Klassinen ›

Työstän just sitä kappaletta.
 
Onko kukaan teistä soittanut tota?
Miten harjoittelitte sitä?
Minkä ikäisiä olitte kun soititte sitä?
 
On muutes helvetin vaikee kappale..
 
Tässä pieni näyte.
http://www.youtube.com/watch?v=cJWjYLG3B7o
On muuten rostrolla aika kova tempo..
 
t.deMastro
 
Olipas kammottava esitys. Hauska biisihän on kyseessä, jatkakaa te sellistit keskustelemista aiheesta.

Olipas kammottava esitys.
 
Joo, ei siis yhtään tunnetta!!!1!
 
Ei vaan, mitäs kammottavaa tuossa..? Tollanen rallihan se on, ei mitään suurta musiikkia mutta vetoaa varmasti konserttiyleisöön ylimääräisenä. Sikäli kun tuota kukaan jaksaa enää ylimääräisenä veivata... kuka sanoi ettei sellolla voi tiluttaa?? Tosin tuohon tempoon ei moni pysty.
 
Ei oo tullu ite koskaan treenattua tuota mutta voishan sen joskus yrittää laittaa näppeihin. Sen sijaan joskus harjoittelin Rostropovitshin itsensä säveltämää Humoreskia, joka on teknisesti vähintään tuonkaltainen painajainen sellistille. Ei siitä valmista tullut.

Joo, ei siis yhtään tunnetta!!!1!
 
Ei vaan, mitäs kammottavaa tuossa..? Tollanen rallihan se on, ei mitään suurta musiikkia mutta vetoaa varmasti konserttiyleisöön ylimääräisenä. Sikäli kun tuota kukaan jaksaa enää ylimääräisenä veivata... kuka sanoi ettei sellolla voi tiluttaa?? Tosin tuohon tempoon ei moni pysty.
 
Ootko kuuro? Toihan ei nimittäin pysynyt yhtään kasassa. Heti kun pianisti osui samaan iskuun niin Rostro kiihdytti karkuun. Jos kelaat miten se muistuttaa nuottikuvaa niin ei millään tavalla - säveltäjät on yleensä tosi innoissaan moisesta. Kyllä taiminkäsittely on virtuositeetin yks osa. Kuuntele vaikka Perlmania.
Biisihän on tunnetusti hauska niin kuin aiemminkin sanoin.

Ootko kuuro? Toihan ei nimittäin pysynyt yhtään kasassa. Heti kun pianisti osui samaan iskuun niin Rostro kiihdytti karkuun.
 
Täh, ootko siis sitä mieltä että solistin pitäisi seurata säestäjää eikä toisin päin..? Mä kun oon ymmärtänyt että toi on sellosoolo pianosäestyksellä eikä toisin päin. Eiköhän se ole säestäjä jonka pitäisi pysyä perässä, vaikka se kuinka hankalalta tuntuisikin.
 
Jos kelaat miten se muistuttaa nuottikuvaa niin ei millään tavalla - säveltäjät on yleensä tosi innoissaan moisesta.
 
Ei muistuta nuottikuvaa? Mitä tarkoitat? Soittaa väärin, vääriä ääniä?
 
Kyllä taiminkäsittely on virtuositeetin yks osa.
 
Totta kai, mutta kun kyseisen biisin ainoa kuriositeetti ja arvo ja tehokeino on se miten nopeasti sellisti saa sen menemään niin siinä ei hirveästi muuta "taiminkäsittelyä" tarvita.

Rostro on jumala, se joka kyseenalaistaa rostron taitoja on tuomittu ikuiseen helvettiin....xD
 
No ei, mutta mun täytyy kyllä yhtyä jälkimmäiseen mielipiteeseen että pianisti kyllä tossa alussa on enneminki se joka mokailee.
 
Upeastihan rostro soittaa, tekniikkassa ei mitään ongelmia erityisesti kannattaa katsoa oikeeta kättä (ihan uskomaton).

Upeastihan rostro soittaa, tekniikkassa ei mitään ongelmia erityisesti kannattaa katsoa oikeeta kättä (ihan uskomaton).
 
On melkoinen tekniikka kyllä jousikädessä kun ei mene hapoille tuossa tempossa ton ikäsellä. Biisi kestää kumminkin sen kaks minuuttia ja risat.

Täh, ootko siis sitä mieltä että solistin pitäisi seurata säestäjää eikä toisin päin..? Mä kun oon ymmärtänyt että toi on sellosoolo pianosäestyksellä eikä toisin päin. Eiköhän se ole säestäjä jonka pitäisi pysyä perässä, vaikka se kuinka hankalalta tuntuisikin.
 
Kun soitetaan yhdessä, soitetaan yhdessä. Totta kai solisti liidaa, mutta ei siitä saa tulla itseisarvo. Kuuntele sitä Perlmania. Tai Belliä, Heifetziä, Kavakosta, Yo-Yo Mata, jne.
 
Ei muistuta nuottikuvaa? Mitä tarkoitat? Soittaa väärin, vääriä ääniä?
 
Sello- ja pianostemma eivät ole kaksi erillistä linjaa, vaan kulkevat yhdessä. Jos ne eivät kulje yhdessä, soiva lopputulos ei muistuta sitä mitä säveltäjä oli alun perin ajatellut. Muuten stemmoja ei olisi kirjoitettu yhteen vaan erilleen.
Lisäksi toi on rytmisesti niin epämääräistä soittoa että jos ton nuotintaisi, se ei muistuttaisi alkuperäistä stemmaa muuten kuin pääpiirteisiltä ääniltään, kaikki nekään ei nimittäin tule ulos.
 
Totta kai, mutta kun kyseisen biisin ainoa kuriositeetti ja arvo ja tehokeino on se miten nopeasti sellisti saa sen menemään niin siinä ei hirveästi muuta "taiminkäsittelyä" tarvita.
 
Taiminkäsittelyä se on tiukka taimikin. Jos äänet ei tuu ulos, sä oot varmaan sitä mieltä että tempo on soittajalle liian nopea? Entäs jos rytmit ei tuu ulos, taimi hajoaa, kokonaisuus ei pysy yhdessä? Sekö on täysin merkityksetöntä? Entäs jos kyseessä olisi orkesteri, yhtäkkiä kriteerit muuttuisivat?
Jos solistin ego menee musiikin edelle, ollaan aika heikoilla jäillä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=pR8ABKpwm7w

Kun soitetaan yhdessä, soitetaan yhdessä. Totta kai solisti liidaa, mutta ei siitä saa tulla itseisarvo.
 
