etnopoju 19.09.2005 14:13:04 | |
---|
no, ei kai se muuten vaikuta, paitsi voi jäädä vähemmän aikaa sille luovuudelle. |
Ari-77 19.09.2005 15:02:18 | |
---|
Toivottavasti. transfer complete |
Chemo 19.09.2005 17:04:06 | |
---|
Suurin osa ihmisistä käyttää suurimman osan vapaa-ajastaan yksinkertaisesti löhöilyyn, ryyppäämiseen, netissä roikkumiseen, telkkarin tuijotteluun... Joo, näin tää menee. Mä aina silloin tällöin kuulen, että "miten sä ehdit" - siihen mun vakiovastaukseni on että mietipä kuinka paljon ihmiset normaalisti katsovat televisiota illassa, ja että miten paljon ehtii kun jättää sen pois. Yhdessä männäbändissä oli aika absurdi tilanne: nimenomaan poppoon sinkuilla oli olevinaan huonosti aikaa, eivätkä saaneet itse tehtyä mitään omin päin. Muilla oli lapsia, useampia ja vielä pieniä. Eihän siinä kyse ollut siitä onko aikaa oikeasti, vaan siitä että tahtoa puuttui. Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän. |
Kapina 19.09.2005 17:48:28 (muokattu 19.09.2005 17:52:15) | |
---|
En ymmärrä kysymystä. Lapsethan on luovuuden kuninkaita. E: Toisekseen, ne ei ole mitään projekteja eikä verrattavissa mihinkään projekteihin (vaikka näin nykyisin yleisesti ajatellaan), joihin menee tietty aika päivästä ja niin ja niin monta vuotta. Hei? Nehän on olemassa koko ajan siinä elämässä, ne on herrajestas ihmisiä eikä mitään harrastuksia. Tottakai niihin menee aikaa, mutta se, kattooko sen olevan jostain "pois", on sitten asia erikseen. Kirjaudu ulos. |
Ja aiheeseen liittyen: seksin puute lisää luovuutta. Tälläinen juttu löyhästi lainaten oli kuluneena vuonna Hesarissa. Edit: On muuten viime aikoina tullut ährättyä ennennäkemätön määrä pöytälaatikkobiisejä... Kyllä näin kahden lapsen isänä voin todeta, että lapsen tulo lisää arjesta selviämisen luovuutta. |
IommI 20.09.2005 12:32:06 | |
---|
Tässä aihe jota aina silloin tällöin mietin pääsemättä nuoresta iästäni johtuen mihinkään päätökseen. Jotkut "tyypit" väittävät että kun muusikko saa lapsen, hänen luovuutensa kuihtuu ja hänen musiikkinsa alkaa pikkuhiljaa väljähtyä ja kivaantua!! Itse pelkään tätä todeksi ja olen monta kertaa löytänyt itseni taistelemasta tyttöystäväni kanssa lapsien saapumisesta joskus sitten kun niitä pitäisi maailmaan pyöräytellä. Onko tässä perää, vai onko mua harhaanjohdatettu tässä asiassa. Ayttakaaaaaaaaaaaa!! Thanks!!1 Ainahan voit tehdä biisin sun muksuista... |
Flow 20.09.2005 12:32:48 | |
---|
Ja aiheeseen liittyen: seksin puute lisää luovuutta.
