Laulaminen ›

Joskus taannoin ehdotin omaa palstaa aloittelijoille, karaokelaulajille ym. Asiasta virisi hyvä keskustelu, taisinpa tulla hieman väärin sanoin kertoneeksi oman näkemykseni tästä palstasta, aiheuttaen ansaittua närkästystä juuri kaikkein avuliaimmin täällä muiden juttuihin kantaa ottavissa pidemmän ja paremman laulutaustan, sekä siihen liittyvien opintojen ja tietämyksen omaavissa tytöissä.
 
Sitä ketjua kirjoittaessani kuitenkin näytti, että keskustelun taso liihottelee näin aloittelevan laulajan silmin katsottuna hyvin korkeissa sfääreissä.
 
Nyt kun katson ketjua, ovat keskustelun aiheet olleet paljon tavallisempia, aloittelijoita ja vähemmän harrastaneita on mukana mielestäni enemmän kuin ennen.
 
Korvat häpeästä luimussa tässä kirjoitan, vieläkin anteeksipyytäen jos olen jotain loukannut, sillä niin omiin kuin muiden maanläheisiin, joskus jopa kerettiläisopeilta vaikuttaviin kysymyksiin vastaavat usein ensimmäisenä kaksi pitkät opinnot ja tietämyksen omaavaa tyttöä.
Tytöt kyllä yleisesti muutenkin ovat mielestäni auliimpia jakamaan mielipiteitään, mutta tokihan myös miehet vastailevat.
Mielestäni on hyvä kun mennään usein ihan alkeisiin asti, sillä ne ovat tietenkin juuri alkavalle harrastajalle aivan uusia ja ihmeellisiä asioita.
Minusta on myös vain hyvä, jos asiallisen keskustelun lomassa on hieman huumoria ja väriäkin, kunhan ketään ei loukata, silloin ketjuja on kivempi lukea. Eihän nämä jutut niin totisia ole. Saa olla eri mieltäkin.
 
Koko ketjunhan silloin aloitin siihen huomioon perustuen, että esim. kitaransoittajien palstalla on n. kahdeksan kertaa enemmän juttuja (nyt 8,14 x) kuin laulajien palstalla, samoin paljon enemmän nimimerkkejä.
 
Kuten aiemmassa ketjussakin mainittiin, laulaminen taitaa tosiaan olla laskeva trendi, itse olen kokeeksi laittanut kaksi tai kolme kertaa suomi24 karaokepalstalle kysymyksen lauluopinnoista, ei yhtään vastausta, ihan kuin olisi outo koko sana: lauluopinnot pthyi. Mitäs se on? Miksi muka pitäisi selvää asiaa opiskella? Semmoisen kuvan siellä sain.
 
Siis karaokeharrastajatkin näyttävät olevan kiinnostuneita vain laitteistaan ja niiden kehittämisestä, ei oman lauluinstrumenttinsa kehittämisestä.
 
Hyvä kuitenkin että tuo aiempi keskusteluketju käytiin, ainakin siksi, että voin taas ylpistellä miehenä, joka tarvittaessa muuttaa mielipiteensä jos näkee siihen aihetta.
 
Nyt siis olen sitä mieltä, että tämä yksi sama palsta on aivan hyvä kaikille laulusta kiinnostuneille, nimenomaan juuri aloittelijoille, nyt heitä jo enemmän näkyykin, tai siltä ainakin tuntuu.
 
Sitä vaan vieläkin ihmettelen, kun kuitenkin laulaminen on musiikinharrastus siinä kuin soittaminen, miksei siis sen taidon kehittäminen niinkään näytä kiinnostavan.
 
Itse aloitin laulutunnit n. viisi kuukautta sitten, huomattuani, että kitaransoitto (siihen keskittyminen) laulun kanssa syö vähäistäkin laulutekniikkaani. Nykyään säestän vain kappaleet jotka osaan soittaa selkäytimellä (niitä ei vielä ole kovin paljoa) niin että voin keskittyä laulamiseen.
 
