| Aihe: Mikä on hitti? | 1 |
|---|
 megatherium
10.11.2020 16:36:07 (muokattu 10.11.2020 16:41:05) | |
|
Wikipedian mukaan Hitti (englannin sanasta hit osuma), suomeksi myös iskelmä, on äänilevy, elokuva tai muu kulutushyödyke, joka on suosittu laajalla alueella tai jonkin tietyn sosiaalisen ryhmän keskuudessa.
Hitti ei sinänsä vielä kerro mitään säveltäjän suuruudesta ja todellisesta merkityksestä koska populariteetti ei vielä takaa musiikin emotionaalista syvyyttä ja voimaa, joka on tärkein ominaisuus suuressa musiikissa. Hitti on vain suosittu kappale josta riittävän monet pitävät jotta sitä voi kutsua hitiksi. Sen avulla on vielä vaikea määritellä ja tehdä lopullista arviota säveltäjän todellisesta merkityksestä ja suuruudesta säveltäjien hierarkiassa. Kansallissäveltäjämme hitit ovat sellaisia sentimentaalisia pikkukappaleita että en menisi tekemään niiden perusteella vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Onko sitten muita todellisia syitä muistaa Melartin säveltäjänä kuin prinsessa ruususen juhlamarssin ansiosta? Tarkoitan prinsessa ruususen juhlamarssia josta löytyy motiivisia yhtymäkohtia muistaakseni myös 1. sinfonian finaaliin. Toki on paljon parempiakin syitä muistaa Melartin säveltäjänä sillä monet Melartinin sinfonioiden vielä levyttämättömät uudet editiot ovat ilman muuta sisällöltään painavampia suurteoksia pienimuotoiseen ja sisällöltään melko kepeään prinsessa ruusunen näytelmämusiikkiteoksen juhlamarssiin verrattuna vaikka se olisikin sinfonioita populaarimpi ja helppotajuisempi hittikappale suosittuna häämarssina sillä kyllä Melartinin suuruus ja merkitys säveltäjänä nojaa ennen muuta vahvasti hänen laajamuotoisiin Mahler vaikutteisiin sinfonisiin teoksiinsa orgaanisissa kasvuprosesseissaan pienimuotoisten salonkikappaleiden sijaan joiden tuotteliaana säveltäjänä hän on kylläkin tunnetumpi kuin sinfonikkona. Samoin Traumgesicht ja Marjatta legenda olivat edellä aikaansa sen ajan suomessa orkesterinkäsittelyltään joka jälkimmäisessä viittaa Salmenhaaran mukaan 60 luvun kenttätekniikkaan asti. Myös esimerkiksi fantasia Apocalyptica kuuluu hänen pianosävellystensä huippuihin ekspressionistissa vaikutteissaan Surullisen puutarhan lisäksi. Tästä voimme edelleen tehdä sen johtopäätöksen että hitteys ei ole tae musiikillisesta kvaliteetista ja emotionaalisesta syvyydestä joka on suuren musiikin tunnusmerkki.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
13.11.2020 12:38:19 (muokattu 19.11.2020 09:08:48) | |
|
Esimerkiksi Tuukkaselta varsinkin hänen suosituin teoksensa Luonnekuvia kolmesta muskettisoturista oli suuri hitti mutta niin vain Tuukkasen musiikki on suurelta osin tai kokonaan vaipunut unholaan ja Saikkolalta voisi hitiksi mainita vaikka suomen television ensimmäisen tunnussävelen joka nosti hänet kuuluisuuteen mutta nykyään hän on unohdettu säveltäjä jonka sinfoniat ansaitsisivat tulla laajemmin tunnetuksi esim. no 2 traaginen, kaatuneiden aseveljien muistolle, joka kuvaa sodan menetyksiä pateettisissa ja lyyrisisä molliteemoissaan.
Tarkkaan ottaen ei pidä paikkansa että syynä jonkun säveltäjän unohdukseen olisi hittien puute vaan se että meillä suomessa romantikkokoulukunnan säveltäjistä tuli modernismin murroksessa tyyliaikakausien väliinputoajia ja sellaiset nimet kuten Erkki Aaltonen Hiroshima hitti sinfoniasta ja Kansansinfoniasta huolimatta joutuivat vähitellen unohduksiin Hiroshima sinfonian dodekafoniaan asti viittaavasta atonaalisesta fuugateemasta huolimatta.
