Rock, pop, alternative ›

On se kumma että Motörhead, Ramones ja vaikka Chuck Berry ovat välttyneet moitteilta koskien biisien samanlaisuutta. Viddu, mitäs se nyt olis jos rock ei kuulostaisi rockilta? Ihmisillä aina aivan turha tarve mussuttaa mitä ihmeellisimmistä asioista.
 
Minusta olis hianoa jos AC/DC:n uusin lätty jammaisi yhtä tyylikkäästi kuin viimeisin, sillä SUL on aivan vitun kova levy. Toiveet taitaa kuitenkin olla turhia...

Hitto, missasin tuon Radio-Suomen AC/DC spesiaalin. Mitä biisejä soittivat? Ketkä siellä oli tarinoimassa. Ei kai ne soittanut Johnsonin aikaista matskua? Eihän siihen ollut mitään syytä.
 
No se ohjelma oli ylipäätään AC/DC:stä, ei pelkästään Bon Scottista vaikkei sekään kovin väärin olisi ollut.
 
Ainakin T.N.T., Can I Sit Next To You Girl, The Jack, Whole Lotta Rosie, Highway To Hell, You Shook Me All Night Long, Rock 'n' Roll Ain't Noise Pollution, For Those About To Rock (We Salute You) ja Thunderstruck tulivat. Jos unohdin jonkun niin lisätkää.
 
Hauska oli tuo Malcolmin joskus itseironisesti lausuma kommentti: "Olemme kahden kitaristin rockbändi, jolla on kolme-neljä sointua. Joskus jos haluamme olla oikein taiteellisia, otamme mukaan viidennen."

Siis ihan huonohan se AC/DC on, Darkness on paljon parempi.
 
Kiva että jaksoit perustelutkin esittää.

Viddu, mitäs se nyt olis jos rock ei kuulostaisi rockilta? Ihmisillä aina aivan turha tarve mussuttaa mitä ihmeellisimmistä asioista.
 
Pitää kato mennä trendien mukana ja bändin "kehittyessä" lisätä sinne mitä ihmeellisimpiä soittimia sun muuta paskaa ja mennä oikein herkäksi, muutenhan sitä kuulostaa "täysin samalta".
 
Minulle itselleni kovimpia bändejä yllättävästi näyttävätkin olevan juuri nämä bändit ketkä uskollisena tyylilleen ja faneilleen tekevät sitä samaa rehellistä rockia ilman sitä helvetin "kehittymistä".

Mitä se "kehitys" sitten oikein on?
 
Se on hienompi nimitys musiikillisten trendien perässä juoksemiselle.

Minusta olis hianoa jos AC/DC:n uusin lätty jammaisi yhtä tyylikkäästi kuin viimeisin, sillä SUL on aivan vitun kova levy. Toiveet taitaa kuitenkin olla turhia...
 
taidat kuulua vähemmistöön ;) mun mielestä olis kuitenki hyvä jos se olis enemmänkin ballbreakerin tapaista. ei tuo SUL niin kovasti iskeny, vaikka ihan ok sekin oli. siis vähän tarttuvampia riffejä kiitos...

Eisiidiisitä voin syyttää siitä, että minusta tuli tällainen kuin nykyään olen. Kun äitikulta toi ruotsinlaivalta tuliasiksi Back in Blackin, saivat lastenlaulut meikäläisen osalta jäädä unholaan. Hells Bells täräytti tajun kankaalla jo pikkupoikana, niin kuin tekee yhä nykyäänkin.
 
Nykyään rakkain levy taitaa olla Powerage, joka on pelkkää superbiisiä superbiisin perään. Poweragella soittaa mulle juuri se oikea AC/DC, juuri sillä oikealla kokoonpanolla. Vaikkei rytmiryhmä Australian poikien musassa mitenkään erityistä osaa näyttelekkään, ei AC/DC kuulosta mun korvissani AC/DC:ltä jos bassonvarressa keikkuu joku muu kuin Cliff tai jos rumpupenkillä ei hakkaa peruskomppia se tupakkaa polttava pyöreäsilmälasipäinen ukkeli.

Vaikkei rytmiryhmä Australian poikien musassa mitenkään erityistä osaa näyttelekkään
 
Sanotaanko ennemminkin, että rytmiryhmä ei niin näkyvää roolia musiikissa (tai livenä) näyttele, mutta sitäkin tärkeämpää. Onhan AC/DC:n yksi voimakkuuksista juuri se järisyttävän kova rytmiryhmä.

