Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Twinkle: Se tuli sinne jossakin vaiheessa
 
Ei, vaan se on ollut ihan ensimmäisestä albumiversiosta lähtien siellä. Mulla on orkkisvinyyli.
 
E: eiku nyt taidettiinkin puhua muusta kuin Trooperista, vai? Sekoilen.

Henri Henri Olavi: Ei, vaan se on ollut ihan ensimmäisestä albumiversiosta lähtien siellä. Mulla on orkkisvinyyli.
 
E: eiku nyt taidettiinkin puhua muusta kuin Trooperista, vai? Sekoilen.
 
Joo, ei puhuta troopperista. Se on ollut aina paikallaan.

Se olis toisaalta aika winha homma jos The Trooper, eli yks maidenin tunnetuimmista biiseistä, olisikin aluksi ollut sinkun B-puoli.

Maidenin äijät pitivät Senjutsun salassa yli kaksi vuotta:
 
https://www.blabbermouth.net/news/i … han-two-years-about-senjutsu-album/

Julkinen salaisuushan se, että äijät olivat olleet Ranskassa keväällä 2019 ja 99,9% todennäköisyydellä uusi albumi oli äänitetty, oli. Korona sitten sekoitti "hieman" kuvioita ja vasta nyt lätty pihalle - ja onkin hyvä levy, kun on tullut viitisen kertaa pyöräytettyä läpi. Pitäisi ihan mielenkiinnosta TFF ja TBOS kuunnella pitkästä aikaa läpi ja vähän vertailla, tällä hetkellä Senjutsu menee ainakin noiden edelle.

Levy on ollut kyllä positiivinen yllätys ainoat biisit jotka ei täysin iske on sinkkubiisit. Suosikkibiisiksi on kyllä noussut hell on earth

Paras Maiden-levy pitkään aikaan. Peittoaa pari edellistä kevyesti. Hienoa myös ,että bändi kulkee ylpeästi omalla polullaan ja tekee mitä haluaa. Toisin kuin suurin osa bärssee-nuolevista "hevibändeistä" nykyään. Hienoa myös ettei levyllä kuulla korvia rasittavia mainstreamheavykitarasoundeja a la Mastodon,Meshuggah,Arch Enemy,Stamina,Mokoma jne. Hyvä!

PsychedelicWarlord: Paras Maiden-levy pitkään aikaan. Peittoaa pari edellistä kevyesti. Hienoa myös ,että bändi kulkee ylpeästi omalla polullaan ja tekee mitä haluaa. Toisin kuin suurin osa bärssee-nuolevista "hevibändeistä" nykyään. Hienoa myös ettei levyllä kuulla korvia rasittavia mainstreamheavykitarasoundeja a la Mastodon,Meshuggah,Arch Enemy,Stamina,Mokoma jne. Hyvä!
 
yhdyn ja amen!

kupteri:
Ja toki eri ihmisillä on omat mieltymykset. Toisen scheisse on toisen timantti. Ja päinvastoin. Ehkä jotku Aces High, Powerslave, Children Of The Damned, 2 Minutes To Midnight, Hallowed Be Thy Name jne. on semmoisia mitä harva pitää roskana mutta monet rakastaa. Mutta semmosia jotka diggaa vaikka sitä The Angel And The Gambleria ei tuu monesti vastaan. Tainnu bändi itsekin tosta kommentoida vähemmän mairittelevasti.
 
Hep! :P
 
Blazen aikaiset uppoo hienosti, ja The Angel and the Gambler vasta onkin kova! Niin kuin suurin osa No Prayer for the Dyingin ja Fear of the Darkinkin matskusta. Maidenissa onkin se parasta, kun bändillä löytyy paljon erityylistä kamaa kuunneltavaksi jo viideltä eri vuosikymmeneltä!

Maiden se innoitti minutkin matkalle musiikin maailmaan ja kitaransoiton syövereihin silloin parikymmentä vuotta sitten kun teininä kuulin Rock In Rion ensi kerran.
Vuosien ajan bändi oli minulle The bändi, se suurin ja uljain, jonka edesottamuksia seurattiin, soittajia fanitettiin ja konsertteja odotettiin.
Enää bändi ei edusta minulle läheskään samaa, mutta edelleen seuraan kyllä uusia julkaisuja, ja vaikkeivät niin The Final Frontier kuin Book of Soulskaan minua oikein vakuuttaneet, odotin tätä uusinta orastavan mielenkiinnon vallassa.
Kyllä se sisäinen fanipoika aina nostaa päätään näinä hetkinä...
 
