Aloittelijat ›

Jos teoria on hepreaa niin tällaisia asioita on hieman vaikea opiskella järjestelmällisesti. Eli suosittelisin paneutumaan asiaan edes hieman, jotta pääset eteenpäin. Muusinetin teoriapalsta tarjoaa ihan hyviä apuja ja vinkkejä moiseen toimintaan. Lisäksi kannattaa tsekata kirja "Tohtori Toonika" joka on loistava suomenkielinen kirja teorian ja säveltapailun perusteista.
 
Eli nuo kaikki kuvailemasi onglemat hoituvat sillä että paneudut enemmän teoriaan (jossa selitetään sointujen ja asteikkojen suhteita) ja säveltapailuun (eli korvakuuloon, joka taas auttaa tunnistamaan sointuja ja melodioita kuulemastasi kappaleesta).
 
Pikku vinkkejä, ettei mene ihan kiusaamiseksi: seitsemänsävelisestä asteikosta (mm. duuri- ja molliasteikot) saa muodostettua sointuja siten että valitsee asteikosta joka toisen sävelen ja soittaa ne yhtäaikaa. Näin muodostat kolmisointuja, jotka rakentuvat kahdesta päällekkäisestä terssi-intervallista. Jos terssejä on päällekkäin useampia, muodostuu neli-, viisi- tai kuusikointuja. Kolmisoinnut ovat melkeinpä kaiken musiikin perusta, nelisoinnut ja sitä laajemmat menevät jo sitten hieman jazzin suuntaan.
 
Esim C-duuriasteikko:
C-D-E-F-G-A-H-C
 
jos soitetaan joka toinen sävel aina seuraavasta sävelestä alkaen, asteikosta voidaan muodostaa seuraavat kolmisoinnut:
 
C-E-G = C
D-F-A = Dm
E-G-H = Em
F-A-C = F
G-H-H = G
A-C-E = Am
H-D-F = B vähennetty
 
Näin tullaankin lopputulokseen että asteikko ja soinnut ovat ikäänkuin naimisissa keskenään. Eli toisesta voidaan tarvittaessa aina johtaa toinen.
 
Mainitsemasi pentatoniset asteikot ovat eri juttu. Niissä on vain viisi säveltä, ja koska ne eivät sisällä jännitteitä aiheuttavia puolisävelaskelia ne ovat hyvin käyttökelpoisia improvisoinnin apuvälineitä, vaikkakin ehkä hieman tylsiä. Eli pentatonisia asteikkoja voi käyttää suht helposti monien eri sointujen päälle ilman että tulee ikävän kuuloisia hutiääniä. Esimerkiksi C-duuripentatoninen tai a-mollipentatoninen käy melko kivuttomasti kaikkiin edellämainittuihin C-duuriasteikosta muodostettuihin kolmisointuihin, edellyttäen että kappaleen sävellaji on tosiaan tuo C-duuri/a-molli.
 
Kuten huomaat, asian selittäminen ytimekkäästi on lähes mahdotonta. Tämäkin viesti oli vain pieni raapaisu asiaan. Siispä suosittelen lämpimästi perehtymään asiaan, koska musiikillinen ilmaisusi varmasti kehittyy jos niin teet. Mutta muista myös improvisoidessasi silloin tällöin vedellä ihan vaan fiiiksellä ja katsoa mitä tapahtuu.

Itseasiassa toi oli aika pirun auttavaa.
 
Eli kun C-duuripentatonisesta löytyy sävelet C, D, E, G ja A niin Am-sointu voidaan muodostaa C, E ja A sävelistä. Sehän toimii myös barréna.
 
Siis ei helvetti, sata plussaa Jorbaghalle.

Jorbagha: ...Eli pentatonisia asteikkoja voi käyttää suht helposti monien eri sointujen päälle ilman että tulee ikävän kuuloisia hutiääniä...
 
Mollipentatoninen on vissiin se eka asteikko jonka kitaristit oppii. Tämä on vähän sellainen asteikoiden Leatherman, jolla pärjää kohtuudella monessa tilanteessa. Oma eka ahaa-elämys tämän kanssa syntyi Freddie Kingin Hideaway biisiä plokkaillessa: sama mollipentatoninen paketti kolme nauhaa alemmaksi ja tadaa! johan alkoi osumaan. Ei ollut silloin hajuakaan mikä ja miksi... Myöhemmin tuo paketti-kolme-nauhaa-alemmaksi:lle löytyi nimeksi duuripentatoninen.
 
Jos tuota duuripentatonista ajattelee siirreltävänä palikkana, niin siitä saa hyviä tarpeita improvisointiin kunhan sen palikan paikkaa vähän passailee. Tuossa on muutama sointutyyppi ja paikka johon se palikka pitää siirtää.
 

Sointutyyppi     Aloitusääni    Äänet vs sointu     Äänet in C
Duuri            1.             1, 9, 3, 5, 6       C, D, E, G, A
                 5.             5, 6, 7, 9, 3       G, A, B, D, E
                 2.             9, 3, #11, 6, 7     D, E, F#, A, B (Hieno lyydinen soundi)
Molli            b3.            b3, 11, 5, b7, 1    Eb, F, G, Bb, C (Ihan normi mollipent.)
                 4.             11, 5, 6, 1, 9      F, G, A, C, D
                 b7             b7, 1, 9, 11, 5     Bb, C, D, F, G (ei selkeesti molli, mutta silti)
Seiska           1.             1, 9, 3, 5, 13      C, D, E, G, A
                 b5             b5, b13, b7, b9,#9  Gb, Ab, Bb, Db, D# (niin alt-meininki)
                 b7             b7, 1, 9, 11, 5     Bb, C, D, F, G
Sus4_            4.             4, 5, 13, 1, 9      F, G, A, C, D
                 b7             b7, 1, 9, 11, 5     Bb, C, D, F, G
 

 
Tämä on vain yksi tapa ajatella näitä...
 
Tuota litanjaa ei kannata lukea niin, että jokaiselle biisin soinnulle lähtee vänkäämään omaa pentatonistaan. Normi poppi/rokki/blues/jne biiseissä passaa katsoa sävellaji, ja sille soppeli asteikko ja lähteä sen pohjilta rakentelemaan sooloa. Tällainen "horisontaalinen" lähestymistapa toimii aikalailla monessa paikassa. Lisämausteita voi sitten kokeilla vaikka noista "väärin käytetyistä" pentatonisista.