Aihe: J. Pekka Mäkelä: Kotistudio
1 2 3
luuydin
03.01.2004 14:22:53
Saatavuudesta Tampereella. Kävin tänään kierroksen haeskelemassa kirjaa. Parissa musiikkikaupassa kirjaa oli ollut mutta olivat lopussa. Toiseen (Soitinkeskus) oli jo tilattu lisää. Suomalaisessa Kirjakaupassa oli vain tilaustavarana. Hain kirjan lopulta Akateemisesta missä ystävällisen myyjän opastuksella se todellakin löytyi tekniikkahyllystä. Kysäisin syytä asiaan ja ilmeni että se on siellä johtuen kustantajan luokituksesta. Tarkisti asian vielä koneelta ja kustantaja on siis luokitellut kirjan tekniikkakirjaksi.
00
Juntunen
03.01.2004 17:22:59
 
 
Sainpa minäkin tyttökamulta tuon kirjan uusintapainoksen joululahjaksi ja parissa päivässä lukasin läpi. Oikeen maittava teos. Kirjoitettu rennosti ja sisältää tuhdisti asiaa. Paljon tuli sellaisia tämänjotiesinkin-elämyksiä, eli sain teoriapohjaa sekä varmistusta jo olemassaolevalle tiedolle. Mutta paljon opin uuttakin. Kirjassa käytetyt esimerkit olivat minusta hyviä.
jPekka
03.01.2004 21:48:06
 
 
Kysäisin syytä asiaan ja ilmeni että se on siellä johtuen kustantajan luokituksesta. Tarkisti asian vielä koneelta ja kustantaja on siis luokitellut kirjan tekniikkakirjaksi.
 
Kustantajan luokitus (eli se siihen takakanteen merkitty kirjastoluokitus) on tapahtunut siten, että minä soitin Tikkurilan kirjaston musiikkiosaston esimiehelle Heikki Poroilalle ja kysyin, mikä on oikea kirjastoluokka. 8-)
 
Kirjakaupat eivät sinänsä noudata kirjastoluokitusta suoraan, vaan omaansa. Ja itse sijoittavat nimenomaan tuonne tekniikkapuolelle. Mikä on tavallaan tietysti oikein (siellähän on myös äänentoisto- sun muu kirjallisuus), mutta musiikkipuoleltahan tuota yleensä ensimmäiseksi etsitään.
 
Muistaakseni Suomalaiselle tai Akateemiselle on joku Liken myynti-ihminen ehdottanutkin, että nuo voisi siirtää musiikkipuolelle, mutta vastaus oli ei, nämä sijoitetaan meillä tekniikkahyllyyn.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
t1amatti
05.01.2004 09:14:13 (muokattu 05.01.2004 09:14:38)
Mitä hyötyä CD:sta sitten olisi?
 
Jos CD ei ole mahdollista toteuttaa, miten olisi jos kirjoittaja julkaisisi ääninäytteet kotisivuillaan, ja mahdolliset selvitykset näytteiden tekemisestä olisi kirjassa?
 
EDIT: Oiva opus muuten.
no näinhän se on.
jPekka
29.12.2007 11:38:38
 
 
Kirjaa näyttää olevan yhä saatavilla kustantajan postimyynnistä: http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=733
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else." -- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006)
Lapari
29.12.2007 20:07:37
 
 
Erittäin hyvä opus.Mä toivoin joskus aikaisemminkin sellaista cd,tä missä valaistais tarkemmin erillaisia ääniilmiöitä,ja tähän kirjaan se olisi sopinut kuin nakutettu.
Olis mielellään maksanut vaikka tuplasti.
mun kompressori on pajalla.
jPekka
29.12.2007 21:23:17
 
 
On tosiaan herätelty ajatusta että tästä tehtäisiin jonkinlainen dvd-toteutus, ja tekopuolellekin ilmoittautui väkeä. Pitäisi vain ensin löytää kustantaja/julkaisija, jonka kanssa homman saisi etenemään. Juttelin asiasta Liken kanssa, ja heillä ei ole av-toteutukseen sen kummempaa kiinnostusta. Ja tekstin copyrightithän ovat minulla, kuvien copyrightit Kivellä.
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else." -- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006)
Jaakkoopuukkoo
29.12.2007 21:37:56
 
 
Sitten vain kokoilemaan Mnettiläisistä osakuntaa julkaisijaksi. Ittellä ei oo rahaa julkaisuun, mutta ostan kyllä :)
En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa.
jorma_r
31.12.2007 01:15:59
Riffin julkaisija Idemco on julkaissut kirjoja joissa on CD mukana, mm. Blues Station. Lienisikö heillä mielenkiintoa?
 
Jos uusi laitos joskus tulee niin entistä enemmän "tapahtui klassikkosessiossa" -anekdootteja mukaan. ;)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)