Aihe: Miksi uusien kappaleiden säveltäminen on periaatteessa turhaa?
1 2 3 4 5
Rokkipeikko
12.02.2022 08:49:02
 
 
Juolahti mieleen kysymyksen asettelu, miksi periaatteessa on turhaa enää pitkään aikaan ollut säveltää uusia kappaleita. perusteluni.
 
Otkaavissa on 7 säveltä,ja sitten sävelasteikkoja on 13, duuri ja molli molemmissa sama mikä avainsävel on.
 
Jokaisesta duuri ja molli -soinnusta on tietty määrää sointuvariantteja ja muunnoksia, ja jokaiseen sävelasteikon avainsäveleen menevästä kappaleesta on olemassa rajallinen määrä sointukiertoja, joita voidaan käyttää.
 
Tuon perusteella, kun uusia kappaleita on sävelletty maailman sivu, niin kaikki mahdolliset variantit on jo moneen kertaan käytetty, jos poissulkee sovituksen, tuotannon, ja sitten artistin esitystavan, eli jos tarkastelee pelkkän säveltämisen osalta asiaa. Onko joku muu samaa mieltä.
 
Joissain humaaneimmissa soittimissa on, kun soittajalla jokin ominainen äänestä kuulostava tyyli, josta tämän persoonallisuus ilmenee, niin siinä tullaan sitten jos tämä tekee jonkin itselleen tai oman artisti-imagon osalta itseltään kuulostavan sovituksen jos pelkkiä live-tilanteita ajatellaan, kun nettimaailma muuttanut ja jo pitkään ollut muuttuneena ainoastaan musiikkialan ansaintalogiikat, myos monen muun teollisuudenalan, kun pääosin jos ajattelee, että tekisi musiikkia massoille, niin pääsääntona voidaan pitää, että levyä edes tarvitse ostaa nykyään, niin sitten jää ainoastaan esiintymispalkkiot on se suurin, josta artisti ottaa sen leipänsä pääasiassa jos ei soitin/laitevalmistajat tarjoa partnership -sopimusta jossain kohtaa uraa.
 
Mitä olen kuunellut jo pitkään myos tämän hetken hyvin myyvien suurien nimien levyjä, uudempia artisteja, niin enemmän ehkä se levyntekopuoli, jos kiinnostaa artistina, niin se on lähinnä ehkä siinä tuotantopuolessa se levyn idea, en itse ole tuottaja-osaston asiantuntija, mutta voi olla, että sielläkään vaikeaa loytää uutta tapaa tuottaa levyjä.
 
Lopulta se päätyy siihen, kun maailmassa on 3-4 monikansallista levyyhtiotä, joilla isot artistit ovat, niin pitäisi olla siellä sisäpiirissä jossain niistä, joilla nuo miljoonia myyvät artistit on, ja sitten tekee sitä musiikkialan tyotä säveltää/soittaa studioraitoja/tuottaa mahdollisesti avustajana levyjä, ottaa oppia tuotantopuolesta, mahdollisesti jopa kuukausipalkalla, ja sitten mahdollisesti jonkin artistin taustakokoonpanossa soittaen niiden artistien osalta, joiden levyjen teossa ollut mukana, jos artisti on sen tyyppinen, että aitoja instrumentteja käytetään artistin tuotannossa.
Jere Sumell https:://umpihanki.tuntikirjuri.net jere.sumell@iki.fi 044-3639289. P.S. Tsekatkaa Youtubesta ja Spotifystä vaikka Roots-Swamp -soundiani!
basisti1971
12.02.2022 11:38:50
Moi.
 
Rokkipeikko: Tuon perusteella, kun uusia kappaleita on sävelletty maailman sivu, niin kaikki mahdolliset variantit on jo moneen kertaan käytetty, jos poissulkee sovituksen, tuotannon, ja sitten artistin esitystavan, eli jos tarkastelee pelkkän säveltämisen osalta asiaa. Onko joku muu samaa mieltä.
 
Tldr:
Uusien kappaleiden säveltäminen on tärkeää, muuten ei kehity sen enempää viihde- kuin taidepuolikaan musiikin saralla.
 
