Aihe: Frederik - Kumimies
1 2 3
w the greatest
29.01.2005 19:36:32
Joo, kyllähän tuo oli aivan omaa luokkaansa.
sellisti
29.01.2005 20:48:11
Frederik oli joskus ollut bändinsä kanssa tanssikeikalla, ja lavaa oli jonkin aikaa kiertänyt happaman näköinen vanhempi herrasmies luoden halveksuvia katseita artistien suuntaan. Lopulta hän oli mennyt biisien välillä lavan luo ja sanonut Frederikille "Kuule, sun pikkutakki on ihan rutussa". Sitten hän oli jatkanut lavan kiertämistä yhtä myrtsinä. Seuraavan biisin jälkeen hän oli jälleen mennyt avautumaan Frederikille: "Miten sä kehtaat tulla keikalle noin ruttusessa takissa?" Silloin Frederik oli kumartunut papan puoleen, ja sanonut "Kuule, sun naama on ihan rutussa".
"Eli,oletteko huomanneet orkesterissa soittaessanne eri stemmojen käyttäytymiseroja. Esim. sellistit notkuu ja lorvii siellä ja suurinpiirtein nukkuvat siinä pultissaan" -nammi, muusikoiden.net
Necromuru
29.01.2005 23:53:23
 
 
Frederik oli joskus ollut bändinsä kanssa tanssikeikalla, ja lavaa oli jonkin aikaa kiertänyt happaman näköinen vanhempi herrasmies luoden halveksuvia katseita artistien suuntaan. Lopulta hän oli mennyt biisien välillä lavan luo ja sanonut Frederikille "Kuule, sun pikkutakki on ihan rutussa". Sitten hän oli jatkanut lavan kiertämistä yhtä myrtsinä. Seuraavan biisin jälkeen hän oli jälleen mennyt avautumaan Frederikille: "Miten sä kehtaat tulla keikalle noin ruttusessa takissa?" Silloin Frederik oli kumartunut papan puoleen, ja sanonut "Kuule, sun naama on ihan rutussa".
 
Frederik on pelimies.
Älä unohda alennettua kvinttiä ja sen korostamista sointukierron päälle soitetussa soolossa. -Jucciz
thestrat
30.01.2005 02:41:55
Frede on hieno mies!
Kannatan.
VÄKIPÄÄ
30.01.2005 02:53:48
Frederik oli joskus ollut...
 
..."Kuule, sun naama on ihan rutussa".

 
Tapani Kansa oli kuulema joskus vetänyt keikallaToivo Kärjen Köyhää laulajaa, taiteilija Kansalta oli kuulema loppunut huumori kesken kun joku oli huutanut sille että "Köyhä voit olla, mut laulajasta en tiijä!"
Dimebag Darrell in memoriam. "I shake my fists at skies above Mad at God"
Angus
30.01.2005 04:34:26
 
 
Itken onnen kyyneleitä.
 
Näin.
"AC/DC:tä koskevissa hätätapauksissa ottakaa välittömästi yhteys nimimerkkiin Angus"! 8-) - JaniTheRock
Lue Motörhead-keikkatunnelmat
Nimismies
30.01.2005 14:13:05
Veikkaan, ettei kukaan teistä ole päässyt Frederikin hellään syleilyyn, vaikka selvästi mieli niin tekisi.
 
http://irc-galleria.net/view.php?nick=Tupuna&image_id=782295
 
Läläslää!

 
Elä skenetä.
 
Biisi on kyllä mainio, mutta se "Ei se Maija tykännytkään ei" -versio on parempi.
Esinahka on meressä elänyt nahkiaisen esi-isä. - Jaristoteles Rock-Salibandyn pukuhuoneessa
Tupuna
30.01.2005 14:34:04
Elä skenetä.
 
