Klassinen ›

Aivan viime hetkellä huomasin radio-ohjelmistoa selaillessani illlan hesarin musiikkiohjelmista Schubertin oopperan Alfonso ja estrella taltioinnin Euroradion oopperaillassa vuosi takaperin taltioituna berliinin filharmoniasta, ja myöhästyin 20 minuuttia alusta, ja sen kerran kun on kokemassa elämänsä musiikki-ja oopperaelämystä radiosta, niin sekin tärvellään pilkkomalla ja tiivistämällä teosta täysin surutta tehden väkivaltaa itse oopperalle, kuuntelunautinnon enemmän hävitessä kuin voittaessa huipputason esityksestä huolimatta. Pieni liioittelu sallittakoon.
 
Lyhennetty ja tiivistetty, mutta ehkä draamallisen jatkuvuuen eduksi ellei kyse olisi konserttiversiosta, vaikka finaaleja, duettojen kertauksia ja ensemblejä sekä resitatiiveja (tai muutettu niiden järjestystä) on poistettu ja pilkottu täysin surutta, kuten kyseisen muuten niin loistavan kapellimezstarin tapana joskus kieltämättä on, mutta herää kysymys miksi tässä mielessä juuri dramallisesti kaikkein mielekkäimpiä kohtauksia on peukaloitu niin rankalla kädellä, että syntyy vaikutelma, kuin levysoitimen neula tai lukupää olisi hyppinyt monta raitaa pitkiä jaksoja vähän väliä yli kuin teknisestä häiriöstä tai viasta johtuen varsinkin 2. ja kolmannen näytöksen finaaleissa siinä kohdin pahasti kuuntelunautinnon turmellen alkuperäiseen vesioon tottuneella, mutta myös monissa muissa kumma kyllä mielekkäissä numeroissa tuntui kuin lihakauppias olisi lihakirveellä pilkkonut makkararullan ohuiksi siivuiksi tai lyhyiksi pötköiksi palvellen näennäien tarkkanäköisen dramaatikon tarkoitusperiä mutta aloittanut väärästä päästä musiikin vaan ei makkararullan vahingoksi, jolle on täysin se ja sama kummasta päästä sitä leikataan
 
Mutta enhän minä mikään kiittämätön houkka ole, sillä esityshän puutteista huolimttakin oli uraa uurtavaa pioneerityötä radioaaloilla; harvinaista herkkua, josta yhtä harvoin pääsee nauttimaan.
 
Laulamisen ja soittamisen taso itsessän oli korkeaa luokkaa, ikään kuin pelkkä Harnoncourtin läsnäolo olisi valanut esittäjistöön uutta voimaa ja inspiraatiota sekä syvällisen ja alkuperäisin persoonallisen näkemyksensä musiikkiin joka huokui monista yksittäisistä numeroista lyhennetyistä versioista huolimatta.
 
Sinälläänhän teos, romanttisena oopperana säestyksellisen resitativin käytössään, joka harnoncourtin hyppysissä toimi vallan mainiosti, erääseen toiseen levytykseen verrattuna, jossa ne tuntuvat paljon irrallisemmilta, ei kuitenkaan yksin sellaisenaan anna Schubertin monipuolisuudsta eri tyylilajien moniselitteisenä taitajana ja taidokkaan ja äärimmäisen eloisan mozartilta perityn ensemblenumerojen sävellysteknisen osaamisen puolesta kaiken kattavaa tai parasta kuvaa, kun ambitiot olivat muualla; lyyrisissä äänenpainoissa, melodisessa sulavuudessa ja puoliksi toteutuneessa dramaattisuudessa
 
Fantastinen oopperaelämys silti kaikkine heikkouksineen ja puutteineen; lisää tällaista! sen veran väsyneenä muuten aloin teosta intensiivisesti kuuntelemaan, että pääni oli haljeta päänsärystä lopetettuani ja olin täysin muissa maailmoissa
 
Ehkäpä se, että nikolaus Harnoncourtilla oli niin hyvin resitatiivi hyppysissä johtuu siitä seikasta, että Harnoncourt jos kuka on todellinen Bachin musiikkiin erikoistunut expertti, joka on levyttänytkin suuren osan tämän kantaateja ja muuta kirkkomusiikkia, jotka eivät ole pitkiiin aikoihin kuulunet toiveklassikoihini tai toivelevylistalleni, sillä oopperoitahan Bach ei tunnetusti säveltänyt Tuomankirkon kanttori kun oli, ja jatkaakseni siitä mihin jäin, mitä olin sanomassa, ennen pientä Bach biografiaani - näkemään, tulkitsemaan ja painottamaan Schubertin accompagnatoresitatiivien vapaana fanbtasiana virtaavien resitativien sisäistä tekstiyhteyttä luodakseen elävää psykologista draamaa ilman ilmaisuvapauta kahlehtivaa kaavamaisen toisteisia suljettujen musiikkimuotojen, aarioiden ym.edellyttämiä musiikilisia vaatimuksia ja saamaan samalla henkilöiden sydämen ja kaikkia tahdon liikkeitä heijastelevien tunteiden koko kirjon esille