Itsehän en muuta osaa oman laulunsa kehittämisestä kiinnostuneita neuvoa, kuin kehottaa edes kokeilemaan omaa kehitystään lauluopettajan kanssa. Sekä tietenkin rohkeasti ottamaan osaa tämän palstan keskusteluihin.
 
Kuitenkin minä, joka olen vasta vanhemmalla iällä koko musiikin harrastuksen aktiivisemmin aloittanut, olen suorastaan hurahtanut lauluopintoihin, sekä siinä samalla musiikin teoriapuoleen.
Suurimpana motiivina varmaan on kokonaisvaltainen oman terveyteni parantaminen ja yleisen hyvinvoinnin kehittäminen.
 
Laulamiseen perehtyminen on kokonaan oma kiehtova maailmansa, oikea äänenkäyttö ja sen parantaminen on osa ihmistä.
Fysioterapeuttinikin (joudun jumppaamaan selkääni säännöllisesti), kertoi että hänet kehotettiin laulutunneille, kun ääni ei kestänyt paljoa puhumista mm. luennoilla. Nykyään hän harrastaa laulamista aktiivisesti, kun käyn ohjatussa jumpassa, aina puhutaan myös laulamisesta.
 
Tällä iällä ja peruslahjakkuudella en usko kovin korkealle enää laulutaidossa kohoavani, mutta oikea, ryhti, äänenkäyttö, sekä oikea hengitys ovat osa koko ihmisen terveyttä.
Lauluopiskelu on mielestäni aktiivista, omatoimista terveydenhoitoa, kun taas vaikkapa hierojalla käynti on passiivista terveydenhoitoa.
 
Itselläni on alaselässä monta nikamaa romuna, samoin astmaa ja uniapneaa, joten koko ajan pitää voimistella selkää sekä kiinnittää huomiota ryhtiin sekä hengitykseen.
 
Siis kohdallani laulun harrastus motivoi pitämään huolta kunnostani ja kropastani, hyvä kunto, hyvä mieli, parempi laulu jne.
Laulamisella rakentaa ja kehittää instrumenttiä itseensä, siihen kannattaa mielestäni panostaa.
 
Luulen että moni laulamisesta kiinnostunut uskoo, samoin kuin itsekin joskus, että laulun lahja on kuin silmien väri, se mikä on syntymässä saatu, asia jota ei voi muuksi muuttaa.
Näin ei onneksi ole, vaan luulen että jonakin päivänä, sen lisäksi että uskon laulamisen terveysvaikutuksiin, joku tulee myös sanomaan; sinähän laulat hyvin.
Hmm, jo nyt on sanottu, mutta eihän kaikkea pidä uskoa. Onneksi on olemassa kohteliaita amatöörikuuntelijoita.. :).
 
Tämä on toki palkitsevaa, kyllähän jo nyt itsekin joskus huomaa että ääni lähtee aivan eri tavalla kuin joskus taannoin. Ja silloinhan alkaa laulattamaan ihan itsestään.
 
Niin muuten, tänne laulupalstalle tuloni jälkeen olen tästä laulamisesta innostunut enkä ole hetkeäkään katunut. Toki välillä tulee tunne että ei kehity, mutta sehän vain kuuluu kehitykseen.
 
Täällähän yli seitsemän vuotta laulua opiskellutkin voi olla sitä mieltä, että vasta jotain osaa, mutta kun kuuntelee hänen laulunäytteitään, ihmetyttää mitä se oikea osaaminen sitten onkaan.
 
Eli eipä ole heti pelkoa, että laulussaan ei voi enää muuta parantaa kuin ostaa parempi karaokemikrofoni.

Olenkohan minä ainoa aloittelija? Haluan kuitenkin jatkaa tuota karaokepalstan juttua sivuavaa aihetta täällä. mielsestäni tämä on oikea palsta siksi kun kyse on enemmän juuri aloittelijoiden eri tavoista oppia ja syventyä laulamisen saloihin.
 
Siis karaoke/opetusDVD kontra laulunopettaja. Tai molemmat yhdessä.
 
