Kitarat: kitarakamat ›

Laulava Kylätohtori: .. ja lapa oli mauttomuuden ja rumuuden huipentuma..
 
Aivan loistava innovaatio, koko Fenkun Telecaster-kaula. Teollisen valmistuksen puhtaaksiviljelty innovaatio. 2 x 4 vaahteralankusta pystyy moisen työstämään ilman liimauksia tai leveämmän lankun (kustannustekijä tämä!!) käyttöä!

Telen lapahan on lähes monalisamainen sulouden ilmentymä. Ja niin on stratonkin pikkulapa.

tender.insanity: Kitara saa olla räväkkä ja värikäs. Ainoa lespakin joka mulla oli, oli alpine white, mikä on hienoin lespan väri ikinä. Kuten omista kuvistani huomaa, niin värejä pitää olla. Kontrasteja ja erilaisuutta.
 
Alpine white LP = instant kasarihevioksennus, varsinkin kultasella hw:lla ja EMG-suristimilla :D LP:ssä tykkään bursteista, varsinkin jostain oikein tummasta violin sellaisesta.
 
Tuo keltamusta-swirl-iba on tuollaseksi nippon-karkkikitaraksi mun mielestä onnistuneimmasta päästä, eli ymmärrän aivan hyvin idean ton takana. Pleksi kruunaa ton lookin. Ite en vaan vois moista julkisesti soittaa kuin naamiaisissa.
 
Makuasioitahan nämä, mutta siksi näistä voikin niin helposti päräyttää oman mielipiteensä.

No ei jaksa jatkaa :-D

tender.insanity: No ei jaksa jatkaa :-D
 
Olis parempi jatkaa vaan! Saa huomisenki päivän töissä kulumaan

RG:t näyttää niin saatanan hirveän perseeltä että en tiedä voivatko olla edes hyviä. No joo, kahta hyvää olen kokeillut. Eli vastaukseksi ehkä joku kiinteätallainen RG.

Tsugu Way: Nyt vastikään laitoin vaihtokaupassa itselleni modernin Carvinin. Sain sen edullisesti. Hevikirvesmäinen ulkonäkö tökki pahasti jo koesoitossa, mutta kaikki muu olikin aivan loistavasti. Soitettavuudeltaan aivan järkyttävän hyvä. Upea viimeistely, action todella matalalla ilman särinöitä. Omaan makuuni laatu oli siis aivan viimeisen päälle virheetöntä. Suorastaan ammattimaista.
 
Nyt muutaman päivän soiteltuani olen entistä vakuuttuneempi, että minulla on huippukitara hyppysissä. Sormet miltei lentävät otelaudalla ja soittaminen on mukavaa. Mutta - sitten ne ongelmat: Onhan se nyt aivan järkyttävää tälläsen vanhan bluesmieheksi itseään tituleeraavan vintage-ukon katsella olohuoneessa jököttävää hevikirvestä. Aivan karsean muotoinen lapakin.. Ja miten tolla kehtaa edes mennä bänditreeneihin - saatikka keikalle?
 
Toisaalta voisinhan antaa Karviselle mahdollisuuden. Ja jos myöhemmin yhteiselo ei pelitä, niin pannaan sitten kiertoon. Ja tuskin ero kirpaisee yhtä paljon kuin teininä ero ensimmäisestä kihlatusta?
 
Eikö työtä kannata tehdä työkalulla millä syntyy parhain mahdollinen lopputulos? Laitetaanpa vielä huono vertauskuvakin mukaan... Ei kai sorvaaja valita sorvin ulkonäköä kunhan sorvattu pala on toleranssien sisällä?
 
Minulta saat pelkää plussaa ja ihailua jos vedät tuolla Carvinilla blues keikkoja. Näkeepähän että soitto tulee miehestä eikä kitarasta.
 
Ja jos se yhtään lohduttaa niin on niitä paljon "hevimmän" näköisiä "hevikirveitä" kuin tuo Carvini. Ei muuta kuin hyviä jatkoja ja kovaa soittoa!

Kaverilla oli aikoinaan BC Rich Mockingbird. Ite en tykännyt sen ulkonäöstä yhtään, mutta se oli yks parhaista kitaroista tatsinsa puolesta mitä oon kokeillut, saundit ei olleet tosin omaan mieleen.

antnis: Telen lapahan on lähes monalisamainen sulouden ilmentymä. Ja niin on stratonkin pikkulapa.
 
Sama monalisa joka on mr. Beanissäkin?

Jucciz: Ibanezin, Jacksonin yms. perushevikeppejä tässä yhteydessä on turha mainita, koska niissä tökkii ulkonäön lisäksi moni muukin asia - soitettavuudesta ja soundista (tai lähinnä niiden puutteesta) lähtien.
 