Sinkkujulkaisut eivät aiheuttaneet minussa suuria reaktioita, mutta toisaalta en enää odota Maidenilta tajunnanräjäyttävää tai erityisen eheää, juuri minulle kolahtavaa levykokonaisuutta, joten mitäs moisista - harvemmin ne sinkut ovat levynsä parhaimmistoa edustaneetkaan.
Järjestin itselleni rauhaisan kuunteluhetken (perhearjen pieniä luksushetkiä), ja uppouduin tähän ukkojen uusimpaan, vaihteeksi sotaisaan eepokseen.
 
Ja mitä tästä jäi käteen, minkälainen maku suuhun?
 
No, veden maku suussa ja käsi tyhjä kuin karatekalla, jos sallitte.
 
Usein Maideninkin kappaleet kasvavat kuuntelukertojen myötä joten kuka tietää, mutta ensimmäisten parin-kolmen kuuntelukerran jälkeen jäi tästä levystä harvinaisen vähän mieleen.
Tällä on kai puolensa - yhtään ärsyttävää biisiä (esim. Final Frontierin hengessä) ei levylle ole eksynyt.
Eipä toisaalta yhtään erityisen hyvääkään osumaa.
 
Levyn kokonaisuus kärsii jonkinlaisesta päämäärättömyydestä.
Osioita ja sooloja on heitelty sinne tänne miettimättä vievätkö ne biisiä minnekään.
On kuin usealle biisille olisi annettu vain raamiksi "iso ja eeppinen" (katson sinuun, hra Harris!), mutta ainoa kriteeri tuon täyttymiselle olisi kesto.
Ja riittävän keston saavuttamiseksi on sitten junnattu keskinkertaisesta riffistä toiseen.
Maiden-eepoksissa pakolliset hiljaiset introt toimivat välillä hienosti, toisinaan taas eivät sitten juurikaan, mutta eivät taida kertaakaan nivoutua saumattomasti introa seuraavaan kappaleeseen.
 
Ja biisien ennalta-arvattavuus alkaa jo rassata.
Varsinkin hra Harris on jo niin tapojensa vanki että biisit siitä kärsivät.
Sitä visionääriä joka karsisi ylimääräiset ja hioisi hyvistä aihioista särmät esiin, ei enää ole.
Kunnianhimon puute, minkä toki tavallaan miehistöltä ymmärrän, leimaa albumia, eikä tältä sakilta ehkä enää sovi odottaa tiukaksi treenattua pakettia takavuosien tapaan.
 
Soundimaailma on miellyttävämpi kuin parilla edellisellä levyllä, ja Brucen ääni soljuu suurimmaksi osaksi yllättävän rennosti.
Oli myös positiivista huomata ettei hän joutunut pingottamaan aivan yhtä pahasti äärirajoillaan kuin aiemmilla äänitteillä.
Kyllä se ääni vielä toimii!
Vaikka luultavasti nämäkin taajuudet ovat miehelle livenä haastavia, ja kyllä se ikä lausunnasta jo kuuluu.
 
Niin basso- kuin rumputyöskentely toimii pääosin mallikkaasti (vaikka Nickon rummut lipsuvatkin muutamissa kohdissa pahasti).
Samaa ei voi ikävä kyllä sanoa kitaraosastosta.
Jo pitkään Adrian on ollut kolmikosta ainoa jolla tuntuu olevan jonkinlaista työmoraalia jäljellä, vaikka tälle levylle on häneltäkin kelpuutettu jokunen ajatukseton soolo. Oli siellä onneksi muutama hyväkin.
Janickilta en mitään odottanutkaan (vaan silti hampaita alkoi vihloa tämän alittaessa jo muutenkin maan alle haudatun riman), mutta Daven alennustila tekee minut surulliseksi.
 
Eikä tämä kuulu vain sooloissa - komppikitaroissakin on väliin sellaista lipsumista että mössöksi menee, ja laulumelodiaa sivuavat leadit olisi pääsääntöisesti voinut jättää pois.
Ei enää vissiin jakseta sovittaa eikä oikein säveltääkään niitä biisejä, eikä kitaristit tiedä mitä tehdä.
 