Yleisellä tasolla kyllä näin, mutta kun tuo vaan on sellainen kappale jossa ei juuri mitään musiikillisia ansioita ole. Jos siitä ruvetaan tekemään huolellista kamarimusiikkia mukavassa tempossa, niin kukaan ei jaksa kuunnella. Se on kaukana kamarimusiikista, ja sen ainoa mielenkiinto ainakin live-esityksessä on siinä miten sellistin näpit toimivat. Teoksen tarkoitus on vain ja ainoastaan yleisön kohahduttaminen, ja uskoisin että tuossa pyrkimyksessä ko. esitys on onnistunut.
 
Sello- ja pianostemma eivät ole kaksi erillistä linjaa, vaan kulkevat yhdessä. Jos ne eivät kulje yhdessä, soiva lopputulos ei muistuta sitä mitä säveltäjä oli alun perin ajatellut. Muuten stemmoja ei olisi kirjoitettu yhteen vaan erilleen.
 
Totta, mutta edelleen ihmettelen miksi pidät sitä tässä tapauksessa sellistin syynä, kun pianisti on selkeästi se jonka pitäisi seurata. Ei Rostro tuota minusta nyt NIIN överiksi vedä, ja kuten sanottu kyseessä on nimenomaan sellistin bravuurikappale, ei kamarimusiikkia jossa kiltisti odotellaan pianistia.
 
Lisäksi toi on rytmisesti niin epämääräistä soittoa että jos ton nuotintaisi, se ei muistuttaisi alkuperäistä stemmaa muuten kuin pääpiirteisiltä ääniltään, kaikki nekään ei nimittäin tule ulos.
 
Ihan mahdollista, mutta täytyy samaan hengenvetoon todeta etten ole kyseisestä kappaleesta kuullut vielä tähän päivään mennessä yhtään sellaista esitystä, jossa kaikki äänet olisivat kuuluneet niin hyvin että nuotintaminen olisi mahdollista. OK, Rostro olisi voinut soittaa huolellisemminkin, mutta kappaleen vaikeustaso huomioiden tuo on oikein hyvä esitys.
 
Taiminkäsittelyä se on tiukka taimikin. Jos äänet ei tuu ulos, sä oot varmaan sitä mieltä että tempo on soittajalle liian nopea? Entäs jos rytmit ei tuu ulos, taimi hajoaa, kokonaisuus ei pysy yhdessä? Sekö on täysin merkityksetöntä? Entäs jos kyseessä olisi orkesteri, yhtäkkiä kriteerit muuttuisivat?
 
Kyllähän tuossa ylärajoilla mentiin, mutta en mä mitenkään koe että tuo kyseinen esitys olisi missään vaiheessa "hajonnut". Mutta tietysti olet oikeassa. Tosin on vähän paha puhua rytmeistä, kun koko kappale on pelkkää 16-osanuottia. Ja kun nyt mainitsit nuo orkesterit, niin ei ole mitenkään epätavallista, että ne ovat solistia perässä ihan helpommissakin kappaleissa, ja olisi aika kummallista jos siitä syytettäisiin lähtökohtaisesti solistia.
 
Jos solistin ego menee musiikin edelle, ollaan aika heikoilla jäillä.
 
Kuten jo sanottu: tässä tapauksessa kappale on tarkoitettu nimenomaan solistin taidonnäytteeksi. Eri asia on sitten puhua jostain Brahmsin sonaatista.

No johan on, tuplat tuli.

Yleisellä tasolla kyllä näin, mutta kun tuo vaan on sellainen kappale jossa ei juuri mitään musiikillisia ansioita ole. Jos siitä ruvetaan tekemään huolellista kamarimusiikkia mukavassa tempossa, niin kukaan ei jaksa kuunnella. Se on kaukana kamarimusiikista, ja sen ainoa mielenkiinto ainakin live-esityksessä on siinä miten sellistin näpit toimivat. Teoksen tarkoitus on vain ja ainoastaan yleisön kohahduttaminen, ja uskoisin että tuossa pyrkimyksessä ko. esitys on onnistunut.
 
Sehän on ihan helvetin tarttuva ralli, ihan niin kuin Csardas, Kimalaisen lento, Mustalaislaulut yms. yms. Sellaisetkin biisit voi soittaa "hyvin" tai "huonosti", lainausmerkkien syy on varmaan selvä.
 
Totta, mutta edelleen ihmettelen miksi pidät sitä tässä tapauksessa sellistin syynä, kun pianisti on selkeästi se jonka pitäisi seurata. Ei Rostro tuota minusta nyt NIIN överiksi vedä, ja kuten sanottu kyseessä on nimenomaan sellistin bravuurikappale, ei kamarimusiikkia jossa kiltisti odotellaan pianistia.
 
Koska Rostro karkaa koko ajan! Jos tempo pysyisi edes suunnilleen sinä samana "vitun nopeena" niin säestäjän olisi mahdollista pysyä mukana, mutta jos heti kun ollaan samalla iskulla pitää pyrkiä nopeampaan tempoon on mun mielestä hiukan oudonlaista musiikintekemistä kysymyksessä. Kyllä mun mielestä homma toimii niin, että etsitään korkein temporaja jossa homma vielä toimii eikä väkisin mennä siihen asti että homma hajoaa. Toi esitys kuulostaa mun mielestä siltä, että vaikka pianisti pysyisi miten hyvin messissä, Rostro haluaisi vieläkin vaan kiihdyttää. Tunnetusti sehän ei ole mikään levollisen tempon ystävä, mutta mun mielestä on yksiulotteista ajatella ettei tempo saisi koskaan olla pysähtyneessä tilassa.
 
Ihan mahdollista, mutta täytyy samaan hengenvetoon todeta etten ole kyseisestä kappaleesta kuullut vielä tähän päivään mennessä yhtään sellaista esitystä, jossa kaikki äänet olisivat kuuluneet niin hyvin että nuotintaminen olisi mahdollista. OK, Rostro olisi voinut soittaa huolellisemminkin, mutta kappaleen vaikeustaso huomioiden tuo on oikein hyvä esitys.
 
Eihän se nyt ole edes pahinta kuviteltavissa olevaa tikutusta koska suuri määrä ääniä on tuplakuudestoistaosia. Oon myös nuotintanut huomattavasti vikkelämpää kamaa ilman ongelmia. Kyllä tuosta kaikki äänet pitäisi saada ulos, on sitä pahempiakin biisejä olemassa. En ole varma onko nimenomaisesti sellolle sävellettyjä kuinka paljon, mutta ainakin transkriptioita.
 
Kyllähän tuossa ylärajoilla mentiin, mutta en mä mitenkään koe että tuo kyseinen esitys olisi missään vaiheessa "hajonnut". Mutta tietysti olet oikeassa. Tosin on vähän paha puhua rytmeistä, kun koko kappale on pelkkää 16-osanuottia. Ja kun nyt mainitsit nuo orkesterit, niin ei ole mitenkään epätavallista, että ne ovat solistia perässä ihan helpommissakin kappaleissa, ja olisi aika kummallista jos siitä syytettäisiin lähtökohtaisesti solistia.
 
Kuten jo sanottu: tässä tapauksessa kappale on tarkoitettu nimenomaan solistin taidonnäytteeksi. Eri asia on sitten puhua jostain Brahmsin sonaatista.
 
Kelaapa nyt että joku rumpali soittaisi sairaan nopeaa tuplabasarigroovea ja tempo seilaisi aivan miten sattuu ja setin eri osat olisivat huonossa synkassa. Olisiko tosi virtuoottista? Tai että pianisti soittaisi Chopinin etydiä niin että puolet äänistä jää pois tai ne sutataan pedaalilla. Kelaa esim. opus 10 nro 2 a-molli soitettuna mahdollisimman nopeasti huonossa taimissa. Tai kelaa bebop-komboa joka ei pysy yhdessä. Tai vaikkapa Tsaikovskin viulukonserton viimeistä osaa soitettuna niin että solisti on koko ajan kuudestoistaosan edellä eikä korjaa asiaa jos orkesteri ei pysty siihen. Yhteistä on kaikille se, että kuulostaa paskalta! Suttuiselta. Kyllä taimin/rytminkäsittely on yksi virtuositeetin osa-alue. Metronomintarkalle soitolle on paikkansa ja siksi toi Rostron esitys on ihan kauhea mun mielestä. Se kuulostaisi suttuiselle ja epämääräiselle myös ILMAN pianistia, siksi se on mun mielestä Rostron syy. Jos Rostro kerran on niin suuri muusikko, niin miksi se ei korjaa tempoa niin että on pianistin kanssa kimpassa, kun kerran pianisti ei siihen pysty?
 
http://www.youtube.com/watch?v=1YZ-h-LzIbI
 
Esmes toi esitys tekee mun mielestä paljon enemmän oikeutta biisille, vaikka onkin vähän tylsä ja parissa kohdassa soitto on hiukan falskia. Varsin nopea tempo silti, äänet tulevat ulos ja soitto pysyy kasassa koko ajan.

Koska Rostro karkaa koko ajan! Jos tempo pysyisi edes suunnilleen sinä samana "vitun nopeena" niin säestäjän olisi mahdollista pysyä mukana, mutta jos heti kun ollaan samalla iskulla pitää pyrkiä nopeampaan tempoon on mun mielestä hiukan oudonlaista musiikintekemistä kysymyksessä. Kyllä mun mielestä homma toimii niin, että etsitään korkein temporaja jossa homma vielä toimii eikä väkisin mennä siihen asti että homma hajoaa. Toi esitys kuulostaa mun mielestä siltä, että vaikka pianisti pysyisi miten hyvin messissä, Rostro haluaisi vieläkin vaan kiihdyttää. Tunnetusti sehän ei ole mikään levollisen tempon ystävä, mutta mun mielestä on yksiulotteista ajatella ettei tempo saisi koskaan olla pysähtyneessä tilassa.
 
Nyt piti kyllä kuunnella tuo oikein ajatuksen kanssa pari kertaa. Enkä millään pääse siihen tulokseen että lopputempo olisi nopeampi kuin alkutempo. Joo, parissa kohdassa alkupuolella Rostro lähtee vähän kirimään. Mutta että koko ajan..? Ei nyt sentään. Ja kyllä ammattilaispianistin pitäis pystyä pysymään kovassa tempossa mukana, ei se koko ajan ole siitä kysymys että Rostro kiihdyttää vaan kyllä tuo säestäjä aika sleebaten soittaa koko biisin. Vaikea kappale tietysti pianistille seurata, olisko jäänyt yhteinen harjoitusaika vähäksi tai jotain.
 
Sehän on ihan helvetin tarttuva ralli, ihan niin kuin Csardas, Kimalaisen lento, Mustalaislaulut yms. yms. Sellaisetkin biisit voi soittaa "hyvin" tai "huonosti", lainausmerkkien syy on varmaan selvä.
 
On se tarttuva ralli, muttei mitään suurta musiikkia. "Hyvä" on tässä tapauksessa mun mielestä yhtä kuin mielenkiintoinen, ja "huono" yhtä kuin tylsä. Rostron esityksessä on huomattavasti enemmän eloa, sähäkkyyttä, nyansseja ja sävyjä kuin tuossa toisen linkin esityksessä, vaikka sekin on ansiokas. "Hyvä" ei aina tarkoita automaattisesti teknisesti täydellistä. Tuosta toisesta esityksestä mulla tulee mieleen, että se on ehjästi soitettu ja teknisesti hyvä mutta tylsä, enkä näe että se mairittelisi säveltäjää yhtään enempää kuin se että ei olla pianistin kanssa aina ihan yhdessä.
 
Tai vaikkapa Tsaikovskin viulukonserton viimeistä osaa soitettuna niin että solisti on koko ajan kuudestoistaosan edellä eikä korjaa asiaa jos orkesteri ei pysty siihen. Yhteistä on kaikille se, että kuulostaa paskalta! Suttuiselta. Kyllä taimin/rytminkäsittely on yksi virtuositeetin osa-alue.
 
Meillä on selvästi vähän eri näkemys asiasta, joten turha tästä vääntää. Tietenkin on ikävä kuunnella esitystä, jossa orkesteri on korvinkuultavasti solistia perässä, mutta se on ensisijaisesti orkesterin tehtävä korjata asia. Jos se ei siihen pysty, niin se on huono orkesteri eikä sen pitäisi soittaa ko. biisiä. Näin se vaan on, vaikka kuulostaisi tylyltä. Tietenkin on olemassa kilttejä solisteja, jotka sitten joustavat omasta näkemyksestään jotta orkkaparka pysyisi mukana, mutta luuletko että he tekevät sen jotenkin mielellään..? Oon riittävän monta kertaa ollut orkesterissa säestämässä solistia, enkä muista että kertaakaan olisi pyydetty solistia ottamaan vähän hitaammin jotta orkka pysyisi perässä, vaan kyllä se vauhti vaan on aina orkasta piiskattu usein kovankin työn kautta esiin.
 
