Kitarat: kitarakamat ›

73nd3r: Jos unohdetaan nuo sijoitusmielessä ostetut kitarat tai itsensähemmottelukitarat, niin ketjun peruskysymys kai on:
Mitä ei voi soittaa sillä €500 kitaralla, mutta sillä €1500 voi?
Ja toinen: kestääkö se halvempi soittoa, säätöä, keikkaa?
 
A. Ei mitään
B. Riippuu yksilöstä, mutta esim. oma Tokai kyllä kestää...
 
e. Itse, kun ostan kitaraa, niin en kyllä mieti, että: -Ahaa soitan tällaista, mikähän olisi halvin kitara, jolla tätä on mahdollista soittaa...

Laulava Kylätohtori: Kaiken maailman Billyt (who ever he is) nyt soittelee sillä, mihin rahat riittää. ;)
 
Mutta uskotko, jos väitän, että tuossa ei soiteta 200 euron perusEpillä?
 
Tää on aika hupaisaa sillä, miksi ei voisi soittaa ihan perus Epillä? :) En mäkään usko että tuo suoraan pakasta vedetty on mutta on se silti Epiphone.

phiit: Tää on aika hupaisaa sillä, miksi ei voisi soittaa ihan perus Epillä? :) En mäkään usko että tuo suoraan pakasta vedetty on mutta on se silti Epiphone.
 
e. luinpa huolimattomasti. Luin, että miksi itse en voisi soittaa Epillä. Mutta olkoon nyt tuo vastaus tuossa, kun sen kirjoitin...
 
Varmasti voi, ei kyse ole siitä. Mulla vaan on ennakkoasenne Epiä kohtaan (harmi kyllä, tavallaan) ja jos ostan Epin, niin siitä puuttuu se tietty mojojuttu, jonka harrastajana haluan kitarassa olevan. Sillä ei siis ole mitään tekemistä järjen kanssa. Omia päänsisäisiä harhoja vain...
 
Eikä se kalliimpi automaattisesti tuo sitä mojoa itselle. En edes osaa määrittää, mistä se tulee tai mistä se johtuu. Mutta joissain kitaroissa sitä on ja joissain ei. Ja ostan vain niitä, joissa on, eikä minua edes kiinnosta, kuinka hyviä ne mojottomat kitarat itsessään ovat. Ei edelleenkään mitään järkeä tai järjellä selitettävää.
 
Tosin voi hyvin olla, että joku päivä löytyy Epi, jossa on mojokerroin kohdallaan. Silloin voin ostaa sen, ei minulla mitään periaatetta ole, etten voisi Epiä ostaa...
 
e2. mutta nyt kun ymmärsin kysymyksesi, niin miksi Billy soittaisi 200 Epiphonella, kun voi soittaa paljon paremmallakin kitaralla. Et voi tosissasi väittää, että 200 Epiphonen tai 2500 Gibsonin soitettavuudessa ja tatsissa ei olisi mitään eroa...

phiit: Tää on aika hupaisaa sillä, miksi ei voisi soittaa ihan perus Epillä? :) En mäkään usko että tuo suoraan pakasta vedetty on mutta on se silti Epiphone.
 
Nyt kun päästiin tähän, että kuka tunnettu soittaja soittaa milläkin, niin oisko sulla sisäpiirin (vois olla ainakin jäsenkuvauksen perusteella?) tietoa, että millä mun teiniaikojen suosikkikitaristi T. Nikki vetelee? Saatais vähän faktojakin kehiin tässä inttely- ja arvailuketjussa ;-)

phiit: Tää on aika hupaisaa sillä, miksi ei voisi soittaa ihan perus Epillä? :) En mäkään usko että tuo suoraan pakasta vedetty on mutta on se silti Epiphone.
 
Se on Slash Sgnature Epi ja sitä soitettiin Slashin synttäreillä. Ei siis Billyn oma kitara mun tietojen mukaan.

Tsugu Way: Nyt kun päästiin tähän, että kuka tunnettu soittaja soittaa milläkin, niin oisko sulla sisäpiirin (vois olla ainakin jäsenkuvauksen perusteella?) tietoa, että millä mun teiniaikojen suosikkikitaristi T. Nikki vetelee? Saatais vähän faktojakin kehiin tässä inttely- ja arvailuketjussa ;-)
 
Soitteli bändin alkuaikoina Tokain Stratoilla pitkän aikaa. Nykyisestä en tiedä.

Tsugu Way: ...millä mun teiniaikojen suosikkikitaristi T. Nikki vetelee? Saatais vähän faktojakin kehiin tässä inttely- ja arvailuketjussa ;-)
 
Ainakin silloin aikoinaan Tokailla, jossa Bartolinin humppari tallassa. Viime vuosina ei ole tullut seurattua.

