 sellisti18.12.2006 21:53:52 | |
|---|---|
Ei mikäli musiikki on muodon saanutta soivaa materiaa, mutta ei pelkkää diffuusien struktuurien improvisointia, jota nerot harrastavat pianon ääressä autuaassa itseunhossa kylpiessään (kunhan muistaisivat sointikylvyn jälkeen pistää kylpytakin päälle, etteivät vilustu) Miksei improvisointi olisi musiikkia? Monen säveltäjän merkittävät teokset ovat syntyneet improvisoinnin seurauksena. Ne on vaan viitsitty pistää paperille. Tarkoitin kommentillakin kumminkin lähinnä sitä, että ei se nyt niin tavatonta ole että "luova" ja "esittävä" taiteilija on sama henkilö. Aika harva säveltäjä ei itse soita tai laula mitään tai esitä omia teoksiaan. "Vähän mä oon pettynykkin. Olis ollu paljo mukavampaa ku sellisti olis ollu kaunis nainen. Jalat harallaan herkällä otteella sulosäveliä loihtimassa. Tälläiselle olis voinu sanoa suurella sydämellä että: yhdyn edelliseen puhujaan." -Jami | |
 Sutela23.12.2006 20:58:43 (muokattu 23.12.2006 20:58:56) | |
Miksi ei? Virhe! Tyhjä tai liian hyvä kirjoitus! Koska kyllähän muissakin musiikkityyleissä on tietty luomisprosessinsa, eikä aionoastaan klassisessa musiikissa. Joten sanokaapas ylläpidolle että siirtää tämän aiheen "Yleistä" -osioon. | |
| Sharkman 25.12.2006 18:05:03 | |
Koska kyllähän muissakin musiikkityyleissä on tietty luomisprosessinsa, eikä aionoastaan klassisessa musiikissa. Joten sanokaapas ylläpidolle että siirtää tämän aiheen "Yleistä" -osioon. No höpöhöpö. Ainoastaan klassisen puolen säveltäjänerot ovat tarpeeksi Suuria, että heidän luomisprosessista keskusteleminen on mielekästä. Tämä on silkkaa vittuilua.. alusta loppuun. | |
| Sutela 25.12.2006 20:32:40 | |
No höpöhöpö. Ainoastaan klassisen puolen säveltäjänerot ovat tarpeeksi Suuria, että heidän luomisprosessista keskusteleminen on mielekästä. Mikähän niistä tekee niin "Suuren"? Ei Mozart ole mielestäni yhtään sen suurempi säveltäjä kuin vaikkapa Nirvana biisintekijä Kurt Cobain. Ei se musiikin monimutkaisuus tee siitä sen nerokkaampaa tai "suurempaa", päinvastoin luulen ettei Mozart olisi osannut tehdä niin yksinkertaisilla eväillä kuin Cobain niin tehokkaita biisejä. | |
| sellisti 25.12.2006 21:05:38 | |
Mikähän niistä tekee niin "Suuren"? Ei Mozart ole mielestäni yhtään sen suurempi säveltäjä kuin vaikkapa Nirvana biisintekijä Kurt Cobain. Ei se musiikin monimutkaisuus tee siitä sen nerokkaampaa tai "suurempaa", päinvastoin luulen ettei Mozart olisi osannut tehdä niin yksinkertaisilla eväillä kuin Cobain niin tehokkaita biisejä. Eiköhän Sharkmanilla ollut kieli ainakin puolittain poskessa tuota kommenttiaan kirjoittaessaan. Vähän vaikea verrata kahta noin eri aikoihin ja musiikin eri kehitysvaiheissa elänyttä säveltäjää. Mozart oli oman aikansa nero, Cobain taas omansa. Jos Cobain olisi elänyt Mozartin aikoihin, niin kuka ties hän olisi onnistunut hyvinkin luomaan musiikkia joka tunnettaisiin nykyäänkin. Jos taas Mozart eläisi nykypäivänä, niin mikäpä häntä estäisi olemasta maailman suosituimpia ja menestyneimpiä pop/rock-artisteja. "Vähän mä oon pettynykkin. Olis ollu paljo mukavampaa ku sellisti olis ollu kaunis nainen. Jalat harallaan herkällä otteella sulosäveliä loihtimassa. Tälläiselle olis voinu sanoa suurella sydämellä että: yhdyn edelliseen puhujaan." -Jami | |
| megatherium 29.12.2006 19:27:28 | |
Valenerot tulevat ja menevät aikansa mukana kun nerouden truotteiden tunnustus alkaa usein vasta jälkimaailmassa ja siksi nerot eivät elä vain omaa aikaansa vaan kaikkia aikoja varten Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
 John Titor30.12.2006 15:46:58 | |
Valenerot tulevat ja menevät aikansa mukana kun nerouden truotteiden tunnustus alkaa usein vasta jälkimaailmassa ja siksi nerot eivät elä vain omaa aikaansa vaan kaikkia aikoja varten Oho, ei tarvinnut lukea viesti kuin kerran ymmärtääkseen mitä siinä sanottiin. Tottapa turiset. Nero on käsitteenä kokenut melkoisen inflaation kun jokaista hiukankaan tunnetumpaa taiteentekijää ollaan kutsumassa moiseksi. Pitäisikin keksiä uusi sana kuvaamaan tosineroja;) Haluan vain päteä, oikeasti olen kuuro. | |
| megatherium 08.01.2007 21:17:41 (muokattu 10.01.2007 19:41:25) | |
Meillä pitäisi olla tarpeeksi etäisyyttä kyeteäksemme arvioimaan jonkin oman aikamme säveltäjän tuotannon todellisia taiteellisia ansioita nerouden näkökulmasta kyseistä kriteeriä mittapuuna käyttäen, joten emme voikaan myöntää sitä yhdellekään aikalaisellemme johtuen myös siitä ettemme pysty soveltamaan määritelmä oman aikamme musiikkiin puuteellisen välimatkankin takia,koska meillä ei ole menetelmää soveltaa sitä silmiemme edessä tapahtuvaan luomityöhön. neroja voitaisiin ktsua myös ylilajakkaaksi älyksi Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
 Anonymous-jazz31.01.2007 20:48:46 | |
Olen monesti miettinyt minua askarruttaneena probleemina millaisia psyykkisiä kokemuksia säveltäjällä mahtaa olla luomisprosessinsa aikana kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan. Onko teillä omakohtaisia kokemuksia tällaista sielullisista olotiloista? HOHO modernissa musiikissa ollaan aika lähellä tuota. Jos sävellyksessä ei ole päätä eikä häntää on lopputulos rahvaalle kuulijalle pelkkää utopiaa. Mitä eroa on basistilla ja kellolla?
Kello pysyy tahdissa. | |
 Sävis31.01.2007 21:16:24 | |
HOHO modernissa musiikissa ollaan aika lähellä tuota. Jos sävellyksessä ei ole päätä eikä häntää on lopputulos rahvaalle kuulijalle pelkkää utopiaa. Kertoisitko minulle jonkun esimerkin nykymusiikkiteoksesta, jossa ei ole päätä eikä häntää? Mieluusti kuulisin myös perusteluja siitä, miksei niitä ole. Sävis ja Säviksen pimeä puoli | |
| megatherium 08.02.2007 20:23:16 | |
Muodollisessa katsannossa nuoruuden inspiraatiosssa kirjitetuissa teoksissa ei aina ole kovin onnistunutta muotorakennetta tai lujaa sellaista. _ Kuuntelin tänään muiden teosten, lähinnä liedien ohessa, Schubertin muutamia alkusoittoja kuten 14-vuotiaana konviktikoulun oppilaana kirjoitettua Spiegelritter-oopperafragmentin hulvatonta luovaa hulluutta pursuilevaa, esikoisoopperan hitaassa monumentaalisessa johdannossaan pateettisena ja uhmakkaana kivisenä komtuurina soivaa, visio joka pilkahtaa jo soitinnukseltaan ohuemman ja lyhyemmän opetettimaisen kepeän hydraulisen pirun dramaattisessa mollikäänteessä, orkestraalisilla tehoillaan runsaasti kuorrutettua herkkua, kiihkeän intohimoisessa naiivissa muotokielessään ja hupsun hurttihenkisessä wieniläishenkisssä päähänpistoisuudessaan Haydnin kekseliäisyyden manttelinperijänä yllättävissä dynamiikan vaihgoksissaan, sopimattomissa keskeytyksissään, nopeista temponvaihdoksista ja pyrähdyksistä sulokkaaseen italialaisittain plastillisuuteen ja cantilenaan, laulavaan melodiseen linjaan yhdistettynä graniittisen orkestraalisena melskeisenä pauhun kontrastina kuin taiselutantereelta kaikuvina ratsujoukkojen kavioiden rytmikkäänä kopseena ritarien heilutelessa ja kalistellessssa peitsiään ennen yhteenottoa sydämeni täytyessä intohimoisesta kiihkosta puhtaan mielteen alueella kun liedeissä rakkauden henki toisinaan laskeutui sydämeeni Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
| Albiinokaamio 09.02.2007 00:07:50 | |
Kertoisitko minulle jonkun esimerkin nykymusiikkiteoksesta, jossa ei ole päätä eikä häntää? Mieluusti kuulisin myös perusteluja siitä, miksei niitä ole. Kelpaisiko vaikka Karl-Heinz Stockhausenin Helikopteri-jousikvartetto tai jotkut ihan ihmeelliset kolistelusinfoniat | |
| Sävis 09.02.2007 09:14:47 | |
Kelpaisiko vaikka Karl-Heinz Stockhausenin Helikopteri-jousikvartetto tai jotkut ihan ihmeelliset kolistelusinfoniat Mitä ovat ihmeelliset kolistelusinfoniat? Ja ne perustelut? Sävis ja Säviksen pimeä puoli | |
| Sharkman 09.02.2007 09:39:06 | |
HOHO modernissa musiikissa ollaan aika lähellä tuota. Jos sävellyksessä ei ole päätä eikä häntää on lopputulos rahvaalle kuulijalle pelkkää utopiaa. Eikös modernia musiikkia ole haukuttu juuri ylirationaaliseksi? että sitä päätä ja häntää on niin paljon että heikompia hirvittää. Tämä on silkkaa vittuilua.. alusta loppuun. | |
 Joonas09.02.2007 15:56:27 | |
Nerous keksittiin vasta 1700-luvulla. 1500-luvun renessanssinerous on luonteeltaan taysin erilaista, silla naihin neroihin ei liittynyt ennen 1700-1800 -lukujen vaihteen "nerokultin" syntya varsinaisesti minkaanlaista sankaripalvontaa, ei omana aikanaan, eika seuraavaan noin 200 vuoteen elamansa jalkeenkaan. Nerokultin synty voidaan liittaa osaltaan 1700-luvun sosiaaliseen tilanteeseen Euroopassa; nerot olivat ei-jalosukuisia, jotka pyrkivat ylempaan saatyyn tietyn "yliluonnollisuuden" turvin. Mielenkiintoista "nerous" on erityisesti sosiaalisen murroksen tapahduttua, jolloin saaty-yhteiskunta muuttui luokkayhteiskunnaksi, ja "neroutta" ei enaa "tarvittu" vanhanaikaiseen tapaan. Nerouden ihannointi onkin romantiikannalkaisten haihattelijoiden illuusiota, kaipuuta aikaan jolloin "neroudella" pystyi viela turvaamaan elantonsa. Joonas. Sataa sataa ropisee, pili pili pom! | |
| megatherium 12.02.2007 19:19:28 (muokattu 12.02.2007 20:36:55) | |
Luullakseni kuitenkin nerous käsitteenä ja varsinkin kulttiesinenä on pikemminkin romantiikan aikakauden tuote demoniensa kanssa kamppailevista suurista luovista hengistä, jotka uhrasivat jäännöksettömästi persoonallisen hyvänsä taiteelleen, jolloin taideteoksesta tuli varsinainen objekti, neron keskittäessä, kerätessä ja kohdistaessa kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimallisesti ja yksinomaisesti, että hänen kohteensa muodostuu hänelle ainoaksi realiteetiksi korvaten muun maailman; voidaan sanoa että sosiaalisen funktion, sosiaalisen tilauksen, luomia inhimilisiä ja käytännöllisiä tahdon tarkoitusperiä palvellut musiikillinen äly irtaantuu juurestaan loihtien musiikkiinsa teoksessaan luomisprosssin aikana sublimoitunutta objektivoitunutta tragiikkaa, alitajuisten motiivien kytkeytyessä tietoiseen metodiikaan, sillä kuten nero myös lapsikin, joka myös käsitteenä keksittiin sangen myöhään, katsoo maailmaan kuin vieraasen puhtasti objektiivisella harrastuksella ja on enemmän tiedoitseva kuin tahtova subjekti. Renesanssin aikakauden taiteilijat olivat yleisneroja tai monilahjakkuuksia eivät monomaaneja, yhden asian täydellisesti lahjoiltaan hallitsevia ylivertaisia jonkin alan taitajia, ikään kuin ulkoapäin tulevan geniuksen ottaessa hänet valtaansa jääden multa osin lahjakkuudeksi. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
 Ostinaatio22.02.2007 13:26:08 (muokattu 22.02.2007 13:26:56) | |
Nerokultin synty voidaan liittaa osaltaan 1700-luvun sosiaaliseen tilanteeseen Euroopassa; nerot olivat ei-jalosukuisia, jotka pyrkivat ylempaan saatyyn tietyn "yliluonnollisuuden" turvin. Mielenkiintoista "nerous" on erityisesti sosiaalisen murroksen tapahduttua, jolloin saaty-yhteiskunta muuttui luokkayhteiskunnaksi, ja "neroutta" ei enaa "tarvittu" vanhanaikaiseen tapaan. Ehkä suurimmiten nerokultti liittyy 1800-luvun alun Jenaan, ja romantiikan määrittelemiseen. Itse en kuitenkaan näkisi, että kenenkään pyrkyryys jalosukuisuuteen olisi riittävä motiivi nerouden syntymiseksi, kyse on enemmän siitä, että nouseva porvaristo tarvitsi oman kulttuurin, josta pitää. Taiteilijanerot ja muutkin saattoivat olla vaatimattomista oloista (myös 1700-luvun kirjallisuusihanne heijastelee tätä ihmisen plastisuutta, eräs yleisin romaanin muoto on tuolloin orporomaani), kyse on siitä, että tällaisia yksittäisiä "historiattoman" kulttuurin kohteita tarvittiin, jotta niiden teoksia voisi arvostaa ja ostaa kalliilla - ja juurikin siten osoittaa olevansa hienostunut, vaikkei aatelinen olisikaan. Eli porvarit hoitivat tarvittavat fyrkat ja kulttuuriympäristön yksittäisen nerojen luomiselle. Aivan kuten porvariston raha ja status saattoi olla historiatonta, siinä missä aatelisten ei ollut, oli kovin luontaista, että yksittäiset nerotkin yritettiin irroittaa ympäröivästä kulttuurisesta kontekstista - ei aikansa taidevirtausten muokkaajina ja jatkajina, vain jonain kaikesta erillisinä täydellisyyden ilmentäjinä. Ja toki tämä antoi myös juurettomalle porvaristolle mahdollisuuden samaistua tähän hengen jalouteen ilman siniverisiä sukulaisia. -- Mutta ehkä asiaa ei pidä tarkastella vain taloudellisista/luokkatekijöistä käsin. Eittämättä teostenkin luonne on muuttunut euroopan kulttuurihistorian aikana, ja erilaiset itsereflektoivat kommentoinnit ja muutkin ajatuksen teoksen "itsenäisyydestä" ja ympäristön vitalismista, joka on olemassa tiettyjen henkilöiden saatavilla ympäristöstä alkoi tulla yhä vahvempana esiin tuona aikana. Taide alkoi muodostua itsenäiseksi asiaksi - muodostui ajatus välineettömästä, pyyteettömästä toimialasta - tämän varjossa on täysin ymmärrettävää, että Megatheriumin jossain väärin fragmentaarisesti (ironisessa hengessä) lainailemat romantiikan ajattelijat, alkoivat puhua "objektiivisesta hengestä", johon taiteilija kehittää ajatuksensa. Mutta aivan konkreettisesti katsottuna olisi kiinnitettävä myös huomiota siihen, mitä Hegel (joskin hieman sekavasanaisesti) tuona aikana huomioi: erilaiset kulttuuriset käsitykset, ei niissä vähiten käsitys siitä mikä on taidetta - tai käsitys ylipäätänsä sellaisesta asiasta kuin taide - ovat historiallisesti muovautuneita ja vahvasti tiettyyn traditioon juurtuneita. Ei Mozart ole sen historiattomampi tai traditiosta irrallaan, koska siitä nyt satutaan yhä pitämään länsimaissa usean vuosisadan jälkeen. Päinvastoin Mozartista yhä pidetään, koska olemme osa tuota samaa perinnettä, ja Mozartille nyt on sattunut lykkääntymään hänen jälkeisensä kulttuurin kautta suuri osuus siinä tavassa (tai tarinassa) jolla hahmotamme omaa historiaamme. Tämä ei tarkoita sitä, ettei Mozartin musiikki olisi jostain historiallisesta kontekstista irrallisessakin mielessä miellyttävää (ikään kuin voisimme ikinä omaksua tuollaista positiota), mutta kyllä se loputon Mozart-kirjallisuuden ja muun arvonannon määrä pohjaa vähintään yhtä paljon yksinkertaisesti siihen täysin kontingenttiin seikkaan, että Mozart on ottanut tietyn vahvan paikan traditiossamme ja jollain tavalla resonoi myös muissa osissa kulttuuriamme. "In all times and places it is the task of politics to shed light upon and dispel prejudices, which is not to say its task is to train people to be unprejudiced or that those who work toward such enlightenment are themselves free of prejudice." -Arendt | |
| megatherium 27.02.2007 16:48:32 | |
Schopenhaueria vapaasti siteeratakseni ulkomuistista toki: Neroudessa abnormaalisen henkilön tietokyky on kasvanut paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen edellyttää, jota funktiota palvelemaan varten se alkujaan on syntynyt. Nerouden tuotteeksi kuulemmekin kutsuttavan sellaisia jotka vetoavat havaintoon, kuten kuvaamataiteen, musiikin, filosofian yms tuotteet. Normaalilla ihmisellä ei juuri siksi voi muodostua maailmasta aivan puhtaasti objektiivista kuvaa kun kohta havaintokyky laimentuu ellei tahto kannusta sitä toimimaan ollen silloinkin ainoastaan pätevä työkalu tahdon palveluksessa tiedoitsemaan olioiden väliosiä suhteita, osaksi toisiinsa ja itseensä, välillisten ja mahdollisten suhteiden välittömien ohella muodostaessa hyödyllisten taitojen pääsisällyksen joka rajoittuu kuitenkin täyden määrän älyä omaavillakin suhteisiin. Se ei kykene oman joustavuutensa varassa käsittämään maailmaa ja olioita puhtaati objektiivisesti. Sitä vastoin missä näin käy, missä älyä, tietokykyä, miellekykyä, havaintokyky ei Hildesheimerin mukaan kuulu neron symnnynäisiin attribuutteihin, on sellaine ylimäärä, että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas, selkeä ja objektiivinen kuva, joka on tahdo tarkoitusperille hyödytön, korkeammissa asteissa häiritsevä ja ja jopa niille vahingolliseksi koituva, siinä on ainakin jo taipumusta tuohon abnormaaliuteen jota neroudekskin kutsutaan, ylimittaista kykyä edellä kuvattuun tietotapaan, jossa äly ylivoimaisuutensa painosta irtaantuu tahdosta ja leijuu vapaasti objektinsa yläpuolella suurten teoreettisten saavutusten syntyessä siten että niiden luoja kokoaa, kerää ja keskittää kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimallisesti ja yksinomaisesti että koko muu maailma katoaa ja häne kohteensa muodosu hänelle ainoaksi realiteetiksi korvaten maailman ja uhraten näin oman yksilöllisyytensä taiteelleen. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
| Ruttonaamari 11.09.2008 19:44:27 | |
Stravinsky taisi sanoa, että jokainen aito taiteilija on jatkuvassa inspiraation tilassa. Kovalla työllä tuon inspiraation tulokset sitten tulevat esiin. Eiköhän tuo ollut laittamattomasti sanottu. Mozart(kin) teki -omien sanojensakin mukaan - erittäin paljon työtä sävellystensä eteen, ei siis poiminut niitä ilmasta tms. Oikotietä ei ole. | |
 velipesonen13.09.2008 12:57:53 | |
Neroudesta on paljon määritelmiä ja joidenkin mielestä sitä ei olekaan. Minun mielestäni on, ja jotain suuntaa voi haarukoida vaikka lukemalla hieman vanhahtavaa Ernst Kretschmerin kirjaa Nerous ja ihminen (Geniale Menschen). Näinä populismin ja kulttuurirelativismin ankeina aikoina neroudesta on vaikea puhua muuten kuin vähän sillai parodisesti. En piittaa tästä, ja luonnehdin neroutta itse luomisprosessin kannalta seuraavaan tapaan. Olennaista on työkalujen käyttö tai käyttämättömyys. Nero tulostaa itsensä paperille ja ääneksi "miten päin tahansa". Nerolle on normaalien työmenetelmien käyttö usein sama kuin jos Usain Boltille annettaisiin pyörätuoli että kelaa sillä. Nero luo pakosta, ei viihtyäkseen, viihdyttääkseen tai kultivoidakseen omaa tai muiden elämää. Luovuus ei loppujen lopuksi ole neron ominaisuus vaan olemus. Kaikki tällainen on hyvin harvinaista meidän ihmisten keskuudessa. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)