Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mää oon välillä ihan tosissani miettinyt, onko Kirka oikeesti ihan huomattavan kuuro sävellajien ja tonaliteetin suhteen, vai mikä selittää sen, miksi yllättävän monissa sooloissa tilanne on "okei, ihan jees fraaseja, mutta me ollaan kyllä eri sävellajissa" tai "tässä on kyllä ihan eri sointu kuin miten sää tilanteen näyt hahmottavan". Nopeana esimerkkinä vaikkapa The Shortest Straw:n loppupuolen soolo, jossa komppikitarat jauhavat E-molli/E-fryyginen-osastoa kun taas Kirka laskettelee silkkaa G-bluesasteikkoa - eikä vain hetkittäin, vaan härskisti koko matkalta: https://youtu.be/G1ZxoBk56jQ?t=295
 
Okei, onhan ratkaisu rohkea - suorastaan röyhkeä - ja syntyyhän tuossa hetkittäin jopa alt-sävyjä, mutta en varsinaisesti jaksa uskoa, että Kirka olisi tässä(kään) tilanteessa pyöritellyt päässään melodisen mollin moodeja, vaan ihan kaikki viittaa siihen, että hän valitsee, "että vedetään G:stä ja bluesasteikkohan nyt aina sopii hyvin, vähän wahia perään ja vot". Taustalla jauhavat komppikitarat eivät kuitenkaan harmonisessa mielessä tue millään tavalla tätä ratkaisua.
 
Vastaavia esimerkkejä on Metallican tuotanto pullollaan. Tässä on mielenkiintoista se, että joskus nuo "väärät asteikot" (lainausmerkit siksi, että eihän musiikissa ole vääriä ääniä tai asteikkoja pohjimmiltaan...) synnyttävät myös kiinnostavaa jälkeä, mutta valitettavasti aika usein lopputulos on ainoastaan sitä, mikä jää ainoaksi mahdolliseksi tulkinnaksi tilanteesta: solisti ei tiedä sointuja/sävellajia, jonka puitteissa kulloinkin operoidaan - tai jos tietää, päätyy silti luottamaan mieluummin "fiilikseen".
 
Oma tuntumani on noin 35 vuoden Metallica-kuuntelun perusteella se, että Kirka sijoittuu soolokitaristina jonnekin Slayer-pöljäilyn (ei edes yritetä ilmentää sävellajia tai sointukiertoa mitenkään) ja bebop-jatsarin (soolon sävelvalinnoista selviää sointukierto, vaikkei sointusoitinta olisi lainkaan läsnä) välimaastoon - ja valitettavasti vähän sillä tavalla, että hän varmasti yrittää parhaansa mukaan ainakin hetkittäin seurata kappaleen harmoniaa, mutta teoriaosaaminen tai korvat eivät yksinkertaisesti riitä.
 
Täysin vastakkaisena esimerkkinä samasta bändistä voidaan nostaa vaikkapa Nothing Else Mattersin Jameen soolo, jossa äänivalinnat tukevat ja ilmentävät alla olevia sointuja upeasti. Kirkalta löytyy toki niin ikään myös hienosti rakennettuja ja melodisesti jäsenneltyjä sooloja, mutta olen taipuvainen ajattelemaan, että niiden laatimiseen on käytetty hieman enemmän aikaa, ts. kyseessä saattaa ainakin osassa tapauksista olla läpisävelletty solistinen osuus eikä niinkään "perinteinen" improsoolo on the spot.
 
No, tää oli tämmöistä analyysiä. Ei kenenkään tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos Kirkan jokainen soolo on omasta mielestä timanttia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos joku kuulostaa itselle hyvältä, se on hyvää, eikä sitä millään teorialla tarvitse sinänsä lähteä perustelemaan tai kumoamaan. On vaan mielenkiintoista myös löytää syitä siihen, miksi Kirkan soolot toisinaan ovat niin uskomattoman epäsopivia tilanteeseen, ja siinä tiettyjen asioiden tarkasteleminen teorian kautta yleensä lisää ymmärrystä.