Media ja viihde ›

Perttu Häkkinen - Valonkantaja
 
Hyvä muistelmateos. Itku tuli monessa kohtaa. Tämä Hesarin juttu pukee sanoiksi aika hyvin omatkin aatokseni.
 
"Oli vain vähän musiikkityylejä, joissa Häkkinen ei nähnyt juuri mitään kiinnostavaa (kuten psytrance)."
 
Samaistun vahvasti.
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009931465.html

Peter Frankopan: Silkkitiet - uusi maailmanhistoria (alkuteos 2015, Jaana Iso-Markun suomennos 2021)
 
Alaotsikko lupaa liikoja (tai vääriä asioita), sillä tässä kirjassa on kyseessä pikemminkin uusi näkökulma maailmanhistoriaan, ja ennen kaikkea siihen, miten Keski-Aasia on viimeisten reilun parintuhannen vuoden aikana vaikuttanut maailmanhistoriaan ja miten (muu) maailma on vaikuttanut Keski-Aasiaan.
 
Bysantin tutkijana Frankopanilla on runsaasti näkemystä korostaa, että on harhaanjohtavaa ja jopa vaarallista suhtautua "Euraasian selkärankaan" pelkkänä suurvaltojen temmellys- ja uhittelukenttänä. Kyseessä on sentään alue, josta tiede ja sivistys - sekä tietysti uskonnot - aikoinaan tuotiin takapajuiseen Eurooppaan ja joka saattaa jo lähivuosikymmeninä nousta vähintään yhtä merkittäväksi tekijäksi kuin tämän hetken suurvallat Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina.

Henri Henri Olavi: Perttu Häkkinen - Valonkantaja
 
Katsoin ensin, ollaanko luettu sama kirja. Ei sentään. Itse luin Perttu Häkkinen&Vesa Iitti - Valonkantajat. Luin sen kyllä elokuussa, joten se ei ole viimeisin lukemani kirja.

En ole varma lasketaanko tuota nyt kirjaksi. Vai novelli tms.
Luin evankeliumin Matteuksen mukaan.

Täyttä asiaa tiiliskivessä.
 
Tuomas Marjamäki: Yhdet vielä, Irwin
Timo Rossi: Lapinlahden Linnut - Miksei asioista puhuta

Kalle Päätalo - Iijoelta etelään
 
Alkaa häämöttäää jo urakan loppu. Enää kolme jäljellä.

Franz Kafka : Linna
 
Taattua tavaraa herralta. Kesken jäänyt teos, kun kuoli ennen kirjan valmistumista.

Juice Leskinen - Kosket
 
Loppupään teos tämäkin, kuten edellisellä kommentoijalla.

Näytelmä:
Henrik Ibsen : Peer Gynt (suom. Saarikoski)
 
Tämä oli pyörinyt 80 -luvun alussa Helsingin Kaupunginteatterissa ja ollut suosittu.
En tiedä, mihin tyyliin alkuperäinen on kirjoitettu, mutta tämän käännöksen kanssa koin ainakin hauskoja sekä myös pysäyttävämpiäkin hetkiä.

Kalle Päätalo - Pato murtuu
 
Varmaan sarjan intensiivisin kirja. Ainakin se piti otteessaan ja tuli luettua reilun viikon aikana. Jännästi kelailee mitä ihminen ajattelee ja käy läpi kirjoittaessaan omaelämäkerrallista kaunokirjallisuutta 40 vuoden takaisista asioista ja ymmärrän toisaalta aikalaisten mielenkiinnon näihin. Ja kyllähän talonrakennus sekä huorin teko aina kiinnostaa, kun kokemusta ei oikein ole kummastakaan.

Mehiläisten historia - Maja Lunde
 
Varsin hyvä kertomus mehiläiskadosta. En kyllä päässyt hahmoihin oikein kiinni luultavasti ihan vain kirjoitus-teknisistä syistä; kolmea eri aikakautta seurattiin ja kaikki luvut olivat vain muutaman sivun pituisia.

Eino Leinon runokokoelmaa Laulun lahja olen plaraillut flunssan ja krapulan kourissa.
Melkoinen sanaseppo on kyllä tämä mies.

Kalle Päätalo - Hyvästi Iijoki
 
Loppukiri tuli otettua. Nyt se on perinpohjaisesti siinä. Huh. Älä lähde sinne, sanoisi Tamminen.

Lauri Viita - Betonimylläri
 
Ei menisi nykypäivänä läpi tämmöinen.

Elina Sallisen runokokoelma "Kehät".
 
Vakuutuin jostain arviosta, mutta ei tuo minua juuri puhutellut. Hetkittäin rytmi oli oivaltavaa, mutta kieli ei stten kuitenkaan imaissut tarpeeksi syvälle.
 
