Rock, pop, alternative ›

barclay: AC/DC löysi juttunsa ja tanakan saundinsa vasta Highway To Hell-levyllä...
 
Rohkeita näkemyksiä ns. valtavirran ulkopuolelta, mutta hienoa että sellaisiakin rehellisesti esitetään.
 
Onhan siellä ekoilla levyillä vähän suunnan hakua vielä, mutta kyllä minusta viimeistään Let There Be Rockilla bändi on ihan timanttisessa iskussa. Powerage on todellakin paras levy, ja sisältää oman suosikkini bändin tuotannosta - Down Payment Bluesin. Se on minusta AC/DC:n paras biisi. Kaikki on siinä niin täydellisesti kohdallaan että tippa tulee silmään ja melkein johonkin muuallekin aina kun sen kuulee.

barclay: Who made who, Heatseeker, That's the way I want my rock n roll, Money talks, Hard as a rock ja Stiff upper Lip ovat ainakin olleet keikkasetissä myös niitä seuraavilla kiertueilla.
 
Korjasinkin noiden e ekan osalta asian, Money Talksista en usko sen olleen seuraavalla rundilla koska se on Sladen soittama ja aeuraavalla rundilla oli jo Rudd pannuissa.
 
Stiff upper lipisä seuraava rundi oli Black Ice, oliko muka SUL sillon setissä? Ja Hard as arock SUL rundilla?

sellisti: Rohkeita näkemyksiä ns. valtavirran ulkopuolelta, mutta hienoa että sellaisiakin rehellisesti esitetään.
 
Onhan siellä ekoilla levyillä vähän suunnan hakua vielä, mutta kyllä minusta viimeistään Let There Be Rockilla bändi on ihan timanttisessa iskussa. Powerage on todellakin paras levy, ja sisältää oman suosikkini bändin tuotannosta - Down Payment Bluesin. Se on minusta AC/DC:n paras biisi. Kaikki on siinä niin täydellisesti kohdallaan että tippa tulee silmään ja melkein johonkin muuallekin aina kun sen kuulee.
 
Gone Shooting on myös timanttia.
 
Näitähän on kuultu Brianin laulamana myös.

sirdickyj: Ja Hard as arock SUL rundilla?
 
Kyllä näin oli. Stiff Upper Lipistä Black Ice -rundilla en oo varma, mutta sitten taas Rock Or Bust -kiertueella setissä oli Rock n Roll Train.

sellisti: Kyllä näin oli. Stiff Upper Lipistä Black Ice -rundilla en oo varma, mutta sitten taas Rock Or Bust -kiertueella setissä oli Rock n Roll Train.
 
Ok, en muista tuota Trainia, olikohan Hämeenlinnassa.....varmaankin.

sirdickyj: Korjasinkin noiden e ekan osalta asian, Money Talksista en usko sen olleen seuraavalla rundilla koska se on Sladen soittama ja aeuraavalla rundilla oli jo Rudd pannuissa.
 
Stiff upper lipisä seuraava rundi oli Black Ice, oliko muka SUL sillon setissä? Ja Hard as arock SUL rundilla?
 
Täältä kattelin pääasiassa: https://www.setlist.fm/stats/averag … etlist/acdc-23d6807b.html?year=2016 Money Talksista olin väärässä, sen heitin muistini mukaan, enkä kyllä itseasiassa nyt löydä Stiff Upper Lippiäkään.
 
Mutta Rock'n roll Trainia on näköjään vedetty vielä 2016. Rock or Bust -kiertueella jätettiin vihdoin The Jack pois, sen tilalle löytyisi kymmeniä parempiakin biisejä.

Krautio ehti ensin. Mutta täytyy kyllä valitettavasti todeta, että uudella levyllä on tarttuvat riffit tiukassa verrattuna vaikka edeltäjään.

Tämä oli settlilista kun todistin edellisen kerran AC/DC:n livenä Prahassa 22.5.2016 yhdessä Axl Rosen kanssa:
 
Rock or Bust
Shoot to Thrill
Hell Ain't a Bad Place to Be
Back in Black
Got Some Rock & Roll Thunder
Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Rock 'n' Roll Damnation
Thunderstruck
High Voltage
Rock 'n' Roll Train
Hells Bells
Given the Dog a Bone
Dog Eat Dog
(First live performance since December 9, 2009)
If You Want Blood (You've Got It)
Sin City
You Shook Me All Night Long
Shot Down in Flames
Have a Drink on Me
T.N.T.
Whole Lotta Rosie
Let There Be Rock
(with Angus Young guitar solo)
 
Encore:
Highway to Hell
Touch Too Much
(First live performance since December 14, 1979)
For Those About to Rock (We Salute You)

sellisti: Powerage on todellakin paras levy, ja sisältää oman suosikkini bändin tuotannosta - Down Payment Bluesin. Se on minusta AC/DC:n paras biisi. Kaikki on siinä niin täydellisesti kohdallaan että tippa tulee silmään ja melkein johonkin muuallekin aina kun sen kuulee.
 