Metronomintarkalle soitolle on paikkansa ja siksi toi Rostron esitys on ihan kauhea mun mielestä. Se kuulostaisi suttuiselle ja epämääräiselle myös ILMAN pianistia, siksi se on mun mielestä Rostron syy. Jos Rostro kerran on niin suuri muusikko, niin miksi se ei korjaa tempoa niin että on pianistin kanssa kimpassa, kun kerran pianisti ei siihen pysty?
 
Ehkä siksi, että hän ei ole se jonka pitäisi joustaa omasta näkemyksestään. Musta toi on ihan riittävän metronomintarkkaa jotta pianistin pitäis pysyä mukana. Siinä on tempollisesti ihan tasaisia jaksoja, joissa pianisti tulee silti koko ajan perässä. Jos pianisti ei ole tehtävänsä tasalla, se ei oo Rostron syy. Jos hän olisi edellämainittu kiltti solisti, hän voisi soittaa vähän hitaammin jotta pianistiparka pysyisi perässä. Mutta kompromissit eivät oikein sovi suurten taiteilijoiden luonteeseen. Sitä paitsi Rostro on itse erinomainen, konsertoiva pianisti joten hän kyllä tietää mihin pianisti pystyy tai mihin pitäisi pystyä. Kuten sanottu: jos kyseessä olisi selkeästi kamarimusiikillinen teos, niin tietenkin voisi ja pitäisi keskustella tempoista ja muutenkin yhteisestä tulkinnasta. Mutta kun pianistin ainoa tehtävä on antaa hiukkasen harmonista ja rytmistä tukea solistille, niin ei mustakaan tuntuisi kivalta joutua tinkimään omasta näkemyksestäni.

Nyt piti kyllä kuunnella tuo oikein ajatuksen kanssa pari kertaa. Enkä millään pääse siihen tulokseen että lopputempo olisi nopeampi kuin alkutempo.
 
Koska Rostro koko ajan kirii. Tempo elää tossa koko ajan - se myös välillä hidastuu. Heti kun tempo asettuu, Rostro kirii sen nopeammaksi. Ota metronomi käteen ja kato millä välillä tempo heittelee jos et muuten saa selvää.
 
Joo, parissa kohdassa alkupuolella Rostro lähtee vähän kirimään. Mutta että koko ajan..? Ei nyt sentään. Ja kyllä ammattilaispianistin pitäis pystyä pysymään kovassa tempossa mukana, ei se koko ajan ole siitä kysymys että Rostro kiihdyttää vaan kyllä tuo säestäjä aika sleebaten soittaa koko biisin. Vaikea kappale tietysti pianistille seurata, olisko jäänyt yhteinen harjoitusaika vähäksi tai jotain.
 
On se tarttuva ralli, muttei mitään suurta musiikkia. "Hyvä" on tässä tapauksessa mun mielestä yhtä kuin mielenkiintoinen, ja "huono" yhtä kuin tylsä. Rostron esityksessä on huomattavasti enemmän eloa, sähäkkyyttä, nyansseja ja sävyjä kuin tuossa toisen linkin esityksessä, vaikka sekin on ansiokas. "Hyvä" ei aina tarkoita automaattisesti teknisesti täydellistä. Tuosta toisesta esityksestä mulla tulee mieleen, että se on ehjästi soitettu ja teknisesti hyvä mutta tylsä, enkä näe että se mairittelisi säveltäjää yhtään enempää kuin se että ei olla pianistin kanssa aina ihan yhdessä.
 
Et taida olla säveltäjä tai säveltäjien kanssa tekemisissä? :D Tai sitten mä olen todellinen outolintu.
 
Mä olen edelleen sitä mieltä, että kun kyseessä on virtuoosikappale, esitys ei ole onnistunut jos se ei ole virtuoottinen. Toi Rostron esitys on samanlaista kuin monilla ihan kelpo sähkökitaristeilla kuulee - nopee, mutta ei varsinaisesti virtuoottinen, ts. sumuinen, epätasainen versiointi jossa ainoa substanssi on nopeus.
Muun kuin ensisijaisesti virtuoosikappaleen kohdalla "hyvä" voi olla muutenkin hyvä kuin teknisesti ensiluokkainen, mutta virtuoosikappaleessa se on mun mielestä prioriteetti, vasta sen jälkeen tulevat ne asiat jotka muunlaisissa biiseissä tulevat ensin. Paganinin nopeita kapriiseja on ihan sietämätöntä kuunnella teknisesti puutteellisina esityksinä, aivan kammottavaa marsunpuristelua (skviik, skviik), tässä on mun mielestä kysymys ihan samasta asiasta. Maailman kauneinta kuultavaa ne eivät tosin ole hyvinkään soitettuina.
 
Miksi soittaa nopeammin kuin pystyy, kerro mulle???
 
Ilmeisesti sä pystyt jotenkin erottamaan ton esityksen siitä, miten kappaleen pitäisi mennä jopa soitettaviin ääniin asti, sori, mä en pysty siihen kun selkeästi kuitenkin yritetään soittaa jotain ennalta kirjoitettua.
 
Meillä on selvästi vähän eri näkemys asiasta, joten turha tästä vääntää. Tietenkin on ikävä kuunnella esitystä, jossa orkesteri on korvinkuultavasti solistia perässä, mutta se on ensisijaisesti orkesterin tehtävä korjata asia. Jos se ei siihen pysty, niin se on huono orkesteri eikä sen pitäisi soittaa ko. biisiä. Näin se vaan on, vaikka kuulostaisi tylyltä. Tietenkin on olemassa kilttejä solisteja, jotka sitten joustavat omasta näkemyksestään jotta orkkaparka pysyisi mukana, mutta luuletko että he tekevät sen jotenkin mielellään..? Oon riittävän monta kertaa ollut orkesterissa säestämässä solistia, enkä muista että kertaakaan olisi pyydetty solistia ottamaan vähän hitaammin jotta orkka pysyisi perässä, vaan kyllä se vauhti vaan on aina orkasta piiskattu usein kovankin työn kautta esiin.
 
Ehkä siksi, että hän ei ole se jonka pitäisi joustaa omasta näkemyksestään. Musta toi on ihan riittävän metronomintarkkaa jotta pianistin pitäis pysyä mukana. Siinä on tempollisesti ihan tasaisia jaksoja, joissa pianisti tulee silti koko ajan perässä. Jos pianisti ei ole tehtävänsä tasalla, se ei oo Rostron syy. Jos hän olisi edellämainittu kiltti solisti, hän voisi soittaa vähän hitaammin jotta pianistiparka pysyisi perässä. Mutta kompromissit eivät oikein sovi suurten taiteilijoiden luonteeseen. Sitä paitsi Rostro on itse erinomainen, konsertoiva pianisti joten hän kyllä tietää mihin pianisti pystyy tai mihin pitäisi pystyä. Kuten sanottu: jos kyseessä olisi selkeästi kamarimusiikillinen teos, niin tietenkin voisi ja pitäisi keskustella tempoista ja muutenkin yhteisestä tulkinnasta. Mutta kun pianistin ainoa tehtävä on antaa hiukkasen harmonista ja rytmistä tukea solistille, niin ei mustakaan tuntuisi kivalta joutua tinkimään omasta näkemyksestäni.
 
