Aihe: Nightwish ja Tarjan lähtö?
1 2 3 4 533 34 35 36 3742 43 44 45 46
HaloOfFlies
26.10.2005 23:06:14
 
 
Tämmöistä Tuomas Holopainen kertoo tämän päivän Ilta-Sanomissa:
 
Tarja Turusen avoin kirje kirvoittaa Nightwish-pomo Tuomas Holopaiselta Turusen sanoihin muutaman tarkennuksen. Hän haluaa painottaa, ettei arvostelun kohteena ole Tarjan aviomies. Kyse ei ole aviomies Marcelo Cabulista vaan manageri Marcelo Cabulista.
 
- Aviomiehenä hän pitää varmasti Tarjasta huolta ja on hyvä mies. Sitä en epäile hetkeäkään, Tuomas tähdentää.
 
- Mutta kun yhden bändijäsenen henkilökohtainen manageri puuttuu bändin asioihin siinä mitassa, mitä hän teki, niin se vaikutus oli tässä tilanteessa tuotava julki.
 
Erokirjettä ei myöskään laadittu vihan tunteissa, vaikka Tarjasta siltä tuntuukin.
 
- Se oli turhautumista ja pettymystä siihen, että kirje yleensäkin piti laatia. Jos olisimme pelkästään ilmoittaneet, että Tarja lähtee bändistä, olisin saanut selitellä asiaa seuraavat pari vuotta kaikissa maailman medioissa. Nyt perusteet tulivat selviksi.
 
Tuomas puhuu Tarjasta yhtä kauniisti kuin aina ennenkin. Hänestä myös huomaa, että hän kantaa huolta Tarjan hyvinvoinnista.
 
- Niin ikävää kuin tämä kaikki onkin, en halua Tarjalle tai hänen lähipiirilleen mitään pahaa. Tilanne on kaikkien kannalta valitettava. Minun niskaani sataa vaikka mitä.
First they steal your mind and then they steal your soul
-septimisti-
27.10.2005 02:01:35 (muokattu 27.10.2005 02:09:22)
Jaa-a. Mahtaako lööppiputki saada jatkoa. Neljäs päivä peräkkäin molempien ilta-paskojen ykköslööppinä olisi kova juttu. Saattaa hyvinkin onnistua, sillä varsinaisia kilpailijoita ei taida oikein olla, tämänpäiväistä (keskiviikon) talvimyräkkää lukuunottamatta. "Myrsky repi puita: KUUSI KUOLI!" vai "Tarja yhä ARGENTIINASSA - paloauto on punainen!" Vai pystyisikö Niinistö yllättämään takaoikealta, tai vasemmalta, jonne hän kovasti näyttäisi haluavan.
jäykkis
27.10.2005 06:58:54
Tarja Turusen avoin kirje kirvoittaa Nightwish-pomo Tuomas Holopaiselta Turusen sanoihin muutaman tarkennuksen. Hän haluaa painottaa, ettei arvostelun kohteena ole Tarjan aviomies. Kyse ei ole aviomies Marcelo Cabulista vaan manageri Marcelo Cabulista.
 
Tämä Tuomashan on melkonen selitttäjä. Olisikohan vähän julkisuuden kipeä ja nyt kun Tarja on raivattu, niin voi naatiskella.
"Tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista" - Tommi KyyrÄ -
wesmont
27.10.2005 09:21:42
Se sanoi muistaakseni joskus vuosia sitten jossakin haastattelussa, ettei pidä hevimusiikista yhtään. Onhan se tietysti vähän eri asia kuin häpeäminen...
 
No ei se Tarja kyllä heviä ole laulanut rahan takia alunperin, sehän nyt on varma.
HaloOfFlies
27.10.2005 09:35:58 (muokattu 27.10.2005 09:41:46)
 
 
Iltalehdessä on uusia kommentteja Tarjalta:
 
Tarja Iltalehdelle: En syyttele muita

Tarja Turunen palaa pian Suomeen kertomaan tulevaisuudestaan.
 
Myöhään eilen illalla Buenos Airesista tavoitettu laulaja Tarja Turunen kertoo Iltalehdelle, että eroa Nightwishista voi verrata ihmissuhteiden suuriin muutoksiin. Laulaja ei kuitenkaan lähde syyttelemään tilanteesta ketään.
 