Melartin oli suosittu säveltäjä sinfonioillaan suomessa 1900 luvun alkupuolella jolloin Melartinin sinfonioiden esitykset olivat poikkeuksetta kansallisia juhlatilaisuuksia jotka saivat yleisöltä ja kriitikoilta yksimielisen ylistävät arviot ja kukkatervehdykset ja samoin säveltäjä kukitettiin Berliinin filharmoniassa esitetyn suuren menestyksen saaneen 4. sinfonian johdosta jonka muuten uusi editio esitettiin suurella menestyksellä tässä hiljattain oliko viime kesänä ja oliko heinävedellä jossakin puukirkossa jossa yleisö osoitti suosiotaan jalkojen tömistyksin. Melartin vain sattui menehtymään aika varhaisessa vaiheessa ja kun hänen sinfonioitaan ei ollut painettu 6. sinfoniaa lukuunottamatta ne unohtuivat pitkäksi aikaa säveltäjän poismenon myötä.
Sibeliuksestahan on jo patsas Töölön Sibeliuspuistossa missä se kuuluisa urkupillejä kuvaava monumenttikin sijaitsee. Melartinista on olemassa pieni muistolaatta Helsingin Pukinmäessä paikalla jossa ennen sijaitsi Melartinin huvila joka purettiin kerrostalojen tieltä kai 70-luvulla. Tuukkanen ei saanut olympiahopea mitaliaan sinfonisella sävelkuvauksellaan mistään 400 metrin sekauintikilpailusta vaan Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa jossa hän sijoittui toiseksi sellaisen tylsän puolalaisen atonaalisen sinfonian jälkeen. Mutta ei minusta karhunpyynti kuulu Tuukkasen parhaimpiin teoksiin komeasta alustaan huolimatta sillä aika pian tunnelma teoksessa latistuu ilmeisesti inspiraation ehtymisen tuloksena. Sinfoniat olenevat Tuukkasen pääteoksia mutta valitettavasti tuo meri sinfonian laaja 16 ja puoli minuuttinen avausosa jonkun erehdyksen takia puuttuu tuubista ja Spotifysta niin etten pääse siitä netissä nautiskelemaan lähes impressionistisessa pehmeydessään ja aaltomaisessa melodiikassaan suurenmoisine kuorojaksoine ja duettovokaliiseine.
Se on valitettavaa jos lompsallaan äänestävän ihmisryhmän takia joka on laiska ottamaan musiikinhistorian merkittävistä säveltäjistä selvää monet hyvät säveltäjät ja hienot teokset jäävät pois ohjelmistosta kuten on käynytkin ja merkittäväksi luonnehdittujen säveltäjien lista joka kelpaa ohjelmistoon jää liian kapeaksi. Niin konsertissa kävijät joutuvat kuuntelemaan hienomman Melartinin, Pylkkäsen ja Tuukkasen sijasta heikompaa Sibeliusta.
Minkään kapean ihmisryhmän ei pitäisi voida päättää orkestereiden ohjelmistosta vaan suomalaistenkin säveltäjien musiikkia pitäisi voida soittaa tasapuolisesti niin ettei kukaan lahjakas historiallinen säveltäjä joudu unohduksen synkkään yöhön koska muussa tapauksessa orkesterin harjoittama ohjelmistopolitiikka on väärällä tolalla jos etevät säveltäjät joutuvat unohduksiin kuten esim. Tuukkasen kohdalla lienee käynyt vaikka hän sinfonikkona voittaa Sibeliuksen mitä emotionaaliseen syvyysperspektiivin tulee vaikka sen seikan selvittämiseksi pitäisi voida tutustua Tuukkasen sinfonioihin laajemminkin. Meri sinfonia kylläkin tuntuu sibeliuksen tunkkaisia anakronistista klassismia edustavia sinfonioita kiehtovammalta teokselta. Mutta Karhunpyynti osoittautui luultua heikommaksi teokseksi jollei se sitten johdu heikosta tulkinnasta.
Sitä olen ihmetellyt miksi emotionaalisesti niin köyhää musiikkia kuin Sibeliuksen sinfoniat, joista siis puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys, levytetään niin paljon vaikka hänen nimensä olisikin tunnetumpi kuin useiden muiden unohdettujen säveltäjien ja näin ollen taloudellisen voiton tavoittelun nimissä kannattavampaa bisnestä vaikkakaan musiikilliset ja taiteelliset kriteerit eivät paina tarpeeksi vaakakupissa sillä esim. Melartinin sinfonioissa on Sibeliusta enemmän emotionaalista syvyyttä ja orkestraalista voimaa eikä Tuukkanenkaan kauaksi jää Meri sinfoniallaan joka on Sibeliuksen sinfonioita kiehtovampi teos vaikka valitettavasti sen laajaa 16 minuuttista avausosaa ei voikaan Spotifyssa tai tuubissa kuunnella lainkaan.
Arvelen että monet ovat hankkineet kokoelmiinsa vain tavan vuoksi Sibeliuksen musiikkia kun hän on niin tunnettu vaikka hänen sinfonioistaan ja mm. Tapiolasta puuttuu se ratkaisevin ominaisuus joka on suuren taiteen tärkein tunnusmerkki, emotionaalinen syvyys ja voima mutta sen lisäksi myös orkestraalinen voima Sibeliuksen sinfonioiden ollessa tekstuuriltaan usein varsin kamarimusiikillisia ja staattisia edustaessaan viileää klassismia.
Uskon etteivät monet ihmiset välttämättä edes tiedosta että taidemusiikki voi olla jotenkin syvällistä ja tarjota suuria emotionaalisia kokemuksia eivätkä tältä kannalta katsoen, syvyysperspektiivin näkökulmasta, osaa arvioida Sibeliuksen musiikkiakaan oikein ja sen musiikillisia hyveitä ja kvaliteetteja vaan hankkivat Sibeliuksen musiikkia vain sen vuoksi koska ovat kuulleet sen olevan populaaria sekä säveltäjä niin kuuluisa ja sitä on halvoillakin merkeillä hyvin saatavilla tavaratalojen alelaaria myöten. Niinpä tunnen pari ihmistä joille tuli tavaksi hankkia hiukan Sibeliusta kokoelmiinsa vaikka tuskin ymmärtävät musiikista juuri mitään. Sibeliuksen nimi on hänen frigidiä musiikkiaan suurempi koska hän on suuresti yliarvostettu säveltäjä.
Ei Sibeliuksesta reidet syki ei. Kyllä minä kaverini tunnen jotka kuuntelevat lähinnä populaari musiikkia ja silloinkin autoa ajaessaan mutta jostain syystä tulivat hankkineeksi pari CD:llistä Sibeliuksen musiikkia kun halvalla saivat vaikkeivat sitä käytännössä juuri kuuntelekaan mutta kun on niin tunnettu ja kuuluisa suomalainen niin pakkohan se oli. Eräs toinen oli erään kaverin faija josta en paljon osaa sanoa mitään mutta hänen poikansakin joka ei taatusti kuuntele klassista soitatti minulle faijansa Sibelius kasettia muinoin jossa itse Herbert von Karajan johtaa Sibeliuksen teoksia kuten umpitylsän Tapiolan.
Sen kyllä ymmärrän että hankitaan klassisen musiikin CD-levyjä kun halvalla saadaan mutta siinä ollaan hakoteillä jos kaikista maailman säveltäjistä hankintalistalle valikoituu juuri Sibeliuksen stereotyyppistä kansallisromantiikkaa edustava tunkkainen musiikki kun olisi paljon parempaakin musiikkia saatavilla joka juuri kertoo siitä että miehen saama valtaisa maine ei ole missään suhteessa hänen musiikkinsa olemattoman substanssin ja emotionaalisen köyhyyden kanssa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Francis Lai - Snow Frolic, on hitti. Tarkkaan kuunneltaessa on selvästi aistittavissa myöhäisrenessanssia, barokkia ja wieniläisklassismia.
https://www.youtube.com/watch?v=hQAbGD2HpP8 | megatherium
29.11.2020 10:29:23 (muokattu 29.11.2020 10:29:40) | |
|
Prophet: Francis Lai - Snow Frolic, on hitti. Tarkkaan kuunneltaessa on selvästi aistittavissa myöhäisrenessanssia, barokkia ja wieniläisklassismia.
