Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Voiko 80 vuotta vanhana aloittaa musiikkiharrastuksen?
1 2
Spoysfi7
12.09.2013 15:08:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen äskettäin täyttänyt 80 vuotta ja perheessämme kaikki muut jäsenet ovat olleet aktiivisia musiikin harrastajia (piano/flyygelit).
Päätin 80 vuotta täytettyäni aloittaa tämän harrastuksen mandariinikiinan kielen opiskelun ja kirjan kirjoittamisen ohessa.
Koska en ehdi kiireiltäni käymään musiikin opetuksessa kodin ulkopuolella käytän harrastuksessani apuna aluksi internetistä ladattavia saksalaisia ilmaisia Kostenlos Klavier lernen ohjelmia.
Laitan flyygelin nuottitelineeseen nuottien sijasta iPadin missä kyseiset ohjelmat minua opastavat.
Minusta ei kehity ennen tämän maanpäällisen vaelluksen päättymistä mitään konserttipianistia mutta aivotoiminnalle siitä on apua kun on joka päivä soitettava vähintäin kaksi tuntia muiden harrastusten lomassa.
Mikäli saavutettavissa oleva ikäni pitenee samassa tahdissa kuin suvussani on käynyt
(isoisäni isä kuoli 52 vuotiaana,isoisäni 62 vuotiaana ja isäni 82 vuotiaana) voin mahdollisesti elää hyvinkin satavuotiaaksi koska en ole koskaan tupakoinut enkä alkoholia humalahakuisesti käyttänyt.
Tulen vuoden kuluttua uudelleen näille sivuille ja annan näytteen pianonsoittotaidostani jos mitään odottamatonta ei sitä ennen ole tapahtunut.
 
Antti1
12.09.2013 15:24:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos tämä on ihan tosissaan kirjoitettu, eikä jotain kieroa huumoria teini-ikäisiltä, niin antaa mennä vaan! Kukaan täällä ei varmaan tiedä vastausta otsikon kysymykseen sua paremmin. Mä sanoisin kuitenkin, että miksei - hyvä aika aloittaa on tänään, iästä riippumatta.
 
"I dreamed that I was in a river... I floated down the river, through valleys of giant boobs." -Sanji
elsewhere
12.09.2013 16:20:15
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mandariinikiina on hieno ja kiehtova kieli, suosittelen lämpimästi.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Wolfgang
12.09.2013 19:52:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tosin kyllä viinaa kannattaa alkaa kiskoa, jos uskottavaksi muusikoksi aikoo.
 
"Lukee mun luku taidolla, että yleinen keskustele eli saa puhua ihan mistä huvittaa" -Janizio
Sir Härö
12.09.2013 19:54:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suosittelen että harjoittelet vain puolituntia päivässä ja lopun ajan käytät m.netissä pätemiseen niin kuin kaikki muutkin soittimenomistajat!
 
...koska black metal on vakava juttu.
Alfons Åberg
12.09.2013 20:47:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt pojat tarkkana.
 
31 grams of crank and still kicking.
barclay
12.09.2013 21:20:26
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ikä on vain numero.
 
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli www.mikseri.net/kostiainenproj
SnowCrow
12.09.2013 23:29:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joopa joo. 8)
 
Rotuvaari
12.09.2013 23:50:23 (muokattu 12.09.2013 23:51:10)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eturauhassyöpärock! Alzheimerblues! Lonkkaleikkaussoul! Nitropop!
 
Mielellään sitä kuulisi vanhusten laulavan heitä koskettavista asioista.
 
Woke up this morning, was amazed, didn't get seat on the bus, wasn't amazed...
 
Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi.
Danko
13.09.2013 00:26:12
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Veksu: Eturauhassyöpärock! Alzheimerblues! Lonkkaleikkaussoul! Nitropop!
 
Mielellään sitä kuulisi vanhusten laulavan heitä koskettavista asioista.
 