Vaikka nuorehko olenkin, ja siitä syystä vasta 80-luvun puolessa välissä tiedostavamman musaharrastuksen aloitin, sama argumentti on tullut kuultua ja nähtyä jo monen monituista kertaa.
Ja aina on musiikkiin tullut jotain niin uutta että keinotekoisten genre-määritelmien (mulle vaikkapa grunge) lisäksi on syntynyt uusiakin tapoja laittaa näennäisesti rajallinen määrä sointuja ja säveliä uuteen järjestykseen.
 
Omasta mielestä harhakuva syntyy siitä että keskitytään vain ja ainoastaan viihdemusiikin listakärkeen, ja jok'ikinen joka on hivenenkään syvemmälti asiaan perehtynyt, tietää että listakärkeen pääsemisessä ei musiikillisilla avuilla juuri merkitystä ole ollut enää vuosikymmeniin.
Raha on se joka ratkaisee, ja tietysti pitääkin olla jotta musiikkiteollisuuden jatkuvuus varmistetaan ja myös sellaiset artistit jotka eivät koskaan menestystä saa, pääsevät sitä edes yrittämään.
 
Monasti keskustelussa populäärimusiikin kaavoihin kangistumisestastakin, verrokiksi otetaan klasarisävellykset.
Näennäisesti variaatiota on runsaasti, mutta todellisuudessa vain suosituimmat sopivasti erilaiset säveltäjät ja heidän teoksensa jäivät elämään, valtaosa erilaisista sävellyksistä vaipuivat vuosikymmenten (/-satojen) saatossa unholaan syystä tai toisesta, ja sama kohtalo oli käytännössä kaikilla kopiosäveltäjillä elleivät sattuneet kopioimaan jo unholaan vaipunutta materiaalia ;).
 
Vasta kirjapainotekniikan kehittyminen suhteellisen edulliseksi, ja etenkin musiikin audiotallentamisen murros mahdollisti käytännössä kaikille sen että hengentuotteensa -niin omaperäisen kuin kopioidunkin- saattoi suuremmalla todennäköisyydellä tallettaa jälkipolville kritisoitavaksi ja kopioitavaksi.
 
Oma suonsa etenkin nykyviihdemusiikkibisneksessä on se että eräänkin tuoreen klikkiotsikon mukaan Yhdysvalloissa vain ~30% nykymusiikista on "uutta", loppu on "vanhaa musiikkia".
Se mikä/kuka/miten määrittelee vanhan ja uuden musiikissakaan, se on sitten toinen juttu.
 
T:Samuli
KaRa
12.02.2022 13:41:52 (muokattu 12.02.2022 13:46:04)
Sanon vain, että kyllä on monotoninen ja kapitalistinen suhtautuminen taiteeseen.
Ja voisiko sanoa myös polyfoninen.
Kaikki mitä sanot, tulen käyttämään sinua vastaan.
phiit
12.02.2022 14:04:20
Koko ihmiskunta kuuntelemaan vain yhtä samaa äänijonoa, yhtenäiset yksiväriset vaatteet sekä takatukka kaikille.
Zibaldone
12.02.2022 15:32:23
 
 
Tässä maailmassa on niin, että mikään ei tapahdu kahdesti.
Toistoja ei oikeasti ole. Repeatlessness.
Tämä S ei ole tämä S.
sub zero
12.02.2022 15:32:36 (muokattu 12.02.2022 15:33:47)
Rokkipeikko: Otkaavissa on 7 säveltä,ja sitten sävelasteikkoja on 13, duuri ja molli molemmissa sama mikä avainsävel on.
 
Jokaisesta duuri ja molli -soinnusta on tietty määrää sointuvariantteja ja muunnoksia, ja jokaiseen sävelasteikon avainsäveleen menevästä kappaleesta on olemassa rajallinen määrä sointukiertoja, joita voidaan käyttää.

 
No yks huomautus tähän ainakin, että erilaisessa musiikillisessa kontekstissa sama melodia toimii jo ihan eri tavalla (siis yleensä ei toimi). Joten en oikein hyväksy tätä lähestymistapaa.
 
