Kitarat: soittaminen ›

Noi Lerchen jälkeen heitetyt blueslinkit puolestaan on vähän sellaista, noh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siis mun mielestäni. Vaikka bluesista kovasti diggailen, mutta ainakaan tuossa pätkässä ei ole mitään, mitä ei olisi monet muut tehneet paremmin.
 
Tuollaisten yksittäisten pätkien perusteella tuleekin helposti sellainen olo, jos ei tunne soittajia laajemmin. Esim. Ykä sattuu olemaan omia tuttuja, ollaan soitettukin joskus kimpassa, ja ensimmäinen ajatus on että Ykä on sellainen bluesia erittäin laajasti ja syvällisesti tunteva nallekarhumainen isähahmo, ainakin mulle:) Ja tuossa soolossa näkyy ikäänkuin yksi puoli siitä mitä Ykä tekee. Eli taustatekijät kyllä vaikuttavat suhtautumiseen suuresti. Ei sillä, että tuo soolo olisi ollut mitenkään parasta Ykältä, mutta silti.
 
Lerchestä sama kommentti, että tietyllä tavalla tuo Youtube-pätkä kertoo soittajasta aika paljonkin, mutta ainoastaan jos tuntee Lerchen tuotantoa laajemmin. Muuten ei ehkä tiedä että mitä siinä pitäisi kuunnella.
 
Vähintä mitä voi tehdä, on kuunnella tarkasti se koko juttu mitä joku soittaa. Joskus asiat löytyy pintaa syvemmältä, joskus joku yksityiskohta soitossa on sellainen täky joka tempaa mukaansa. Esim. Lerchellä on muutama ihan oma juttu, joita en ole hirveästi kuullut kenenkään toisen soittavan, sen lisäksi että ko. soittajan kokonaiskonsepti on hyvin uniikki. Toisissa tapauksissa kokonaishahmo ratkaisee; jos ei tunnista sitä kokonaiskonseptia ja suhteuta yksityiskohtia niihin kehyksiin, niin missaa koko jutun. Lerchen kohdalla on vaara sortua molempiin.
 
Kerran suutuin yhdelle kaverille, kun puhuttiin suomalaisista kitaristeista ja kaveri otti esiin Björnisen. Mä otin esiin Lerchen ja kysyin että ootko kuullu Lercheä. Kaveri vastasi että "no, se on yksi monista". Mun mielestäni juttu on juuri toisinpäin, Lerche on niin uniikki tapaus että siitä ei kerta kaikkiaan voi sanoa tuolla tavalla. Tai jos sanoo, niin ei tunne soittajan tuotantoa alkuunkaan:)