velipesonen 23.11.2022 13:28:15 | |
---|
"The problem is that there's nothing to sell" sanoi Rat Scabies haastattelussa jo kymmenen vuotta sitten. Eikä ole isolla busineksellä vieläkään mitään myytävää ja aina vain vähemmän. Musiikkibisnes on tällä vuosituhannella muuttanut toimintatapansa niin ettei sitä musiikkibisnekseksi tunnista - pyörittelevät tietokoneessa jostain varastamiaan melodianpätkiä ja laittavat framille meikkitaiteilijan toisensa jälkeen. Eikä näistä meikkitaiteilijoista nykyisin edes haluta tehdä tähtiä koska tähdet kuuluvat menneisyyteen. Tähti on semmoinen jonka persoonaan kytkeytyy salaperäisyys; myyntiedustaja on semmoinen joka parhaassa tapauksessa kannattaa juuri senmerkkisen kellon omistamista joka juuri minulla on. Musiikkiin liitettävistä esiintyjistä on tullut tuotteiden, brändien ja elämäntapojen edustajia ja myyjiä. Siinä suhteessa valtavirta on alakulttuuristunut; ennen vanhaan nuorison alakulttuurien sisäpuolella oltiin kiinnostuneita esiintyjistä joista valtavirta ei ollut kiinnostunut. Nämä alakulttuuritähdet eivät olleet tähtiä samassa merkityksessä kuin Elvis tai Sinatra olivat tähtiä, vaan paremminkin kavereita jotka jakoivat saman elämäntavan ja samat kulutuskohteet. Esimerkkinä vaikkapa mod-veteraanien suhde Paul Welleriin. Mutta ketä kiinnostaa alakulttuuri ilman alakulttuuria. Tuotahan voi pitää jopa alakulttuurin käsitteen kolonialisointina! Samaan aikaan livemusiikki on korporatisoitunut, latistunut ja kallistunut. Pääsylippujen hinnat ovat tällä vuosituhannella moninkertaistuneet samalla kun elävän musiikin tarjonta on köyhtynyt, yksipuolistunut ja yksinkertaisesti vähentynyt. Olipa kuinka hyvä ja "konseptiin sopiva" bändi tahansa, on lähes turha pyrkiä keikalle jos ei ole ohjelmatoimiston listoilla. En näe muuta mahdollisuutta kuin että muusikot julkaisevat musiikkinsa itse, järjestävät esiintymisensä itse, ja verkostoituvat muiden samanlaisten kanssa. Heidän pitää ylläpitää klubi- ja festivaalitoimintaa sellaisilla liikeideoilla jotka eivät putsaa jo valmiiksi rutiköyhien muusikoiden budjettia tyhjiin. Heidän on ylläpidettävä suvaitsevaisuutta toisiaan kohtaan ja unohdettava karsinoinnit, jotka joka tapauksessa ovat (olleet) peräisin musiikin ulkopuolelta. Aina silloin tällöin on tullut jokin villitys, muoti, alakulttuuri tai musiikkityyli joka on toiminut kulttuuri- ja bisnesympäristön sekoittelijana sopivassa määrin jotta taas vähän aikaa jaksettaisiin mennä hieman avarammalla otteella. Nyt sellaista ei ole odotettavissa ja ratkaisutkin lienee etsittävä muualta. Minun argumenttini ovat laaja-alaisempia, tarkempia ja huolellisemmin perusteltuja kuin teidän muiden. |
ituvirtanen 23.11.2022 15:30:54 | |
---|
Hmm, supermalleista haluttiin eroon siksi, että niille piti maksaa. Päiväperhoset ovat huokeampia ja helpompia. Kuvitteleeko joku edelleen, että pändi tai maksava artisti olisi kiinnostava yksikkö, jos tilalle voi ottaa halvemman uuden tyrkyn oven pielestä? Musiikki on kaikin puolin samaa pisnestä kuin mikä tahansa muukin ala, jossa raha liikkuu. Artisti tai yhtye, joka puhuu pahasta kaupallisuudesta on yhtä koominen kuin sen ulostulokin. Pitää olla framilla+epäkaupallinen+pärjätä musiikilla+kauhistella markkinaa = mahdoton yhtälö. U2/Bowie/Rihanna on menestynyt eli kaupallinen eli onnistunut eli näkyvillä. "Teen musiikkia itselleni!" Tee vain ja jää kotiin esittämään sitä itsellesi. Silloin musiikki on epäkaupallista eikä ole tarvetta menestyä tai päästä maailman turuille somessa tai lavoilla. |
velipesonen 23.11.2022 16:15:53 | |
---|
ituvirtanen: Hmm, (...)i lavoilla. olkiukkojen maailmanennätys Minun argumenttini ovat laaja-alaisempia, tarkempia ja huolellisemmin perusteltuja kuin teidän muiden. |
Henri Henri Olavi 23.11.2022 16:19:18 | |
---|
Musan pitäisi olla kaupallisempaa ja tyhjempää sisällöllisesti. CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia.