Samaa mieltä, Powerage ja Down Payment Blues ovat minunkin suosikkejani. Poweragella Bon Scottin sanoitukset ovat aiempaa syvällisempiä, ja mielestäni juurikin Down Payment Bluesin sanoitus on Bonin paras sanoitus koskaan. Ja ne sanoitukset vielä sopivat biisin muutenkin synkkään tunnelmaan aivan täydellisesti. Gone Shootinissa samaa meininkiä. Upea levy. Cold Hearted Manin olisi vielä voinut tyrkätä jonon jatkoksi mukaan CD-painoksillekin, se taidettiin julkaista vain vinyylin Euroopan-painoksella.

En ole koskaan ollut varsinaisesti yhtyeen fani, lähinnä ajoittain kuunnellut.
For Those About To Rock-biisi on itselle ehkä se the biisi bändiltä. Se tuli juuri silloin kun oltiin nuoria, "tousapousarokki". Down Payment Blues on myös kova, ja Gone Shootin. Koko Powerage-levy on kova. Let There Be Rock-biisi on kanssa aivan kärjessä, hieno raaka ja tuottamaton kitarasoundi ja hirveä meno.
 
Uusi levy on hienon tasainen. Joka biisi suunnilleen samaa tasoa, Witch's Spell nousee vähän muista.

En usko
 
Sillä ei ole mitään helvetin väliä mitä sä uskot tai et, mutta Rudd soittaa sekä alkuperäisen High Voltage-biisin että koko FOTS-levyn kannut. JAAA SITTEN EDIT: Puhuin paskaa, uusimman tiedon mukaan Tony Currenti soittaisi HV:n pannut eli oikeassa olit siinä. Enpä tuota tiennyt...

kupteri: Lempparit tällä hetkellä kun levyä se 8 kertaa soittanu läpi (ja näitä enempi):
+ Rejection
+ Witch's Spell
+ Demon Fire
+ Code Red
 
Ainoa mitä ei jaksanu enempää:
- Through The Mists Of Time
 
Muut ok eli toimii.
 
Tässä kun on ollut puhetta aiemmistakin levyistä, niin kokonaisuutena viimeisen 30 vuoden aikana:
 
* The Razors Edge: 5- (4-5 hyvää biisiä, monta ok, paria ei niin jaksa)
* Ballbreaker: 3 (2-3 hyvää biisiä, monta ok, muutama mitä ei jaksa)
* Stiff Upper Lip: 2 (kaksi hyvää biisiä, muuten ei jaksa)
* Black Ice: 2 (yksi hyvä biisi, muuten ei jaksa)
* Rock Or Bust: 2+ (kaksi hyvää biisiä, muutama ok, muuten ei niin jaksa)
 
Silleen alkais hahmottua sinne 4 paikkeille tämä uusi. Kokonaisuus aika tasainen, ei hirveesti selkeitä hitti-irtiottoja mutta ei skipattavaa kuraakaan.

msalama: Sillä ei ole mitään helvetin väliä mitä sä uskot tai et, mutta Rudd soittaa sekä alkuperäisen High Voltage-biisin että koko FOTS-levyn kannut. JAAA SITTEN EDIT: Puhuin paskaa, uusimman tiedon mukaan Tony Currenti soittaisi HV:n pannut eli oikeassa olit siinä. Enpä tuota tiennyt...
 
Mutta hyvä että muistit kuitenkin meuhkata asiasta. Mulle tuo on hyvin helppo uskoa. Jos Rudd olisi soittanut ne rummut, osaisi hän soittaa sen biisin sillä imulla myös myöhemmin. Vaan ei soita. Soittaa hiukan eri tavalla, koska haitsu.
 
Muutenkin ac dc tuntuu olevan vakava asia, jonka diggailussa on tiukat normit ja jota ei saisi digata väärin. Oikein diggaamista on m.m.olla pitämättä Sladen soitosta ja inhota Axl Rosea bändin solistina, hyvä olisi myös palvoa kaikkea minkä Bon Scott laulaa ja digata varauksetta kaikkea minkä Phil Rudd soittaa.
 
Purittanisimmat fanit ylenkatsovat Flick of the switchin jälkeistä aikaa, mutta kuitenkin esim uusin levy kuulostaa hyvältä siitä ilosta, että sellainen ylipäänsä on saatu tehtyä.
 
