Yleistä keskustelua musiikista ›

Musan harrastaminen häiritsee kyllä musan kuuntelemista.
 
Näin tekee. Se on vähän kummallista kyllä. Joskus jonkun biisin kitarakuvioiden opettelu saa vähän sokeaksi muulle biisille, kokonaisuudelle. Tulee vaan kuunneltua sitä että mitenkä se kitarakuvio menee siinä biisissä. Tällaisen ilmiön takia jätän useinkin opettelematta joitakin biisejä ihan sen takia. On siinä jotain muutakin, hankala vain selittää sitä.

Tämä on edennyt jo henkilökohtaiseksi tragediaksi:
 
Oon soittanut viimeiset 5 vuotta, enkä sinä aikana ole kuunnellut kuin 20-30 cd:tä.
 
Valinta on aina soittaminen ja se ei todellakaan ole hyväksi edistymisen kannalta.

Musan kuuntelu on vahva osa meikäläisen elämäntapaa ja maailmankuvaa. Soittanutkin olen kohta 30 vuotta, silti kuuntelu on aikanaan sytyttänyt kipinän siihenkin hommaan.

minkähänlainen tulos tulisi jos onnistuis vaikkapa hypnoosin avulla "unohtamaan" kaiken kuulemansa musiikin, mutta kaikki tekninen osaaminen kitaralla olisi tallessa, että minkähänlaista kamaa sieltä tulis kun kitara lykättäis kouraan.
 
Tulee seuraavaksi mieleen, että missä menee musiikillisen ja teknisen osaamisen raja. Tekninen osaaminenhan on kuitenkin paljolti sitä että hallitsee sointuja, niiden vaihdoksia, skaaloja, rytmejä ja niin edelleen. Harvalla kai tekninen osaaminen on sitä että osaa soittaa sillä kitaralla yhtä hyvin ihan mitä tahansa.
 
Tosi mielenkiintoiseksi menisi vasta sitten kun nuokin tekijät olisi riisuttu pis ja jäljellä olisi vain ihan neutraali tekninen osaaminen.
 
Menee vielä off-topikimmaksi, mutta kävin juuri Lausannessa outsidertaiteen museossa (Collection de l'art brut) eli katsomassa taidetta jota on tehty omaehtoisesti ja taiteen konventioita tuntematta. Oli melkeinpä vaikuttavin kuvataide-elämys mitä olen kokenut.

Kyllähän tuota tulee kuunneltua enemmän. Soittelua yleensä 1-2 tuntia per päivä, kun taas musiikit on melkein aina päällä. Koulussakin mp3-soitin yleensä kulkee mukana.