Aihe: Opeth
1 2 3 4 555 56 57 58 59100 101 102 103 104
phiit
08.09.2014 06:28:32
Bullitt: Vaikka itse lähtökohtaisesti Opethista sekä jossain määrin myös ns. viiksiprogesta pidänkin on pakko sanoa että tuo uusi levy ei uppoa ei sitten niin millään. Jotenkin vain tylsää ja teennäistä "tehdään nyt kunnon viiksiprogea 70-luvun hengessä väkisin" -tyylistä musiikkia.
 
Ei mitään lisättävää, todella suuri pettymys tältä bändiltä taas. Heritage oli jo niin lattea lätty mutta nyt ollaan jo täysin ojassa :(
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~
ganesha
08.09.2014 07:29:21
laakeri: Tämä on häirinnyt alusta asti. Rumpukomppi kuulostaa tökerön amatöörimäiseltä, mutta en osaa sanoa miksi.
 
basarin polkaisut osuvat eri iskuille kuin basson ja kitaran nypläykset ja nyt se ei vaan toimi. kun tuo on kerran jätetty levylle, niin se on ilmeisesti haluttu menevän noin, mutta nyt se ei vaan groovaa yhtään, vaan kuulostaa spedeltä.
martti.k
08.09.2014 08:47:09
No mutta alkohan tämä levy aukeamaan.
Ihan hyviä on biisit! Varsinkin River-Voice Of Treason-Faith In Others.
 
En nyt menisi sanomaan, että kyseessä on mestariteos , mutta kyllähän tätä autoa ajaessa kuuntelee ihan mielellään.
 
peeäs, Goblin on ihan paska.
Ruutukunkku
08.09.2014 08:51:34 (muokattu 08.09.2014 08:52:03)
martti.k: , Goblin on ihan paska.
 
On. Oikeen huono.
You are number six
Kanjonit
08.09.2014 10:27:14
 
 
ganesha: basarin polkaisut osuvat eri iskuille kuin basson ja kitaran nypläykset ja nyt se ei vaan toimi. kun tuo on kerran jätetty levylle, niin se on ilmeisesti haluttu menevän noin, mutta nyt se ei vaan groovaa yhtään, vaan kuulostaa spedeltä.
 
Kitarat mua tossa enemmän häiritsee. Ei Legolas mikään mr. Flow ole, mutta kitarat tuossa tuntuu myöhästyvän jokaisen 6 iskun sarjan alussa ja kiilaavan joka sarjan lopussa.
"God is there!" -Mikael Åkerfeldt 2011-
reaper666
08.09.2014 17:29:02
ganesha: basarin polkaisut osuvat eri iskuille kuin basson ja kitaran nypläykset ja nyt se ei vaan toimi. kun tuo on kerran jätetty levylle, niin se on ilmeisesti haluttu menevän noin, mutta nyt se ei vaan groovaa yhtään, vaan kuulostaa spedeltä.
 
Mikä biisi menee tolleen kuin mainitsit? Itsellä levyä ei vielä ole mutta kiinnostaisi tietää.
ganesha
08.09.2014 18:52:15 (muokattu 08.09.2014 18:52:28)
reaper666: Mikä biisi menee tolleen kuin mainitsit? Itsellä levyä ei vielä ole mutta kiinnostaisi tietää.
 
heti biisin alussa kuulee ton epäsynkan. jos basari olis soittanut kitarariffin ihan vain tylysti uniksessa, rytmisesti, vois toimia paremmin, mut nyt synkooppi jättää sieltä välistä jotain iskuja veks ja kuulostaa vähän liikaa Lars U:lta :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=JHq9yMXw3iA
Errata
08.09.2014 19:07:57
Eipähän oo tullu kiinnitettyä ees huomiota moiseen mutta tiukemmin menee esim heillä https://www.youtube.com/watch?v=Nz04FHL6U_I
 
Mutta noin muuten olen nimimerkkien Useful Idiot ja Scrobble 120% samaa mieltä rumpuraidan laadukkuudesta.
Scrobble
08.09.2014 19:45:30
Vielä pitää ihmetellä lisää tuota Voice of Treasonia. Biisin ekat kuus minuuttia täyttä kuraa, kuulostaa joltain aloittelevan lukiolaisprogebändin turhalta jamittelulta. Mitäköhän vittua ne ajatteli kun menivät tommosen levylle laittamaan?
"There's only two things I hate in this world. People who are intolerant of other people's cultures and the Dutch" -Michael Caine
Hokkane
08.09.2014 21:13:32
 
 
Mustien urkujen tahdissa polkee palkeita kanttori kuoleman
Kanjonit
08.09.2014 21:20:21
 
 
Hokkane: Missä on tämä bändi?
 