Niin kuin hyvin tiedät, niin olen tuon tilanteen takia nyt Frederikin lähipiirissä, ja piireissä muutenkin.
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Turmis
30.01.2005 15:08:24
 
 
Olipahan piisi.. juuri tällaista Frederikiltä voi odottaa.
Mutta noin Frederikistä ihan yleensä, äijän imago on tosiaan viimeisen päälle machoilua ja itsensä kehumista. Sanoitukset ovat kyllä sitä itteään: Harva meistä on rautaa, mä jokapäivä töitä teen jnejne. Siis ei helevetti... miten kenelläkään voi olla edes pokkaa vetää tuollaista? Minua suorastaan v*tuttaa tuollainen machoilu.
 
Mutta.
 
Yksi maailman hienoimmista asioista on vetää Frederikin piisejä karaokena. Niissä on munaa.
Tämä asiakirja on elektronisesti allekirjoitettu.
Tupuna
30.01.2005 15:26:02
mä jokapäivä töitäteen
 
Matin ja Tepon biisi.
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
-Mickill-
30.01.2005 15:33:10
Jes, Frederik is back. Taattua paskaa sieltä taas on tulossa niinkuin aina ennenkin. Nyt pitääkin laittaa Reetun kokelma soimaan!
"One, two, Freddys coming for you" "Three, four, better lock your door" "Five, six, grab your crucifix" "Seven, eight, better stay up late" "Nine, ten, never sleep again"
Turmis
30.01.2005 17:25:53
 
 
Mä jokapäivä jnejne
 
Matin ja Tepon biisi.
 
Niinpäs olikin... muistin kappaleen nimen väärin, tarkoitin Kolmekymppistä. Vähän samanlaista työn tekemisen meininkiä sanoituksissa.
Tämä asiakirja on elektronisesti allekirjoitettu.
Nimismies
30.01.2005 17:30:19
Niin kuin hyvin tiedät, niin olen tuon tilanteen takia nyt Frederikin lähipiirissä, ja piireissä muutenkin.
 
Hoho.
Esinahka on meressä elänyt nahkiaisen esi-isä. - Jaristoteles Rock-Salibandyn pukuhuoneessa
Jani The Rock
30.01.2005 17:42:47
 
 
Niin kuin hyvin tiedät, niin olen tuon tilanteen takia nyt Frederikin lähipiirissä, ja piireissä muutenkin.
 
Onkoos se se piiri pieni, joka pyörii? Vai se, johon se mörkö lähti - tinttan tanttan tallallei?
The road never ends for me, kid.
Artu Pupunuss
30.01.2005 18:12:31
Niin kuin euroviisuesiesikarsinnoissa todettiin - Frederik on Suomen David Hasselhoff, ja yhdelle sellaiselle on aina tarvetta ja tilaa minkä tahansa maan kulttuurielämässä!
What doesn't kill you, makes you wanna die!
Deep Shadow
30.01.2005 19:13:39
Sylettää vietävästi kun en ole vielä Reetua livenä nähnyt.. No, vielähän tässä ehtii..
"Televisio on kulttuurin vappunenä" -A.W. Yrjänä
Tauvo
30.01.2005 20:32:53
oon nähnyt frederikin ja dannyn.... KANARIAN SAARILLA! KANARIAN SAARILLA!
MattiAuer
31.01.2005 04:26:01
 
 
Niin kuin euroviisuesiesikarsinnoissa todettiin - Frederik on Suomen David Hasselhoff, ja yhdelle sellaiselle on aina tarvetta ja tilaa minkä tahansa maan kulttuurielämässä!
 
Milloinkahan se tuottaa Suomen Baywatchin..
Olisi muuten mahtava konsepti: persjalkaiset läskit pitävät sadetta uima-asuissa.
"Uniikki unikorni olikin korni koni"

DISCLAIMER: en tiedä tästä asiasta mitään.
Bee-äf
31.01.2005 09:58:10
Milloinkahan se tuottaa Suomen Baywatchin..
Olisi muuten mahtava konsepti: persjalkaiset läskit pitävät sadetta uima-asuissa.

 
Siellä olis sitten Viivi Avellan, Jasmin Mäntylä ja Lintta Lampenius pomppimassa bikineissä Reetun kainalossa. Kuvataan Kalajoella.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)