Woke up this morning, was amazed, didn't get seat on the bus, wasn't amazed...

 
http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE
 
"No olet luultavasti ammattitaitoinen miksaaja ja sulla on laitteisto kohdillaan." -OPJ1974
Kailis
13.09.2013 00:31:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Danko: http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE
 
Voi jumalauta! Tuohon ei poikaset pysty. Tuli snadisti mieleen Cash. Täällä mää ny nyyhkin, ookko tyytyväinen =D
 
markkuliini: Itse melkein näkisin että tilastollisesti on todennäköisempää saada pornoteollisuudelta moraalisesti puhdastaustaista rahaa kuin musiikkiteollisuudelta. jazzmies: Minua aina ahdistaa arvailu ja spekulointi asioista mitä ei voi kuin arvailla
Rotuvaari
13.09.2013 09:12:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Danko: http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE
 
Pisteet siitä ettei linkin takaa löytynyt William Shatneria.
 
Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi.
Kalmo
13.09.2013 15:00:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kailis: Voi jumalauta! Tuohon ei poikaset pysty. Tuli snadisti mieleen Cash. Täällä mää ny nyyhkin, ookko tyytyväinen =D
 
Joopa. Jotenkin se vaan välittyy ja tehoaa ilman mitään elkeitä, kun esittäjä selvästi tietää elämästä jotain.
 
Alkuperäinen kysyjä saikin jo hyvän vastauksen: Tänään on aina se hyvä aika aloittaa jotain. Olisi aika upeaa päästä noihin lukemiin täysissä sielun- ja riittävissä ruuminvoimissa. Parikymmentä vuotta olisi vielä... Kaikkea hyvää!
 
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5 Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän.
Old Joe
13.09.2013 22:15:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Danko: http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE
 
Upea veto. Yhtymä kohtia Louis Armstrongin "What a Wonderfull World" kappaleeseen, Eri tyyliset esittäjät, mutta sama tunnelma.
Melodiassakin saman kaltaisuutta.
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
Sergei Fallinen
14.09.2013 00:38:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin.
 
Nuages
14.09.2013 00:41:51 (muokattu 14.09.2013 00:42:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sergei Fallinen: Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin.
 
Tässä on itua-
 
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi
Sir Härö
14.09.2013 21:26:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sergei Fallinen: Kannattaa aloittaa, ja vanhempana saattaakin ihminen olla sen verran viisas että jättää kaiken maailman dream theater -vaiheet suosiolla väliin ja keskittyy alusta alkaen pelkästään musiikkiin.
 
Kyllä. Harva ihminen tajuaa black metallin ennen kuin vasta vanhalla iällä.
 
...koska black metal on vakava juttu.
Danko
14.09.2013 21:33:04
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kailis: Voi jumalauta! Tuohon ei poikaset pysty. Tuli snadisti mieleen Cash. Täällä mää ny nyyhkin, ookko tyytyväinen =D
 
Veksu: Pisteet siitä ettei linkin takaa löytynyt William Shatneria.
 
Old Joe: Upea veto. Yhtymä kohtia Louis Armstrongin "What a Wonderfull World" kappaleeseen, Eri tyyliset esittäjät, mutta sama tunnelma.
Melodiassakin saman kaltaisuutta.

 
Fred Knittlen oli alunperin tarkoitus esittää kappale duettona Bob Salvinin kanssa, mutta jälkimmäinen siityi vakaaseen tilaan juuri ennen konserttia.
 
"No olet luultavasti ammattitaitoinen miksaaja ja sulla on laitteisto kohdillaan." -OPJ1974
Calliope
15.09.2013 09:48:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Danko: http://www.youtube.com/watch?v=G-e8LGMPTtE
 
Täähän oli hyvä. Puuttu alkuperäisen häiritsevät tekijät; kitaranrämpytys ja Chris Martinin ääni.
 
"Your mind makes a promise that your body can't fill"
LordWinter
15.09.2013 13:14:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voihan tuossa iässä hyvinkin ehtiä aloittamaan jopa 20 vuotta kestävän soittoharrastuksen.
 
"Joo, tunnelma menee siinä vaiheessa viimeistään pilalle kun kesken kiihkeän huuman joutuu laittamaan kondomia suojaksi, mulla menee suuriosa ajasta ja yleensä penis pääsee vähän lerpahtamaan ennenkuin olen saanut kivekset myös kondomin sisälle." -Rhesus
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «