Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Oon nyt kuunnellut varmaan 10 kertaa tän uusimman albumin. En vaan tippaakaan tykkää DT:n nykysestä suunnasta joka on nyt jo jatkunut kolmen albumin verran. Mää en usko, että se on niinkään Manginin vika vaan enemmänkin Petruccin, koska herra pääsee nyt aika vapaasti tekemään ihan mitä haluaa ja Rudess on tullut enemmän Portnoyn tilalle. Hip hei! Saamme siis tulevaisuudessakin lisää sirkus saundeja!
 
Ensinnäkin Rudess vie ihan liikaa tilaa jatkuvasti. Joka toinen biisi alkaa pianolla ja sit sillä on välillä jopa 4-6 erillaista juttua päällekkäin. Ihan liikaa orkestraatiota ja sen takia paikoitellen tulee mieleen Nightwish.
 
Meikälle DT on ollu aina suurimmaks osaks riffi musiikkia. Mutta tässä levyssä ei rehellisesti ollu juuri yhtään mieleen painuvaa kunnon riffiä. Ehkä Three Daysin kertsi ja Our New Worldin pääriffi on ihan jees, mutta sekin vaan on vähän vaisu ja kalpenee aika hyvin, kun vertaa esim About to Crash Repriseen, joka on hyvin saman tyyppinen. Ainakin meikään se aikoinaa teki sellasen "Wau" tunteen, kun ekaa kertaa kuuli. Ja ylipäätänsä oon just tykännyt Dream Theaterista paljon myöskin just sen takia, että niillä on niitä "wau" elämyksiä albumeilla. Tällä albumilla sitä ei vaan missään vaiheessa tullut.
 
Ihmiset on myöskin hehkuttanut, että nyt on hyvät laulumelodiat ja nyt niihin on panostettu enemmän kun koskaan ja "turhaa instrumenttaalista kikkailua" on otettu pois. Noista biiseistä mikään ei oo musta uniikki tällä hetkellä ja ehkä just sen takia, että instrumenttaalien painoarvo on pienempi kuin DT:n musiikissa yleensä. Laulumelodioiden kanssa vähän sama juttu kuin riffien kanssa. Ei jääny käteen juuri yhtään mieleen painuvaa kunnon melodiaa. Se ei tosiaan johdu laulumelodioiden puutteen takia, vaan sen takia, että ne on suurimmaks osaks ihan liian poppia ja muistuttaa toisiansa ihan liikaa ja sitä on jatkuvasti (ja välillä jonkun pianon säestämänä). Sellasta yhtä massaa kaikki. Sellasta ihan liian kliinistä ylituotettua massaa koko albumi.
 
Tää on myöskin jännästi varmaan ensimmäinen albumi jonka lyriikoita ihmiset on jopa kehunu. Mutta rehellisesti... DT:tä kun kuunnellaan, niin kuka oikeesti haluaa kuunnella näiden lyriikoita? Mua ei ainakaan oikeesti tippaakaan kiinnosta miten jollekkin Gabrielille käy. Itseasiassa toivosisin, että se olisi hirtetty jo heti ensimäisessä biisissä, niin bändin jäsenet ois voinu oikeesti keskittyä siihen itse musiikin tekemiseen. Kyllä! Kuuntelin lyriikat kourassa tätä, mutta se ei kyllä tehnyt tätä yhtään paremmaksi. Päin vastoin. Rupesi lähinnä huvittamaan kun LaBrie esittää kaikkia henkilöitä. Ayreon olis tehny tän niin paljon paremmin, kun olis kaikilla hahmoilla ollut oma laulaja.
 
Joku BC&SL albumi (joka ei ole missään tapauksessa lempi albumini) on paljon mielenkiintosempi kun tää The Astonishing jo ihan perus "suck my ass and balls" henkisyytensä ja vahvojen riffiensä takia, vaikka joku The Count of Tuscany kertookin siitä kuinka viinit paranee vanhetessa. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, että DT:n pitäsi olla pelkkä metalli bändi, kun tunnetusti bändi ei ole parhaimmillaan sillon kun se yrittää olla mahdollisimman raskas, mutta tää Astonishing nyt on vaan huono musikaali ja huono Rush kopio.
 
Siitä puheen ollen. Rushissa ei ole mitään vikaa. Mutta se, että Petrucci yrittää muuttaa Dream Theateria uudeksi Rush:iksi on vaan tyhmää. Sekin on tapahtunu tässä kolmen albumin aikana. Edellisellä albumilla oli ne The Looking Glass ja Surrender To Reason (varsinkin se sen biisin alku) on ihan Rushia. Tällä uudella albumilla... Noh... Tää koko 2112 asetelma. Scifi dystopia jossa taide on kiellettyä.
 
Mutta jos tästä nyt pitää jotain hyvää poimia, niin A New Beginning ja Petruccin kitarasoolo siinä lopussa. https://youtu.be/sm2ozMjYB5w?list=P … MsXR7S5f8Ti0IWHYFOU5WclqA&t=299 Ei niinkään sen soolon takia, vaan se tausta on tosi jees. Diggaan siitä Myungin bassottelusta ja hei! Maginiini soittaa melkein peruskoppia! Sitä ois voinu kuunnella pidemmänkin aikaa, mutta vähän tylsästi feidautuu pois. Kuinka monelle tuli Trial of Tears mieleen?
 
Mutta ehkä tää ei oo niin huono oikeesti. Mutta sanotaanko näin, että ikinä ei oo levyn jälkeen v****tanu niin paljoo kun tän kanssa. Varsinkaan DT:n albumin kanssa. Ehkä tää oli vaan tosi paha pettymys meikäläiselle, kun mulla oli todella suuret odotukset tätä kohtaan. Se on vaan se kun meikäläisen ehkä tärkein albumi on Metropolis Pt. 2: Scenes from a Memory, joka ylläri pylläri on kanssa konseptialbumi. Se albumi vaan on rock ja konseptialbumi, jossa on todella voimakkaat musiikilliset teemat, eikä mikään paska wanna be Rush plays Game of Thrones broadway musikaali. Kauas ollaan menty sitten I&W:n ja Awaken. https://youtu.be/odqLjBBAIl8?t=299 (tuossakin olisi varmaan nykyään hirveät kuoro + stringssi soundit takana)