Täytyy sanoa, että sulla on hyvin, hyvin vanhakantainen klasarinäkemys jota en uskonut enää kovasti tapaavani.
 
Siihen on syynsä miksi Joshua Bell on asemassa jossa on ja Arto Noras ei. Voin kertoa ihan suoraan työntarjoajilta kuultuna, että sun mainitsema "kiltteys" on yks niistä syistä, jotkut diletantit kun pitävät sitä musikaalisuutena.
 
Ei solistia pyydetä ottamaan hitaammin, eikä harjoituksissa näin pidäkään tehdä, silloin harjoitellaan. Keikka on täysin eri asia, silloin yritetään YHDESSÄ päästä ehjinä maaliin. Sä unohdat sen, että kuulijaa ei kiinnosta hevon paskankaan vertaa se, kuka on "oikeessa", jos lopputulos ei ole nautittavaa kuultavaa. Hyvä solisti tajuaa tämän myös ja kuulemansa mukaan antaa syntyä spontaanisti tilanteessa, jossa ei olla yhdessä, uuden näkemyksen aiheesta ja musiikki muodostuu taas nautittavan kuuloiseksi. Vähän sama asia kuin jazz-solisti improvisoisi eri sointujen päälle kuin taustabändi (varsin yleistä hetkittäin) ja pakottaisi taustabändin soittamaan niitä sointuja joiden päälle improvisoi itse antamatta tuumaakaan periksi. Onko taustabändi paska jos se ei saa kiinni siitä mitä solisti ajattelee? Voihan solisti näin ajatella, mutta senkun soittaa sitten kotonaan, on niitä taustanauhojakin saatavilla.
 
Totta kai optimitilanteessa orkesteri pystyy seuraamaan täydellisesti sitä mitä solisti tekee, mutta entäs kun näin ei käy (esim. tuo Rostron esitys)? Musiikki kuulostaa paskalta, mutta "kyllä se olisi kuulostanut hyvältä jos kapellimestari olisi vaan ollut parempi". Höpönlöpön, hyvä solisti kääntää useimmiten tällaisenkin tilanteen voitoksi.
Joskus harvoin käy niin että kemiat eivät synkkaa, eivät niin millään, mutta sitten täytyy niin sanotusti vaan syödä paskaa sillä kerralla. Tossa Rostron tapauksessa kysymys ei kyllä ole siitä, koska sen oma soitto on itsessään jo aika kamalaa. Mulla saattaa tosin olla hiukka erilaiset korvat tommosen tikutuksen kuuntelemiseen, kun teen transkriptioita koko lailla paljon, mutta enivei, aikamoista roiskimista on kyseessä.
Jos kyseessä olisi vaikka joku helppo ralli, niinku vaikka Saint-Saensin Eläinten karnevaalin Joutsen, olisitko sä sitä mieltä että esitys voi olla hieno, jos vain 85% äänistä tulisi ulos, kun esityksessä olisi "eloa, sähäkkyyttä, nyansseja ja sävyjä" ja se olisi (takuuvarmasti olisi jos ammattisoittaja soittaisi tolla osumatarkkuudella), kuten sanoit, "mielenkiintoinen"? Veikkaisin että se olisi useimpien mielestä suurta paskaa. Miksi toi Popper on eri juttu?

Koska Rostro koko ajan kirii. Tempo elää tossa koko ajan - se myös välillä hidastuu. Heti kun tempo asettuu, Rostro kirii sen nopeammaksi. Ota metronomi käteen ja kato millä välillä tempo heittelee jos et muuten saa selvää.
 
Kumma, kun mä olen kuulevinani tuolla ihan pitkiä tasaisiakin jaksoja vaikka kuinka kriittisesti yritän kuunnella. Ja toisaalta, miksei tempo saisi hieman elää..? Oli miten oli, Rostro tuskin tekee mitään oleellisesti erilailla kuin harjoituksissa, joten siksi mietinkin että liekö yhteinen harjoitusaika jäänyt vähiin. Ei ole kyse siitä, että säestys olisi helvetin vaikea. Mun mielestä pianisti vaan ei reagoi joka hetki niin nopeasti kuin voisi, joskaan ei Rostro sitä yhtään helpommaksi toki tee. Enkä sano tätä siksi että olisin sellistinä automaattisesti solistin puolella. Oon tehnyt riittävän paljon säestyshommia pianollakin ymmärtääkseni mitä se on, myös virtuoosikappaleiden säestäminen.
 
Et taida olla säveltäjä tai säveltäjien kanssa tekemisissä? :D Tai sitten mä olen todellinen outolintu.
 
En ole säveltäjä, mutta jos olisin niin en varmaan olisi tyytyväinen teokseni tylsään esitykseen vaikka kaikki äänet olisi kuinka hienosti ja oikein soitettu. Enkä tällä tietenkään tarkoita että olisi ok soittaa mitä sattuu vain tulkinnan ehdoilla.
 
Mä olen edelleen sitä mieltä, että kun kyseessä on virtuoosikappale, esitys ei ole onnistunut jos se ei ole virtuoottinen. Toi Rostron esitys on samanlaista kuin monilla ihan kelpo sähkökitaristeilla kuulee - nopee, mutta ei varsinaisesti virtuoottinen, ts. sumuinen, epätasainen versiointi jossa ainoa substanssi on nopeus.
 
No, tuon biisin melkeinpä ainoa substanssi on nopeus. On esitys musta silti virtuoottinen, mutta ehkä mä jotenkin kuuntelen sitä liikaa sellistin korvin, arvioiden muitakin osa-alueita kuin musiikkia. Jousitekniikkaa, näppinopeutta...
 
Muun kuin ensisijaisesti virtuoosikappaleen kohdalla "hyvä" voi olla muutenkin hyvä kuin teknisesti ensiluokkainen, mutta virtuoosikappaleessa se on mun mielestä prioriteetti, vasta sen jälkeen tulevat ne asiat jotka muunlaisissa biiseissä tulevat ensin. Paganinin nopeita kapriiseja on ihan sietämätöntä kuunnella teknisesti puutteellisina esityksinä, aivan kammottavaa marsunpuristelua (skviik, skviik), tässä on mun mielestä kysymys ihan samasta asiasta. Maailman kauneinta kuultavaa ne eivät tosin ole hyvinkään soitettuina.
 
