Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse ainakin kevyessä musiikissa hahmotan sointupohjaisesti. Kun biisi etenee, niin etukäteen tietenkin aina tiedän, mikä on seuraava sointu. Jos en tietäisi, niin homma pysähtyisi siihen.
Luonnollisesti kappaleen osat (hitaat, kiihkeät..).

Good for you!

Biisin rakenne kuuntelemalla haltuun aikalailla a ja o sitten voi tsekkaa miten se soitetaan

Enemmän mietin mikä sävellaji on, kuin suoranaisesti mikä sointu on meneillään tai tulossa.

Lukuisten toistojen jälkeen se on ulkomuistissa ja vuosien toistojen jälkeen lihasmuistissa. Vast'ikään tuli soitettua jotain biisejä, joita soitin paljon 15 vuotta sitten, mutta sen jälkeen en kertaakaan. Silti ne lähtivät melkein heti etenemään juuri oikein. Jotain yksittäisiä kohtia siellä täällä piti ekalla kerralla miettiä lennosta, lähinnä sormituksia, mutta sitten seuraavalla kierroksella nekin sujuivat kuin aikoinaan :)

Koska soitan ensisijaisesti kitaraa, niin ensimmäisenä tulee ajateltua sointukulkuja. Toisaalta väkisinkin tulee kiinnitettyä huomiota laulu- tai päämelodiaan ja siihen miten se kytkeytyy sointuihin. Jos soitan kappaleeseen sooloa, niin se lähtee noiden perusteiden pohjalta. Sooloihini yritän saada melodisuutta ja tunnelatausta.
Lisäksi pitää hahmottaa kappaleen rakenne (nämä perinteiset osat: intro, verse, bridge, kerto, outro, soolospotit). Pidän progesta ja sitä myötä kappaleista, joiden rakenteessa on jotain mitä joutuu oikein opettelemaan muistamaan.
Muutenkin pieni haaste soittamisessa on hyväksi. Superhelppoa kappaletta voi olla kiva kuunnella (vaikkapa Uriah Heepin Lady in Black), mutta ei niinkään soittaa.
Lisäksi tulee kiinnitettyä huomiota kappaleen osien dynamiikkaan tai sanoisiko jopa dramaturgiaan, jonka hahmotan tavallaan graafisesti, intensiteetin nousuina ja laskuina. Tätäkin on esimerkiksi progessa. Silti voin nauttia suuresti myös suoraviivaisemman musiikin soittamisesta, jos siinä on esimerkiksi melodista vetovoimaa tai joitain "koukkuja" soittamisen kannalta, esimerkiksi mukaansatempaavia riffejä.
Harvemmin kappaleiden sanoituksilla on juurikaan merkitystä oman soittamisen kannalta, mutta joskus tulee vähän painotettua joitain kohtia, joilla on sanoituksellista painoarvoa.
Monelta kannalta tulee siis lähestyttyä soitettavia ja opeteltavia kappaleita. Riippuu myös siitä, minkätyylisestä kappaleesta on kyse.

faq1: Itse ainakin kevyessä musiikissa hahmotan sointupohjaisesti. Kun biisi etenee, niin etukäteen tietenkin aina tiedän, mikä on seuraava sointu. Jos en tietäisi, niin homma pysähtyisi siihen.
Luonnollisesti kappaleen osat (hitaat, kiihkeät..).
 
Tuohon kun pystyisi, ilman tabeja ja erilaisia videoita kappaleiden soittamisesta ei tulisi kyllä mitään, kossina oli hankalaa kun piti aina rimputella jotain jonka joku kavereista jo jotenkin hallitsi, omalla korvalla ei tee musiikin opiskelussa paskaakaan.

Basistina vedän vaan korvan mukaan ja jos on tutumpi kappale minkä on monesti kuullut niin kyllä se oikea ääni sieltä löytyy pohjalle.
Ihan uusissa biiseissä ensin seuraan ja kuuntelen mitä kitarat soittaa niin oppii rakenteen.
 
Jos on settilista täynnä outoja biisejä mitä on kuitenkin vähän soitettu, merkkaan vaan aloitusäänen niin kyllä sen sit muistaa kun biisi alkaa, jos on ihan outo niin sit vaan aavistelee ja seuraa kitaroita.
 
Varmaan vähintään joku satakunta biisiä lähtee lonkalta joista yhdestäkään ei ole mitään hajua miten niiden soinnut menee :)
Toki voi sitten tarvittaessa soitella sointulapuista jos ei ole ikinä kuullut biisejä, mutta sen parempaa nuotinlukutaitoa ei ole niin ihan prima vistaan ei kyllä kykene jos lähdetään monimutkaisempaan tavaraan.
 