Sanotaanko ennemminkin, että rytmiryhmä ei niin näkyvää roolia musiikissa (tai livenä) näyttele, mutta sitäkin tärkeämpää. Onhan AC/DC:n yksi voimakkuuksista juuri se järisyttävän kova rytmiryhmä.
 
Kyllä, kone käy kuin rasvattu eikä yskähtele. Aika pimennossahan tuo komppiporukka visuaalisesti on näihin kahteen muuhun verrattuna, mutta hoitavat homman ehkä paremmin kuin ketkään muut.

Sama täällä. Mitä se "kehitys" sitten oikein on?
 
Kehitys on sitä ettei tehdä itseisarvoisuuksien takia samaa vitsiä vuodesta toiseen. Se voi olla osoitus musikaalisesta kunnianhimosta tai yksinkertaisesti lahjakkuudesta, jota sävletäjä ei ole jättänyt käyttämättä. Se voi olla hyvää makua, tai se voi olla pioneerin velvollisuudekseen kokema asia. SSe on uusia ideoita, uutta saundia, se on muutosta ja evoluutiota. Ilman kehitystä ei rokista olisi tullut punkkkia, punkista new wavea, new wavesta goottipunkkia ja rokkia eikä ilman laibachia ja kraftwerkiä ei olisi ravea, technoa, EBM:ää, industrialia... Hemmetti, Elviskin kehittyi aikanaan, ja sen ura ei ollut näin pitkä kuin Accadaccalla.
 
Se helposti menee sellaiseksi kikkailuksi, että fanit eivät oikein pysy enää mukana, ja sitten bändi on jo heikoilla jäillä.
 
Vitut faneista. Viimeinen taho mille musiikkia tehdään on fanit. Ne eivät ymmärrä musiiksita muuta kuin sen välittömän impulssin minkä se tarjoaa. Kukaan itseään kunnioittava artisti ei ajattele fanejaan musiikkia tehdessään.
 
Toki monet siinä onnistuvat, mutten itse ymmärrä miksi maailmanlaajuiseksi menestykseksi osoittautunutta tyyliä kuten AC/DC:llä pitäisi alkaa "kehittää" mihinkään suuntaan. Etenkään kun fanit eivät sitä halua.
 
Koska se on naurettavan huonosti toimiva konsepti joka oli vanha kuin taivas jo acdc:n varioidessaan bluusia E-mollista vuonna miekka ja kypärä. Koska menestys ei ole laadun tae, koska Žkertakaikkiaan, faneilla ei ole mitään helvetin väliä.
 
No, tämä alkaa pelottavasti muistuttaa jo sen edellisen surullisen kuuluisan AC/DC -ketjun keskustelua, joten lopetan osaltani tämän aiheen tähän..!
 
Ei kannata. Jatka vaan plussan antamista niille jotka ovat samaa mieltä kanssasi joka asiasta.

Mutta sitten taas Flick Of The Switch on aivan helvetin kova levy ja ehdottomasti kakkossijalla Brian-era levyistä Ballbreakerin kanssa.
 
No löytyihän se Flick Of The Switch hehkutus mitä vähän haeskelin. :) Kova levyhän tämä ehdottomasti on. Aliarvostuksen syy lienee selvien hittibiisien puuttuminen, mutta erittäin kova kokonaisuus tuo on.

Ei kannata. Jatka vaan plussan antamista niille jotka ovat samaa mieltä kanssasi joka asiasta.
 
No joo, tästä olen kyllä samaa mieltä. Näissä ketjuissa on ollu "vähän" se tyyli, että "Rising power on kyllä vitun kova biisi! -Joo niin on, oot ihan oikeessa. Plussaa tulee!!!":)

"Vitut faneista. Viimeinen taho mille musiikkia tehdään on fanit. Ne eivät ymmärrä musiiksita muuta kuin sen välittömän impulssin minkä se tarjoaa. Kukaan itseään kunnioittava artisti ei ajattele fanejaan musiikkia tehdessään."
 
Eli kaikki tekevät musiikkia itselleen, koska ne jotka sitä kuuntelevat ovat liian tyhmiä ymmärtämään sitä?

No joo, tästä olen kyllä samaa mieltä. Näissä ketjuissa on ollu "vähän" se tyyli, että "Rising power on kyllä vitun kova biisi! -Joo niin on, oot ihan oikeessa. Plussaa tulee!!!":)
 
Mikä sitten on se oikea tyyli? Sekö että vittuillaan ja väännetään? Plusnappulan painamisesta ei käsittääkseni ole olemassa mitään ohjesääntöä.

