Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Enpä muista juuri koskaan lueskelleeni topicia tällaisesta aiheesta, vaikka sellaisia on varmasti ollut joskus olemassakin. Jos joku onnistuu tajuamaan otsikon väärin, niin lienee tarpeen hieman selventää sitä, vaikka tulkinnanvaraa tuskin on ainakaan kovin laajasti.
 
On olemassa monenlaisia muusikkoja. Sellaisia, jotka panostavat yhteen bändiin, instrumenttiin ja tyyliin koko ikänsä, mutta saavat aikaan mahtavaa jälkeä. Toisesta päästä löytyy sitten tällaisia ihmisiä, jotka hallitsevat vaikka minkälaisia eri tyylejä, soittavat useita eri soittimia, työstävät monesti jopa eri bändejä, tuottavat ja miksaavat, eikä rajoja vaikuttaisi olevan lainkaan. Vaikka olisi monitaitoinen ja panostaisi moneen asiaan, ei välttämättä saa aikaan hyvää jälkeä, mutta samalla voi kuitenkin vaikuttaa laajemmin.
 
ARJEN LUCASSEN
Tältä mieheltähän löytyy projekteja vaikka muille jakaa. Kasarimaisessa hard-rockissa uraansa aloitellut Lucassen perusti jo hyvissä ajoin Ayreonin, joka on kasvanut ja kasvanut ajan kanssa. Tämä progemainen lähes kaikkea tietyn suunan tyyliä yhdistelevä projekti on tuonut samoihin kansiin todellisia oopperoita, joilla on kirjaimellisesti vieraillut tusinoittain vokalisteja. Teemat ovat vaihdelleet, mutta pääasiassa tyylit ovat säilyneet. Samalla mukana ovat olleet myös rauhallisempi Ambeon ja suoraviivaisempi Star One, mutta Arjen on myös kasaamassa jälleen uutta projektia, josta hän tiedotti alkuvuodesta. Yksin juttujaan vääntäessään Arjen soittaa albumeilleen lähes kaiken itse ja tekee muunkin lähes alusta loppuun omin voimin ja kun tähän lisätään se, että laatu on pysynyt loistavana, ei miehelle voi muuta kuin nostaa hattua ja kiittää kaikesta mahtavasta.
 
DAN SWANÖ
Lähes suoraa toisintoa edellisestä eri tyylein ja tarinoin. Dan Swanön ura alkoi puolestaan sekavissa merkeissä ja useissa bändeissä, mutta sen jälkeen mies onkin sitten vaikuttanut vaikka missä ja jos jotakin listaa antaa kuvan luomiseksi, niin ainakin Edge of Sanity, Nightingale, Bloodbath, Altar, Another Life, Unicorn, Route Nine, Godsend, Katatonia, Overflash, Diabolical Masquerade, Infestdead, Karaboudjan, Overflash, Pan.Thy.Monium, Ribspreader, Route Nine, Star One ja Total Terror on mainittava, vaikka lista olisi todennäköisesti pidempikin. Jo kyseisissä yhteissä soittamisen, vokalisoinnin, miksaamisen ja tuottamisen yhteydessä ilmenee, miten moneen lajiin Swanö on sekaantunut, sillä joukosta löytyy kaikenlaista aina suoraviivaisesta death-metallista progeviritelmiin ja hard-rockiin. Tietynlaisina osoituksina tästä voidaan pitää myös Nightingalen muutamia vanhempia levyjä, Edge of Sanityn Crimson II:ta ja Moontoweria, joilla Dan on työstänyt lähes kaiken itse, joten taitoa ei puutu. Jälleen kerran henkilö, jonka nimen nähdessäni voin olla joten kuten varma, että laatua on tulossa tyylistä riippumatta. Kunnioitan.
 