https://www.youtube.com/watch?v=hQAbGD2HpP8
Se ei vain satu olemaan klassista taidemusiikkia vaan pop-musiikkia. Tässä lähinnä kysyttiin taidemusiikkia edustavia hitti-kappaleita.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
05.01.2021 13:06:43 (muokattu 05.01.2021 13:22:49) | |
|
Se on kyllä suuri virhearvio tuo Sibeliuksen saama maailmanlaajuinen arvostus sillä en ole milloinkaan saanut minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia hänen tunneköyhistä ja puisevan kolkoista sinfonioistaan toisin kuin edellä mainituista suomen säveltaiteen johtotähdistä, kuten Tuukkasesta, Melartinista, Pylkkäsestä, Aaltosesta, Fougstedtistä ym. jotka ovat ansaitsemattaan joutuneet unohduksiin vaikka heidän sävelkielensä on kiehtovampaa ja väkevämpää kuin Sibeliuksen kylmäksi jättävä harrastelijamainen puuhastelu mutta onhan esim. Aarre Merikannon 1920 luvun tuotantoa modernistisuudessaan Heininenkin luonnehtinut suomen musiikin kulmakiveksi.
Valitettavasti Sibeliuksen kannalta on niin ettei hänen staattiseen ja askeettiseen musiikkiinsa sisälly minkäänlaisia metafyysisiä syvyyksiä, objektivoitua tunnetta tai emotionaalista kosketuspintaa mikä juuri tekee siitä niin mitätöntä viileässä klassismissaan ja stereotyyppisessä kansallisromantiikassaan kun sen sijaan Sibeliusta suurempien nerojen kuten Melartinin ja Tuukkasen musiikissa parhaimmillaan on huomattavasti enemmän kiihdyttävää sielun dramatiikkaa ja emotionaalista syvyyttä joka saa kuulijan pakahtumaan. Sibeliuksen sinfoniat ja sinfoniset runot eivät ole koskaan vaikuttaneet tunteisiini kohottavasti kun taas Melartinin ja Tuukkasen musiikkia olen kuunnellut useinkin haltioituneena ja vaikuttuneena.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Tässä lähinnä kysyttiin taidemusiikkia edustavia hitti-kappaleita.
Ei se termi vaan taidemusiikkiin oikein istu samalla tavalla kuin pop-musiikkiin, ainakaan jos niissä ihan samoja kriteereitä käytetään. Jos hitin mieltää yleisessä merkityksessään sellaiseksi tarttuvan melodiseksi kappaleeksi jossa on joku kekseliäs mieleenjäävä koukku, niin varmaan aika paljon ääniä saisivat klassis-romanttiset pikkukappaleet tyyliin Beethovenin Für Elise jne., joita nämä lukuisat helppoa kuunneltavaa -tyyppiset klasarikokoelmalevyt ovat pullollaan. Ei se niistä välttämättä sinällään huonoja biisejä tee, mutta ei se hittiys silti aina korreloi ihan suoraan musiikin laadun kanssa.
Kyllähän taidemusiikin historiassakin sellaista nykypopmusiikille ominaista hitinmetsästystä on toki ollut, ainakin joillakin säveltäjillä ja varsinkin just silloin klassis-romanttiseen aikaan kun säveltäjät olivat aikansa rocktähtiä joiden uutta tuotantoa odotettiin yhtä innolla kuin nykynuoriso omilta idoleiltaan tänä päivänä. Jotkut siinä onnistuivat, jotkut eivät. Joku saattoi saada kenties nimensä historian kirjoihin yhdelläkin onnistuneella tuotoksella. Silti tuo termi jotenkin tuntuu vieraalta tässä yhteydessä.
Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin /
Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen | |
Mozartin tekeleet ovat isoja hittejä olleet aina. Toiset isompia kuin toiset.
Kiimassa kontrapunktiseen satsiin. | megatherium
27.01.2021 13:10:19 (muokattu 29.01.2021 14:40:48) | |
|
Erkki Aaltosen Hiroshima sinfonia on eräs suomalaisen sinfoniakirjallisuuden suurimpia hittejä jota edelleen esitetään säännöllisesti japanissa asti ja ylittää todellakin innovatiivisuudessaan joskin myös edistyksellisyydessään kaiken mitä Sibelius on säveltänyt vaikka Aaltosen seuraava sinfonia nimeltään Kansansinfonia onkin muodoltaan edellistä hittisinfoniaa ehyempi.
Hiroshimassa on tosin Sibeliuksen Finlandiaan viittaavia hymniaineksia ja matalien jousien mollisävyjä, Shostakovitsia muistuttavia groteskeja marsseja ja staattisesta sointikentästä nousevia fanfaareja, Wagnerin Reininkulta alkusoittoa muistuttavaa anakronistista minimalismia sekä dodekafoniaan saakka viittaava sangen atonaalinen fuugateema sekä ylipäätään paljon fuugia tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa lievästä muodon hajanaisuudesta ja ohjelmallisuudesta huolimatta.
