Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Suomen lista 2. Levy on ilmeisesti myös päässyt loppumaan levykaupoista, ainakin Helsingissä?

Regalis Apertura: Ehkä pieni tiivistäminen/biisimateriaalin karsinta olisi ollut paikallaan?
 
Tai suuri.
 
Ite haluaisin enemmän sellasta Images & Words -matskua, kun niitten ekat levyt kerran oli just sellasta ja ne sai meikät innostumaan tästä bändistä. Train of Thoughtilta ja Systematic Chaosilta en oikeasti kuuntele enää yhtään mitään. Jotenki tuntuu, että Portnoy vaan halus väkisin tehä sellasta ja muut kun ovat vähän sellasia "no joo, miksipäs ei" -tyyppejä, niin sitten tuli semmosta.
 
Olisivat saaneet pistää kaks bändiä pystöön ja tehä toisella toista matskua ja toisella toista.
 
Eipä sillä, että uusimmalla levyllä ne metalliosuudet niitä huonoja kohtia olisivat olleet. Samanlainen tiukkuus vaan puuttuu biiseistä, mitä esimerkiksi kuulee jossain Metropolis pt.1:ssä tai Take The Timessa tai Learning to Livessä. Tai vaikka Surroundedissa. Tuntuu, että noissa biiseissä jokainen juttu oli viimesen päälle mietitty ja joka minuutti oli jotain kiinnostavaa kuultavaa ja uutta hoksattavaa sieltä biiseistä. Uusimmalla levyllä on vain minuuttitolkulla sellasta jaarittelevaa kokonuottipowersointu-harhailua. Ihan eri bändi mun korvaan.

A Savior in the square "play along"
Omasta mielestä yks levyn parhaista melodioista tuon biisin alku..
 
https://youtu.be/5S5h9B9dmqA

Tässä jo jonkin verran kuunnelleena ei oikein irtoa itselle mitään tästä rieskasta. Tosin en kyllä muutenkaan ole ns. "yhden pitkän biisin" levyjen fani. Ne vain tuntuvat jatkuvan puuduttavan pitkään. Johtuneeko sävellystavasta? Esim. In Presence of My Enemies toimii levyllä kahdessa osassa paljon paremmin kuin livenä putkeen.

Torniojaws: Tässä jo jonkin verran kuunnelleena ei oikein irtoa itselle mitään tästä rieskasta. Tosin en kyllä muutenkaan ole ns. "yhden pitkän biisin" levyjen fani. Ne vain tuntuvat jatkuvan puuduttavan pitkään. Johtuneeko sävellystavasta? Esim. In Presence of My Enemies toimii levyllä kahdessa osassa paljon paremmin kuin livenä putkeen.
 
Omasta mielestä ku vertaa jotain Change of Seasonsia ja vaikka Mind Beside Itselfiä tai Six Degreesiä, niin sävellystavassa on huomattava ero. A Change of Seasons on pitkä, mutta selkeästi sellainen jatkumo, siinä missä Six Degreesissä on lähinnä vain jokaisen biisin kohdalla sitä loppusyntikkaa venytetty vähän seuraavan biisin introon. Noita A Change of Seasonsin osuuksia ei edes oikein voi kuunnella itsenäisinä kappaleina. Niissä ei ole mitään tolkkua sellaisinaan.

Ei mulla ole tullut edes mieleen ajatella, että tää uus levy ois "yksi pitkä biisi". Edes periaatetasolla.

Our New Worldin introriffi jää kyllä erittäin tehokkaasti päähän pyörimään.

Tuomoo: Our New Worldin introriffi jää kyllä erittäin tehokkaasti päähän pyörimään.
 
Saman teeman mainitsi Norppa78 muutama viesti ylempää, mutta eri biisistä ;)

Tällä levyllä on kyllä todella vahvoja melodioita monessa biisissä. Muistankohan oikein lukeneeni jostain, että LaBriella oli näppinsä pelissä enemmän kuin ennen. Life left behind, ravenskill, x aspect, my last farewell.. huh, mitä biisejä.

Olen tämän järkäleen nyt 2 kertaa kuunnellut läpi, mutta täyttä huomiota en ole pystynyt sille antamaan, on mennyt osittain taustameluna. Ei siis ole tuomiota puolesta eikä vastaan. Sen verran kiinnostavia osia siinä kuitenkin on ollut, että aion vielä sitä pyöräytellä. Pitäisi vaan löytää aikaa kuunnella kuuntelemalla.
 