http://www.youtube.com/watch?v=7XvDmYcmc2k

 
Liikaa nuotteja ja osat sopii peräkkäin.
"God is there!" -Mikael Åkerfeldt 2011-
carnation
08.09.2014 21:30:42
Hokkane: Missä on tämä bändi?
 
http://www.youtube.com/watch?v=7XvDmYcmc2k

 
Tätä klassikkoa kuunnellessa huvitti yhä enemmän ne Rumban arviossa olleet sanat:
 
"Voice of Treason ja Faith in Others muodostavat yhdessä lähes sanattomaksi vetävän lopetuksen, ja ne molemmat todistavat Åkerfeldtin sävellyskynän olevan edelleen loistavassa terässä. Kappalekaksikko saattaa olla parhaimpia lauluja, mitä Opeth on uransa aikana levyttänyt."
 
http://koti.kainuu.com/blackout/984591.gif
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Veco
08.09.2014 21:34:27
Hokkane: Missä on tämä bändi?
 
http://www.youtube.com/watch?v=7XvDmYcmc2k

 
Ristus nuo örinät kuulostaa tuossa hyvältä!
?
Hokkane
08.09.2014 21:35:20 (muokattu 08.09.2014 21:35:49)
 
 
Joo Rumban arvostelua lukiessa mietin vaan, että olenkohan kuunnelut samaa levyä kuin kriitikko.
Mustien urkujen tahdissa polkee palkeita kanttori kuoleman
crestfall
08.09.2014 22:10:55
 
 
Hokkane: Missä on tämä bändi?
 
http://www.youtube.com/watch?v=7XvDmYcmc2k

 
Paras biisi. Vielä kun olisi ollut toinen Martti rummuissa, olisi ollut myös paras kokoonpano.
"Tuntuu siltä, että oli aiheena vaikka pyöräkuormaajat niin pian tulee crestfall ja kertoo, että pyöräkuormaajalla ajelu on mukavaa, mutta ei millään bulkkivolvolla vaan kyllä Komatsulla nousee hiekan kuskailukin ihan uusiin sfääreihin." -Quru
Decadetroll
08.09.2014 22:59:25
Hokkane: Missä on tämä bändi?
 
http://www.youtube.com/watch?v=7XvDmYcmc2k

 
Siellä, mihin parhaat bändit menee kuolemaan, ennen kuin muuttuvat yhdentekeväksi paskaksi. Sieltä löytyy opethin lisäksi mm. In flames.
 
On ihan jäätävän kovia nämä vanhemmat livet. Albert hallin keikka kärsi jo Åken huonontuneesta mörinästä. Kyllä on aina mahtavaa iskeä soittimeen joko roundhouse tai lamentations ja fiilistellä hyvää musiikkia, mahtavalla esiintymisellä.
I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat.
EvilDead
08.09.2014 23:20:44
Decadetroll: Siellä, mihin parhaat bändit menee kuolemaan, ennen kuin muuttuvat yhdentekeväksi paskaksi.
 
Tämä kyllä harmittaa edelleen, sillä ennen Heritagea ei ollut edes keskinkertaista levyä. Watershedissä ei mikään muu tökkinyt kuin porcelain heart ja kahdessa ensimmäisissä levyissä tuotanto. Minulle Opeth oli pitkään niitä bändejä jolta ei olisi osannut odottaa huonoa levyä.
Muovinen
09.09.2014 22:53:12
 
 
Prkl, iski levykuume ja menin maan kovimpaan äänitemyymälään elikkä Kaakkurin Citymarkettiin pläräämään hyllyä läpi. Eihän siellä ollu ku Vain Elämää, Idolsia, Robin x 1000 ja Opethin kalpea vakosamettihousuprogelevy. Raporttia pukkaa myöhemmin...
Xingu
09.09.2014 23:25:42
Vähän nihkeästi tämä on lähtenyt toimimaan, vaikka sinänsä ihan mukavaa tavaraa onkin. Kunpa vaan pystyisi jotenkin pyyhkimään kaikki aiemmat muistijäljet Opeth-nimisestä bändistä, niin pystyisi antamaan objektiivisemman arvion levystä, kun takaraivossa eivät jyskytä muistot aiemmasta Opethista ja sen muuttumisesta kiveksiinsä puhaltevaksi proge-aikakoneeksi. Että äijät, joista osa käy jo neljänkympin toista puolta, kokevat nyt vaan normaaliksi aikuisen ihmisen kehitykseksi siirtyä elämässä eteenpäin, ja tehdä sitä, mikä nyt tuntuu luontevimmalta eikä väkisin esittää vihaista nuorta itseään. Itse on tietysti vähän vaikea asennoitua siihen, kun on tottunut hieman erilaiseen standardiin.
 
Mutta jos Pale Communionin olisi tehnyt joku muu, uransa alkuvaiheessa oleva pumppu, kutsuisin sitä kursailematta lupaavaksi.
Rumpalit on aivan hirveitä hinaajia. -Moderaattori
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)