Media ja viihde ›

Lava-ammuntaa III, Ryhmäteatteri
 
Tämmöinen tuli maanantaina käytyä katsomassa, kun vapaalipun sain. Maksanut tuskin olisinkaan, vaikka Ulla Tapaninen osaa ihan hauska ollakin.
 
Noh. Helvetinmoinen räntäsadehan se oli, kun tepastelimme tyttöystäväni kanssa Pengerkadulle ja siinä kun kengät kastui, niin tuli vähän sellainen olo, että esityksen olisi paras olla kyllä hyvä. En sen tarkemmin ollut tuohon Lava-ammuntaan tutustunut etukäteen, mutta lipussa luki sit-down komiikkaa, joten jotain hupaisaa oli siis odotettavissa.
 
Ensimmäisellä puoliajalla nauroin kolme kertaa. Plus pari hymähdystä. En tiedä, ehkä miusta on vaan tullut tosikko. Kyllä muu yleisö tuntui nauravan enemmän. Mutta jotenkin ne jutut olivat ehkä liiankin selkeitä ja tuli mieleen tällaiset valmiiksinauretut komediasarjat. Yleisö kyllä nauroi niissä kohdissa, missä oletettiinkin nauravan. Esiintyjän kannaltahan tämä on toki hyvä asia. Se että ylipäätään lähtee tuollaista monologishowta vetämään ison yleisön eteen on hatunnoston arvoista, enkä uskalla kuvitellakaan, miltä tuntuisi, jos yleisö ei nauraisikaan.
 
Mitään varsinaista juontahan tässä ei ollut, mutta ideana oli, että Ulla Tapaninen on vähän lähtenyt mökille ja saunan raikkaana höpöttelee juttujaan samalla kun vetää kännit. Minulle tästä tuli mieleen lähinnä lapsuus ja 80-luku, ei siis kännien vetämisestä, vaan Ulla Tapanisesta. Silloin jotain tämän kaltaista pyöri muistaakseni telkkarissa? Olisiko se Lava-ammuntaa ykkönen sitten ollut televisioitu?
 
Mutta sitten päästään tähän näytännön rakenteeseen. Tapaninen sammui sohvalle ja koitti puoliaika. Koska aulan puolella olevissa mainoksissa Tapanisen lisäksi ryhmään kuuluvaksi oli ilmoitettu bändi, osasin jo jotenkin arvata, että toinen puoliaika on musiikkia. Ja vaikka tavallaan tämä toinen puoliaika oli jopa parempi kuin tämä läpänheitto-osuus, niin jotenkin täysin käsittämätön ratkaisu silti. Ensinnäkin se, että tapahtumaa mainostetaan "komiikkana" ei konserttina. Toinen puoliaika siis piti sisällään Ulla Tapanisen ja tämän bändin konsertin. Ihan hienoja biisejä, ei siinä mitään, mutta kuitenkin teki kokoajan mieli katsoa kelloa, että kauankohan tämä vielä kestää.
 
Toinen puoliaika tuntui täysin erilliseltä tapahtumalta. En tiedä, ehkäpä jos itse olisin rakentanut tuota esitystä, niin olisin varmaankin sijoittanut niitä biisejä, jotenkin sinne muun esityksen sekaan, mutta silloinkin olisi ollut se ongelma, että niiden olisi pitänyt myös olla komiikkaa. Ja sitähän nuo eivät olleet. Hyvin Tapaninen lauloi ja bändi soitti, sitä en kiistä. Etenkin mieleeni jäi muuan hautajaisbiisi, joka oli vähällä jo temmata hieman yleisöäkin mukaan - mutta ei sentään. Yleisö istui kiltisti hiljaa aina biisien loppuun saakka ja sitten taputti.
 
Ja tässä oli myös se, että omasta mielestäni, jos esityksessä on väliaika, niin esityksen rakenne pitäisi olla sellainen, että huippu tulee lopussa. No näin tietysti jokatapauksessa oli väliaikaa tai ei, mutta tavallaan olisin tässä tapauksessa ajatellut niin, että jos ensimmäisellä puoliajalla vähän naureskellaan ja aletaan lämmetä, niin toinen puoliaika pitäisi olla täyttä tykitystä. Mutta sitten olikin rauhallinen konsertti. Hämmentävää.