Klassinen ›

Nyt kaipaisin muusikoiden apua ja asiantuntemusta.
Siitä on nyt pian 2 vuotta kun taakseni jäi 5 vuoden mittainen soittotauko. Nyt nautin jälleen musiikin tuomasta ilosta ja harrastukseen olen asennoitunut ihan eri tavoin, uudella innolla ja motivaatiolla. Vanhat perus soittotaidot ovat palautuneet ja hieman olen edistynytkin. Nyt minua vaan vaivaa kummallinen musiikillinen identiteettikriisi, vai miten sen nyt sanoiksi pukisin. Esiintyminen nimittäin jännittää enemmän kuin ennen. Aikaisemmin tuntui kuin olisi ollut enemmän yhtä soittimen kanssa ja esiintyminen tuntui luonnolliselta, toki silloinkin jänitti, mutta vähemmän. Nyt tuntuu, että vuosien tauon jälkeen aivan kuin musiikillinen identiteetti olisi hukkunut ja esiintyminen ei tunnu enää niin luontevalta.
Olen siis harrastelija, enkä puhu mistään konsertoinnista, vaan soitan harrastajaorkesterissa, ja vimpan päälle treenattuja kappaleita olisi mukava joskus esittää esimerkiksi sukujuhlissa.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta, ja pääseekö tälläisesta eroon muuten kuin vain esiintymällä ja tottumalla siihen. En kuitenkaan haluaisi menettää soittamisen iloa.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta, ja pääseekö tälläisesta eroon muuten kuin vain esiintymällä ja tottumalla siihen. En kuitenkaan haluaisi menettää soittamisen iloa.
 
Paljon kun esiintyy niin laskee paljon se jännittämisen määrä. Sinulla tilanne lienee (?)kuitenkin sellainen että sooloesiintymisiä ei ole viikottain, jolloin jännitystä on ilmassa niin että sen selvästi huomaa.
 
Suurin ongelma jännittämisessä on se miten siihen suhtautuu. Useimmat ihmiset yrittää painaa sen taka-alalle, teeskennellä että sitä ei ole. Se on paha virhe. Jännitys on kehon tapa valmistautua tuleviin koitoksiin, entisinä aikoina panoksena oli henki, esiintyessä ei liene niin tiukkaa... :D
 
Silloin kun on rakastunut, on mahdotonta väittää itselleen ettei olisi. Silloin kun on surullinen, on mahdotonta väittää itselleen olevansa tositosi iloinen. Jos siinä onnistuu niin luultavasti on pahoja ongelmia sitten joskus myöhemmin luvassa. Silloin kun on aivan hemmetin iloinen on mahdotonta olla vakava.
 
Kaikki muistaa lapsuuden Joulut, koko Joulukuun ajan oli kusiaisia housuissa ja jännitti niin pirusti ettei meinannut uni tulla. Silti tuskin kukaan muistaa lapsuuden joulujännittämistä negatiivisesti. Lapset osaavat vielä suhtautua jännittämiseen luonnollisena tunteena, kun jännittää niin silloin jännittää.
 
Lyhyesti: Anna itsellesi lupa jännittää kun ennen esitystä tunnet perhosia vatsassa. Anna perhosten tulla, sillä siellä ne on vaikka kuinka yrittäisit kieltää. Ole iloinen että jännität, se vain kertoo että esiintymisellä on sinulle merkitystä. Jännittäminen on aivan normaali tunne, siinä missä ilo, suru jne. Jos yrität teeskennellä ettet jännitä, oireet vain korostuvat.
 
Tuntuu oudolta mutta toimii. Mulla oli tapana jännittää liikaa ennen suuria keikkoja/koesoittoja. Jännittäminen ilmeni ansatsikriisinä (puhaltaja) muutamaa viikkoa ennen keikkaa, koska en ymmärtänyt että kyseessä oli se että kroppani oli jo alkanut valmistautua tulevaan ja tapani hahmottaa soittamistani oli sen johdosta tarkentunut ja tuntui erilaiselta.
 
Kun annoin itselleni luvan jännittää tuli soittamisesta paljon helpompaa ja mukavampaa. Jännityksen tuoma adrenaliini antaa parhaimmillaan aivan loistavan lisän keskittymis- ja kuulemiskykyyn, ja keikan jälkeen on aivan mahtava olo. Siksi kai esiintymiseen jää koukkuun...