Rock, pop, alternative ›

Joy Division, Bauhaus ja Killing Joke ovat jo käsittelyssä, joten siirrytäänpä hieman, hmm, hankalampiin 80-luvun tapauksiin.
 
P.i.L eli Public Image Limited oli siis ryhmä, jonka John Lydon eli Johnny Rotten perusti Sex Pistolsien tuhon jälkeen. Sex Pistolisin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaikkakin Lydonin lauluääni on edelleen tunnistettavissa. Yhtye teki melko omituisen matkan uransa aikana.
 
On kaksi eri PiL:iä (heh, piliä..), alkuaikojen post-punk -ryhmä ja loppuaikojen alternative rock - ryhmä, tosin yhtyeen kokoonpano muuttuu jokaisella levyllä. Alkuaikojen PiL on ns. kriitikkojen suosiossa, mutta minusta loppuaikojen versio on jäänyt turhaan edeltäjänsä varjoon. Sieltä löytyy paljon hyvää ja mielenkiintoista materiaalia.
 
Lyhyt henkilökohtainen katsaus levyihin:
 
Public Image (1978)
Taisi olla ensimmäisiä ns. post-punk -ääniteitä. Outoa sykkivää musiikkia, puoliksi punkia, mutta selvästi menossa johonkin muualle.
 
Metal Box / Second edition (1979)
Nimittäin tänne. Tämä tuli alunperin ulos kolmena 12"-sinkkuna, jotka oli pakattu filmikanisteriin (Second edition on sama normaalilla paketilla). Hiukan kuin Captain Beefheartin Trout Mask Replica; tästä joko pitää tai sitten ei. Kirskuvia kitaroita, dub-bassoa, diskopunk-rumpuja, ei kertosäkeitä, outoja melodioita. Death disco. Hieno trippi, mutta ehkä hiukkasen raskas kokonaisuus läpikuunneltavaksi kerralla.
 
The Flowers of Romance (1981)
Jah Wobble lähtee, Martin Atkins saapuu rumpuihin. Tuloksena albumillinen kolinaa ja pulputusta vokaaleilla. Kokeellinen eikä kyllä aina hyvässä mielessä. Metal boxin outo kiehtovuus puuttuu. Nimibiisi on silti aivan loistava.
 
This Is What You Want..This Is What You Get (1984)
Levene lähtee ja tuloksena on taas albumillinen kolinaa ja pulputusta, mutta tanssittavaa sellaista. Aliarvostettu levy, mielestäni. Sisältää paljon aika hauskoja juttuja ja myös This Is Not A Love Songin, yhtyeen ehkä suurimman hitin.
 
Album/Cassette/Compact disc (1986)
Ja sitten.. Niin, Lydon rakastaa ärsyttämistä ja tämä tempaus kyllä veti herneen nenään aika monelta. Bill Laswell tuottama albumillinen, hmm, ehkä hard rockia, jos käsitettä vähän venytetään. Soittamassa mm. Steve Vai, Ryuichi Sakamoto ja Ginger Baker! Tykitys on aika kovaa, mutta jotenkin vähän liian muusikkomaista ja hiottua. Steve Vain soitto ei oikein istu levylle, sen sijaan Baker on kyllä aivan tajuttomassa vedossa. Hittinä Rise.
 
Happy? (1987)
Bändilevy, taasen (huh!). Ja kova sellainen. Tämä PiL on jonkinlainen post-punk -supergroup, mukana mm. Lu Edmonds (the Damned), guitarist John McGeoch (Magazine, Siouxsie & the Banshees), Bruce Smith (the Pop Group). Tuloksena levyllinen vaihtoehtorokkia. Toisinaan liipataan jo aika lähellä stadionmeininkiä, mutta menossa on silti mukana aivan liikaa outoutta. Lydon on melkoisen myrkyllisen kuuloinen. Paras rock-PiLin tuotoksista. Sisältää biisin nimeltä Seattle, joka voisi hyvin kertoa grunge-villityksestä. Paitsi että se on tehty 3 vuotta etukäteen.. Kuullostaa ehkä hiukkasen vanhentuneelta nykyään, mutta kylläpä pidin pienempänä.
 
9 (1989)
Äuh, ja sitten jotain menee pieleen. Tässä ei oikein ole munaa. Hyviä yksittäisiä biisejä, mutta ensimmäisen kerran bändin historiassa mukana on myös aika nolon kuuloisia kappaleita. Liian tuotettu. Sisältää biisin nimeltä Happy?, outoa..
 
That What Is Not (1992)
Rokimpi, ja tälläkin on hetkensä, mutta jotenkin tylsä. Lydon tajusi fiksuna miehenä homman suunnan ja hajoitti yhtyeen tämän jälkeen.
 
Lisäksi kaksi livelevyä Paris Au Printemps (1980) ja Live in Tokyo (1983), joita ei kyllä oikein voi suositella.
 
Jos yhtye kiinnostaa niin hyvä aloitus on ironisesti nimetty kokoelma The Greatest Hits, So Far.
 
Yhtyeellä on muuten yksi rockin hienoimmista logoista: http://pinstand.com/pins/0175.gif
 
Heh, Allmusic sanoo: "It takes a very eclectic head to thrill to both their early discordance and later chart-targeted tunefulness". Jee, olen eklektinen..!

kiitti. pitänee tsekkailla....kuulostaa mielenkiintoselle.

Kuuntelin pari kappaletta. On hyvää. Olis pitäny aiemmin tutustua kun luin miehen omaelämäkerran.

Nuo pari ekaa ovat kyllä olleet hankintalistallani jo pitkään, ja tuo kokoelmakin varmasti kiteyttäisi tuon myöhemmän tuotannon suht hyvin. Vai olenko väärässä? :)

Mulla taitaa olla 4 PIL:n levyä.. En tiedä mitä pitäisi tästä ajatella.
 
Edit: Täytyypä laittaa soimaan.

Vai olenko väärässä? :)
 
Et nyt kauhean ohi mene. Kahta ekaa saa muuten näemmä nykyään samalla cd:llä, en ole tuota kyllä nähnyt missään: http://www.allmusic.com/cg/amg.dll? … 5211541503040&sql=Apc1tk6axtkr3

This is not a love song _o/

Mulla on joku lehti, jossa bändin keikkaa kehuttiin kovasti.

This is not a love song
 
Tämä on ainoa biisi jonka olen kuullut.

Hoh, meikä on nähnyt tuon livenä provinssissa -92.
 
Siellä minäkin oli eturivissä. Vieläkin harmittaa ei ollut kameraa mukana, olisin saanut hienon kuvan Lydonin paljaasta takapuolesta, kun äijä pyllisteli siinä juuri meikäläisen edessä. Olisi voinut ripustaa vaikka vessan seinällä. :-)
 
Yhtye käväisi myös pikakeikalla Tavastialla, hmm, 91? Olin reilaamassa ja hiukan harmitti kun tuli takaisin ja totesi että yksi suosikeistani oli yllättäen käväissyt poissaollessani. Oli kuulemma oikein hyvä keikka.
 
Samaisilla festareilla oli myös D.A.D ja Kingston Wall...
 
... ja Talking Headsin nokkamies David Byrne sekä Public Enemy. Hauskaa oli, melkein korvasi sen että olin missannut Stone Rosesin esityksen edellisvuonna, kun vikittelin vain jotain naista...

Oli aikamoinen järkytys kun P.I.L eka levy ilmestyi:Häh?!Mitä vittua tää on?mihin jäi punk? jne.Samaa tuntui miettivän moni muukin... kunnes toisella levyllä alkoi jo hieman jutun idea valjeta ja moni suomalainenkin sen ajan bändi teki "oman P.I.L biisin" joka oli 100% varmuudella täyttä tekotaiteellista paskaa,Lydon/Rotten on kuitenkin ainut lajissaan.
Ostin tuon kokelman (kun sai halavalla)tsekatakseni loppupään tuotantoa mutta ei oikein jaksanut innostaa,alkupuolen kama taas ei oikeastaan niin omitusta enää olekaan,on tainnut musiikkimaku "hieman" avartua.
Pitäisköhän etsii noi Pop Groupit,Pere Ubut,Magazinet,Fallit ja muut taidebändit uudestaan?

Tämä on ainoa biisi jonka olen kuullut.
 
This is Not a Love Song on nerokas. Itse olen diggaillut myös Albumia. Hienoja biisejä, ja yllättäviä soittajavalintoja (mm. Ginger Baker ja Steve Vai).
 
Ja Jah Wobblehan nyt kuuluu minun kotijumaliini, tosin enemmän soolotuotantonsa kuin PIL-kauden ansiosta.

Kiitos hyvästä katsauksesta, en ole saanut aikaiseksi tutustua vieläkään bändiin, jospa nyt?
Old Grey Whistle Test DVD:llä on PILiltä "Careering" vuodelta 1979 ja se on aika hämmentävä. Tulee mieleen hieman Peter Hammillin kokeellisimmat biisit noilta ajoilta (Motorbike In Africa, Fogwalking). Tosin Hammillilla ei dub komppeja ollut.
 
Mites Wire, kuunteleeko kukaan?

Mites Wire, kuunteleeko kukaan?
 
Toki toki. 154 on oma suosikki niistä kolmesta ensimmäisestä. Mites tuo viimevuotinen comeback -levy Send? Onko siitä mihinkään? AMG ainakin kehuu.

Toki toki. 154 on oma suosikki niistä kolmesta ensimmäisestä. Mites tuo viimevuotinen comeback -levy Send? Onko siitä mihinkään? AMG ainakin kehuu.
 
Paljon on Sendiä kehuttu esim. Mojossa. Kuulemma aika rankkaa ja Pink Flag -tyylistä.
 
154 ja Chairs Missing, niistä pidän eniten. Wirella oli ihan loistavia pop -biisejäkin, kuten Outdoor Miner ja Map Ref.