Toisesta arviosta iilahduin niin, että laitoin kirjan juuri varaukseen. Jon Fossen "Septology":
 
Toisteinen, käytettyjen sanojen tasolla minimalistinen ja helppolukuinen teksti hypnotisoi nopeasti lukijansa. Pistettä ei koskaan tule, kaikki noin 800 sivua ovat yhtä ja samaa virkettä. Ainoat tauot ovat eri osien välit, muutoin lukija on kirjailijan luoman rytmin armoilla.
 
Septologian rytmin taju on jotain, mitä en ole aikoihin lukenut. Se on täynnä samoja sanoja, käsitteitä ja lauseita ja tapahtumia, ja kun ne toistuvat kerta toisensa jälkeen pienenpienin muutoksin, sanat ja lauseet kasaavat uusia merkityksiä itsensä päälle. Valo, tumma meri, vuono, ruusukko, rukoilu latinaksi, Mestari Eckhart -sitaatit saksaksi ja niin edelleen.
 
Loputtomiin toistuvat erilaiset täytesanat, kuten ajattelen, sanoo ja näen eivät lopulta enää sano juuri mitään, vaan muuttuvat pikemminkin osaksi loitsua, loputtomaksi rukoukseksi.
 
Onhan tämä luettava.
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010026348.html

Pentti Saarikoski : Nuoruuden päiväkirjat.
Se oli sitten viimeinen näistä päiväkirjoista. Hieman missä sattuu järjestyksessä kävin läpi.
 
William Shakespeare : Julius Caesar
Eeva-Liisa Mannerin käännös. Tempaisi niin mukaansa, että meni loppuun yhdellä istumalla.

Ali Boom Boom:
Eeva-Liisa Manner
 
Suosittelen lukemaan Eeva-Liisan omiakin tekstejä, ellet jo ole. Monta upeaa teosta, mutta laitetaan esimerkiksi "Kirjoitettu kivi", joka pudotti meikän perseelleen kun sen ekaa kertaa lukiossa luin. Yksi niistä harvoista kirjoista, joiden pariin tulee aina vaan palattua.

Avi Loeb: Elämää avaruudessa - miksi on todennäköistä ettemme ole yksin maailmankaikkeudessa (suom. Nina Mäki-Kihniä, 2021)
 
Harvard-professorina työskentelevä astrofyysikko Loeb oli mukana suunnittelemassa Juri Milnerin Starshot-projektia (jossa kehitettiin ajatusta laserilla kiihdytettävistä pienistä valopurjeluotaimista, jotka ehtisivät Alfa Centaurin tähtien lähelle muutamassa vuosikymmenessä) vain vähän ennen kuin havaittiin 'Oumuamua-nimen saanut kappale. Radan perusteella kappaleen todettiin tulleen aurinkokuntamme ulkopuolelta. Se myös käyttäytyi omituisesti, ja vaikutti siltä että sen nopeus kiihtyi kun se alkoi etääntyä Auringon läheltä, ilman että havaittiin mitään kaasupurkauksia tai muuta, mikä nopeudenmuutoksen olisi voinut aiheuttaa. Lisäksi se heijasteli auringonvaloa tavalla ja syklillä, joka antoi ymmärtää että se oli joko hyvin pitkä ja kapea tai litteähkö levy.
 
Loeb oli ensimmäisiä tutkijoita jotka puhuivat avoimesti siitä että 'Oumuamua saattoi olla jonkun vieraan sivilisaation matkaan lähettämä (rikkoutunut?) tähtienvälinen luotain, ehkä juuri sellainen valopurje jota Starshot-projektissa oli kehitelty. Aivan ilmeisesti hän on kokenut saaneensa tästä mielipiteestä pilkkaa ja halveksuntaa, sillä tämä kirja on jonkinlainen loukkaantunut puolustuspuhe luotainhypoteesille.
 
Paljon kiinnostavaa aineistoa, mutta aivan turhan usein Loeb vesittää asiaansa kaikenlaisilla ylimielisillä "kyllähän Galileolle ja Einsteinillekin naurettiin heidän elinaikanaan" -tyylisillä latteuspuolusteluilla. Hän penää tutkijayhteisöltä nöyryyttä uusien ideoiden edessä, mutta ei kyllä tunnu itse tarvitsevansa nöyryyden hiventäkään.

Henri Henri Olavi: Suosittelen lukemaan Eeva-Liisan omiakin tekstejä, ellet jo ole. Monta upeaa teosta, mutta laitetaan esimerkiksi "Kirjoitettu kivi", joka pudotti meikän perseelleen kun sen ekaa kertaa lukiossa luin. Yksi niistä harvoista kirjoista, joiden pariin tulee aina vaan palattua.
 
Pitäs lukea.
"Kuolleet vedet" luin joskus, mutta siitä on yli 20v aikaa. Muistan tuolloin kyllä tykänneeni.