DEVIN TOWNSEND
Kolmantena, muttei todellakaan vähäisimpänä tämä Kanadan hullu professori, sekopää ja taikuri Devin Townsend. Tuttu varsinkin Strapping Young Ladin ja oman sooloprojektinsa, sittemmin Devin Townsend Bandin, yhteydestä. Voin melkeinpä sanoa, että kaikki kuulemani materiaali Townsendin suunnalta on ollut hyvää, vaikka muutamia harvoja poikkeuksia löytyykin. Strapping Young Ladin sekopäinen hulluus, koneellinen kaaos ja moniulotteisuus ovat varsinkin Alienilla ja Citylla sitä luokkaa, ettei niihin voi kyllästyä koskaan niiden kuvastaessa lähes kaikkia ihmismielen kielteisiä tuntemuksia mainiosti. Vastaavasti kevyempi ja silti paikoin sekopäinen soolotuotanto varsinkin Ocean Machinen, Physicistin ja Terrian voimin tarjoaa jotain totaalisen maagista, moniulotteista ja kaikin puolin tehokasta musiikkia, josta voi vielä Infinityn ja Accelerated Evolutionin tullessa mukaan löytää vaikka minkälaisia tunnelmia, jolloin Devin Townsendin voi kärjistettynä sanoa pukevan lähes koko ihmismielen musiikin muotoon eri projekteissaan. Samalla herra soittaa vaikka mitä, vokalisoi ties miten monella eri tyylillä, tuottaa, miksaa ja niin edelleen. Todellinen työnarkomaani ja jopa nero, jota ei voi olla ihailematta.
 
Ja sitten hieman kielteisempää.
 
PETER TÄGTGREN
Sitten päästäänkin tähän omalla kohdallani hieman ristiriitaisempaan puoleen. Tägtgren on tunnettu esimerkiksi Hypocrisysta, Painista ja The Abyssista, mutta vaikka nimekästä bändiä löytyy ja miehen tuotoksia on mielettömästi hehkutettu, niin itselläni mielikuvat ovat lähinnä hajanaisia. Hypocrisylta löytyy muutamat mainiot albumit vuosien takaa, mutta nykyisellään tuotanto on ollut melkoista vuoristorataa lähinnä keskinkertaisen ja huonohkon välillä. Samalla Pain on konerock-projektina ollut myös varsin ailahtelevainen. Toinen albumi oli tyydyttävää jälkeä, mutta sen sijaan ensimmäinen, kolmas ja uusin tuotos ovat omalla kohdallani tavattoman yliarvostettuja yleisellä tasolla. Mieheltä onnistuu vokalisointi hienosti ja ironista onkin, että juuri Tägtgrenin osuus Bloodbathin kakkosalbumilla on itselleni kaikkein mieluisin tuotos hänen koko uraltaan. Samalla tavalla Tägtgrenin tuotoksia tuotannon ja miksauksen kannalta ajateltuna itselleni nousee mieleen lähinnä neutraaleja mielikuvia. Silti häntä arvostetaan erittäin paljon ja joku varmasti nostaa Peterin juuri myönteisien sankariensa joukkoon, mutta itse ihmettelen asiaa melkoisesti.
 
PASI KOSKINEN
Ja jatkona edelliseen siirrytään sitten kotimaan nurkille. Pasi Koskista pidetään monesti melkoisena yleisnerona, tosin toki risujakin on jaeltu vaikka mistä. Tuttuja projekteja ovat Amorphis, Shape of Despair, Ajattara, TSTBFTF ja niin edelleen. Amorphiksen suunnalla suoritus on ollut omaan mieleeni tasaista, muttei mitenkään erityisen loistavaan luokkaan kapuavaa. Ajattaran albumit ovat liikkuneet pitkälti huonon ja tyydyttävän välillä, ilman sen kummempi ihmeellisyyksiä. Uusin grind-projekti on samoin varsin neutraali tapaus vailla kunnon latausta, jota kieltämättä tarvittaisiin. Sen sijaan Shape of Despairissa, varsinkin kahdella ensimmäisellä albumilla, matalat angstiset murinat ovat paikallaan ja ylivoimaisesti eniten arvostamani asia koko Koskispasin tuotannossa. Vaikea tapaus jälleen kerran, kun en tiedä tarkalleen mikä kaikki mättää, mutta en vain silti ymmärrä laajaa arvostusta ja titteliä.
 
No, enpä lähde kaikkia kerralla takomaan, jotta jää muillekin kehuttavaa, haukuttavaa ja ristiriitoja luotavaksi. Ei tarvitse siis väkisin kaivella neroja esille, sillä kuten minunkin kohdallani, on muillakin varmasti mielessään myös näitä tapauksia, joiden kohdalla laajemmaltakaan alalta ei vain löydy itselleen tarpeeksi kiinnostuksen kohteita.
 
Huh, tulipas tätä tekstiä. Toivottavasti ei kovin sekavaa, kun väsynyttä hieman on. Jotain jäi varmaan mainitsematta, mutta tuli tästä ylimittava jo tällaisenäänkin. Sana on vapaa!