- Jokainen ihminen varmasti ymmärtää, että ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta. Tämä tilanne on verrattavissa avioeroon, Turunen kertoo.
 
Hän saapuu Suomeen pitääkseen lehdistötilaisuuden Helsingissä 11. marraskuuta.
 
- En yritä saada ihmisiä puolelleni enkä ketään vastaan. Aion keskustella omista tulevaisuuden suunnitelmistani, Turunen kertoo.
 
- En käytä tilaisuutta aseena tai vastaiskuna ketään vastaan.
 
Ilta-Sanomat puolestaan uutisoi näin:
 
Tarja Turunen murtui

Nightwishistä potkut saanut laulaja Tarja Turunen yrittää nyt toipua järkytyksestään Argentiinan-kodissaan Buenos Airesissa.
 
Tukenaan Tarjalla on aviomiehensä Marcelo Cabuli ja tämän perhe. Tukea ja huolenpitoa kaunis laulaja nyt tarvitseekin.
 
Tarjaan sattuu. Herkkä nainen tuntuu olevan aivan rikki. Kyyneleet yllättävät vähän väliä, sillä Tarja ei vieläkään tajua, mitä tapahtui.
 
- Minun on saatava aikaa ja välimatkaa sulatellakseni tätä. Tieto tuli täysin puun takaa. Ennen kuin voin tehdä mitään muuta, minun on ymmärrettävä, mitä on tapahtunut, Tarja viestittää toiselta puolelta maapalloa.
 
Helppoa se ei ole, sillä taivas romahti niskaan rytinällä lauantaina, kun Tarja luki perjantai-illan konsertin jälkeen yhtyeen pojilta saamansa kirjeen. Siihen kirjeeseen päättyi hänen kesällä 1997 alkanut taipaleensa Nightwishin laulusolistina. Tarja Turunen erotettiin yhtyeestä.
 
Seuraavana yönä Tarja ei nukkunut. Liian monet asiat risteilivät päässä. Elämä oli tuntunut turvallisen selkeältä, mutta yhtäkkiä kaikki pitääkin laittaa ihan uusiksi.
 
Siihen asti Tarja oli ollut kansainvälisesti menestyksekkäimmän suomalaisyhtyeen Nightwishin laulusolisti, joka oli siinä ohessa käynnistelemässä soolouraansa. Kalenteri oli täynnä vuoteen 2008 asti sekä omia että yhtyeen työtehtäviä. Yhdessä hetkessä kaikki muuttui - eikä koko elämää saa uusille raiteille ihan hetkessä.
First they steal your mind and then they steal your soul
wesmont
27.10.2005 09:49:56
No enpä jaksa nyt sen järkevämpää todeta, kuin että voi paska. Pidin nimittäin kovasti Nightwishistö ja Tarjasta, eikä se ikinään tule olemaan enää sama Nightwish nyt kun Tarja ei ole enää vokalistina. Onneksi voi kuunnella vanhoja levyjä. Aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun piätä leikattiin.
Black widow
27.10.2005 09:54:07
 
 
Miten tuntuu että nuo lehdet julkaisevat juttujansa hieman eri kannalta?
Mikä se on ku ei mikkään onnistu?!
HaloOfFlies
27.10.2005 10:02:46
 
 
Vaikka Tarja onkin ymmärrettävästi järkyttynyt ja sokissa tapahtuneesta (kukapa ei olisi), ei hän kuitenkaan tunnu olevan muulle bändille vihainen siitä että tekivät kuten tekivät. Eikä bändissäkään olla vihaisia Tarjalle. Uskon kyllä että pitemmän päälle tekevät sovinnon, vaikka Tarjaa ei enää Nightwishin solistina nähdäkään.
First they steal your mind and then they steal your soul
lurkki
27.10.2005 10:54:45
Savonlinnan Oopperajuhlat 16.7.2006
"- Ohjelmassa on sekä soolonumeroita että duettoja sinfoniaorkesterin säestyksellä, Sirkiä kertoo.
 