Oli näissä biiseissä joitain ajatuksia joista olisi voinut kehitellä kiinnostavia kappaleita, mutta aivan liikaa fylliä on päässyt mukaan.
Niin, juuri sellaisia riffejä ja kitaranäppäilyitä joita itse teini-ikäisenä wannabe-kitarasankarina tuli nauhoiteltua ja nimettyä tyyliin "Maiden-kopio 666" tai "Not-anything-like-Clansman" - siis kaikki mieleen juolahtaneet kokeilut sen ihmeemmin suodattamatta purkkiin.
Eikä kyllä kädet hamua kitaran kaulaa näiden kappaleiden innoittamana, se on selvä.
Nekin harvat maalailut jotka tuntuivat toimivan on pilattu niitä seuraavilla mielikuvituksettomilla, tunkkaisen 90-luvun äänityssessioissa roskikseen heitetyillä ja sittemmin haudastaan kaivetuilla riffeillä, tai luokattomalla soololla.
 
Kyllä minulle kelpaa 10- tai 20-minuuttinen proge-eepos, sen pitää vaan toimiakin - eikä toistensa kanssa huonosti yhteensopivien riffien kasaaminen Frankensteinin tilkkutäkiksi tee kappalesta niin progea kuin eepostakaan.
Tai ei ainakaan automaattisesti :)
 
Jotenkin näitä viimeisiä Maiden-julkaisuja kuunnellessa joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan ikäänkuin peläten bändin puolesta että milloin tulee joku selkeä kämmi, huono sovitus tai amatöörimäinen kitarasoolo - luottoa siihen että albumit olisi bändin arvolle sopivan ammattimaisesti tuotettu, ei oikein ole.
Tämä tunne kiusaa minua.
 
Noh, ei levy sinänsä ihan luokaton ole ja jokunen ihan toimiva kohta pilkistää sieltä täältä, mutta siinä mitäänsanomaton albumi on että tuskin tästä jää mieleen yhtäkään kappaletta jota satunnaisina hetkinä tekisi mieli kuunnella.
Kaikista vioistaan huolimatta TFF ja BoS omasivat sentään pari tällaista biisiä.
Hell on Earthin vääjäämättä laskeutuessa pakolliseen introa kertaavaan outroonsa valtasi minut hetkeksi herkkä olo - jääkö tämä viimeiseksi Maideniksi?
Oliko tämä arvokas päätös kunniakkaalle uralle?
Haluaisinko edes Maidenin tekevän vielä uuden levyn tämän jälkeen?
 
En tiedä.
 
Mutta sen tiedän, että jos Dickinson saa vielä sooloalbumin ulos, odotan siltä enemmän kuin tältä.
Taitavat Bruce ja Adrian olla bändin ainoat joilla voisi olla paukkuja jäljellä luoda jotain kiinnostavaa - Steve jaksaa vielä tehdä mutta aina sitä samaa biisiä uudelleen ja uudelleen.

Mahtijänis: Maiden.........
uudelleen ja uudelleen.
 
Hyvä kirjoitus. Itsellä oli nämä fiilikset silloin kun tuli Fear Of The Dark.

Mahtijänis:
Jotenkin näitä viimeisiä Maiden-julkaisuja kuunnellessa joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan ikäänkuin peläten bändin puolesta että milloin tulee joku selkeä kämmi, huono sovitus tai amatöörimäinen kitarasoolo - luottoa siihen että albumit olisi bändin arvolle sopivan ammattimaisesti tuotettu, ei oikein ole.
Tämä tunne kiusaa minua.
 
Kyllä. Tämä se on.
 
Edelleen olen kuullut uudelta vain kaksi biisiä. Tämän ketjun sekä rakentavaa että viiltävää kritiikkiä on ollut mielenkiintoista lukea, kontrastina median poikkeuksetta hyväksyvään ja positiiviseen nyökyttelyyn (mm. Soundi, Pitchfork, Loudwire, Kerrang, Rolling Stone, NME, jne). Mutta ei vaan kiinnosta lähteä uppoutumaan sen enempää. Viimeeksi ostin Book Of Soulsin kertalaakista kuulematta, tällä kertaa en taida sitä virhettä tehdä.

Mahtijänis: Jotenkin näitä viimeisiä Maiden-julkaisuja kuunnellessa joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan ikäänkuin peläten bändin puolesta että milloin tulee joku selkeä kämmi
 
Juu, mua häiritsee Strategossa noin 3 minuutin kohdalla, kun jonkun kitarasta kuuluu ylimääräinen "pliip". Kai sen olisi voinut jollain lailla editoida pois?
 