First world problems, todella.

sirdickyj: Muutenkin ac dc tuntuu olevan vakava asia, jonka diggailussa on tiukat normit ja jota ei saisi digata väärin. Oikein diggaamista on m.m.olla pitämättä Sladen soitosta ja inhota Axl Rosea bändin solistina, hyvä olisi myös palvoa kaikkea minkä Bon Scott laulaa ja digata varauksetta kaikkea minkä Phil Rudd soittaa.
 
Tätä mäkin olen naureskellut. Mä en ole ikinä tykännyt Bon Scottin käninästä. Ei noita tuon aikaisia levyjä oikein jaksa ikinä edes kuunnella, joitakin yksittäisiä biisejä lukuun ottamatta. Johnsonin ääni on aina ollut omaan korvaan huomattavan paljon miellyttävämpää kuultavaa, mutta veikkaan että tällaisen sanomisesta ääneen tällä palstalla saa vakiomeuhkaajilta vähintään kivitystuomion.
 
Uusi levy on vielä kuuntelematta. Kuuntelen sitten joskus kun ehdin/jaksan. Ja kyllä, kuuntelen Spotifystä ja hyvät luurit päässä, eletäänhän nyt hyvänen aika vuotta 2020. Mikäli levy on hyvillä soundeilla tehty, ne soundit ovat hyvät myös Spotifyssä. Mikäli on paskat soundit, ei ne paskat soundit muutu yhtään paremmiksi ja hunajaisiksi vaikka levyä kuuntelisi kymppitonnin kaiutinkaapeleilla varustetuilla hifisysteemeillä.

Tuomoo: Uusi levy on vielä kuuntelematta. Kuuntelen sitten joskus kun ehdin/jaksan. Ja kyllä, kuuntelen Spotifystä ja hyvät luurit päässä, eletäänhän nyt hyvänen aika vuotta 2020. Mikäli levy on hyvillä soundeilla tehty, ne soundit ovat hyvät myös Spotifyssä. Mikäli on paskat soundit, ei ne paskat soundit muutu yhtään paremmiksi ja hunajaisiksi vaikka levyä kuuntelisi kymppitonnin kaiutinkaapeleilla varustetuilla hifisysteemeillä.
 
Ainakin ilmaisen Spotifyn ääntä on pakattu reilusti. Maksullisen kuulemma vähemmän.

No joo, olin Spotify-kommentissani ehkä turhan tyly, mutta fakta on, että Spotifyn kautta kuunneltuna tää uus AC/DC kuulostaa huonommalta kun cd:ltä. Mulla on tää uus AC/DC cd ja Spotifyn maksullinen versio ja samoilla kuulokkeilla olen asiaa testaillut..

pekkap82: Ainakin ilmaisen Spotifyn ääntä on pakattu reilusti. Maksullisen kuulemma vähemmän.
 
Aivan, niin taitaa ollakin. Mulla on ollut maksullinen versio heti siitä lähtien kun se Suomessa tuli tyrkylle, en jaksa kuunnella mainoksia.

PHIL RUDD!
https://www.inferno.fi/uutiset/kolumni-niukkuuden-taidetta/

En tiedä jaksaako tällasia kukaan lueskella mutta tekee nyt vaan mieli tässä vaiheessa laittaa omia fiiliksiä uudesta levystä ihan biisikohtaisesti.
 
Realize: ensi kuuntelulla tuntui vähän tylsältä ja rakenteellisesti oudolta, mutta on noussut yhdeksi suosikeista. Duo Rudd-Williams kertoo heti levyn alkuun miten asia on, biisin käskevä rullaus tempaa väkisin mukaansa ja pitää otteessaan. A-osan jälkipuolen riffittely ei ehkä ole ihan mielikuvituksellisinta, mutta muuten asiaankuuluvan eeppinen avausraita.
 
Rejection: hyvä alkuriffi joka tuo etäisesti mieleen Shot Down In Flamesin, mutta biisi jää pelailemaan vähän liiaksi sen varaan vain pienillä variaatioilla ja lopputulos on vähän tasapaksu. Tästä olis voinut saada paremmankin biisin, mutta ihan jees rokkitsibale näinkin.
 
Shot In The Dark: tavallaan levyn perinteisin biisi, takuuvarmaa AC/DC-laatua ja hyvä ekaksi sinkuksi. Potkii oikein mainiosti. Stiff Upper Lipille sukua oleva blueshenkinen pääriffi toimii hyvänä kontrastina kertsin tiukemmalle voimasointurunttaukselle.
 
Through the Mists of Time: ei nyt ihan niin vallankumouksellisen erilainen bändin tuotokseksi kuin etukäteen annettiin ymmärtää. Ennemminkin jatkaa edellisten levyjen Anything Goes ja Rock the Blues Away -biisien aloittamaa iloisten ja positiivisten duurirallatusten sarjaa, ehkä hitusen kekseliäämmin. Ei tästä oikein osaa olla tykkäämättäkään.
 