Toinen huomautus vois olla, että musiikin säveltämisessä kaikista perustavin lähtökohta voi olla itseilmaisu ennemmin kuin uuden luominen ...siis silloinkin, kun tuo uuden luominen on laitettu hyvin korkealle arvoasteikossa.
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa
Kefiiri
12.02.2022 18:36:35
Eikä se sävelvalikoima ole aina oleellisin juttu. Rytmivariaatiotkin kannattaa ottaa huomioon.
En ole musiikin asiantuntija.
Rokkipeikko
12.02.2022 20:14:13
 
 
No en mäkään totta puhuen niin jyrkkä ole, mitä argumentoin ton mun avauspostauksen puhtaasti sointukulku/sävelkierto -pohjalta ton biisnteon perusteilaan, mitä itsekään ole mikään vapaan markkinatalousjärjestelmän kannattaja toellakaan, ja mitä kuuntelen myös uusia disko-genren ja uusia levyjä ja artisteja paljon, missä ehkä 80% on turhaa musiikkia ja osa tuostakin populaatiosta jää elämäään, tosin se on fakta, että noista kaikista levyistä tai kappaleista levyinä puhutttaessa ne, jotka muistetaan osa niistä esim. 20-30 vuoden päästä vaikka arvioita on todella haastavaa aina antaa, niin on fakta, että ne on alunperin jokin noista muutamasta olemassa-olevasta monikansallisesta levy-yhtiöstä tuonut markkinoille miljoonien bufjetilla.
 
Se on sama joka alalla, ei ainoastaan musiikkialalla, mutta joka alalla, että se ei riitä, että hallitsen puhtaan teknisen suorituksen, siihen liittyy paljon muutakin ja eritoten joka ammatti-alalla on niitä, jotka ryhtyy yrittäjäksi tajuten sen mun oman empiirisen kokemuksen mukaan vaihtelevasti, ja sitten on niitä, jotka tienaa leivän sillä työsopimuksen tehtyään sillä omalla ammattitaidollaan on se sitten koulutuksen kautta hankittu ammattipätevyys, tai itseoppineisuuus, samat pelisäännöt on musiikkiteolisuudessa, täällä jos missä.
 
Se on eri asia, kun mitä esimerkiksi Kylie Minoquen levyllä kolmen soinnun 12 -tahdin blues-kierto perussävelillä melodiassa pyörii, levy myy miljoonia, ja jos itse esittisin vastaavaa demonauhaa kotistudiossani nauhoitettua saman monikansallisen levy-yhtiön levytyksistä mitä se julkaisee ja minkä markkinointiin se investoi rahaa, niin todennäköiseti en saisi mitään vastausta sieltä koskaan. Se on se yksi syy, miksi en halua koskaan ole halunnut valtavirtaa tehdä: Tämä aika ei ole minua ja omaa musiikkityyliäni varten, kun aina pitäisi osua ajan hermoon siinä musiikkigenressäkin, joka ensimmäisenä siinä kuulostaa korvaan, jos haluaa rahallisesti menestyä.
 
On totta, mitä tässä kommenteissa tullut, ja itsekin olen sitä mieltä, että musiikki ja sen kokeminen on todellakin monen asian summa, josta juontuu se, että eri musiikki toimii eri tilanteissa täysin toisistaan poikkeavalla tavalla edukseen, tai toisinaan ei voi sietää jotain toista musiikkia, vaikka naisista pidänkin aina, mitä etymologinen tausta "musiikki" -sanalla lienee antiiikin kreikan sanasta "muusa", jolla viitataan nykykielessä böönään, gimuliin, naiseen, stadin slangissa Friiduun. Flikkaan, näin meitil Turuus.
 
Musiikki on niin henkilökotainen asia, ja tunnelma, joka siitä syntyy joka vaikuttaa ihmisen emootioihn, on tosiaan ihan tilannekohtainen asia, eikä mikään ole taiteessa oikein eikä väärin, erityisesti jos subjektiivista mielipidettä lähdetään analysoimaan, eikä kenelläkään ole mielestäni oikeutta tuomita toisen Ihmisen musiikkiin liittyvää mielipidettä.
 