Ja joo, kyllähän siellä Maidenin leirissä proge kelpaa kuunneltavaksi. Jethro Tull taitaa olla kovasti sekä Brucen että Steven mieleen. Stevelle maistuu haastatteluiden perusteilla ainakin myös ELP, Peter Gabrielin aikainen Genesis, Yes ja King Crimson.
 
EDIT: Ja myös Wishbone Ashin Argus on ollut kai ilmeisen merkittävä Stevelle.

Megalomania: Juu, mua häiritsee Strategossa noin 3 minuutin kohdalla, kun jonkun kitarasta kuuluu ylimääräinen "pliip". Kai sen olisi voinut jollain lailla editoida pois?

 
Koko levyllä kuuluu kaikenlaista "eloa" soittossa. Varmaan noi on vedetty livenä purkkiin ja se meno on sitä mitä se on, kaikessa hyvässä ja pahassa. Itse kyllä mieluummin kuuntelen tätä näin, kuin niin että siellä on jälkeenpäin fiksattu kaikki kuosiin. Tietoinen ratkaisu tuo on ollut ihan varmasti.

Peepö: Kyllä. Tämä se on.
 
Edelleen olen kuullut uudelta vain kaksi biisiä. Tämän ketjun sekä rakentavaa että viiltävää kritiikkiä on ollut mielenkiintoista lukea, kontrastina median poikkeuksetta hyväksyvään ja positiiviseen nyökyttelyyn (mm. Soundi, Pitchfork, Loudwire, Kerrang, Rolling Stone, NME, jne). Mutta ei vaan kiinnosta lähteä uppoutumaan sen enempää. Viimeeksi ostin Book Of Soulsin kertalaakista kuulematta, tällä kertaa en taida sitä virhettä tehdä.
 
Ainakin aikaisempien tuotosten kohdalla taisi tilanne olla useimmin niin, että journalistit saivat kuunnella levyn kerran läpi valvotuissa olosuhteissa. Jos tilanne on vieläkin samanlainen, niin varmaan tuollaisen 80-minuuttisen möhkäleen jälkeen on huuli pyöreänä. Ja kun klikkejä metsästetään, niin ne kritiikit on pakko puskea ulos nopeasti, ei siinä levyä pyöritellä paria viikkoa ja mietitä, että miten se nyt oikeasti kantaa.
 
2000-luvun tuotoksista en muista yhdenkään saaneen hirveää lyttäystä mediassa, kyllä ne kiittävän puolella ovat tainneet olla. Sitten kun classicrockit ja loudwiret listaavat aina klikkijutuissaan bändin parhaimpia levyjä, niin kummasti ne ovat valuneet peräpäähän ja negatiivistakin sanottavaa irtoaa.
 
Sinä oikeana mielipiteenä esitän, että eihän tuo Senjutsu oikein lähde. Muutama kelvollinen biisi (sinkkubiisit + Darkest Hour sekä noin puolet Hell on Earthista), mutta siinäpä se.

Oikeinkin maistuva levy ja tällä kertaa melodiatkin on kohdallaan - ainakin jos omaa melodiantajua. Kaikkihan eivät sellaista omaa. Reilu parannus tylsistä Book of soulsista ja Final Frontierista. Soitossa ja soundeissa mukava livetunnelma. Vuoden hevilevy ehdottomasti. Joka muuta väittää on väärässä.

Melodioista puheen ollen: Lost In A Lost Worldin loppuruikutuksesta tulee erittäin vahvasti mieleen Axl:n Chinese Democracy levyn jotkut laulumelodiat (Better, Sorry, This I Love...). Myöskin laulusaundi menee hivenen samoille tonteille.

Flash: Melodioista puheen ollen: Lost In A Lost Worldin loppuruikutuksesta tulee erittäin vahvasti mieleen Axl:n Chinese Democracy levyn jotkut laulumelodiat (Better, Sorry, This I Love...). Myöskin laulusaundi menee hivenen samoille tonteille.
 
Jaa Brucen laulusta Axl mieleen. Naurattaa :-D

Flash: Melodioista puheen ollen: Lost In A Lost Worldin loppuruikutuksesta tulee erittäin vahvasti mieleen Axl:n Chinese Democracy levyn jotkut laulumelodiat (Better, Sorry, This I Love...). Myöskin laulusaundi menee hivenen samoille tonteille.
 
Jännä homma, että minusta tuossa biisissä on intro ja outro parhaat ja muuten se on vähän kuin tekoäly olisi tehnyt Iron Maiden-biisin tuttuine sointukiertoineen.