- Esitämme molemmat omaa repertuaariamme, minkä lisäksi Tarja Turunen laulaa oopperateoksia ja minä (Sirkiä) yritän tulkita Nightwishin musiikkia."
IS 3.8.05 - Viihde
 
Voi olla että ei yritä tulkita Nightwishin biisejä..
-konsertti on loppuunmyyty
ex-Rumpu, Kitara ja Kukka
kalamies#37 >-)))>
Latnemitnes
27.10.2005 11:55:55 (muokattu 27.10.2005 12:15:46)
Miten tuntuu että nuo lehdet julkaisevat juttujansa hieman eri kannalta?
 
todellakin. iltapäivälehdet ovat selvästi turusen kannalla, esim. turun sanomat on ottanut monipuolisemman linjan. neljänä perättäisenä päivänä on ollut kulttuuri-sivuilla hyvät artikkelit eri kanteilta:) enkä ole huomannut vääristelemistä. ei, en ole sitoutunut turun sanomiin;)
 
mielestäni on melko selvää että tarja on pitkään ollut bändissä alakynnessä - tämän ei todellakaan tarvitse olla mitään tietoista toimintaa...
holopaisellahan on sitä paitsi yrityksensä, jonka hallituksessa nevalainen, hietala ja vuorinen istuvat. tämä yritys on käytännössä "nightwish oy". eroja on siis muotoutunut, ja marcelo cabuli ehkä syvensi niitä entisestään. mikä varmaankin antoi tarjalle uutta potkua itsensä puolustamiseen. ja kaiken tämän tapahtuessa menestystä tulee koko ajan lisää... ihme että nightwishiä on enää ollenkaan olemassa:/
 
muusikot ovat muuten aina ristiriitaisessa tilanteessa. toisaalta pitäisi olla niin riippumaton taiteilija, mutta kyllähän kaikkien täytyy syödä. markkinointi on nykyään pakollinen osa ammattilaisen elämää... mutta jos tämä julkisuuden saavuttaminen on suunniteltua esim. dvd-, kirja- ja levy-myynin edistämistä niin raja on ylitetty heviletti liehuen. joulusesonkikin lähestyy.
 
kuitenkin, henk.koht. uskon nightwishiin ja holopaisen ym, turusenkin, vilpittömyyteen:) pieni dramaattisuus ei välttämättä ole laskelmointia.
 
"Voi hitto kun tuli puhdas kaivo... Ihan tulee kyyneleet silmiin..."
:D :D
 
lisä editiä tuolta kauempaa keskustelusta:
semmoinenkin tulee tässä mieleen, että olisiko Tarjalla tulleet mieleen klasaripuolen tähtien kovat tulot
 
ei turunen kyllä ooppera- tai lied-laulajana kovin kaksinen ole. jos kuvittelee nightwishin jälkeen saavuttavansa soolona mattilan maineen niin kyllä pudotaan korkealta ja kovaa:/ jos todella sanoi, ettei tarvitse enää nightwishiä, niin haluaisin tietää mistä hän näin päättelee?!
riimu
27.10.2005 15:39:01
Jospa nyt viimein saisi viestin tänne, kun keskustelu tuntuu reistailevan. Eli CMX:n ukot sanovat mielestäni palstallaan hyvin asian tiimoilta:
 
"Emme tunne heitä, mutta tiedämme, että bändiensisäiset asiat ovat monimutkaisia kuin perhesuhteet. Ei kellekään, etenkään näkyvälle solistille, anneta potkuja ilman todella painavia syitä ja harkintaa. Ja miten sen sitten voi tehdä "oikein"?"
Let us go in; The fog is rising.
tiukkapipo
27.10.2005 15:45:47
Puolivakavissaan ehdotin aiemmin jo sopraano Laura Pyrröä keulakuvaksi.
On muuten aivan upea nainen, mutta kelpaako blondi?

 
On upean näköinen kyllä. Itse en oikein pidä hänen laulamisestaan (olen tosin kuullut vain tv:stä) joka on aika päähän "muodostettua", ydin puuttuu.
Mari Palo on edelleen suosikkiehdokkaani, osaa klassiseksi laulajaksi fraseerata jatsia hyvin ja pystyy karjumaan rokkiakin uskottavasti.
 
Blondeista puheenollen, entäs laulajatar joka taatusti toisi bändin sointiin ja lavaolemukseen uusia sävyjä: Heinäsirkka
jäykkis
27.10.2005 15:48:53
Jospa nyt viimein saisi viestin tänne, kun keskustelu tuntuu reistailevan. Eli CMX:n ukot sanovat mielestäni palstallaan hyvin asian tiimoilta:
 
"Emme tunne heitä, mutta tiedämme, että bändiensisäiset asiat ovat monimutkaisia kuin perhesuhteet. Ei kellekään, etenkään näkyvälle solistille, anneta potkuja ilman todella painavia syitä ja harkintaa. Ja miten sen sitten voi tehdä "oikein"?"

 
Miten voi tehdä oikein? Pistämällä helvetillisen herjakirjeen julkisuuteen jossa yksipuolisesti ruoditaan kaikki toisen, ja vain toisen, pahat puolet. Mielestäsi ilmeisesti oikeaa meininkiä koska lainauksen tänne toit?
 
Jos kuitenkin joskus itse joudut tilanteeseen jossa pitää laittaa eukko tai ukko mäjelle, niin mieti nyt sentää miten sen teet. Ellei muuten, niin vaikka vain osoittaaksesi kunnioitusta hänelle sekä immeisenä että kiitoksena yhteisestiä hyvistä asioista.
"Tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista" - Tommi KyyrÄ -
M-Juhana
27.10.2005 15:54:04
 
 
Potkut annetaan, kuten Remu Ile Kalliolle. Ei ottanut bussiin , kun lähtivät Ruotsiin kiertueelle !
möllykkä -Tetsuo-
Sertzo S
27.10.2005 16:10:36
Jospa nyt viimein saisi viestin tänne, kun keskustelu tuntuu reistailevan. Eli CMX:n ukot sanovat mielestäni palstallaan hyvin asian tiimoilta:
 
"Emme tunne heitä, mutta tiedämme, että bändiensisäiset asiat ovat monimutkaisia kuin perhesuhteet. Ei kellekään, etenkään näkyvälle solistille, anneta potkuja ilman todella painavia syitä ja harkintaa. Ja miten sen sitten voi tehdä "oikein"?"

 
Hyvin todettu tuo alimainen.
Sertzo S
27.10.2005 16:11:46 (muokattu 27.10.2005 16:12:05)
On upean näköinen kyllä. Itse en oikein pidä hänen laulamisestaan (olen tosin kuullut vain tv:stä) joka on aika päähän "muodostettua", ydin puuttuu.
Mari Palo on edelleen suosikkiehdokkaani, osaa klassiseksi laulajaksi fraseerata jatsia hyvin ja pystyy karjumaan rokkiakin uskottavasti.
 
Blondeista puheenollen, entäs laulajatar joka taatusti toisi bändin sointiin ja lavaolemukseen uusia sävyjä: Heinäsirkka

 
Mari on tosi upea, pidän. Heinis... no, enpä sano mitään.
sellisti
27.10.2005 16:43:03
ei turunen kyllä ooppera- tai lied-laulajana kovin kaksinen ole. jos kuvittelee nightwishin jälkeen saavuttavansa soolona mattilan maineen niin kyllä pudotaan korkealta ja kovaa:/
 
Hieman ihmetyttää nämä lukuisat tällaiset kommentit, kun ajatellaan että Turunen on alle kolmikymppinen tyttö jolla on klassisen laulun opinnot vielä aivan kesken. Meistä kenelläkään ei todellakaan voi olla realistista kuvaa hänen todellisista kyvyistään vielä tässä vaiheessa, kun hän ei ole valmis laulaja. Tietenkään hän ei ole maailman huipulla klassisen laulun alalla, eikä sitä tiedä tuleeko hän sinne pääsemäänkään. Ja kuka on sanonut, että hän edes pyrkii maailman huipulle klasarilaulajana? Miksi heti kuvitellaan, että hän yrittäisi saavuttaa jonkun Karita Mattilan tason? Miksei hän voisi kouluttaa itseään hyväksi peruslaulajaksi, toimia kuorossa tai laulunopettajana hyvässä perusvirassa? Mikä siinä on että heti pitää verrata Mattilaan, ja väittää että jos ei samaan pysty niin turha on yrittää saada töitä klassiselta puolelta? Hiven suhteellisuudentajua ei olisi pahitteeksi. Ja mitä Tarjan potentiaaliin tulee, niin sanon sen että ihan kuka tahansa suihkusopraano ei saa opiskelupaikkaa Saksan musiikkikorkeakouluista, jonkalaisessa Tarjalla on opiskelupaikka odottamassa.
 
Se on helppo arvostella kotisohvalta, mutta kuinka monella on klassisesta laulusta tarpeeksi tietotaitoa väitteiden tueksi? Se ei ole ihan sitä että korvakuulolta voi tuomita.
Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 150 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?" Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut".
scorpions
27.10.2005 16:47:20
 
 
siinä Tarjan vastaus kirjeeseen.
 
