. Se on yksi tapa toimia. Mutta se ei johda siitä oman sängyn reunalta kovin pitkälle. Joka ikinen muusikko joka vähänkin julkisemmin toimii, ammattilainen tai ei, asettaa oman toimintansa muiden arvioitavaksi. Oli kyse sitten esiintyvästä tai levyttävästä artistista tai ihan vaan omasta kellaribändistä. Sielläkin ne soittokaverit joka tapauksessa arvioivat sun soittoa ja antavat siitä palautetta. Jos riittää se että omassa yksinäisyydessään on tyytyväinen siihen mitä tekee, niin ei siinä mitään väärää ole. Saattas vaan monikin pitää aika ylimielisenä sellasta joka väittää että mun jutut on tosi hyviä ja luovia koska mä oon ite sitä mieltä, muttei koskaan esitä niitä kellekään muulle.
 
Sitä paitsi, kun mä puhun musiikkikilpailuista niin en tarkoita ihan Idolsia. Siellä tuomaroinnista on tehty tarkoituksella julkisuushakuista viihdettä ja draamaa, kärjistyksiä ja yliampumisia välttelemättä. Aika eri asia kuin jonkun klassisen musiikin kilpailun tuomaritoiminta.
 
Ja nyt en puhu ammattilaisuudesta. Ammattilaisuus on puhdasta duunia siinä missä pistorasioiden ruuvailu seinään tai rekan ajaminen.
 
Ei ammattilaisuus ole mitään yhden ainoan oikean tavan loputonta etsimistä. Kukin toimii joka tapauksessa omalla tavallaan, ja ammattilaiseksi haluava pyrkii kehittämään itsensä muusikkona niin hyväksi kuin omista lähtökohdista käsin on mahdollista. Siksi on tärkeää saada kommentteja, mielipiteitä, ehdotuksia ja opastusta muiltakin. Siinä se oma luovuuskin samalla laajenee. Jos ei halua mitään ulkopuolista opastusta niin sitten ei ehkä ole oikealla alalla.
 
Tästä päästäänkin sujuvasti tuohon alkuperäiseen otsikon aiheeseen; veikkaanpa että useinkin ne jotka väittävät koulutuksen rajoittavan luovuutta ovat niitä, jotka omasta mielestään ovat ihan hemmetin hyviä, kukaan muu ei vaan tajua niitä. Siinä mielessä viittaus Idolsiin on osuva; siellähän ne tuomarit pudottivat aika tylysti maan pinnalle sellaisia joilla oli täysin epärealistinen käsitys omista kyvyistään ja tavoitteistaan. Joku niistä tuomareista totesikin että on aika surullista jos ei niille kukaan aiemmin ole sitä sanonut.
 
Ammattilaisuus on duunia, totta. Mutta ei sen tarvitse millään lailla olla luovuuden esteenä.
 
Tuli vähän editoitua. Aiemmin kirjoitin kiireessä.