Paljon hyviä juttuja on tarttunut korvaan, mutta myös sellaisia, jotka ei ainakaan ensi kuulemalta maistu. Eniten häiritsi jotkin laulumelodiat, mutta en todellakaan tiedä, mitkä biisit kyseessä, kun en biisien nimiä katsellut. (töissä kun kuunteli) Vähän pliisun kuuloisia "siitä mistä aita matalin" vedoksia. Tämä nyt on yleensä ollut omalle kohdalle isoin heikkous aina DT:ssä, että laulumelodiat ei aina maistu. Labrie ei mielestäni ole parhaimmillaan puhtaissa osuuksissa, vaikka siihenhän hänen äänensä pitäisi periaatteessa paremmin sopia. Hetfield/Mustaine tyyli maistuu minulle paremmin. Mielestäni hän on parempi, kun laittaa raspia ääneen. Joku siirappisuus/sointi siinä puhtaassa laulussa häiritsee.
 
Sittenhän tämä kuulostaa aika kevyeltä paketilta soitannollisesti, jos siellä oli vähän säröäkin mukana. No mukavaa, että on taas mielenkiintoista pakettia, mihin tutustua. Ei tämä ainakaan kertakäyttötavaralta tunnu.

varsin kunnianhimoinen lätty tämä astonishing kieltämättä on. Miellyttävänä huomata että itsetarkoituksellinen kikkailu onkin varsin minimissä. Life left behindin alku herätti ensimmäisen kerran vasta sinänsä häiritsemättömästä äänimaisemasta, mikään ei isommin erottunut eikä toisaalta isommin ärsyttänytkään.
 
Ketjussa on puhuttu manginin hajuttomasta ja mauttomasta soitosta. Mun mielestä se johtuu hyvin pitkälle noista mitäänsanomattomista sämplesaundeista. Virvelissä sama sämple kuin Images And wordsilla. En oikein tajua ettei rumpuja ole huomioitu kun musa muuten on täynnä dynamiikkaa ja akustisia soittimia.
 
No toisaalta tällöin ne eivät ole muiden soittimien tiellä ainakaan.

aho: Virvelissä sama sämple kuin Images And wordsilla.
 
No ei kyllä taatusti ole :D

Vessajono: No ei kyllä taatusti ole :D
 
No ei toki, mutta samanlainen.

Sanoinkin jo aikasemmin, mutta ite tykkään varsinkin tuosta virvelisaundista. Joskus masentavaa olla ainoa ihminen palstalla, joka on oikeassa. ;---)

Ianuarius: Sanoinkin jo aikasemmin, mutta ite tykkään varsinkin tuosta virvelisaundista. Joskus masentavaa olla ainoa ihminen palstalla, joka on oikeassa. ;---)
 
No ei se väärin ole. :)

Virvelisoundeihin en ota kantaa, mutta itse kyllä olen lähes aina Ianuariuksen kanssa kaikesta samaa mieltä, vaikken erikseen mainitsisikaan.

Sergei Fallinen: Virvelisoundeihin en ota kantaa, mutta itse kyllä olen lähes aina Ianuariuksen kanssa kaikesta samaa mieltä, vaikken erikseen mainitsisikaan.
 
Eli olet aina yksin oikeassa?
 
"ihan ok"

Ianuarius: Sanoinkin jo aikasemmin, mutta ite tykkään varsinkin tuosta virvelisaundista. Joskus masentavaa olla ainoa ihminen palstalla, joka on oikeassa. ;---)
 
Onhan täällä myös Krice ja Sompi.

Oon nyt kuunnellut varmaan 10 kertaa tän uusimman albumin. En vaan tippaakaan tykkää DT:n nykysestä suunnasta joka on nyt jo jatkunut kolmen albumin verran. Mää en usko, että se on niinkään Manginin vika vaan enemmänkin Petruccin, koska herra pääsee nyt aika vapaasti tekemään ihan mitä haluaa ja Rudess on tullut enemmän Portnoyn tilalle. Hip hei! Saamme siis tulevaisuudessakin lisää sirkus saundeja!
 
Ensinnäkin Rudess vie ihan liikaa tilaa jatkuvasti. Joka toinen biisi alkaa pianolla ja sit sillä on välillä jopa 4-6 erillaista juttua päällekkäin. Ihan liikaa orkestraatiota ja sen takia paikoitellen tulee mieleen Nightwish.
 
Meikälle DT on ollu aina suurimmaks osaks riffi musiikkia. Mutta tässä levyssä ei rehellisesti ollu juuri yhtään mieleen painuvaa kunnon riffiä. Ehkä Three Daysin kertsi ja Our New Worldin pääriffi on ihan jees, mutta sekin vaan on vähän vaisu ja kalpenee aika hyvin, kun vertaa esim About to Crash Repriseen, joka on hyvin saman tyyppinen. Ainakin meikään se aikoinaa teki sellasen "Wau" tunteen, kun ekaa kertaa kuuli. Ja ylipäätänsä oon just tykännyt Dream Theaterista paljon myöskin just sen takia, että niillä on niitä "wau" elämyksiä albumeilla. Tällä albumilla sitä ei vaan missään vaiheessa tullut.
 