Hyvä yleisö,
 
Viime sunnuntaiaamusta lähtien olen saanut lukuisia vaatimuksia eri median tahoilta vastata tilanteeseen. Lehdiltä, radioasemilta, TV-asemilta, faniklubeilta ja faneilta Suomesta sekä joka puolelta maailmaa. Minun on sula mahdottomuus vastata miljooniin vaatimuksiin jokaiselle yksitellen. Päätin kirjoittaa nyt omille nettisivuilleni pienen kirjoituksen, jota mediakin voisi käyttää hyväkseen.
Tämä on surun ja tuskan hetki ja minun on hyvin hankala puhua tästä.
 
Olen tällä hetkellä Argentiinassa. Toivon, että voitte ymmärtää, kuinka tämän järkyttävän, ennalta-arvaamattoman elämänmuutoksen jälkeen en voinut jäädä yksin kotiimme Suomeen. Mieheni oli varannut lentolippunsa Argentiinaan jo useita kuukausia sitten, joten minä päätin viime hetkellä matkustaa hänen kanssaan. Mutta fakta, että olen Argentiinassa ja että täältä on pitkä välimatka Suomeen, ei tietenkään ole mikään syy siihen etten voisi kommentoida tilannetta ja tapahtunutta. En vain itsekään vielä käsitä sitä enkä sitä, miksi pojat tekivät näin.
 
Viime perjantai 21. lokakuuta oli päivä, jota koko bändi oli odottanut kauan.
 
Harjoitukset alkoivat aikaisin aamusta. Olin hyvin kipeä ja jännittynyt, koska en ollut edes kyennyt laulamaan harjoituksissa. Hermostuneisuuttani lisäsi se, että konserttiohjelma oli pidempi mitä normaalisti Nightwishin konserteissa. Lisäksi me esiinnyimme vieraan taiteilijan kanssa, minulla oli huomattavasti enemmän vaatevaihtoja konsertin aikana ja ensimmäistä kertaa käytimme suuria screenejä sekä yleensäkin suurempaa lavaproduktiota. Ei pidä tietenkään unohtaa faktaa, että kaikkien edellisten muutoksien lisäksi konsertti taltioitiin.
 
Kaikki me bändin 5 ihmistä teimme mahdolliseksi sen, että vihdoinkin soitimme Hartwall Areenalla konserttimme.
 
Vaikkakin jokainen meistä tiesi, että konsertti oli etukäteen loppunmyyty, vasta lavalla ollessamme huomasimme, että jokaisen paikan täytti kasvo. Tunne oli uskomaton.
En tule koskaan unohtamaan, miten ihanalta tuntui upean suomalaisen yleisön kannustus ja vastaanotto.
 
Konsertin päätteeksi lavalla itkin ilon kyyneliä. Ilon kyyneliä siitä, että sain tehtyä parhaani, vaikkakin olin sairas. Ilon kyyneliä siitä, että meidän pitkä kiertue sai parhaan mahdollisen päätöksen ja ilon kyyneliä siitä, että sain parhaimman kiitoksen mitä artisti voi toivoa saavansa tekemästään työstä: suuret aploodit ja monet hymyilevät kasvot edessäni. Sillä hetkellä en tiennyt, että joudun vuodattamaan surun kyyneliä hyvinkin pian.
 
Konsertin jälkeen pojat kutsuivat minut takahuoneeseensa ja pyysivät minua halaamaan kaikkia heitä yhdessä. Sillä hetkellä halaus tuntui odottamattomalta, sillä tradiitioksi muuttunut halaus oli samanlainen, jonka olimme tottuneet tekemään ennen jokaista konserttia. Traditio, joka oli jäänyt pikku hiljaa lisääntyneiden riitojen jäädytettyä välimme.
Välitön tunteeni halatessani heitä oli kiitos, jonka sanoinkin ääneen, saamatta siihen keneltäkään vastausta. Tämän jälkeen he antoivat minulle kirjeen, jonka pyysivät minun lukevan seuraavana päivänä. Tämä kirje on sama kirje, joka nyt on julkaistu avoimesti julkisuudessa.
 
Luin kirjeen ja järkytyin. En tiennyt mitä ajatella, enkä oikeastaan vieläkään nyt kirjoittaessani näitä rivejä.
 
