Studiotyöskentely ›

Eei. Mä hakisin laulusoundin heti kun rummut ja basso alkaa olla kuuluvilla. Ehdottomasti ennen kitaroita ja kiippareita. Nimittäin: laulu pitää saada esiin ja kuulostamaan hyvältä, se on 2/3 biisistä. Muut soittimet kyllä kestävät sen, että ne siirretään sivuun.
 
Itse olen lauluraidat tehnynt samaan suuntaan. Ensiksi haetaan rumpujen hyvä perussoundi, siten että kuulostaa yhtenäiseltä setiltä. Hienosäätö myöhemmälle. Sitten sama homma bassolle. Kun rummut ja basso hengittää yhteen niin ollaan jo instrumenttien suhteen aika paljon voitolla.
 
Kun perusmeininki on rummuissa ja bassoissa OK, paras lauluraita mukaan. Itse en juuri käytä efektejä, paitsi kompressoria, ja yleensä melko runsaasti useita kertoja putkeen sopivin asetuksin. Äänitysvaiheessa kannattaa jo kuunnella laulua soolona: Jos kuulostaa isollakin voluumilla hyvältä, niin on se sitten miksauksessa aika paljon helpompi istuttaa kokonaisuuteen. Joissakin alkuaikojen äänityksissä huomasi äkkiä, että kun huoneakustiikkaa (ei ollut laulukoppia ei..) tuli vähänkään mukaan, oli aika vaikea saada soundaamaan enää millään eq:lla tai kaiulla hyvältä. Sama juttu keinoteikoisen kopioinnin kanssa, itse en pidä, vaikka sitä yleisesti tunnutaankin käyttävän. Yksi raita riittää ja jos haluaa mahtipontisia kertsejä etc. niin kannattaa tuplata eri tavoin (kuiskauslaulu, falsetit etc.) ja miksausvaiheessa vasta kuulostella tarkemmin, mikä sopii. Teen näin myös jos mukaan lisätään delayta/kaikua ja ne panoroin yleensä jompaankumpaan laitaan. Mutta edelleen, yksi iso,kompressoitu kuiva lauluraita pysyy suht keskellä ilman equtusta (poislukien alapään leikkaus) ja efektejä.
 
Kun rummut ja basso on perusmeiningiltä ok, tää yksi kuiva lauluraita vaan mukaan ja sitten hakemaan sille sitä oikeaa balanssia (esim. toi askomikon kikka on ihan jess, pitää kuulostaa hyvältä pienellä/isolla eikä saa ruveta häiritsemään).
 
Lopuksi mukaan muut instrumentit - joista yleensä puolet kitaristin soittamista flangeri/delay/wah-wah kitaroista nakkaan suoraan roskiin ja sitten tapellaan viikko siitä että oisko sen pitänyt tuplauksen 128b pitäny olla mukana vai ei. Kitaristi on miksaajan pahin vihollinen :) Ainakin meillä myös laulaja valittaa aina että laulut on liian isolla. Sitäkään ei kannata kuunnella, koska moni asia ei ole (minun mielestä)
demoilla yhtä vittumaista kun se, että laulua ei kuule/siitä ei saa mitään selvää. Mieluummin vähän isolla kuin liian pienellä. Se on sitten toinen juttu, että jos laulaja on aivan käsittämättömän paska/huono artikuloija/lausuja, niin saattaa monesti kuvitella, että jos laittaa kitaroita isommalle ja laulua pienemälle, ei virheet kuulu. Kuuluu ne ja entisestään vituttaa, kun ajatteleen että onpa taas miksattu laulut taitamattomuuden vuoksi alas.
 
On tästäkin täällä jauhettu, mutta korostettakoon vielä, että se äänitysvaihe on aika saatanallisen tärkeä koko lopputuloksen kannalta. Jos joku kusee (fiilis, tekniikka, tasot, basisti tietokoneen päälle) ja sanoo: "korjataan miksauksessa" on joku jo mennyt todennäköisesti pahasti pieleen. Joskus kyse voi olla millimetreistä. Joskus kyse voi olla yhdestä kaljapullosta, mutta aikaa ja vaivaa kannattaa nähdä. 20 euron halpa-hallin mukadynaamisellamikrofonilla oikein käytettynä voi saada parempaa jälkeä aikaan kuin 500 euron putkimikrofonilla. Ja tämä faktajuttu on opittu kantapään kautta.
 
Siitä se lähtee muotoutumaan.