Eiköhän nämä asiat käyty jo läpi tuolla viime ketjun loppupäässä ja tämän ketjun alkupäässä. Annetaan nyt jo tämän asian olla.
 

 
Bonin muistopäivää tuli vietettyä levyjen kuuntelun lisäksi katsomalla jo perinteeksi muodostununut LTBR - The Movie, illemmalla sitten tuli ajettua 5 tuntia Jyväskylään katsomaan Dirty Deeds Indeedin keikkaa Lutakossa. Mahtava keikka oli ja näyttivät vielä LTBR - The Movie:sta koostetun 6 minuutin Bonin haastattelupätkän ennen keikan alkua. Faneille tarjoiltiin muutamia kunnon "herkkuja", mm. What's Next To The Moon, Down Payment Blues ja Ride On.

Eli kaikki tekevät musiikkia itselleen, koska ne jotka sitä kuuntelevat ovat liian tyhmiä ymmärtämään sitä?
 
Karrikoiden, joo, juur noin. Tai toi olisi ihanne. Artistia, joka tekee musiikkia muille, ja antaa ulkosien voiman vaikuttaaa sävellyksiinsä minun on vaikea kunnioittaa.

No löytyihän se Flick Of The Switch hehkutus mitä vähän haeskelin. :) Kova levyhän tämä ehdottomasti on. Aliarvostuksen syy lienee selvien hittibiisien puuttuminen, mutta erittäin kova kokonaisuus tuo on.
 
Itselleni se ehdoton ykkösbiisi tuolta levyltä on Bedlam in Belgium. Se on oikeasti helkkarin hyvä biisi!

Mikä sitten on se oikea tyyli? Sekö että vittuillaan ja väännetään? Plusnappulan painamisesta ei käsittääkseni ole olemassa mitään ohjesääntöä.
 
No ei ole ei. En tarkoittanut tässä etteikö plussaa saisi antaa, mutta vähän turhalta se tuntuu jos joku kertoo että tämä on muuten helkkarin hyvä biisi. Ja toinen vastaa että niin mustakin, siis plussaa sulle. Ennemmin sellaista järkevää keskustelua, sellaista tässä nyt on ollutkin. Hjuva.

Pistetäänpäs jotain omia ajatuksia kyseisestä bändistä. Varsinaisesti aloin kuunnella vasta joskus ihan 80-luvun lopulla. Alkoi levystä Back in black ja pian sen osasinkin melkein ulkoa. Oli tyttöystävän lempparibändi ja pakkohan siihen oli tutustua. Kyllä se silloin oli ihan suosikkeja. Siinä oli jotain niin rehellistä ja ilkeätäkin varsinkin nuorelle teinille, joka oli siihen asti lähinnä kuluttanut poppia.
 
Sitten oppi pitämään myös alkuaikojen accadaccasta. Sen räkäisyys vaati hieman totuttelua. Pian kuitenkin tuli 90-luku ja grunge. Samalla myös tutuistui rankempaan musaan, Metallica, Sepultura, Paradise Lost jne. Jotenkin silloin AC/DC vaan jäi muiden jalkoihin, se jäi ikäänkuin kompromissiksi kaikessa suhteessa - löytyi rankempaa, löytyi herkempää, löytyi ennen kaikkea musaa, jossa oli myös muuta sanomaa kuin "hyvä meno".
 
Ostin vielä pari lättyä 90-luvulla, mutta mikään niissä ei enää iskenyt. Sen jälkeen radiossa kuultujen biisien perusteella ei mitään paluuta parempaan suuntaan ole tapahtunutkaan. Se tuplalive-CD on kyllä erittäin kova, se oli aikoinaan pakko-ostos!
 
Täällä puhutaan, että AC/DC on löytänyt hyvän reseptin ja jatkanut menestyksekkäästi sillä tiellä. Niin, valitettavasti samalla reseptillä ei tehdä enää uusia hittejä toistensa perään. Sen on musiikin historia näyttänyt. Samalla ruokareseptillä ei voi tehdä enää uutta kulinaristista elämystä. Kyseisen bändin "menestys" perustuu niihin vanhoihin levyihin. Siinä mielessä itseäni ei kiinnosta seurata yhtyettä, joka vetää vaan samaa linjaa vuodesta toiseen, mutta biisimateriaali vaan huononee. Lisäksi Brianin ääni on kyllä sellasta kähinää, ettei siitä saa mitään kicksejä enää.
 
Nostalgia-arvo on kova. Kyllä tässä ihan fiilareissa kuuntelen jotain clippejä täällä töissä. Mutta kuka jaksaa kumarrella patsaita?