Aistin suurta vihaa kirjeessä. Ajatukseni ovat todella sekavat ja on mahdoton ymmärtää tapahtunutta, mutta en halua vastata tähän vihaan vielä suuremmalla vihalla. Yksityisasiat eivät missään nimessä pitäisi tulla mainituiksi julkisesti. Olen pahoillani, että pojat ovat tulkinneet meitä noin väärin. En tunnista itseäni siksi, jota kirjeessä kuvaillaan.
 
Olen varma, että tämä on surullinen hetki meille kaikille, pojille myös.
 
Kun kuitenkin olisi ollut niin monta eri tapaa ja mahdollisuutta ilmaista tämä asia minulle, en tule koskaan ymmärtämään tapaa jonka he valitsivat. Kirjeessä he syyttivät minua useista pahoista asioista. Mutta sillä, että he ottivat Marcelon, minun aviomieheni, mukaan tähän sotkuun, he ylittivät rajan. Marcelo on mies, jota rakastan. Hän on ystäväni ja hän on ollut suurin tuki minulle viime vuosina.
 
Me olimme olleet bändikavereita 9 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana koimme hyviä hetkiä sekä välillä hieman huonompia hetkiä. Minä luulin tunteneeni nämä ihmiset, mutta olin väärässä. Toki tiesin jo minun ja mieheni suhteen alusta lähtien etteivät bändin jäsenet hyväksyneet häntä. Se oli helposti luettavissa jatkuvasti heidän kommenteistaan ja käyttäytymisestään. Mistä se johtui? Siitä, että hän on syntynyt Etelä- Amerikassa? Siitä, että minä valitsin avioliiton enkä jatkanut olemistani bändin omana tyttönä? Siitä, että olen ainut nainen bändissä eivätkä bändin jäsenet koskaan ottaneet minua vakavasti. Mieheni oli se, joka auttoi saamaan ääneni kuuluviin?
 
Joka tapauksessa kaikki tämä jo tapahtunut ei tee heistä minun silmieni edessä paholaisia. Nyt on aika rauhoittua ja ajatella tapahtunutta. Minun täytyy laittaa tunteeni kokoon taas, mutta lupaan palata julkisuuteen tässä asiassa pian. Aion ilmoittaa lehdistötilaisuudesta, jossa tulen kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että käyttäisin tilaisuutta aseena tai vastaiskuna ketään vastaan. On todella vaikea miettiä rajaa henkilökohtaisten yksityisasioiden ja sen välillä, mitä kaikki ovat omista tuntemuksistani ja näkökulmastani oikeutettuja kuulemaan.
 
Upeata musiikkia mitä teimme yhdessä, ei voi mikään eikä kukaan hävittää tai tuhota.
 
Kiitos kaikille ihmisille jotka kannustavat minua läpi tämän raskaan ajan. Perheeni, ystäväni, kollegani sekä lukuisat fanini. Rakastan teitä ja tunnen syvästi, etten ole teitä koskaan pettänyt.
 
Tarja
"Hei, olen vain ihminen, mutta sain halvalla siivet." 21.09.2005
Feggy
27.10.2005 16:50:31 (muokattu 27.10.2005 16:51:36)
 
 
Hieman ihmetyttää nämä lukuisat tällaiset kommentit, kun ajatellaan että Turunen on alle kolmikymppinen tyttö jolla on klassisen laulun opinnot vielä aivan kesken. Meistä kenelläkään ei todellakaan voi olla realistista kuvaa hänen todellisista kyvyistään vielä tässä vaiheessa, kun hän ei ole valmis laulaja. Tietenkään hän ei ole maailman huipulla klassisen laulun alalla, eikä sitä tiedä tuleeko hän sinne pääsemäänkään.
 
Aivan. Samalla tavalla Linda Lampeniuksesta tehtiin huippuviulisti, kun sattui "vahingossa" istumaan suorassa tv-konsertissa eturivissä avonaisella kaula-aukolla varustettuna ja pitkä vaalea tukka osoittelevasti hulmuten. Samassa perusorkassa oli taatusti parempia viulisteja ja luultavasti myös paremmannäköisiä viulusteja...ajattelin rouvan kanssa jo silloin, että tuo halpis taatusti kerää kameramiesten likaiset tähtäilyt osakseen ... ja niin kävi.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)