Minä en ole konserttoja säveltänyt enkä osaisikaan, joten vastaan pikemminkin aihepiiristä kiinnostuneena moukkana.
Huilisti on konserton sankari ja kadenssi on näytön paikka. Kadenssissa otetaan pääteemasta kaikki irti, soittimesta kaikki irti ja soittajasta kaikki irti. Tämä tarkoittaa mm. äänialan ja dynamiikan ääripäiden hyödyntämistä sekä tilaisuutta briljeerata persoonallisesti näyttävillä artikulointitavoilla. Soolo-osuus ei saa olla liian lyhyt, parhaimmillaan soittimen koko olemus tulee esiin. Kun dynamiikka vihdoin on kovimmillaan, orkesteri saa liittyä mukaan täydellä kaliiperilla. Jos teemoja on useita, kadenssi saattaa sitoa niitä yhteen.
Tässä on suosikkikadenssini Ravelin (taas) vasemman käden pianokonsertosta:
http://www.youtube.com/watch?v=X0LBezQGLNoFlyygelistä ei juuri saa enempää irti yhdellä kädellä. Kuvittelisin, että huilullakin kadenssiin sisältyisi paikoin nopeita murtosointuja ikään kuin pyrkimyksenä kasvaa soolona orkesterin mittaiseksi. Ehkä lähelle päästään vain joskus flyygelillä tai uruilla.
Etsisin tallenteita legendaarisista huilusooloimprovisaatioista ja yrittäisin siirtää niistä erilaisia efektejä ja koristelukikkoja osaksi sävellettyä kadenssia.
Mutta jos osia on kolme ja kadensseja tulee kolme, ehkä yllä oleva äärimmäisyys päteekin luontevasti vain viimeiseen.
Ennen vanhaanhan soittajat saivat itse improvisoida kadenssin:-) Ennen vanhaan oli mielenkiintoisia konserttoja. Paljon on jäänyt taltioimatta.