Spoysfi7 12.09.2013 15:08:46 | |
---|
Olen äskettäin täyttänyt 80 vuotta ja perheessämme kaikki muut jäsenet ovat olleet aktiivisia musiikin harrastajia (piano/flyygelit). Päätin 80 vuotta täytettyäni aloittaa tämän harrastuksen mandariinikiinan kielen opiskelun ja kirjan kirjoittamisen ohessa. Koska en ehdi kiireiltäni käymään musiikin opetuksessa kodin ulkopuolella käytän harrastuksessani apuna aluksi internetistä ladattavia saksalaisia ilmaisia Kostenlos Klavier lernen ohjelmia. Laitan flyygelin nuottitelineeseen nuottien sijasta iPadin missä kyseiset ohjelmat minua opastavat. Minusta ei kehity ennen tämän maanpäällisen vaelluksen päättymistä mitään konserttipianistia mutta aivotoiminnalle siitä on apua kun on joka päivä soitettava vähintäin kaksi tuntia muiden harrastusten lomassa. Mikäli saavutettavissa oleva ikäni pitenee samassa tahdissa kuin suvussani on käynyt (isoisäni isä kuoli 52 vuotiaana,isoisäni 62 vuotiaana ja isäni 82 vuotiaana) voin mahdollisesti elää hyvinkin satavuotiaaksi koska en ole koskaan tupakoinut enkä alkoholia humalahakuisesti käyttänyt. Tulen vuoden kuluttua uudelleen näille sivuille ja annan näytteen pianonsoittotaidostani jos mitään odottamatonta ei sitä ennen ole tapahtunut. |
Antti1 12.09.2013 15:24:08 | |
---|
Jos tämä on ihan tosissaan kirjoitettu, eikä jotain kieroa huumoria teini-ikäisiltä, niin antaa mennä vaan! Kukaan täällä ei varmaan tiedä vastausta otsikon kysymykseen sua paremmin. Mä sanoisin kuitenkin, että miksei - hyvä aika aloittaa on tänään, iästä riippumatta. "I dreamed that I was in a river... I floated down the river, through valleys of giant boobs." -Sanji |
elsewhere 12.09.2013 16:20:15 | |
---|
Mandariinikiina on hieno ja kiehtova kieli, suosittelen lämpimästi. ~ Love broke out and I forgot it's war. |
Wolfgang 12.09.2013 19:52:09 | |
---|
Tosin kyllä viinaa kannattaa alkaa kiskoa, jos uskottavaksi muusikoksi aikoo. "Lukee mun luku taidolla, että yleinen keskustele eli saa puhua ihan mistä huvittaa" -Janizio |
Sir Härö 12.09.2013 19:54:25 | |
---|
Suosittelen että harjoittelet vain puolituntia päivässä ja lopun ajan käytät m.netissä pätemiseen niin kuin kaikki muutkin soittimenomistajat! ...koska black metal on vakava juttu. |
Alfons Åberg 12.09.2013 20:47:48 | |
---|
Nyt pojat tarkkana. 31 grams of crank and still kicking. |
barclay 12.09.2013 21:20:26 | |
---|
Ikä on vain numero. Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli www.mikseri.net/kostiainenproj |
SnowCrow 12.09.2013 23:29:37 | |
---|
Joopa joo. 8) |
Eturauhassyöpärock! Alzheimerblues! Lonkkaleikkaussoul! Nitropop! Mielellään sitä kuulisi vanhusten laulavan heitä koskettavista asioista. Woke up this morning, was amazed, didn't get seat on the bus, wasn't amazed... Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi. |
Danko 13.09.2013 00:26:12 | |
---|
Veksu: Eturauhassyöpärock! Alzheimerblues! Lonkkaleikkaussoul! Nitropop! Mielellään sitä kuulisi vanhusten laulavan heitä koskettavista asioista. Woke up this morning, was amazed, didn't get seat on the bus, wasn't amazed... http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE "No olet luultavasti ammattitaitoinen miksaaja ja sulla on laitteisto kohdillaan." -OPJ1974 |
Kailis 13.09.2013 00:31:37 | |
---|
markkuliini: Itse melkein näkisin että tilastollisesti on todennäköisempää saada pornoteollisuudelta moraalisesti puhdastaustaista rahaa kuin musiikkiteollisuudelta.
jazzmies: Minua aina ahdistaa arvailu ja spekulointi asioista mitä ei voi kuin arvailla |
Rotuvaari 13.09.2013 09:12:51 | |
---|
Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi. |
Kalmo 13.09.2013 15:00:38 | |
---|
Kailis: Voi jumalauta! Tuohon ei poikaset pysty. Tuli snadisti mieleen Cash. Täällä mää ny nyyhkin, ookko tyytyväinen =D Joopa. Jotenkin se vaan välittyy ja tehoaa ilman mitään elkeitä, kun esittäjä selvästi tietää elämästä jotain. Alkuperäinen kysyjä saikin jo hyvän vastauksen: Tänään on aina se hyvä aika aloittaa jotain. Olisi aika upeaa päästä noihin lukemiin täysissä sielun- ja riittävissä ruuminvoimissa. Parikymmentä vuotta olisi vielä... Kaikkea hyvää! Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. |
Old Joe 13.09.2013 22:15:38 | |
---|
Danko: http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE Upea veto. Yhtymä kohtia Louis Armstrongin "What a Wonderfull World" kappaleeseen, Eri tyyliset esittäjät, mutta sama tunnelma. Melodiassakin saman kaltaisuutta. Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä. |
Sergei Fallinen 14.09.2013 00:38:31 | |
---|
Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin. |
Nuages 14.09.2013 00:41:51 (muokattu 14.09.2013 00:42:04) | |
---|
Sergei Fallinen: Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin. Tässä on itua- "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi |
Sir Härö 14.09.2013 21:26:26 | |
---|
Sergei Fallinen: Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin. Kyllä. Harva ihminen tajuaa black metallin ennen kuin vasta vanhalla iällä. ...koska black metal on vakava juttu. |
Danko 14.09.2013 21:33:04 | |
---|
Kailis: Voi jumalauta! Tuohon ei poikaset pysty. Tuli snadisti mieleen Cash. Täällä mää ny nyyhkin, ookko tyytyväinen =D Veksu: Pisteet siitä ettei linkin takaa löytynyt William Shatneria. Old Joe: Upea veto. Yhtymä kohtia Louis Armstrongin "What a Wonderfull World" kappaleeseen, Eri tyyliset esittäjät, mutta sama tunnelma. Melodiassakin saman kaltaisuutta. Fred Knittlen oli alunperin tarkoitus esittää kappale duettona Bob Salvinin kanssa, mutta jälkimmäinen siityi vakaaseen tilaan juuri ennen konserttia. "No olet luultavasti ammattitaitoinen miksaaja ja sulla on laitteisto kohdillaan." -OPJ1974 |
Calliope 15.09.2013 09:48:49 | |
---|
"Your mind makes a promise that your body can't fill" |
LordWinter 15.09.2013 13:14:26 | |
---|
Voihan tuossa iässä hyvinkin ehtiä aloittamaan jopa 20 vuotta kestävän soittoharrastuksen. "Joo, tunnelma menee siinä vaiheessa viimeistään pilalle kun kesken kiihkeän huuman joutuu laittamaan kondomia suojaksi, mulla menee suuriosa ajasta ja yleensä penis pääsee vähän lerpahtamaan ennenkuin olen saanut kivekset myös kondomin sisälle." -Rhesus |