Media ja viihde ›

Hyvä kyssäri, joku elokuvatutkija on varmasti varmaanki jo pohtinut asiaa, pitäs ettiä käsiin. Mut pistetään ny mutua, mielenkiintoinen aihe on.
 
Nykyisin ihmiset tuntuvat yhä vähemmän uskovan mihinkään henkimaailman juttuihin. Jumalaan uskomisesta en tiedä tilastoja, mutta uskoisin, että vampyyrit sun muut eivät juurikaan ole uskomuslistalla. En kyllä tiedä, onko niihin isovaarinkaan aikana kuinka suurta uskoa ollut, mutta epäilisin, että ehkä enemmän kuin nykyisin. Niinpä noita perinteisen kauhun hahmoja ei ehkä pidetä enää niin pelottavina, että katsojat säikkyisivät, tai sitten markkinamiehet ajattelevat, etteivät katsojat säikkyisi niitä enää.
 
Sitte kans toi et nuo vampyyrit ja frankesteinit sun muut klassiset kauhun hahmot alkavat olla jo miltei loppuun asti parodioituja: kun venttiilikaula-Frank lävähtää ruudulle, saattaa katsojan ensireaktio olla enemmänkin hörähdys kuin kauhuntunne. "Hohoo, ei tollasii oo niiQ oikeest".
 
Nykyajan ihmistä ei ehkä niinkään kauhistuta vampyyrit sun muut henkimaailan otukset, vaan kauhun eväät saadaan nykyisestä mediakulttuurista, eli mahdollisesti uutisista, ja kauhussa koitetaan hyödyntää näitä pelkoja. Uutiset kuitenkin ovat olennainen osa tätä kulttuuria ja mediaympäristöä, jossa nyt eletään. Jokin aika sitten katastrofielokuvat oli "se juttu", eivät ole kyllä ihan sama asia kuin kauhu, mutta voisivat ehkä sopia elokuvien sukupuussa kauhusta lähtevään oksanhaaraan. Katastrofielokuvat erikoistehosteidensa lisäksi vetosivat katsojiin ehkä koska sisälsivät viitteitä "tv:stä tuttuihin", uutisoituihin juttuihin, kuten ympäristökatastrofeihin.
 
Katastrofielokuvissa lypsettiin toki myös ufo-tarinoita, vaikka niitä ei juurikaan ole uutisoitu. Uutisissa sen sijaan on tasaisesti ollut myös tähtitiede-aiheisia juttuja, ja monesti silloin on ollut aiheena elonmerkkien löytyminen muualtakin kuin maasta. Lisäksi ufo-asiat - toisin kuin vampyyrit - ovat siinä mielessä edelleen myyttejä, että nykyajan ihmisillekään ei ole täysin varmaa onko boltsillamme vieraillut muukalaisia vai ei. Osa uskoo ufoihin, osa ei, ja osa ei osaa sanoa. Siinä on siis myytti jolla voi vielä katsojia kutitella.
 
Nykyihmiselle järkyttävimpiä uutisia ovat ehkä olleet juuri lapset pahantekijöinä. Lapsuutta ylipäänsä pidetään viattomuuden aikana, joten paha väkivaltainen lapsi jo ajatuksena on aika häiritsevä kontrastisuudessaan. Sitten vielä kun uutisissa kerrotaan koulutoveirinsa ampuneista teineistä, tai 5-vuotiaan pojan tappaneista varhaisteineistä, olisi ihme ellei tuo kammoksuttava ajatus siirtyisi ennen pitkää valkokankaalle muodossa tai toisessa.
 
Nykyajan katsojat ovat tottuneet myös kovin erilaiseen kuvalliseen rytmiin, kuin katsojat ennen vanhaan. Musiikkivideosukupolvi alkaa kyllästyä, jos yksi "kuva" (se "leikkaussaumojen" välinen alue) kestää pitempään kuin neljä-viisi sekuntia. Leikkausrytmi vanhoissa leffoissa on paljon verkkaisempaa, yhden kuvan kesto saattaa olla tuplastikin nykyinen tai jopa enemmän. Luulisin, että asialla voisi olla sellainen vaikutus, että tuollaisissa "pitkien kuvien" elokuvissa katsojalla on enemmän aikaa tajuta myös hieman kinkkisemmät juonen käänteet ja otosten tapahtumat, ja käsikirjoittajat voivat myös helpommin kehitellä juonta ja jännitystä hienovaraisesti loppua kohden. Kun taas nykyisissä "lyhyiden kuvien" formaatissa katsojalle ei jää välttämättä aikaa pureskella mitä siinä otoksessa nyt oikeen tapahtuikaan ennen kuin ollaan jo uudessa, eikä katsojalla toisaalta ole välttämättä kärsivällisyyttäkään siihen. Siispä turvaudutaan Böö-tyyppisiin ratkaisuihin sen sijaan, että katsoja upotettaisiin pikkuhiljaa tarinan synkimpiin syövereihin.
 
Elokuvia käsikirjoittaa nykyisin yhä enemmän markkinamiehet. Käsikirjoittajan työ ei ole enää se mikä välttämättä päätyy filmille, edes ohjaajalla ei välttämättä ole viimeistä sanaa elokuvasta, vaan se on tuottajalla. Ja jos tuottaja on sitä mieltä, että elokuva tarvitsee hienovaraisen juonen sijaan enemmän tiukkatoppisia pomppivarintaisia pimatsuja kirmaamaan tukka hulmuten peloissaan ympäriinsä, koska tissit myy paremmin kuin syvällinen juoni, niin sitä elokuva sitten sisältää... Ja toki tietotekniikan kehitys näkyy valkokankaallakin, pystytään tekemään yhä hulppeampia erikoistehosteita, ja on helpompi tehdä hillitön efekti-iloittelu ilman omaperäisen juonen/tarinan häivää, kuin aidosti hyvin käsikirjoitettu raina. Erikoistehosteet selittänevät myös katastrofipläjäysten buumia tuossa jokin hetki sitten.
 
Toisaalta yliluonnolliset asiat eivät ole ihan unohduksissa nykykauhussakaan, onhan meillä x-files, buffy, dark angel ja kun mennään ajassa taakse päin, niin tales from the crypt ja twilight zone. Mutta nämä ovat tv-fiktiota, jota katsotaan eri tavalla kuin elokuvia, ja joita siten osin koskee erilaisen kerronnan tavat. Syvällisimpää juonen kehittelyä noissa edustaa munsta x-files, buffy on teinihorroria höystettynä teinijuzkilla, dark angelissa hyödynnetään geeni-uutisointia ja spekulaatiota, ja noita vanhempia en harmikseni enää kunnolla muista.
 
Mutta jos tämän pitkän hölpotyksen koittaisi tiivistää, niin kai se olisi jotain sen suuntaista, että efektipläjäyksen tekeminen on helpompaa kuin hyvin käsikirjoitetun pätkän, markkinamiehet määräävät käsikirjoituksessa paljon ja päätyvät sitten kustannustehokkaimpiin ratkaisuihin (tissit on aina kustannustehokas ratkaisu, varsinkin jenkkileffoissa), nykyajan visuaalinen rytmi saattaa hankaloittaa hyvän horrorin kirjoittamista, ja toisaalta nykysukupolven voi olla hankala keskittyä verkkaisempaan rytmiin ja että kauhussa näkyy ne asiat mitä ihmiset oikeesti pelkää, joita ei ole nykyään enää vampyyrit (koitan tätä kirjoittaessa samalla rikkoa mnetin pisimmän virkkeen ennätystä, saa nähdä onnistunko), vaan leffoja ruokkii asiat mitkä kuohuttaa nykykulttuurissa: kulkutaudit, ympäristökatastrofit, pahat lapset, ja myös media itsessään (ainakin ringu jota en ole nähnyt, videodrome, ja mikäs se oli se yks ranskalainen, missä oli hyvin tärkeässä osassa joku video kans..).
 
Nonni, ny lopetan. Sori, tuli pitkä ja sekin todennäköisesti puutaheinää.