Itse olen korvat avoinna kaikelle uudelle, ja ymmärrän hyvin laaja-alaisesti eri genrejä, itse kuuntelin tänään iltapäivällä viimeksi Adelen 30 -albumia, ja illalla aion katsoa Yle Teemalta Brit Awards -musiikkigaalan koosteen, mitä Englanti on aina haaste. Adelekin voitti siellä jonkin pystin, mutta en tiedä, mahtaneeko esiintyä myös siellä gaalassa, Adele yksi ja mielenkiintoisimmista ainakin artisti-imagoon liittyvä ulostulo esityksessä lauluäänen ja sen suhteen, miten tulkitsee melodiaa ilman, että sisäängengittää siinä laulutekniikassa, niin on hyvällä tasolla.
 
Eli Conclusion, In This Of, vähän liian teknisesti musiikin kappaleen teon teoriaan aloitin tuon avauspostaukseni, mutta ei olla niin suppeakatseisia, kuten tässä on laajentunut jo maailmankatsomus, jos sen tyhjästä lähtee tämän keskustelusäikeen avauksen osalta luomaan sitä, niin ollaan avoimia! Keskustelu voinee jatkua!
Jere Sumell https:://umpihanki.tuntikirjuri.net jere.sumell@iki.fi 044-3639289. P.S. Tsekatkaa Youtubesta ja Spotifystä vaikka Roots-Swamp -soundiani!
mpekkanen
13.02.2022 21:33:44 (muokattu 13.02.2022 22:02:30)
Rokkipeikko:
Otkaavissa on 7 säveltä,ja sitten sävelasteikkoja on 13, duuri ja molli molemmissa sama mikä avainsävel on.

 
7 sävelen erilaisia asteikkoja on 66 ja niistä on 7 eri moodia, eli asteikoita on 66 x 7=462.
Asteikoita voi olla myös 5, 6 tai 8 sävelen asteikoita, joten määrä kasvaa.
 
Musiikin lopputulos riippuu myös siitä miten ja millä se soitetaan. Esim sama harmonia kuulostaa erilaiselta jos soittimet on piano, basso ja rummut trio kuin viulu, basso ja vaikka hawajinkitara. Yhdistelmiä/kokoonpanoja on lähes lukematon määrä.
 
Miksi sitten tehdä mitään jos samalla harmonialla on jo joskus tehty musiikkia? Vastaus on varmaan sama kuin moneen muuhunkin. Eli soittaminen, asteikot ja harmoniat kiinnostaa soittajia.
Onhan myös sellaisiakin artisteja jotka soittaa muiden tekemää musiikkia ja jos sellainen kiinnostaa, niin niinkin voi tehdä musiikkia. Aki Kaurismäki sanoi joskus, että jos hän haluaisi tehdä rahaa, niin hän möisi hammastahnaa. Varmaan sama juttu on monen muunkin taiteen kanssa, eli sitä on järjellä vaikea perustella.
mpekkanen
13.02.2022 22:15:33
Rokkipeikko:
Se on eri asia, kun mitä esimerkiksi Kylie Minoquen levyllä kolmen soinnun 12 -tahdin blues-kierto perussävelillä melodiassa pyörii, levy myy miljoonia, ja jos itse esittisin vastaavaa demonauhaa kotistudiossani nauhoitettua saman monikansallisen levy-yhtiön levytyksistä mitä se julkaisee ja minkä markkinointiin se investoi rahaa, niin todennäköiseti en saisi mitään vastausta sieltä koskaan. Se on se yksi syy, miksi en halua koskaan ole halunnut valtavirtaa tehdä: Tämä aika ei ole minua ja omaa musiikkityyliäni varten, kun aina pitäisi osua ajan hermoon siinä musiikkigenressäkin, joka ensimmäisenä siinä kuulostaa korvaan, jos haluaa rahallisesti menestyä.