Äijä kyllä trollaa, mutta laitan silti. Kunnollinen Jackson voi olla ehkä kaikkee muuta noista, mutta soittotatsi ja viimeistely niissä on kyllä todella vakuuttavaa. Useimmathan näistä on suht ohutkaulaisia, mihin äijä varmaan ton mielipiteen perustaakin, mutta kyllä sieltä myös huomattavasti muhkuimmilla kauloilla on tullu kitaraa.

Entropia666: Äijä kyllä trollaa, mutta laitan silti. Kunnollinen Jackson voi olla ehkä kaikkee muuta noista, mutta soittotatsi ja viimeistely niissä on kyllä todella vakuuttavaa. Useimmathan näistä on suht ohutkaulaisia, mihin äijä varmaan ton mielipiteen perustaakin, mutta kyllä sieltä myös huomattavasti muhkuimmilla kauloilla on tullu kitaraa.
 
Jep, tänään viimeksi totesin, että tuo Soloist on edelleen paras kitara, mitä olen koskaan soitellut - etenkin soittotuntumaltaan. Saundihan on tunnetusti sormissa, joten siitä ei voine kitaraa syyttää ;)
 
Taitaa olla nyt em. jäsenellä oikein pahaksi äitynyt ulkonäköennakkoluulo :>

Perinteiseen roots-soittoon tuntuisi sopivan paremmin perinteisten kitaroiden tatsi. Esim. jotkut Ibanezit on kyllä tatsiltaan loistavia, mutta..., ja kyllä estetiikallakin on merkityksensä.
 
Sitten on sekin, mistä muistaakseni Jeff Beck puhui jossain haastattelussa. Hänhän taisi siirtyä takaisin Fenderin stratoon, koska piti modernimpien kitaroiden soittamista liian helppona. Taisi puhua jotain "ylisoittamisesta" siinä yhteydessä, (Ibanezin?) ulkonäkö lienee kuitenkin kelvannut hänelle.

Jokunen vuosi sitten näin televiissorissa jonku humppabändin kitaristin veivaavaan Jacksonilla tai Charvelilla, en muista kummalla. Oli kuitenkin selvästi valintaansa ihan tyytyväinen. Ja SG:tä sen verta, että itsekkin hommasin joskus sellaisen koska hänkin soittaa sellaisella: http://dy.fi/zdf
 
Uskaltaisin myös väittää, että se Carvin alkaa näyttää ihan kivalta ajan mittaan, kun on tovin sitä tuijotellut. Vähän niinkuin Micaela Metsokin Jyrk:n lähetyksen lopussa.

2randpo: Esim. jotkut Ibanezit on kyllä tatsiltaan loistavia, mutta...
 
En oo vielä yhteenkään törmännyt, tollaset kielet käytännössä kaulassa kiinni ja kaulan ohuus paperin luokkaa ei kyllä ole mistään kotosin. Kunnon paksu Gibsonin kaula ja 12-52 kielet se olla pitää, siinä on TATSI ;) kitaraa soitetaan eikä hiplata
 
EDIT: tarkennuksena nyt Ibanezeista tarkoitan lähinnä näitä JEMejä ja muita tyttökitaroita

phiit: En oo vielä yhteenkään törmännyt, tollaset kielet käytännössä kaulassa kiinni ja kaulan ohuus paperin luokkaa ei kyllä ole mistään kotosin. Kunnon paksu Gibsonin kaula ja 12-52 kielet se olla pitää, siinä on TATSI ;) kitaraa soitetaan eikä hiplata
 
Alempana mulla on Les Paulissa kielet kuin Talmanissa tai Icemanissa. En ymmärrä mitä selität.

benny: Alempana mulla on Les Paulissa kielet kuin Talmanissa tai Icemanissa. En ymmärrä mitä selität.
 
Et näköjään

phiit: En oo vielä yhteenkään törmännyt, tollaset kielet käytännössä kaulassa kiinni ja kaulan ohuus paperin luokkaa ei kyllä ole mistään kotosin. Kunnon paksu Gibsonin kaula ja 12-52 kielet se olla pitää, siinä on TATSI ;) kitaraa soitetaan eikä hiplata
 
Siinä olis Ibanezia..
http://www.lehmo.com/fox/lataamo/AR%20300%20Brass%20Beauty.jpg
 
Mulle ainakin kelpaa, ja mikäli pitää "normaalivireessä" niin 12-setti on "vähän paksu". Mutta kokemus kitaroitten laittamisen parissa on osoittanut, että myös se minkä paksuisia kieliä käyttää, on henkilökohtainen juttu. =)

fox: Siinä olis Ibanezia..
http://www.lehmo.com/fox/lataamo/AR%20300%20Brass%20Beauty.jpg
 
Mulle ainakin kelpaa, ja mikäli pitää "normaalivireessä" niin 12-setti on "vähän paksu". Mutta kokemus kitaroitten laittamisen parissa on osoittanut, että myös se minkä paksuisia kieliä käyttää, on henkilökohtainen juttu. =)
 
Totta, mutta hyvin säädettynä 12 setti normivireessä ei oo mikään ihmeellisyys. Jostain syystä tuntuu ohuemmat kuminauhoilta, toki 12 setti tuo enempi haastetta bendauksissa mutta noilla paksuuksilla se sointi on vaan niin täysin eri luokkaa ettei oo paluuta enää :)

Tsugu Way: Olen soitellut aina hyvin vintage-henkisillä kitaroilla. Esikuvieni mukaiset stratot, lespaulit ja jatsarit ovat olleet ainoita jotka huolin. Nyt vastikään laitoin vaihtokaupassa itselleni modernin Carvinin. Sain sen edullisesti. Hevikirvesmäinen ulkonäkö tökki pahasti jo koesoitossa, mutta kaikki muu olikin aivan loistavasti. Soitettavuudeltaan aivan järkyttävän hyvä. Upea viimeistely, action todella matalalla ilman särinöitä. Omaan makuuni laatu oli siis aivan viimeisen päälle virheetöntä. Suorastaan ammattimaista.
 
Nyt muutaman päivän soiteltuani olen entistä vakuuttuneempi, että minulla on huippukitara hyppysissä. Sormet miltei lentävät otelaudalla ja soittaminen on mukavaa. Mutta - sitten ne ongelmat: Onhan se nyt aivan järkyttävää tälläsen vanhan bluesmieheksi itseään tituleeraavan vintage-ukon katsella olohuoneessa jököttävää hevikirvestä. Aivan karsean muotoinen lapakin.. Ja miten tolla kehtaa edes mennä bänditreeneihin - saatikka keikalle?
 
Aiemmin olen aina liittänyt kitaroihin ja kitarointiin tietyn fiiliksen. Lespaulilla vedetään garymooret ja syliinotettu stratocaster vie tunnelmat aina jonnekin Claptonin, Marvinin ja Hendrixin maisemiin. Carvin ei vie nyt oikein mihinkään. Paitsi että soitto kulkee upeasti ;-)
 
Mutta mikä on itse asiassa merkityksellistä? Sen suhteen teen kovaa jaakobinpainia, että nautinko loistokitarasta - vai laitanko karseennäkösen kepin kiertoon. Toisaalta - tarvitsisiko tähän suhtautua näin tunteella? Löytyväthän hyllystä kuitenkin edelleen nuo Gilmourit, garymooret ja claptonit. Onneksi kitaroiden suhteen moniavioisuus on sallittua. Ja voinhan pitää tätä Carvinia laatikossa piilossa?
 
Toisaalta voisinhan antaa Karviselle mahdollisuuden. Ja jos myöhemmin yhteiselo ei pelitä, niin pannaan sitten kiertoon. Ja tuskin ero kirpaisee yhtä paljon kuin teininä ero ensimmäisestä kihlatusta?
 
Mutta joo - onko teillä ollut koskaan vastaavanlaisia "ongelmia"? :-)
 
Haha:-) mulla on tarkalleen sama tilanne kitaramerkkejä myöten:-D. Itsellänikin Gibsonia ja Fenderiä ja semmoisia tuossa telineessä ja sitten osti Carvinin kun halvalla sain. Ai perhana että se Carvin on sitten hyvä, mutta on se kyllä aika pornon näköinen:-). Itse päädyin siihen, että totutan itseni siihen ja siitä tulee mulle pitopeli ihan ilman muuta. Sehän nyt on kuitenkin vaan superstrato eikä mikään avaruusolento:-).
 
Toisaalta kun on oikein alkanut ahdistaa, niin muistelen vanhoja bluesukkoja, jotka olivat hyvinkin ennakkoluulottomia soittokamojen suhteen. Eikös ainakin joku niistä Kingeistäkin soittanyt flyingveellä. Jotenkin minusta tuntuu, että ajatus soittaa bluesia vanhoilla rupisilla paskoilla ja nooakin aikaisilla vahvistimilla, on lähinnä meidän elitistisen vauraiden valkoisten idea. Ne jotka bluesin keksi, ei kai ihan näin puritaanisesti soittopeleihin suhtautuneet. Hurriganes-kirjassakin oli sellainen yksityiskohta, että Albert King suomessa käydessään halusi välttämättä käyttää uudenaikaista punanuppista fenderin komboa eikä mitään vanhanaikaista putkikonetta:-). (joo kyllä tiedän, että ne "redknobit" oli putkipelejä myös).
 
Itselleni Carvin on ollut oiva soittopeli joka ei vie huomiota musiikista kun kitaraa ei tarvitse soittaessa edes ajatella. Onhan Carvin toisaalta yhtä vanha paja kuin Fenderkin joten en ymmärrä miksi sitä ei voisi perinteisenä merkkinä pitää? onhan se tosin innovatiivinen ja moderni, mutta hyvä kitara se on uskokaa pois;-).