Eli hahmotus tapahtuu ihan vaan fiilispohjalta ja kuuntelemalla.

jnen: Tuohon kun pystyisi, ilman tabeja ja erilaisia videoita kappaleiden soittamisesta ei tulisi kyllä mitään, kossina oli hankalaa kun piti aina rimputella jotain jonka joku kavereista jo jotenkin hallitsi, omalla korvalla ei tee musiikin opiskelussa paskaakaan.
 
Kai sä sen verran kuulet että huomaat jos soitat väärän äänen/soinnun/melodian?

Toki, mutta kuunnellessa en erota millä mennään, pelkältä korvakuulolta ei onnistu kovinkaan hyvin.
Soittokin menee jotenkin käsien kautta, tulee paljon ymmärrettävämmäksi ja sitten korvakin erottaa.

Soinnut katsotaan lapusta. Jos ei ole lappua, niin sitten vaan jotenkin kuuntelemalla tai biisintekijä näyttää.
 
Kappaleen hahmottamisessa soinnut on ihan vaan sellainen perusperusasia. Itse soitan nyt bassoa, niin hahmottamisessa seuraavasti (soitamme siis kitaristi-laulajan tekemiä biisejä)
 
1) yritän selvittää kappaleen peruspulssin. Miten voin tukea laulumelodian rytmiä ja miten rumpali haluaa kappaleen soittaa. Soitanko staccato vai legato, synkopoiden vai suoraan, perkussiivisesti vai laulavasti, kovalla vai pehmeällä tatsilla, tyylilliset piirteet huomioiden vai vapaasti.
 
2) yritän hahmottaa kappaleen dynaamisen kaaren. Mitkä osat ovat kevyempiä, mitkä voimakkaita, kontrastit, nousut jne tutkitaan
 
3) Yritän ymmärtää lyriikat, kysyn tarvittaessa mitä laulaja niillä haluaa sanoa, ja miten ne halutaan tulkita.
 
4) tutkin sointuvaihdokset, rytmiset nyanssit ja sävellän äänenkuljetukset ja harjoittelen niitä yksin niin monta kertaa, että harjoituksissa pystyn toistamaan soiton aina samalla tavalla, tai tarvittaessa muuntelemaan sitä. Kuuntelen treeneissä sovitustani, jos joku kuulostaa huonolta tai on turhaa, muutan tai otan pois ja harjoittelen uudestaan.
 
5) muilta osin teen ne muutokset ja lisäykset, jotka liideri sanoo, niin hyvin kuin osaan. Samoin rumpali voi joskus puuttua bassolinjaan ja keskustelemme siitä
 
6) joskus kappaleet ovat sellaisia, että niiden tonaliteetti jättää tulkinnanvaraa. Jos tuntuu siltä että tonaliteetti on ristiriitainen, analysoimme ja keskustelemme asian ja etsin ratkaisun.

Pidän Giovannin analyyttisestä otteesta soittamiseen. Fiiliksellä sekä synnynnäisellä visiolla ja karismalla voi vetää, varsinkin jos on musiikillinen nero (mitä itse en ole), mutta yhtä hyvin myös esitettävää kappaletta teoreettisesti monelta kantilta tutkien. Eivätkä nämä lähtökohdat myöskään sulje toisiaan pois.

Helppoja biisejä joita pyydetään soittamaan kuuntelen kerran läpi tai sitten soitan vain uutta biisiä muiden mukana sitä mukaa mitä sieltä kuuluu, luottaen että muut soittajat osaavat biisin.
 
Vaikeampia biisejä kuuntelen monta kertaa ennen kuin edes kajoan soittimeen. Hyviä kohtia kuuntelen ja soittelen koko päivän, 4 tahdin kohta saatta venyä 3-4h soittosessioksi koska se vaan on niin hyvä. Luon lisäharmonioita viheltäen tai soittaen.
 
'Audiation' pääkopassa päälle kun biisiä tai säveliä ei kuulu. 'Audiation' avulla myös kuulee ennalta soitettavana olevan biisin tulevat kohdat. Vähän niin kun shakkisiirtoja ajattelee ennakkoon.

Musiikista kannattaa pitää järki kaukana. Tunteilla tässä mennään.

Visuaalisesti. Soitan enimmäkseen voimasointubiisejä ja tavallaan näen ne otteet otelaudalla (tai näenhän ne oikeastikin, kun en ole ainakaan vielä sokeutunut). En niinkään ajattele, mikä sointu on. Paitsi joissain sointukännöksissä joutuu ehkä miettimään. Jos on esim. E/B.
Osaan kyllä soinnutkin (ja jazz-sointuja yms.) ja osaan soittaa myös silmät kiinni. Silti usein tulee tuijotettua otelautaa soittaessa ja omia biisejä / metelimusiikkia kun soittelen enimmäkseen, niin aika kvinttipohjaistaan se on.