 
Biisin rakenne voi olla vaikka yksinkertainen blues, mutta se voi silti olla ns modernia musiikkia. Monet pop-kappaleet on yksinkertaisia lällätyksiä ja voisi luulla että ne on jotenkin teknisesti myös yksinkertaisesti tehty. Usein niitä on kuitenkin ollut tekemässä todella ammattitaitoinen porukka. Voi olla niinkin, että monimutkaisen kuuloinen jazz/proge on helpompaa harmonisesti kuin joku pop lällätys.
Se on jo toinen asia mikäli sinun tai minun tekemä musa ei myy miljoonia. Musahan voi olla todella laadukastakin, mutta ilman levy-yhtiötä ja jakelusopimusta ei ne demotkaan paljoa auta. Toki niistä sitten on apua, mikäli tasaiseen tahtiin tulee uutta ja laadukasta kamaa, mutta tämäkin on hieman kiinni musagenrestä.
Ali
15.02.2022 11:14:04 (muokattu 15.02.2022 11:36:26)
 
 
Ihmisten säveltämä musiikki on niin passé -- itse olen siirtynyt kuuntelemaan ihmisten tekemän tietokoneohjelman generoimaa musiikkia: https://www.youtube.com/65propaganda/live
 
Tietokoneen generoiman tietokoneohjelman musiikkia odotellessa.
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less." Twitter - Discogs
KaRa
15.02.2022 12:09:59
Ensin oli ihmiset, jotka tekivät musiikkia. Sitten tuli tietokoneet ja tekoäly joita hyväksi käyttäen ihmiset teki musiikkia. Sitten tekoäly alkoi tekemään musiikkia. Seuraavaksi tekoäly käyttää ihmistä musiikin tekemiseen?
Kaikki mitä sanot, tulen käyttämään sinua vastaan.
Gary Enfield
15.02.2022 12:34:15
AI vetää hyvin, mutta tuppaa helposti unohtamaan idean, jos sitä ei virkistetä. Ainakin vielä. Mielenkiintoisia kohtia kuitenkin joukossa.
 
https://www.youtube.com/c/Broccaloo
Lennu
15.02.2022 13:26:19
 
 
En itse ainakaan halua tehdä omia uusia huonoja biisejä, kun on jo olemassa valmiita hyviä biisejä. En ymmärrä miksi kukaan haluaa enää edes yrittää.
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä"
phiit
15.02.2022 15:45:14 (muokattu 15.02.2022 15:45:32)
Lennu: En itse ainakaan halua tehdä omia uusia huonoja biisejä, kun on jo olemassa valmiita hyviä biisejä. En ymmärrä miksi kukaan haluaa enää edes yrittää.
 
Miksei voi tehdä hyviä uusia omia biisejä? Ei huonoja kannata tehdä
Epämuusikko
15.02.2022 17:19:25
Tärkein biisi on se, mitä ei ole vielä tehty.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
KTR2
15.02.2022 18:10:09
 
 
Tämän teoksen jälkeen on uuden musiikin säveltäminen ollut turhaa. https://www.youtube.com/watch?v=3B4JyGdpn3Q
 
Mitä sanottavaa enää tämän jälkeen on?
*Hallitsematonta karjumista*
Funkånaut
15.02.2022 19:04:08
 
 
Gergdxc: Tämän teoksen jälkeen on uuden musiikin säveltäminen ollut turhaa. https://www.youtube.com/watch?v=3B4JyGdpn3Q
 
Mitä sanottavaa enää tämän jälkeen on?

 
No tietenkin että
 
A ia ia ia asta seara te combin
E gagica bomba dibi dali domba
Sa vezi ca sunt baiat fin
A ia ia ia asta seara te combin
E gagica bomba dibi dali domba
Sa vezi ca sunt baiat fin

 
https://youtu.be/2iUGfURqyhs
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
Kefiiri
15.02.2022 22:46:11
phiit: Miksei voi tehdä hyviä uusia omia biisejä? Ei huonoja kannata tehdä
 
Se on hengenvaarallista. Jimi teki monta hyvää biisiä ja kuinkas kävi?
En ole musiikin asiantuntija.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)