Totta kai. Paljon vaan kuulee sellaista virtuoosisoittoa jossa ei ole muuta kuin sitä teknistä taitoa. Rostro tuossa sentään yrittää tehdä kappaleesta hieman elävämmän.
 
Miksi soittaa nopeammin kuin pystyy, kerro mulle???
 
Rostron muusikkopersoonaan varmaan sopii aika hyvin se, että vedetään virtuoosikappale niin ylärajoilla kuin pystytään, muttei hän ole suinkaan ainoa suuri muusikko joka näin toimii. Ehkä siinä menetetään jotain selkeydestä ja millintarkasta artikulaatiosta, mutta solistin selkeä pyrkimys on tehdä kappaleesta räjähtävän energinen. Liekö joku venäläinen temperamentti tms.
 
Ilmeisesti sä pystyt jotenkin erottamaan ton esityksen siitä, miten kappaleen pitäisi mennä jopa soitettaviin ääniin asti, sori, mä en pysty siihen kun selkeästi kuitenkin yritetään soittaa jotain ennalta kirjoitettua.
 
Mä sanoisin tuota nyt aika vahvaksi liioitteluksi.
 
Täytyy sanoa, että sulla on hyvin, hyvin vanhakantainen klasarinäkemys jota en uskonut enää kovasti tapaavani.
 
Siihen on syynsä miksi Joshua Bell on asemassa jossa on ja Arto Noras ei. Voin kertoa ihan suoraan työntarjoajilta kuultuna, että sun mainitsema "kiltteys" on yks niistä syistä, jotkut diletantit kun pitävät sitä musikaalisuutena.
 
Vanhakantainen? Jos solistina toivon etten joudu tinkimään tempovalinnoistani säestäjän takia? Meitä vanhakantaisia lienee sitten maailma väärällään. OK, ehkä ilmaisin asian vähän turhan mustavalkoisesti, enkä itsekään toki ole ollut neuvottelukyvytön diktaattori niillä kerroilla kun olen orkesterin solistina soittanut. Ei "kiltteys" huono asia ole. Mun ymmärtääkseni niin orkesterien kuin kapellimestarienkin lähtökohta on nykyisinkin silti se, että pyritään solistin toivomaan tempoon. Näin se on ollut joka ikinen kerta kun olen eri orkestereissa solisteja säestänyt, ihan nykypäivään asti. Jos se edustaa vanhakantaista näkemystä, niin ehkä klasarimaailma ei sitten ole muuttunutkaan ihan niin paljon.
 
Jos ei orkesteri kerta kaikkiaan saa harjoituksissa menemään yhteen solistin kanssa hänen haluamaansa tempoon, niin tietenkin parempi vaihtoehto on se, että solisti vähän tinkii omista menohaluistaan kuin että kokonaisuus hajoaa. Laadukkaissa ammattiorkestereissa näin ei onneksi jouduta juuri menettelemään, ja voin vakuuttaa, että aika montaa solistia se turhauttaisi melkoisesti. Veikkaisin myös ettei sama solisti olisi erityisen innokas esiintymään enää saman orkesterin kanssa. Tämänkin voin kertoa omasta kokemuksesta, hieman vaatimattomammankin orkesterin riveissä soittaneena. Ehkä Joshua Bell on tässä suhteessa ilahduttava poikkeus, mutta täytyy sanoa että on Norastakin mukavasti uransa aikana pyydetty solistikeikoille vaikka hän edustaisikin toista ääripäätä. Ja kuten jo sanoin, en kritisoi ko. esityksen pianistia vain siksi että olisin vanhakantaisesti sitä mieltä että solisti on aina oikeassa.
 
Ei solistia pyydetä ottamaan hitaammin, eikä harjoituksissa näin pidäkään tehdä, silloin harjoitellaan. Keikka on täysin eri asia, silloin yritetään YHDESSÄ päästä ehjinä maaliin.
 
Ei keikka nyt täysin eri asia ole, kyllähän harjoituksissa tehdään läpimenoja eikä pelkkää hinkkausta. Tää on ehkä taas tätä mun "vanhakantaisuutta", mutta kun mun kokemuksen mukaan ne orkesterin omat harjoitukset on nimenomaan sitä varten että orkesteri harjoittelee esim. konserttosäestyksen niin hyvään kuntoon jo ennen kuin solisti tulee ensimmäistä kertaa harjoituksiin, ettei mene sitten enää sormi suuhun jos solisti haluaakin vähän nopeamman tempon. Näin ainakin ammattiorkestereissa. Yhteistreeneissä ei yleensä enää haluta tuhlata aikaa muuhun kuin yhteissoiton hienosäätöön ja joihinkin tulkinnallisiin seikkoihin. Usein kapellimestari on vieläpä yhteydessä solistiin jo ennen ensimmäistä tapaamista kysyäkseen tempoista, jotta orkesteri voi treeneissä jo varautua tulevaan. Näin toimien ei hyvä orkesteri joudu enää keikalla miettimään että voi kun päästäis yhdessä ehjinä maaliin.
 
Sä unohdat sen, että kuulijaa ei kiinnosta hevon paskankaan vertaa se, kuka on "oikeessa", jos lopputulos ei ole nautittavaa kuultavaa. Hyvä solisti tajuaa tämän myös ja kuulemansa mukaan antaa syntyä spontaanisti tilanteessa, jossa ei olla yhdessä, uuden näkemyksen aiheesta ja musiikki muodostuu taas nautittavan kuuloiseksi.
 
Jos lopputulos ei ole nautittavaa siitä syystä että orkesteri on ollut solistia perässä, niin montako kertaa olet lukenut esim. konserttiarvostelusta, että se olisi laitettu solistin syyksi..? Mä en muista yhtään kertaa. Se ei tietenkään tarkoita että solisti olisi aina oikeassa, mutta näin se yleinen asenne tuppaa olemaan, vaikka se susta olisi kuinka vanhakantaista. En muista lukeneeni moitteita siitä ettei solisti ollut valinnut orkesterille sopivampaa tempoa, vaan kyllä yleensä on moitittu orkesteria siitä ettei se ole reagoinut riittävän nopeasti. Se on tietenkin hienoa että on solisteja jotka ottavat orkesterin huomioon ja tarvittaessa joustavat, mutta ei orkesteri voi olettaa että kaikki tekevät näin.
 