Aion tosiaankin alkaa enemmän harjoitella karaokelaulantaa kotona, äänittää esityksiäni, ehkä viedä niitä opettajan arvosteltavaksi.
Äänitykseni vaan haluan tehdä niin kuin on opetettu, enkä tahdo lipsua vanhaan entiseen "apinointitulkintaan" missä ei ollut mitään oikeaa ryhtiä eikä sitä kehon tukea/hengitysyhteyttä.
 
Eilen olin taas laulutunnilla, sain siellä piiskaa niin että oikein hekumoin.... :)
Jotenkin jäi vain kuva, että olenkohan kehittynyt, kun nyt viilattiin mielestäni pilkkuja ääniharjoituksissa.
Voi olla että olin taantunutkin, en ainakaan jaksanut kunnolla keskittyä. No, en tuota viitsi murehtia.
 
Opettajan karrikointi virhelaulamisestani todella kutkutti nauruhermojani ja oli pakko pyytää nauramistaukoja ennen kuin saatoin kokeilla paremmin. Nauru rentouttaa ja rentona on helpompi laulaa.
 
Joskus mainitsin että ethän ole niin jyrkkä puuttumaan virheisiini kuin kehuit (en tiedä oliko nyt tuo huomioitu). Selitys silloin oli että; "ei tarvitse kun huomaat ne itsekin". Nykyään monasti vain ohimennen mainitsenkin että tuossa lipsahti vähän alas ja asia kuitataan nyökkäyksellä harjoittelun keskeytymättä.
Eihän joka sävel aina onnistu eikä se ole oleellisinta jos muuta harjoitellaan.
 
Kuitenkin tuo "ruoskatyyli" uutta opetellessa saa uskomaan, että opettaja haluaa tosiaan karsia ne virheeni pois. Siis haluaa oikeasti että myös opin.
Eikä nuo sanat ja eleet tuossa yhteydessä satuta yhtään, kun tietää ettei se ole tarkoituskaan. Tuo karrikoiva tyyli antaa vain hyvän peilikuvan omista virheistäni, joita oppilaana tietenkin teen.
 
Kai olen onnekas saadessani opettajan, joka osaa lukea minua, tietää millä keinoilla minua pitää käsitellä. Välitön rento huumorin värittämä vuorovaikutus saa aina hyvälle tuulelle, siihen on hyvä ympätä jämäkät metodit.
En toki mene tunnille pelkästään viihtymään, vaan tärkeintä on imeä oppia kuin sieni, se onkin helppoa turhan jäykkyyden puuttuessa, myös kehtaan kysyä mitä vaan asiaan liittyvää.
 
Ainoa paha puute joka varmaan haittaa kehitystäni, on laiska harjoittelu kotona, jotenkin nuo skaalat ei jaksa innostaa (tuntuu siellä pakkopullalta), sekä ne on tehtävä kun olen yksin, soittoani vaimo vielä jaksaa kuunnella ja lauluani sen kanssa, mutta ei hullun kuuloisia skaalaharjoituksiani yhtään.
 
Tällä kaikella tahdon vaan sanoa sitä, että mikä valtava ero on opiskella opettajan kanssa, verrattuna "sokeaan videoon", joka ei huomauta: "ryhtisi valui, nyt meinasit jo huutaa, iskit liikaa tuota tavua, pidä tuo yhtenä nauhana, älä hypi säveliin, sekä: ei näin (hauska karrikointi), vaan näin (upea esitys)".
 
Lista on loputon.
 
Ehkä tässä nyt mainostan laulunopettajan tärkeyttä laulunopiskelussa, mutta perustelen sen seuraavalla:
 
Laulussa kuitenkin rakennat sen instrumentin itseesi. Siitä tulee osa sinua, kai siitä silloin haluaa tehdä kunnollisen.
 
Jos taas rakennat viulun ja siitä tulee susi, sen voit iskeä kiveen ja itkeä hieman ja tehdä uuden..
 
Mutta jos hirveällä virhetekniikalla ja örinällä pilaat äänesi, voi joskus tulla isommankin itkun paikka.