Ilmankos on ollut luova olo. I'll take the emergency bat-tunnel. It comes out on Highway One and I can catch a bus to Gotham City - Robin |
sellisti 20.09.2005 14:24:13 (muokattu 20.09.2005 14:24:30) | |
---|
Höpönlöpö. Ei se luovuus mihinkään katoa. Pikemminki päinvastoin. Mä olisin myös näillä linjoilla oman kokemukseni perusteella. Tuohan lapsi elämään valtavasti uutta, ennenkokematonta sisältöä. Mulla se ei ainakaan ole kaventanut luovuutta. Tottakai lapsen saaminen tietää valtavasti hommiakin, ja ymmärrän että sen voi joku kokea luovuutta kuihduttavanakin, varsinkin jos tuntuu että kaikki aika ja ajatukset kuluvat vaipparallissa, syöttämisessä ja nukuttamisessa. Jonkinlaisia uhrauksia - ainakin ajankäytöllisiä sellaisia - muusikon ja kenen tahansa on joka tapauksessa tehtävä lapsen tultua mukaan kuvioihin, mutta jos oletetaan että lapsi on suunniteltu ja toivottu, niin eiköhän siinä yhdeksän kuukauden aikana ehdi miettiä arvojärjestyksiään ym. sopivaan malliin. Tai sitten voi miettiä kannattaako hankkia lapsia. "Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?" |
kivi 20.09.2005 14:56:25 | |
---|
Onko tässä perää, vai onko mua harhaanjohdatettu tässä asiassa. Luovuutta ei saa tukahduttaa tylyllä käytöksellä ja kommenteilla, muutenhan se kestää melkein minkä vain. Lapsentulo ei varmastikaan vie luovuutta, sen sijaan liian uuttera lapsenteko tai sen liiallinen harjoittelu jatkuvalla syötöllä saattavat tuoda mukanaan raukean laiskuuden, jossa ei paljon huvita luoda. :-D Selibaatin aisteja terävöittävästä vaikutuksesta puhutaan paljon, ja saattaa siinä jotain perääkin olla. Siinä tapauksessa lapsentulo saattaa lisätä luovuutta, jos se - kuten usein - johtaa seksin vähenemiseen tai katoamiseen suhteesta. :-D :-D |
Kapina 20.09.2005 17:29:33 | |
---|
..Siinä tapauksessa lapsentulo saattaa lisätä luovuutta, jos se - kuten usein - johtaa seksin vähenemiseen tai katoamiseen suhteesta. :-D :-D Kuka niin sanoo? Muuten pätevää päättelyä :) Kirjaudu ulos. |
jPekka 20.09.2005 18:22:05 | |
---|
Kuka niin sanoo? Jos vauva heräilee syömään (tms.) parin tunnin välein ympäri vuorokauden, voi olla että siinä horrostilassa vanhemmat käyttävät jokaisen mahdollisen hetken mieluummin nukkumiseen... Toisilla on vielä heräilevämpiä lapsia, toisten lapset nukkuvat pidempään. - Mitä on biljoona mikrofonia?
- ???
- Yksi megafoni. |
kivi 20.09.2005 20:05:43 | |
---|
Kuka niin sanoo? Jotkut sanoo. Toiset taas vannovat että ei. Riippuu kai ihan tyypeistä. |
Sperm Donor 20.09.2005 20:41:33 | |
---|
Ei kadota, mutta liika tyytyväisyys voi vidä luovuutta. Paljon on lähtenyt biisejä esim. kunnon vitutuksesta. |
Mörkö-Pekka 20.09.2005 21:39:25 | |
---|
Ainahan voit tehdä biisin sun muksuista... Olikohan Jarkko Maukonen joka oli jokaisen lapsensa ristiäisiin, muistaakseen muksuja oli 3, säveltänyt jokaiselle aivan oman kappaleensa. Ja siitä eteenpäin saanut uusiin kappaleisiin virikkeitä lapsiensa tekemisien seurailusta ja pelkästään isänä olemisestakin. Kaikki on mahdollista, paitsi pyörö-ovesta hiihtäminen.
Pastilli? |
poppamies 20.09.2005 21:56:54 | |
---|
No eikai lapsen tekeminen niin vaikeeta oo että siitä luovuus kärsisi. Toisaalta niin kyllähän se korvien tekeminen on aika vaativaa puuhaa. Siihen pitää varata kunnolla aikaa... Myydään EBS MultiComp bassokompura |
PL 21.09.2005 09:01:09 | |
---|
Ei luovuus mihinkään katoa, mutta rokkaria saattaa hieman ujostuttaa kun räimeen sijasta rupeaa pukkaamaan lastenlauluja. |
Karva-Aarne 21.09.2005 11:01:38 | |
---|
Ensimmäisessä viestissä luki: ... kun muusikko saa lapsen, hänen luovuutensa kuihtuu ja hänen musiikkinsa alkaa pikkuhiljaa väljähtyä ja kivaantua!! Tuota kivaantumista veikkaisin tapahtuvan, vaikka luovuus sinänsä ei minnekään katoaisi. Ainakin jos lapsi on pelkästään positiiviseksi koettu juttu. Ja veikkaisin, että tuoreet vanhemmat eivät mielellään päästä päähänsä sellaista ajatusta, että helevetti, pitikin mennä tuommonen rääkyvä tirppana hommaamaan. Ja sävellä siitä vihaista punk-biisiä: "mä vihaan sua, vihaan sua, vihaan sua pieni lapseni...!" Sen sijaan arvelen luovuuden laimistumisen syyksi keski-ikäistymisen. Nykyään lapset hommataan niin myöhään, että sitä ollaan melkein jo aikuisia. Elämä on jo löytänyt uransa, ja ajatusmaailma on valmis. Harva 35 v perusjamppa kokee suurta maailmantuskaa, ja sieltähän se vimmattu luovuus lähtee (ainakin usein). Sitten sitä tehdään aikuisrokkia blueskaavaan ja lauletaan kivoja, eikä syynä olekaan lapset vaan oman itsensä kasvaminen (tai regressoituminen, ihan miten asian haluaa nähdä). Kunhan arvelen. Voi olla että puhun paljon mutta paskaa. "Watch out where the huskies go, and don’t you eat that yellow snow" -Zappa-pappa |
t-termiitti 21.09.2005 12:37:13 | |
---|
Asiaa puhut. tipahdin tosin totaalisesti tuosta punk-biisistä... :) Tuosta keski-ikäistymisen tuomasta regressiosta. Se on hyvin pitkälti kiinni asenteesta (on edelleen lapsenomaisen kiinnostunut asioista) ja kuinka huoltaa itsensä - kaljalla vai viinillä vai peräti vedellä tahi maidolla. Itse uskon että jotkut ihmiset jopa "paranevat vanhetessaan". Pääosin se lienee kuitenkin alamäkeä teinivuosien jälkeen. Olisi hienoa jos voisi yhdistää sen teini-ikäisen terävän älyn* ja intuituition - elämänkokemuksen tuomaan viisauteen. (* harva pitää teinejä älykkäänä, mutta niin se vain on, että teininä aivot ovat terävimmillään) :) |
aikavaikea 21.09.2005 12:47:16 | |
---|
Ja sävellä siitä vihaista punk-biisiä: "mä vihaan sua, vihaan sua, vihaan sua pieni lapseni...!" Väkisinkin tuli mieleeni yhdet lyriikat. En kehtaa niitä tähän pastettaa, katsokoon ken lystää (eikä ota sitten liian tosissaan). Moni ehkä jo arvasikin... http://www.songlyricsdb.com/c/cmx/lapsi.html "I have buck teeth. I sucked my thumb until I was 11... and then I went on to suck other things..."
-Rosanna Arquette |
KantriKatri 21.09.2005 13:13:14 | |
---|
Tässä aihe jota aina silloin tällöin mietin pääsemättä nuoresta iästäni johtuen mihinkään päätökseen. Jotkut "tyypit" väittävät että kun muusikko saa lapsen, hänen luovuutensa kuihtuu ja hänen musiikkinsa alkaa pikkuhiljaa väljähtyä ja kivaantua!! Itse pelkään tätä todeksi ja olen monta kertaa löytänyt itseni taistelemasta tyttöystäväni kanssa lapsien saapumisesta joskus sitten kun niitä pitäisi maailmaan pyöräytellä. Onko tässä perää, vai onko mua harhaanjohdatettu tässä asiassa. Ayttakaaaaaaaaaaaa!! Thanks!!1 En tunnusta. Nimim.yhden lapsen äiti Happy Rock´n´roll!! |