Vähän sama asia kuin jazz-solisti improvisoisi eri sointujen päälle kuin taustabändi (varsin yleistä hetkittäin) ja pakottaisi taustabändin soittamaan niitä sointuja joiden päälle improvisoi itse antamatta tuumaakaan periksi. Onko taustabändi paska jos se ei saa kiinni siitä mitä solisti ajattelee? Voihan solisti näin ajatella, mutta senkun soittaa sitten kotonaan, on niitä taustanauhojakin saatavilla.
 
En nyt oikein näe tuon yhteyttä tähän tilanteeseen. Solisti ja säestäjä (tai orkesteri) harjoittelevat yhdessä ennen esitystä jotta yhteistyö olisi saumatonta, eikä solisti tietenkään tarkoituksella lähde tekemään totaalisen eri juttuja keikalla. Se on eri asia jos solisti tekee virheen konsertissa, mutta onko sun näkemys siis se, että Rostro on todennäköisesti soittanut harjoituksissa ihan eri tavalla kuin esityksessä..?
 
Totta kai optimitilanteessa orkesteri pystyy seuraamaan täydellisesti sitä mitä solisti tekee, mutta entäs kun näin ei käy (esim. tuo Rostron esitys)? Musiikki kuulostaa paskalta, mutta "kyllä se olisi kuulostanut hyvältä jos kapellimestari olisi vaan ollut parempi". Höpönlöpön, hyvä solisti kääntää useimmiten tällaisenkin tilanteen voitoksi.
 
Ne harjoitukset ovat sitä varten ettei keikalla kävisi niin. Mä nyt oon edelleen sitä mieltä että nimenomaan tässä kappaleessa solisti on se joka vie ja pianisti vikisee, paremman fraasin puutteessa. Epätäydelliseltähän se kuulostaa kun ei yhdessä olla, mutta vikaa on kyllä vähintään yhtä paljon pianistissa.
 
Joskus harvoin käy niin että kemiat eivät synkkaa, eivät niin millään, mutta sitten täytyy niin sanotusti vaan syödä paskaa sillä kerralla. Tossa Rostron tapauksessa kysymys ei kyllä ole siitä, koska sen oma soitto on itsessään jo aika kamalaa.
 
OK, jos sä oot sitä mieltä. Mä varmaan ajattelen tätä liiaksi instrumentin näkökulmasta kun en osaa mieltää tuota soittoa kamalaksi tietäen mitä kaikkea se vaatii sellistiltä.
 
Jos kyseessä olisi vaikka joku helppo ralli, niinku vaikka Saint-Saensin Eläinten karnevaalin Joutsen, olisitko sä sitä mieltä että esitys voi olla hieno, jos vain 85% äänistä tulisi ulos, kun esityksessä olisi "eloa, sähäkkyyttä, nyansseja ja sävyjä" ja se olisi (takuuvarmasti olisi jos ammattisoittaja soittaisi tolla osumatarkkuudella), kuten sanoit, "mielenkiintoinen"? Veikkaisin että se olisi useimpien mielestä suurta paskaa.
 
Anteeksi nyt, mutta mä oon puhunut koko ajan vain ja ainoastaan tästä kappaleesta, ja on aika typerää yleistää mun käyttämät sanat koskemaan kaikkea musiikkia. Ellet oikeasti pidä mua noin tyhmänä niin tolle linjalle ei tarvi lähteä. Ei, en haluaisi kuulla Joutsenesta esitystä jossa olisi sähäkkyyttä ja teknisiä puutteita, jos se nyt pitää sanoa.
 
Miksi toi Popper on eri juttu?
 
Etkös sä sanonut itsekin tuossa edellä, että virtuoosikappaleessa "hyvä" tarkoittaa eri asiaa kuin jossakin muussa musiikissa..? Miksi siis Elfentanzia pitäisi arvioida samoin laatukriteerein kuin Joutsenta, kun ihan erilaiset kappaleet ovat kyseessä?
 
Summa summarum: Rostron esityksessä olisi parantamisen varaa, mutta uskon että yleisö on silti vaikuttunut kuulemastaan, mikä lienee ollut esittäjän ensisijainen tarkoitus; ei luoda täydellistä toisintoa nuottikuvasta. Etenkin kun kyseessä on mitä todennäköisimmin encore-numero. Monikohan yleisöstä on pitänyt esitystä kammottavana..?
 
Ei ollut tarkoitus tehdä tästä näin syväluotaavaa kiista-asiaa; kiinnosti vain tietää miksi ko. esitys on mielestäsi kammottava. Se on tainnut tässä tulla selväksi, ja kunnioitan sun näkemystä vaikkei se tekstistäni välittyisikään.

Joo, ei siinä, oon mäkin soittanut orkestereissa ja tiedän mistä puhut, ja samalla tiedän että on ihan helvetin vaikea olla yhdessä sellaisen soittajan kanssa, jonka soitosta ei pysty ennakoimaan milloin isku tulee. Rostro soittaa tossa mun mielestä niin että äänet eivät ole joko tasaisia tai sitten niiden pituus ei fraasin sisällä ole loogisessa suhteessa, jolloin isku ei ikinä ole siinä missä sen luulee olevan - sen, missä se oli kuulee vasta sitten kun isku on jo mennyt. Jos soittaja vielä yhtä usein tekee saman molemmissa suhteissa, niin että fraasit saattavat joko nopeutua tai hidastua, ei oikein uskalla ennakoidakaan. Tällaisen soittajan kanssa yhdessä soittaminen vaatii ihan helevetisti harjoitusaikaa, soittajan ajattelu täytyy tuntea todella hyvin. Siksi en oikein tykkääkään kompata enkä kuunnella vastaavanlaisia tapauksia.
 
Jos solistin ajattelu on selkeää, on ihan helvetin mukava istua pultissa, vaan nauttia musiikista ja antaa solistin kertoa mitä seuraavaksi tehdään. Sama juttu kapellimestarin kanssa - sellaisen kapellimestarin kanssa, joka yrittää kontrolloida musiikkia koko ajan joka sekunnin kymmenesosalla, on aivan uskomattoman tuskaista soittaa, kun taas sellaisen joka kertoo pääpiirteissään mitä haluaa, hioo yksityiskohtia harjoitusajan puitteissa ja antaa esityksessä syntyä mahdollisimman hyvää jälkeä niistä aineksista, jotka sattuvat silloin olemaan kasassa, on helvetin mukavaa soittaa. Esitys ei välttämättä ole millintarkasti sitä, mitä kapellimestari olisi halunnut, mutta se on juuri niin hyvä kuin tilanne sallii - musiikista voi nauttia ja antaa sen tulla ulos sellaisena kuin se tulee, eikä yrittää keskittyä arvailemaan mitä omituisuuksia kapellimestari seuraavassa tahdissa keksii. Pitkäjänteisellä työskentelyllä kapellimestari saa sitten orkesterin soittamaan lopulta niin kuin pohjimmiltaan haluaa.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että mun mielestä yhteissoitto on kompromissi, jossa harjoitusaika määrää sen miten paljon kompromissin yksityiskohdissa on eri osapuolten näkemystä. Jos harjoitusaikaa ei ole riittävästi, ei kapellimestari/solisti saa kaikkia tasoja kappaleen esityksestä, kaikkia yksityiskohtia, halumanlaisikseen ja silloin on mun mielestä parempi tehdä niitä vain niin paljon kuin mihin harjoitusaika riittää ja pitää vain isot linjat haluamanlaisinaan. Näkemys toteutuu tällöinkin, ei vain niin yksityiskohtaisena kuin voisi.
 
