Klassinen ›

Esimerkiksi Tuukkaselta varsinkin hänen suosituin teoksensa Luonnekuvia kolmesta muskettisoturista oli suuri hitti mutta niin vain Tuukkasen musiikki on suurelta osin tai kokonaan vaipunut unholaan ja Saikkolalta voisi hitiksi mainita vaikka suomen television ensimmäisen tunnussävelen joka nosti hänet kuuluisuuteen mutta nykyään hän on unohdettu säveltäjä jonka sinfoniat ansaitsisivat tulla laajemmin tunnetuksi esim. no 2 traaginen, kaatuneiden aseveljien muistolle, joka kuvaa sodan menetyksiä pateettisissa ja lyyrisisä molliteemoissaan.
 
Tarkkaan ottaen ei pidä paikkansa että syynä jonkun säveltäjän unohdukseen olisi hittien puute vaan se että meillä suomessa romantikkokoulukunnan säveltäjistä tuli modernismin murroksessa tyyliaikakausien väliinputoajia ja sellaiset nimet kuten Erkki Aaltonen Hiroshima hitti sinfoniasta ja Kansansinfoniasta huolimatta joutuivat vähitellen unohduksiin Hiroshima sinfonian dodekafoniaan asti viittaavasta atonaalisesta fuugateemasta huolimatta.
 
Melartin oli suosittu säveltäjä sinfonioillaan suomessa 1900 luvun alkupuolella jolloin Melartinin sinfonioiden esitykset olivat poikkeuksetta kansallisia juhlatilaisuuksia jotka saivat yleisöltä ja kriitikoilta yksimielisen ylistävät arviot ja kukkatervehdykset ja samoin säveltäjä kukitettiin Berliinin filharmoniassa esitetyn suuren menestyksen saaneen 4. sinfonian johdosta jonka muuten uusi editio esitettiin suurella menestyksellä tässä hiljattain oliko viime kesänä ja oliko heinävedellä jossakin puukirkossa jossa yleisö osoitti suosiotaan jalkojen tömistyksin. Melartin vain sattui menehtymään aika varhaisessa vaiheessa ja kun hänen sinfonioitaan ei ollut painettu 6. sinfoniaa lukuunottamatta ne unohtuivat pitkäksi aikaa säveltäjän poismenon myötä.
 

Sibeliuksestahan on jo patsas Töölön Sibeliuspuistossa missä se kuuluisa urkupillejä kuvaava monumenttikin sijaitsee. Melartinista on olemassa pieni muistolaatta Helsingin Pukinmäessä paikalla jossa ennen sijaitsi Melartinin huvila joka purettiin kerrostalojen tieltä kai 70-luvulla. Tuukkanen ei saanut olympiahopea mitaliaan sinfonisella sävelkuvauksellaan mistään 400 metrin sekauintikilpailusta vaan Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa jossa hän sijoittui toiseksi sellaisen tylsän puolalaisen atonaalisen sinfonian jälkeen. Mutta ei minusta karhunpyynti kuulu Tuukkasen parhaimpiin teoksiin komeasta alustaan huolimatta sillä aika pian tunnelma teoksessa latistuu ilmeisesti inspiraation ehtymisen tuloksena. Sinfoniat olenevat Tuukkasen pääteoksia mutta valitettavasti tuo meri sinfonian laaja 16 ja puoli minuuttinen avausosa jonkun erehdyksen takia puuttuu tuubista ja Spotifysta niin etten pääse siitä netissä nautiskelemaan lähes impressionistisessa pehmeydessään ja aaltomaisessa melodiikassaan suurenmoisine kuorojaksoine ja duettovokaliiseine.
 
Se on valitettavaa jos lompsallaan äänestävän ihmisryhmän takia joka on laiska ottamaan musiikinhistorian merkittävistä säveltäjistä selvää monet hyvät säveltäjät ja hienot teokset jäävät pois ohjelmistosta kuten on käynytkin ja merkittäväksi luonnehdittujen säveltäjien lista joka kelpaa ohjelmistoon jää liian kapeaksi. Niin konsertissa kävijät joutuvat kuuntelemaan hienomman Melartinin, Pylkkäsen ja Tuukkasen sijasta heikompaa Sibeliusta.
 
Minkään kapean ihmisryhmän ei pitäisi voida päättää orkestereiden ohjelmistosta vaan suomalaistenkin säveltäjien musiikkia pitäisi voida soittaa tasapuolisesti niin ettei kukaan lahjakas historiallinen säveltäjä joudu unohduksen synkkään yöhön koska muussa tapauksessa orkesterin harjoittama ohjelmistopolitiikka on väärällä tolalla jos etevät säveltäjät joutuvat unohduksiin kuten esim. Tuukkasen kohdalla lienee käynyt vaikka hän sinfonikkona voittaa Sibeliuksen mitä emotionaaliseen syvyysperspektiivin tulee vaikka sen seikan selvittämiseksi pitäisi voida tutustua Tuukkasen sinfonioihin laajemminkin. Meri sinfonia kylläkin tuntuu sibeliuksen tunkkaisia anakronistista klassismia edustavia sinfonioita kiehtovammalta teokselta. Mutta Karhunpyynti osoittautui luultua heikommaksi teokseksi jollei se sitten johdu heikosta tulkinnasta.
 
Sitä olen ihmetellyt miksi emotionaalisesti niin köyhää musiikkia kuin Sibeliuksen sinfoniat, joista siis puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys, levytetään niin paljon vaikka hänen nimensä olisikin tunnetumpi kuin useiden muiden unohdettujen säveltäjien ja näin ollen taloudellisen voiton tavoittelun nimissä kannattavampaa bisnestä vaikkakaan musiikilliset ja taiteelliset kriteerit eivät paina tarpeeksi vaakakupissa sillä esim. Melartinin sinfonioissa on Sibeliusta enemmän emotionaalista syvyyttä ja orkestraalista voimaa eikä Tuukkanenkaan kauaksi jää Meri sinfoniallaan joka on Sibeliuksen sinfonioita kiehtovampi teos vaikka valitettavasti sen laajaa 16 minuuttista avausosaa ei voikaan Spotifyssa tai tuubissa kuunnella lainkaan.
 
Arvelen että monet ovat hankkineet kokoelmiinsa vain tavan vuoksi Sibeliuksen musiikkia kun hän on niin tunnettu vaikka hänen sinfonioistaan ja mm. Tapiolasta puuttuu se ratkaisevin ominaisuus joka on suuren taiteen tärkein tunnusmerkki, emotionaalinen syvyys ja voima mutta sen lisäksi myös orkestraalinen voima Sibeliuksen sinfonioiden ollessa tekstuuriltaan usein varsin kamarimusiikillisia ja staattisia edustaessaan viileää klassismia.
 
Uskon etteivät monet ihmiset välttämättä edes tiedosta että taidemusiikki voi olla jotenkin syvällistä ja tarjota suuria emotionaalisia kokemuksia eivätkä tältä kannalta katsoen, syvyysperspektiivin näkökulmasta, osaa arvioida Sibeliuksen musiikkiakaan oikein ja sen musiikillisia hyveitä ja kvaliteetteja vaan hankkivat Sibeliuksen musiikkia vain sen vuoksi koska ovat kuulleet sen olevan populaaria sekä säveltäjä niin kuuluisa ja sitä on halvoillakin merkeillä hyvin saatavilla tavaratalojen alelaaria myöten. Niinpä tunnen pari ihmistä joille tuli tavaksi hankkia hiukan Sibeliusta kokoelmiinsa vaikka tuskin ymmärtävät musiikista juuri mitään. Sibeliuksen nimi on hänen frigidiä musiikkiaan suurempi koska hän on suuresti yliarvostettu säveltäjä.
 
Ei Sibeliuksesta reidet syki ei. Kyllä minä kaverini tunnen jotka kuuntelevat lähinnä populaari musiikkia ja silloinkin autoa ajaessaan mutta jostain syystä tulivat hankkineeksi pari CD:llistä Sibeliuksen musiikkia kun halvalla saivat vaikkeivat sitä käytännössä juuri kuuntelekaan mutta kun on niin tunnettu ja kuuluisa suomalainen niin pakkohan se oli. Eräs toinen oli erään kaverin faija josta en paljon osaa sanoa mitään mutta hänen poikansakin joka ei taatusti kuuntele klassista soitatti minulle faijansa Sibelius kasettia muinoin jossa itse Herbert von Karajan johtaa Sibeliuksen teoksia kuten umpitylsän Tapiolan.
 
Sen kyllä ymmärrän että hankitaan klassisen musiikin CD-levyjä kun halvalla saadaan mutta siinä ollaan hakoteillä jos kaikista maailman säveltäjistä hankintalistalle valikoituu juuri Sibeliuksen stereotyyppistä kansallisromantiikkaa edustava tunkkainen musiikki kun olisi paljon parempaakin musiikkia saatavilla joka juuri kertoo siitä että miehen saama valtaisa maine ei ole missään suhteessa hänen musiikkinsa olemattoman substanssin ja emotionaalisen köyhyyden kanssa.