Myös Tuukkanen, Fougstedt, Karjalainen, Madetoja, Melartin, Leiviskä, Pesonen, Ringbom ja Ranta sävelsivät ehdottomasti Sibeliusta merkittävämpiä ja ennen muuta emotionaalisesti vaikuttavampia sinfonioita joita kuunnellessa ei voi olla tuntematta äärettömyyden koskettavan sisintään ja haltioitumatta pakahtuen. Melartin on täysin suvereenisti suurempi sinfonikko kuin Sibelius valtaisalla hengenpalollaan ja emotionaalisella voimallaan.
Sen voi mieltää suomen musiikin suureksi tragediaksi ja vääristymäksi että niin heikkolaatuinen sinfonikko kuin Sibelius onkin kaikessa pinnallisuudessaan ja frigidiydessään on päässyt sellaiseen monopoliasemaan vaikka esim. Melartin on selvästi häntä merkittävämpi ja väkevämpi säveltäjä pakahduttavan romanttisessa sävelkielessään kun Sibelius edustaa mitäänsanomatonta viileää klassismia vailla emotionaalista syvyyttä ja voimaa ollessaan pelkkää ilmiötä koskematta olemusta sinänsä. Eikä hitti kerro musiikillisesta laadusta oikeastaan yhtään mitään sillä onhan esim. Melartinin 3. sinfonia äärettömästi vaikuttavampi ja monumentaalisempi teos mittaamattomassa emotionaalisessa syvyysperspektiivissään kuin kevyen puoleinen ja populaari prinsessa ruusunen juhlamarssi tarttuvassa melodiikassaan.
Sibeliuksen kannalta ei ole mitenkään mairittelevaa jos hänen musiikkiaan käytetään valtiolliseen edustamiseen ja protokollan mukaiseen viihdyttämiseen kuten Finlandian, tuon tilapäisluonteista käyttömusiikkia edustavan musiikillisesti vaatimattoman teoksen kohdalla kävi joka sattuu vielä olemaan suurelta osin plagiaatti. Melartinin musiikki, sinfoniset runot ja sinfoniat ovat toki vahvempaa ja kestävämpää ainesta joka mene syvälle sieluun ja koskettaa väkevästi tunteita johon Sibeliuksen pinnallinen viihdemusiikki ei koskaan pystyisi. Tuollaisissa presidentin virkaanastujaistilaisuuksissa soitetaan vain rahvaaseen menevää kertakäyttömusiikkia, ei suurta taidetta.
Eipä tuo Sibelius nyt kovin kaksista musiikkia koskaan kirjoittanutkaan sillä hänen sinfonioistaan puuttuu tyystin emotionaalinen ja orkestraalinen voima sekä kontrapunktinen taidokkuus, pitkälinjainen melodiikka, soinnullinen värikkyys ja kromatiikka diatonisessa päivänpaisteisuudessaan jotta se voisi tyydyttää emotionaalisten kokemusten tarpeen toisin kuin Melartin jonka sinfonioissa on paljon enemmän emotionaalista kosketuspintaa ja orkestraalista voimaa ja ilahduttavaa kyllä hänen sinfonioitaan sentään saa silloin tällöin kuullakseenkin kun Sibeliuksen konservatiivinen sävelkieli ei saa kuulijaa millään tavoin pakahtumaan eikä haltioitumaan sillä se on pelkkää pintailmiötä.
Sibeliuksen ilmiselvänä ja silmiinpistävänä heikkoutena on sekin ettei hän omannut riittävästi melodista kekseliäisyyttä ja oivalluskykyä suureksi sinfonikoksi kuten Melartin sinfonioissaan parhaimmillaan laajakaarisissa ja pitkälinjaisissa romanttisissa lauluteemoissaan jotka ovat heti kerralla kompleksisempia ja jatkuvampia kuin Sibeliuksen lyhyet ja lapsellisen yksinkertaiset ja banaalit kolmisävelaiheet joita hän sitten kehittelee ja muuntelee hyvin triviaalilla tavalla. Kuuntelin pakahtuneena Jussi Jalaksen johtamaa Melartinin 5. a-molli sinfoniaa tuubista ja sain siitä jonkinnäköisen emotionaalisen kokemuksen ja lievän katharsiksen näin istuvaltaan tietokoneen ääressä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