Kun se partituuri on kuitenkin kirjoitettu tietyllä tavalla, niin että iskuilla on selkeä suhde toisiinsa, en näe mitään syytä miksi asioita täytyy ehdoin tahdoin hankaloittaa.
Monet soittajat ja kapellimestarit pyrkivät varsinkin nykyään seuraamaan mahdollisimman tarkasti säveltäjän ohjeita eikä se silti ole kaikista tehnyt vähemmän suosittuja kuuntelijoiden keskuudessa, monella pikemminkin päinvastoin.
 
Tää on vaan mun mielipide, eikä se että sä tykkäät Rostron tavasta vetää toi kappale ole millään tavalla multa pois. Ihmetyttää vaan että suttuinen soitto voi jonkun mielestä olla miellyttävää, mutta hei, ollaan kaikki erilaisia ja sille ei voi mitään. Shostan sinfoniat ovat pääosin varsin miellyttävää kuunneltavaa Rostron johtamina, joten en mäkään kaikkea miehen tekemää vastusta.
 
Hauskaa joulua ja uutta vuotta!

Tämä siis tarkoittaa sitä, että mun mielestä yhteissoitto on kompromissi, jossa harjoitusaika määrää sen miten paljon kompromissin yksityiskohdissa on eri osapuolten näkemystä. Jos harjoitusaikaa ei ole riittävästi, ei kapellimestari/solisti saa kaikkia tasoja kappaleen esityksestä, kaikkia yksityiskohtia, halumanlaisikseen ja silloin on mun mielestä parempi tehdä niitä vain niin paljon kuin mihin harjoitusaika riittää ja pitää vain isot linjat haluamanlaisinaan. Näkemys toteutuu tällöinkin, ei vain niin yksityiskohtaisena kuin voisi.
 
Näinhän se varmasti on, mutta korostetaan nyt kumminkin ettei se ole mikään toivottu tai haluttu tilanne. Esim. solisti saattaa itsekseen treenata konserttoa puoli vuotta ennen ensimmäistä orkesteriharjoitusta. Siinä ajassa ehtii muovautua aika kiinteästi se tulkinta ja siihen liittyvät tempot, jotka solisti kokee musiikillisesti omikseen. Jos tätä täytyy sitten viime hetkessä ruveta muuttamaan siksi että orkesteri ei pysty venymään samaan, niin ei mun mielestä solistia sovi moittia kohtuuttomaksi jos hän ei tästä tykkää. Kuten sanottu, on hienoa että on solisteja joista se on ihan ok ja olen onneksi itsekin soittanut sellaisten solistien kanssa. Esim. oli ihan mahtavaa kun Iiro Rantala oli aikoinaan täällä paikallisen harrastelijavoittoisen orkesterin solistina soittamassa Mozartin pianokonserttoa, ja vaikka orkesteri välillä harjoituksissa soitteli mitä sattuu niin että kapellimestaria hävetti, niin Iiro vain naurahteli flyygelin ääressä hyväntuulisena, ei hermostunut mistään ja odotteli keikallakin kiltisti orkesteria jos se tuli jossain vähän hitaasti. Esitys oli varmasti ehjempi niin, mutta kyllä mua orkesterin jäsenenä nolotti kun näin jouduttiin toimimaan, että solisti ei saanut toteuttaa itseään ja alkuperäistä näkemystään. Mutta kuten sanoin, laadukkaiden ammattiorkesterien kohdalla tilanne on vähän toinen; niiltä on solistilla täysi oikeus odottaa ja edellyttää että ne kykenevät vastaamaan hänen toiveisiinsa. Ja useimmiten ne normaalin harjoitusajan puitteissa kykenevätkin, ellei kyse ole sitten jostain esim. ihan modernista tai muuten poikkeuksellisen vaikeasta biisistä.
 
Monet soittajat ja kapellimestarit pyrkivät varsinkin nykyään seuraamaan mahdollisimman tarkasti säveltäjän ohjeita eikä se silti ole kaikista tehnyt vähemmän suosittuja kuuntelijoiden keskuudessa, monella pikemminkin päinvastoin.
 
On varmasti näinkin, mutta täytyy muistaa myös ettei aina ole ollut tapana että säveltäjä merkitsee pikkutarkasti kaikki esitysohjeet nuottiin, etenkään barokkimusiikissa eikä aina myöhemminkään. Esim. Bachin soolosellosarjoissa ei ole ensimmäistäkään dynaamista merkintää, ei nyansseja eikä mitään. Eli toisinaan tulkinta nousee mun mielestä tärkeämmäksi muusikon tehtäväksi kuin vain sen toistaminen mitä nuotissa lukee. Eikä se säveltäjän merkintöjen noudattaminen muutenkaan sulje pois mahdollisuutta tehdä tulkinnasta omaperäistä ja jopa uutta luovaa. Tietenkin toisaalta se, että ylitulkitaan vain tulkitsemisen vuoksi ja pilataan koko biisi, on luonnollisesti huono asia.
 
Tää on vaan mun mielipide, eikä se että sä tykkäät Rostron tavasta vetää toi kappale ole millään tavalla multa pois. Ihmetyttää vaan että suttuinen soitto voi jonkun mielestä olla miellyttävää, mutta hei, ollaan kaikki erilaisia ja sille ei voi mitään. Shostan sinfoniat ovat pääosin varsin miellyttävää kuunneltavaa Rostron johtamina, joten en mäkään kaikkea miehen tekemää vastusta.
 
En mä mitenkään lähtökohtaisesti tykkää suttuisesta soitosta, enkä väitä Rostron esitystä täydelliseksi. Pystyn kuitenkin löytämään siitä myös hyviä puolia, jotka on varmaan tulleet jo aiemmin luetelluiksi.
 
Mutta mielenkiintoista vaihtaa näkemyksiä! Hyvää joulua sinnekin!