Numb: Ainakin silloin aikoinaan Tokailla, jossa Bartolinin humppari tallassa. Viime vuosina ei ole tullut seurattua.
 
Nykysin Duncanin JB tai joku en ees muista merkkiä humpparikokonen P90 tallassa.

phiit: Slide kepit on Tokaita ja pari muuta "Tokaita" (Warmothin osista kasattuja) :)
 
jahas.. Tekis mieli heittää tähän että mikseihän soita yheksän tonnin Ruokankaalla kun on kuitenki melkein suomen paras kitaristi. Mutta en viiti heittää ;-)

Tsugu Way: Tekis mieli heittää tähän että mikseihän soita yheksän tonnin Ruokankaalla kun on kuitenki melkein suomen paras kitaristi. Mutta en viiti heittää ;-)
 
Mutta jos heittäisit, ja jos vastaisin siihen, niin vastaisin, että siksi kun Nikki ei ole halunnut semmoista :)

Numb: Mutta jos heittäisit, ja jos vastaisin siihen, niin vastaisin, että siksi kun Nikki ei ole halunnut semmoista :)
 
Aargh, mitä artikuloinnin akrobatiaa.. Näppis märkänä kahvista :-D

azlag:Kuten sanottu, muutaman sadan kitarastakin VOI saada yhtä hyvän kuin 2000€:n kitarasta, mutta ei siitä alkuperäisestä sitten jäljellä ole välttämättä kuin kielilukot. Ja rahaa on kuitenkin kulunut miltei yhtä paljon.
 
Tässähän vertaillaan lopulta kahta kahden tonnin kitaraa. ;) Edullisten kitaroiden tuunaajan kannattaa pitää mielessä että jos kitaraan vaihtaa vaikka kaikki rautaosat, mikit ja satulan niin se ei enää olekaan parinsadan kitara. Voisi olla kannattavampaa ostaa heti se kalliimpi johon ei välttämättä rarvitse tehdä mitään. Yleensä ne kitaran osat on aika hyvässä linjassa keskenään sen kokonaisuuden laadun kanssa, eli Squierista ei tule Custom Shop Fenderiä vaikka siihen CS mikit laittaisikin. Mutta joo, olen minäkin osittain samoilla linjoilla näiden sinun pointtien kanssa.
 
paperilla MINÄ en pysty ymmärtämään sitä eroa. En väitä kenenkään olevan väärässä mutta väitän että itse en yksinkertaisesti ymmärrä. Jos siinä CS:ssä ei ole mitään eroa vaikka kahden tonnin Fenderiin, täysin samat osat, täysin saman näköinen, yhtä hyvin tehty viimeistely, samasta puusta veistetty... Mikä siinä tekee sen eron tonnin eron? Selittäkää nyt herran tähden joku tyhmälle kun varmaan jo 5 postausta olen tätä yrittänyt kiertoteitä kysellä.
 
Tuossa sulle jo vastattiinkin yllä. Vertailen vielä neljää omistamaani yksilöä jos se vaikka valaisee vähän asiaa: Squier Classic Vibe, Tokai 80-luvulta, Fender American Vintage ja Fender Custom Shop.
 
Classic Vibe (pari sataa käytettynä) oli tosi hyvä peruskitara. Kyllä siitä huomasi että säästetty on aina missä on voitu. Kaula vaati aika paljon säätöä aina vuodenajan vaihtuessa ja nauhatyö ei ollut parhaasta päästä ja puutkin siinä oli varmaan sitä mitä oli sattunut tulemaan. Kieliä en saanut säädettyä niin alas kuin olisin halunnut. Mutta hinta-laatusuhde oli tästä kaikesta huolimatta älyttömän hyvä ja kyllä silläkin sai soitettua kaikki mitä piti soittaa.
 
Tokai oli ihan hyvä kitara ja maksoi alta 700e. Selvästi parempi kuin Classic Vibe, mutta selvästi huonompi kuin Custom Shop. AVRIin nähden ero ei ollut niin merkittävä, suurimmat erot olivat huonompi lakka ja rautaosat (mikit ja sähköt siihen oli uusittu). Puut siinä oli AVRIin verrattuna ihan kelvolliset ja kitara piti kohtuullisesti säätönsä, pientä hienosäätöä vuodenajan vaihtuessa. Kaulatasku olisi voinut olla pikkuisen tiukempi ja olisin tähänkin halunnut kielet vähän alemmas, nauhojen ja satulan vaihdolla olisi varmaan onnistunut. Mutta mojoa tässä kitarassa oli todella paljon ja tällaisen voisi vielä kyllä laittaa takaisinkin
 
American Vintage sarjaan (käytettynä 1200e) siirtyminen ei Tokaihin nähden tarjonnut mitään maailmoja mullistavia eroja. Pintakäsittely oli edelliseen nähden parempaa ja lakka miellyttävämpi, myös rautaosat olivat paremmat. Kielet sai kohtuullisen alas ilman ongelmia. Tässäkin olisi kaulatasku saanut olla tiukempi ja kaula eli pikkuisen ilman mukaan. Yleisesti ottaen siitä sai kuitenkin hiukan laadukkaamman vaikutelman.
 