Kick You When Youre Down: tuntuu jakavan kovasti mielipiteitä, mutta minä tykkään tästä kyllä hitosti. A-osan riffi on maukas, ja kertsi kaikkine tomikomppeineen ja ilmavine pääriffeineen on vaan jotenkin riemastuttavan toimiva. :D Oh No -kuoroissa käydään ehkä pikkuisen kornin rajoilla, mutta jotenkin nekin tähän hauskan erilaiseen kokonaisuuteen sopivat.
 
Witchs Spell: perushyvä biisi jota kovasti hehkutetaan ja josta haluaisin itsekin tykätä ihan täpöillä, mutta jostain syystä ei toimi ihan 100%:sti. Intro on hyvä, A-osa taas vähän mielikuvitukseton. Bridge on hyvä ja kertsikin ihan jees. Silti tuntuu että tässäkin olisi ollut aineksia vielä parempaan biisiin.
 
Demon Fire: tämä sen sijaan toimii ihan maxitäböillä. Levyn paras ja energisin biisi, jossa kaikki on kohdallaan. Voisi olla miltä tahansa bändin aiemmalta levyltä, jopa Bonin aikaisilta. Nostaa vimmaisella tempollaan levyn kokonaisenergiatasoa roimasti. Brianin alarekisteri on aika jäätävän rouhea..!
 
Wild Reputation: tämä jää mulla väkisin vähän sellaiseksi harmittomaksi välisoitoksi. Yhden riffin varassa mennään taas aika minimaalisilla muutoksilla, ja kertsi ei oikein nouse A-osan jälkeen lentoon. Ihan maukasta riffittelyä sinällään, mutta biisinä tylsähkö. Ilolla silti todettava että levyn yhdentekevämpiä biisejäkin kuuntelee mielikseen rytmiryhmän ansiosta.
 
No Mans Land: tässä on joku samantyyppinen letkeän tanakka imu kuin Money Made -biisissä. Southern rock -tyyppisiä vivahteita, joita korostaa Angusin slide-henkiset jutut. Viimeistään tämän biisin kohdalla tulee todenneeksi että niitä on itse asiassa aika monessa biisissä ihan perinteisen kitarasoolon tilalla. En tiedä onko se nyt välttämättä hyvä asia, kun muutamaan biisiin Angus vetelee kuitenkin mun mielestä paljon parempia sooloja kuin parilla aiemmalla levyllä. Mutta ehkä se on sellainen tämän levyn signature-homma. Oli miten oli, tää on hiton toimiva biisi. Komea nostatus kertsiin.
 
Systems Down: biisi joka on parantunut joka kuuntelulla, mutta Witchs Spellin tavoin jättää edelleen ihan aavistuksen kylmäksi jostain syystä. Perushyvä biisi kumminkin, joskin vähän tavanomainen. Pitänee varmaan molemmille antaa vielä tehosoittoa.
 
Money Shot: hitsi, just kun ehtii edellisen biisin jälkeen ajatella että ei taida levy loppuhetkillään enää kääntyä nousukiitoon, niin tämä tarraa mukaansa ihan kunnolla! Taas toimiva kontrasti alun fiilistelyriffin ja kertsin tiukemman menon välillä. Hemmetin kova kitarasoolo! Levyn parhaimmistoa, ja olis loppurevittelyineen toiminut päätösraitanakin oivasti.
 
Code Red: tääkin jotenkin paranee joka kuuntelulla, aluksi tuntu vähän oudolta mutta kyllä se vaan biisinä toimii. Vähän samantyyppinen verkkaisen tanakka poljento kuin kahden edellisen levynkin päätösraidoilla. Kertsissä vähän jänniä sovituksellisia ratkaisuja, mutta ei kai sen pitäisi tässä vaiheessa levyä tulla enää yllätyksenä.
 
Yhteenvetona vois todeta että parin ekan läpikuuntelun pienoisen pettymyksen jälkeen levy on parantunut koko ajan, ja menee tällä hetkellä ainakin Rock Or Bustin rinnalle ja ohikin vaikka siitäkin levystä tykkään kyllä. Hiukan yllättävää että AC/DC-albumi vaatii aikaa ja kuuntelukertoja auetakseen, mutta erilaiseksihan tätä levyä on kutsuttukin. Tai ehkä sitä on vaan itse tulossa vanhaksi. :) Ja mikä parasta, itsekään en ole vielä päässyt fyysistä levyä edes kuuntelemaan vaan Spotifyn varassa on menty. Odotan sormet syyhyten että pääsen sujauttamaan cd:n kunnon soittimeen ja tykittelemään ihan maksimilaaduilla. Mitä elämyksiä siellä vielä odotteleekaan...