Klassinen ›

1900-luvun merkittävimmän englantilaisen säveltäjän Benjamin Brittenin syntymästä on tänä vuonna kulunut 100-vuotta. Merkkivuotta on juhlistettu konserteilla ja tapahtumilla ympäri maailmaa, ja tietenkin levy-yhtiöiden jättikokoelmilla. Decca on koonnut massiivisen Complete works-boksin (66cd) ja lisäksi Britten the performer-kokoelman, joka sisältää Brittenin tekemiä levytyksiä 27 cd:n verran. Brittenhän oli paitsi säveltäjä myös pianisti ja kapellimestari, ja vieläpä etevä kaikissa rooleissaan. Hänen levytyksensä vaikkapa Schubertin liedeistä yhdessä elämänkumppani Peter Pearsin kanssa tai Bachin Brandenburgilaisista konsertoista ovat kestäneet aikaa mallikkaasti. EMI on vastannut Deccan haasteeseen omalla Collector´s editionillaan (37cd). Todellinen Britten-fani kaapannee nämä kaikki hyllyynsä. Vähemmän fanaattinen Brittenistä kiinnostunut kuulija pääsee alkuun vaikka Simon Rattlen tekemällä neljän cd:n kokoelmalla, joka sisältää säveltäjän tuotannon avainteoksia.
Maamme valtalehti Helsingin Sanomatkin heräsi juhlavuoteen Britten artikkeleilla, joissa keskityttiin säveltäjän human intrest - puoleen. Lehden sunnuntainen Britten juttu oli otsikoitu "Britten sävelsi pasifismiaan ja homouttaan". Lehti lyö lisää löylyä kiukaalle selvittämällä, että lähes kaikki säveltäjän oopperat mahdollistavat "vähämmän mairittelevan homoseksuaalisen tulkinnan". Muistan takavuosina lukeneeni, että vain "Kuolema Venetsiassa" liittyy millään tavalla aihepiiriin. Mutta Hesari kai tietää paremmin. Joka tapauksessa se joka haluaa edetä pidemmälle Hesarin viitoittamalla tiellä voi tarttua vaikkapa teokseen "Britten´s children".
Britteniä voi säveltäjänä pitää jonkinlaisena väliinputoojana. Hänen teoksensa olivat liian traditionaalisia modernisteille ja liian moderneja traditionalisteille. Tämän voi kyllä nähdä myös vahvuutena sillä Brittenin musiikki sopii monille korville. Säveltäjän suosion kasvuun koulukuntien väliin putoaminen ei näytä vaikuttaneen.
Olen itse kuunnellut pääasiassa Brittenin vokaaliteoksia, joissa hän oli mielestäni omimmalla alueellaan. Näistä serenadi tenorille, käyrätorvelle ja jousille on korvilleni mieluisin ja paras levytys on Brittenin itsensä johtama ja tietenkin Peter Pearsin laulama. Ylipäätänsä Britten oli kunkku oman musiikkinsa johtamisessa, hänen tulkinnoissaan on vahva auktoritatiivisuus. Kaikki kuulostaa oikelta. Vähemmän vakavaa Britteniä kuulee taas hänen tekemissään sovituksissa brittiläisistä ja amerikkalaisista kansanlauluista.
Britten ei ollut kirkossakävijä mutta silti melkoinen osa hänen tuotannostaan oli ns. kirkkomusiikkia. Esimerkiksi teos "A boy is born". Kirkkomusiikki kyllä kelpaa minulle siinä missä muukin musiikki ja Brittenin teokset ovat raikkaita ja ammattitaidolla työstettyjä. Edelleen muistan lukeneeni että nuoruudessaan Britten teki leipätyönään valtavan määrän elokuvamusiikkia. Tätä tuotannon osaa en ole kuunnellut enkä tiedä sisältyykö se Deccan koottuihin teoksiin.