Fender Custom Shop (käytettynä pari tonnia) taas oli kaikkiin edellisiin nähden jo ihan omalla tasollaan. Olen laittanut kitaran säätöihin heti kun ostin sen ja mitään kielien vaihtoa kummempaa ei ole ollut tarve tehdä. Kielet saa ihan niin alas kuin haluaa. Kitara soi jokaiselta nauhaväliltään edellisiin nähden paremmin ja tasaisemmin. Pintakäsittely on yksityiskohtineen ja käytettyine lakkoineen paljon laadukkaampaa ja yksilöllisempää. Kaulatasku on paras mitä olen nähnyt ja tuon kitaran puut soivat ihan tautisen hyvin. Rautaosat lienevät samaa tasoa kuin AVRIssa.
 
Eli itse olen huomannut eri yksilöitä kokeilemalla ja soittimia omistamalla/käytännössä että kitara selvästi paranee soittimena tasaisesti ja varmasti mitä kalliimpiin yksilöihin siirrytään. Ne hypyt laadussa tosin pienenevät aina mitä ylemmäs hintahaitaria kivutaan mutta kyllä ne silti pykälittäin paranee sen parinkin tonnin jälkeen, siinä olemme samoilla kyllä linjoilla että ne erot eivät niin huimia enää ole. Pulttikaulaisen kanssa sanoisin että kolmen tonnin jälkeen ei välttämättä enää itse soittamisen, luotettavuuden ja soundin kannalta tapahdu mitään ihmeitä kun taas Les Paulin kohdalla vetäisin rajan viiteen tonniin.. mutta yksilöllisyys tämänkin jälkeen kasvaa. Eikä sekään ole merkityksetön tekijä. Mutta kuten sanottua niin ne edullisetkin soittimet ovat nykyään ihan oikeita soittimia eikä ole mikään häpeä soittaa sillä Classic Vibellä, kyllä minä itsekin pärjäisin sellaisella jos muuhun ei olisi mahdollisuutta. Mutta enpä voi väittää että se yhtä hyvä olisi.
 
Olen soittanut, joitain, mutta niitä ei oikein voi laskea. Itse pääsen siihen kitaraan kiinni vasta kun olen sitä viikon parin verran pyöritellyt, hienosäätänyt ja sivusilmällä (toivottavasti myös -korvalla) etsinyt niitä erilaisia nyansseja. Omat kokemukseni ovat enimmäkseen haitarilta 300€-2500€ (huom! uutena). Mielelläni kylläkin kokeilen jos jollakulla on tarjota testaukseen, ilmoitan sitten mielipiteeni viikon parin päästä ;)
 
Ymmärrän kyllä, pitäisihän se pitkässä juoksussa kokea. Tilaa Thomannilta ja lyö takaisin katumusajan puitteissa jos se ei kelpaakaan?
 
Ideaalia tietty olisi jos ihmiset haluaisivat niitä ylimääräisiä miljooniaan käyttää vaikka siihen, että saisi tehtyä edes jostain pienestä nurkkauksesta tässä maailmassa kivemman paikan elää, itselleen
 
Minähän teen yhdestä nurkkauksesta tässä maailmassa parempaa paikkaa elää itselleni, nimittäin kitaranurkkauksestani. :D No joo, vitsi. Mutta minun omatuntoni on puhdas, autan rahoillani myös muita lahjoittamalla sitä aina aika ajoin sinne missä sitä tarvitaan. Perhe ei näe puutetta mistään ja autan myös lähimmäisiäni ja vanhempia perheen jäseniäni jos tulee tarvetta. Säästöönkin menee rahaa joka kuukausi. Ylimääräisen rahan mikä tästä kaikesta jää jäljelle pistän kitaroihin ja teen sen ihan puhtain mielin. Itse sen ansaitsen ja säästän sitten kaikilla muilla osa-aluilla millä moni muu "tuhlailee". Mulla on elämässä ainoastaan yksi harrastus ja yksi ainoa rahareikä enkä aio kokea siitä huonoa mieltä. :)

hollstro: Gibbons ostaa 50 - 100 kitaraa vuodessa. Ja on hänellä Tokaitakin, kuten Versoulia.
 
Zz topin miehet taisivat ostaa myös Lottosen Copacabanat. Kuulemma ainakin Gibbons ostelee kitaroita jatkuvasti maapalloa kierrellessään.

Gabe: Vertailen vielä neljää omistamaani yksilöä jos se vaikka valaisee vähän asiaa: Squier Classic Vibe, Tokai 80-luvulta, Fender American Vintage ja Fender Custom Shop.
 
Ei tässä ollutkaan ku 90 sivua ensin - ja nyt vastataan, että mitä eroa näissä eri hintaisissa kepeissä on toisiinsa verrattuna. Plussaa, että pölisee :-)

Epiphone oli takavuosina ihan oma brädi. 60-luvun soittajilla yleinen. Syrjän Pantse soitti aikanaan sillä valkoisella Squier'n stratolla. Sillä valkoisella mikä on esmes kahdeksas ihme levyn kannessa.

M-Juhana: Epiphone oli takavuosina ihan oma brädi. 60-luvun soittajilla yleinen.
 
Mutta ko. brändi oli silloin jo osa Gibson-"perhettä".. Siis jos puhutaan ajasta jälkeen 1957.. Gibson, Inc. ilmoitti 10.toukokuuta ostaneensa Epiphone, Inc. toiminnot, nimen ja varastot O.A. Stathopoulokselta ja veljeltään F.N. Stathopoulokselta. Veljeksille jäi velat ja velvoitteet, ja saipa ne kuitenkin vielä hieman rahaakin.
Gibsonin omistuksessa Epiphoneja valmistettiin vielä reilut 10 vuotta Jenkeissä Kalamazoossa. 1969 päättivät sitten siirtää tuotannon ensin Japaniin (Nihon Gibson) joka sitten valmistutti itämaiseen tapaan soittimia mm. Matsumokulla, FujiGen Gakkilla ja muutamalla muullakin tehtaalla. Mun mielestä "yleisempi" tuo Epiphone oli kuitenkin 70-luvun puolen bändeissä, kun noita jenkki-Epiphoneja ei käsittääkseni hirvittävän paljoa Suomeen tullut? Se hintapolitiikka näet, joku Wilshire saattoi olla hinnaltaan aika lailla "samoilla laitumilla" Gibsonien kanssa. Sitä nyt en sinällään muista, että oliko se edustus Epilläkin PSO:lla, ainakin joitakin Epin Texaneita (siis akustisia) muistelen laitelleeni ihan 70-luvun alkupuolilla. Jolloin noi Epit tuli jo Japanian maalta.
Mutta juu, Epiphone on ollut "wanha ja arvostettu" merkki, kuten esmerkiks Washburn. Toisen firman nimi myytiin Jenkkeihin, toisen taas itäsille maille.

Gabe: Tässähän vertaillaan lopulta kahta kahden tonnin kitaraa. ;) ...
 
Ehdottomasti plussan arvoinen kirjoitus, jälleen :)

M-Juhana: Epiphone oli takavuosina ihan oma brädi. 60-luvun soittajilla yleinen. Syrjän Pantse soitti aikanaan sillä valkoisella Squier'n stratolla. Sillä valkoisella mikä on esmes kahdeksas ihme levyn kannessa.
 
Pantsellahan tais olla Fenderin strato ja toi Skuju samaan aikaan. Käytti kuitenkin enemmän jälkimmäistä, kun oli soittotuntumaltaan parempi. Sit toisaalta muistan, että valitti jossain yhteydessä Skujua soundiltaan "ohueksi" tjsp., olisko sen takia vaihdellu mikkejä siihen?
 
Perinteisiin kitaroihin ja aiemmin sanottuun liittyen:
 
CS-Fenderillähän on myös esim. oma puuvarasto, joten niistä on periaatteessa parempi mahdollisuus löytää helpommin virheetön ja hyväsointinen kitara AVRIIN verrattuna.
 
Mulle on vuosien varrella syntynyt käsitys, ettei ainakaan Fenderin kitaroista ole koskaan ollut välttämättä helppo löytää täysin virheetöntä, ns. "täydellistä" kitaraa. Tätä tukee sekin, mitä '60-luvulta lähtien Fendereitä soittaneet ovat puhuneet, viimeksi esim. Jimmy Page uusimmassa Guitarist-lehdessä.
 
Tällä hetkellä tilanne saattaa olla paras ikinä, etenkin kun myös Gibson on alkanut käyttää laadukkaampaa lakkaa kitaroihinsa.

M-Juhana: Epiphone oli takavuosina ihan oma brädi. 60-luvun soittajilla yleinen. Syrjän Pantse soitti aikanaan sillä valkoisella Squier'n stratolla. Sillä valkoisella mikä on esmes kahdeksas ihme levyn kannessa.
 
Ja nyt kun sillä on rahaa, soittaa helvetin paljon paremmalla Ruokankaan kitaralla :)