Ihmiset on myöskin hehkuttanut, että nyt on hyvät laulumelodiat ja nyt niihin on panostettu enemmän kun koskaan ja "turhaa instrumenttaalista kikkailua" on otettu pois. Noista biiseistä mikään ei oo musta uniikki tällä hetkellä ja ehkä just sen takia, että instrumenttaalien painoarvo on pienempi kuin DT:n musiikissa yleensä. Laulumelodioiden kanssa vähän sama juttu kuin riffien kanssa. Ei jääny käteen juuri yhtään mieleen painuvaa kunnon melodiaa. Se ei tosiaan johdu laulumelodioiden puutteen takia, vaan sen takia, että ne on suurimmaks osaks ihan liian poppia ja muistuttaa toisiansa ihan liikaa ja sitä on jatkuvasti (ja välillä jonkun pianon säestämänä). Sellasta yhtä massaa kaikki. Sellasta ihan liian kliinistä ylituotettua massaa koko albumi.
 
Tää on myöskin jännästi varmaan ensimmäinen albumi jonka lyriikoita ihmiset on jopa kehunu. Mutta rehellisesti... DT:tä kun kuunnellaan, niin kuka oikeesti haluaa kuunnella näiden lyriikoita? Mua ei ainakaan oikeesti tippaakaan kiinnosta miten jollekkin Gabrielille käy. Itseasiassa toivosisin, että se olisi hirtetty jo heti ensimäisessä biisissä, niin bändin jäsenet ois voinu oikeesti keskittyä siihen itse musiikin tekemiseen. Kyllä! Kuuntelin lyriikat kourassa tätä, mutta se ei kyllä tehnyt tätä yhtään paremmaksi. Päin vastoin. Rupesi lähinnä huvittamaan kun LaBrie esittää kaikkia henkilöitä. Ayreon olis tehny tän niin paljon paremmin, kun olis kaikilla hahmoilla ollut oma laulaja.
 
Joku BC&SL albumi (joka ei ole missään tapauksessa lempi albumini) on paljon mielenkiintosempi kun tää The Astonishing jo ihan perus "suck my ass and balls" henkisyytensä ja vahvojen riffiensä takia, vaikka joku The Count of Tuscany kertookin siitä kuinka viinit paranee vanhetessa. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, että DT:n pitäsi olla pelkkä metalli bändi, kun tunnetusti bändi ei ole parhaimmillaan sillon kun se yrittää olla mahdollisimman raskas, mutta tää Astonishing nyt on vaan huono musikaali ja huono Rush kopio.
 
Siitä puheen ollen. Rushissa ei ole mitään vikaa. Mutta se, että Petrucci yrittää muuttaa Dream Theateria uudeksi Rush:iksi on vaan tyhmää. Sekin on tapahtunu tässä kolmen albumin aikana. Edellisellä albumilla oli ne The Looking Glass ja Surrender To Reason (varsinkin se sen biisin alku) on ihan Rushia. Tällä uudella albumilla... Noh... Tää koko 2112 asetelma. Scifi dystopia jossa taide on kiellettyä.
 
Mutta jos tästä nyt pitää jotain hyvää poimia, niin A New Beginning ja Petruccin kitarasoolo siinä lopussa. https://youtu.be/sm2ozMjYB5w?list=P … MsXR7S5f8Ti0IWHYFOU5WclqA&t=299 Ei niinkään sen soolon takia, vaan se tausta on tosi jees. Diggaan siitä Myungin bassottelusta ja hei! Maginiini soittaa melkein peruskoppia! Sitä ois voinu kuunnella pidemmänkin aikaa, mutta vähän tylsästi feidautuu pois. Kuinka monelle tuli Trial of Tears mieleen?
 
Mutta ehkä tää ei oo niin huono oikeesti. Mutta sanotaanko näin, että ikinä ei oo levyn jälkeen v****tanu niin paljoo kun tän kanssa. Varsinkaan DT:n albumin kanssa. Ehkä tää oli vaan tosi paha pettymys meikäläiselle, kun mulla oli todella suuret odotukset tätä kohtaan. Se on vaan se kun meikäläisen ehkä tärkein albumi on Metropolis Pt. 2: Scenes from a Memory, joka ylläri pylläri on kanssa konseptialbumi. Se albumi vaan on rock ja konseptialbumi, jossa on todella voimakkaat musiikilliset teemat, eikä mikään paska wanna be Rush plays Game of Thrones broadway musikaali. Kauas ollaan menty sitten I&W:n ja Awaken. https://youtu.be/odqLjBBAIl8?t=299 (tuossakin olisi varmaan nykyään hirveät kuoro + stringssi soundit takana)