-Seksihullut |
ituvirtanen 23.11.2022 19:57:27 | |
---|
velipesonen: olkiukkojen maailmanennätys Totesin jotain nykytilanteesta. Mielestäni olin myös samalla puolella enkä ollut kimppuun hyökkäämässä. Siksi perustelu maailmanennätyksestä olisi ihan paikallaan. |
p130 23.11.2022 20:00:24 | |
---|
Kaipaisin jäsen Megatheriumin kontribuutiota ketjuun. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. |
Henri Henri Olavi 23.11.2022 20:01:03 | |
---|
p130: Kaipaisin jäsen Megatheriumin kontribuutiota ketjuun. Tämä. Tämä. Tämä. CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia.
-Seksihullut |
Gary Enfield 23.11.2022 20:26:13 | |
---|
Musiikin tehtävä on olla tunnelman virittäjä liikkuvalle kuvalle. |
Prophet 23.11.2022 21:51:16 | |
---|
p130: Kaipaisin jäsen Megatheriumin kontribuutiota ketjuun. Sitä juuri. Toisaalta Klassinen -palsta on hiljentynyt Mnetissä. |
vanha_pieru 23.11.2022 22:52:27 | |
---|
Gary Enfield: Musiikin tehtävä on olla tunnelman virittäjä liikkuvalle kuvalle. Musiikin tehtävä on olla tunnelman virittäjä liikkuvalle rahalle. Eikä siinä mitään, olkoon minun puolestani sitäkin, kunhan muitakin funktioita on. |
Jucciz 23.11.2022 23:52:01 | |
---|
p130: Kaipaisin jäsen Megatheriumin kontribuutiota ketjuun. Itse haluaisin enemmän tietoa Melartinin bassolinjoista. Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
Alfons Åberg 24.11.2022 07:57:41 | |
---|
Prophet: Sitä juuri. Toisaalta Klassinen -palsta on hiljentynyt Mnetissä. Missäs mega on? Ei ole näkynyt vöhään aikaan, tai sitten en ole lukenut vain oikeita ketjuja. tämä ei olekaan paska housuille |
Henri Henri Olavi: Musan pitäisi olla kaupallisempaa ja tyhjempää sisällöllisesti. Eihän se tartte kuin avata radio, vähän ku vesihanan avaisi. Tavaraa tulee mutta kaikki valuu pois |
Henri Henri Olavi 24.11.2022 11:28:40 | |
---|
phiit: Eihän se tartte kuin avata radio, vähän ku vesihanan avaisi. Tavaraa tulee mutta kaikki valuu pois Vielä on kuitenkin ns. "kunnianhimoisia" artisteja, joille ei radioaikaa heru. He tekevät kaiken väärin. CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia.
-Seksihullut |
phiit 24.11.2022 13:53:21 (muokattu 24.11.2022 13:56:07) | |
---|
Henri Henri Olavi: Vielä on kuitenkin ns. "kunnianhimoisia" artisteja, joille ei radioaikaa heru. He tekevät kaiken väärin. Ei vaan he tekevät musiikkia, radioaikaa ostetaan ja se on väärin |
Henri Henri Olavi 24.11.2022 13:56:38 | |
---|
Radio ja raha ovat ne joilla on musassa väliä. CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia.
-Seksihullut |
phiit 24.11.2022 13:58:04 | |
---|
Henri Henri Olavi: Radio ja raha ovat ne joilla on musassa väliä. Molemmat alkavat R:llä |
p130 24.11.2022 14:31:18 | |
---|
Henri Henri Olavi: Radio ja raha ovat ne joilla on musassa väliä. Oon kuullut, että video ois tappanut radiotähden. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. |
Henri Henri Olavi 24.11.2022 15:02:30 | |
---|
p130: Oon kuullut, että video ois tappanut radiotähden. Niin siinä taisi käydä. Mut en tiedä ovatko musavideot enää yhtään hip ja pop. CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia.
-Seksihullut |
Milkop 24.11.2022 15:23:07 | |
---|
Henri Henri Olavi: Mut en tiedä ovatko musavideot enää yhtään hip ja pop. Eivät ehkä enää niin. Mutuilen että nuoremmalla väellä Tiktokin pätkät ovat korvanneet nuo. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |