Kitarat: soittaminen ›

Eli tarkoitus olisi nyt näin parinvuoden kitaransoiton jälkeen ottaa se seuraava askel: Moodit haltuun! Olen nyt siis opetellut lukuisat eri Molli ja Duuriasteikot otelaudalta ulkoa, pentatoniset, bluesasteikot, arpeggiot jne..
Jonkin verran olen seuraillut aiheeseen liittyviä kirjoituksia näillä palstoilla, hyviä kirjoituksia kaikki. Olisi mahtavaa jos tästä threadista tehtäisiin asiallinen, yleinen keskustelu moodien kanssa aloitteleville. (Ja jos vain suinkin mahdollista, mahdollisimman yksinkertaisesti:)
 

Arvostan suuresti apuanne!
 
Ainiin. Jos ketään erityisemmmin kiinnostaa, niin olisi tarkoitus viedä omaa soittotyyliä seuraavanlaiseksi:
 
-David Gilmour
-John Frusciante
-Robert Fripp
-Steve Hackett
-John Scofield
 
Siinä muutama.
 
Mun puolesta kaikki aiheesta kiinnostuneet ja tietoiset saavat kirjoitella, keskustella ja esittää omia kysymyksiä aiheeseen liittyen:)
Kaikille on varmaan jo selvää, mutta sanon vielä: Jos sinulla ei ole aiheeseen liittyvää rakentavaa/asiallista sanottavaa, älä sano mitään!
 
Suurkiitokset kaikille, jotka näette tämän eteen vaivaa!:)
 
Tervetuloa!:)

Kiitos Tonski vastauksesta! Aika paljon hyvää pohdiskeltavaa jäi:)
 
Tosiaan juuri tuon vaihtelun ja uusien ulottuvuuksien tuominen omaan musiikintekoon ja improvisointiin oli päällimmäinen syy tämän keskustelun aloittamiselle.(kun en haluisi sen vain olevan semmosta "tämä soolo/likki on tässä duuri/molliasteikossa parin perus blues/pentatonis boksin varassa" ajattelua. If you know what i mean?:)
 
Mainitsit nuo soinnut ja sanoit kyllä aika osuvasti. En itsekkään(ainakaan vielä) hallitse kaikkia sointujen nimiä.(Jos ei nyt jotain ihan basic sointuja E, A, Djne... Oteta huomioon. Olen hiljalleen jazziin lisääntyneen kiinnostuksen myötä ottanut selvää perus/intermediate jazzsointuja tyyliin C7 duurisävelen chordsit, mitkä tuovat kivaa vaihtelua improvisointiin. Improvisoinnin kun ei tarvitse olla vain ja ainoastaan päätöntä tilutusta. Siihen voi tuoda mukaan eri sointuja/rytmikuviota, tekniikoita jne...
 
Paljon jäi ajateltavaa, kiitos siitä!:)

Ite en ole kokenut diatonisten moodien tutkimista asteikkoina hirvittävän tärkeänä. Ainakin jatsin soittamisessa chord/scale -ajattelusta luopuminen (mikä on tavallaan diatonisten moodien laajennus melodisen mollin ym. moodeihin) on auttanut mua vapaamaan soittoon. Tiedän että monet ammattilaiset ja harrastajat on eri mieltä. Mutta jos biisi on selkeästi modaalinen tai yhden soinnun vamppi, niin lähdestyn niitä mieluummin kolmi- tai nelisointuparien kanssa kuin asteikkona.
 
Eli esimerkiksi selkeäsi dooriseen hommaan ("Dm7 vamp 'till cue", "So What", "Impressions") lähtisin F/G, Dm/Em tai Dm/G kolmisointuparista tai nelisoinnuin vaikkapa Fmaj7/G7 tai Cmaj7/Dm7 parein.
 
Miksolyydisessä varmaan menisin samalla tavalla (G7:an päälle voi alussa valkata Dm/Em/F/G/C kolmisoinnuista tai Dm7/Em7/Fmaj7/G7/Cmaj7 ).
 
Eli kantavana ideana on periaatteessa että toisesta sointuparin soinnusta tulee moodin vahvat äänet (1-3-5) ja toisesta moodille ominaiset väriäänet (nelisoinnuissa tulee tietenkin päällekkäisyyksiä). Eli jänniteitä ja purkuja !!
 
Luultavasti etsisin jänniteitä molempiin vamppeihin myös A7:n kautta, eli Dm7:lle se on dominantti. G7:n päälle A7:sta tulee #11 soundi (aka lydian dominant).

Sammo: -- Mutta jos biisi on selkeästi modaalinen tai yhden soinnun vamppi, niin lähdestyn niitä mieluummin kolmi- tai nelisointuparien kanssa kuin asteikkona. --
 
Tuo kolmisointupari -ajattelu tosiaan auttaa soittamaan paljon "melodisempia" linjoja. Tulee juuri niitä mainitsemiasi jännite-purkaus -elementtejä soitettua vähän väkisinkin. Toki pitää olla oikeat parit tilanteeseen, mutta jos esim C-duuriasteikkoa esimerkkinä käyttää, niin kaipa F-G käy melkein jokaisen moodin päälle.
 
Hankin vasta kirjan Triad Pairs for Jazz (Gary Campbell). Hyvä opus noiden juttujen treenaamiseen.

En vieläkään tiedä mitä eroa on skaalalla ja moodilla.

Toistuva kuvio diatonissa sormituksissa kolme nuottia per kieli on:
 
kolme kpl 1-3-5
sitten yksi nauha korkeammalle ja
kaksi kpl 2-3-5 ja sitten
kaksi kpl 2-4-5
 
Seiskakielisellä havainnollistuu vielä paremmin kuin kuusikielisellä kitaralla.

Krice: En vieläkään tiedä mitä eroa on skaalalla ja moodilla.
 
Eikös moodeilla tarkoiteta duurin, tai jazzmollin moodeja? Esim. C-duurista muodostuu sen eri sointuasteille moodit 1. jooninen, 2. doorinen jne.... Nämä ovat toki itsenäisiä asteikkoja samalla.
 
Skaalalla tarkoitat nyt ilmeisesti asteikkoja? Asteikkoja on toki muitakin kuin mitä nuo moodit ovat. Monesti puhutaankin vaikkapa vain doorisesta asteikosta ilman moodiyhteyden mainitsemista. Sieltä se kuitenkin tulee, tai ainakin niin sen voi teoreettisesti selittää. Moodit ovat sointuasteille muodostuvat ns. lähimmät asteikot.
 
Pentatoniselle asteikollekin on omat moodinsa. Eli pentatonisesta asteikosta saa muodostettua uusia asteikkoja.

Krice: En vieläkään tiedä mitä eroa on skaalalla ja moodilla.
 
Moodit ovat yhden skaalan eri käännöksiä, ts. sama säveljoukko, mutta eri lähtösävel. Kullakin moodilla on oma sointiväri johtuen kunkin moodin yksilöllisestä intervallirakenteesta, eli siitä, minkä sävelten välissä on puoli-, koko- tai puolitoistasävelaskel. Yhdestä 7-sävelisestä skaalasta saadaan siis 7 eri moodia, jotka toki ovat myös skaaloja.
 
Kannattaa maistella noiden sointivärien eroja siten, että pohjasävel pysyy samana, ts. ensin C-joonista, sitten C-doorista, C-fryygistä jne. D-doorinen ei nimittäin kuulosta yhtään dooriselta, jos oot juuri hetki sitten soittanut C-duuriasteikkoa (eli C-joonista) eikä sulla oo matala D-ääni tai Dm13-sointu pöhisemässä pohjalla.
 
On yleensä hyödyllistä ainakin alkuvaiheessa laittaa joku sointu(kierto) soimaan pohjalle, jolloin korvillekin aukeaa, miksi mikäkin moodi sopii juuri tietyllä tavalla tietynlaiseen harmoniseen kontekstiin.

Jucciz: saadaan siis 7 eri moodia, jotka toki ovat myös skaaloja.
 
Onko tuollaiselle järjestelmälle, siis skaalan kiertämiselle, olemassa mitään sen isompaa merkitystä kuin että voidaan tehdä niin huvin vuoksi ja nimetä kaikki moodit, kun siinä saa tungettua enemmän teoriaa musiikkiin.

Krice: Onko tuollaiselle järjestelmälle, siis skaalan kiertämiselle, olemassa mitään sen isompaa merkitystä kuin että voidaan tehdä niin huvin vuoksi ja nimetä kaikki moodit, kun siinä saa tungettua enemmän teoriaa musiikkiin.
 
Senkin uhalla, että vain trollaat, ehdotan: mitäs jos testaisit, miltä eri moodit kuulostavat. Sillä laillahan se selviää, miten niitä voit hyödyntää omassa soitossasi.
 
Moodeissa ei oo todellakaan mitään ihmeellistä ja monet varmasti käyttävät tietämättään niitä paljonkin. Ne on vaan asteikkoja, ts. säveljoukkoja ihan siinä missä vaikkapa kaikille tuttu duuri- tai molliasteikko. Eri säveljoukot kuulostavat erilaisilta. Tää on niin hiton simppeli asia ja silti monet tuntuvat tekevän siitä jotenkin rakettitiedettä tai mystiikkaa.
 
Esimerkki: jos haluan vaikkapa duurisoinnun päälle soittaa tavallisesta duuriasteikosta hieman poikkeavaa meininkiä, voin vaikkapa korottaa neljännen sävelen. C-duurin tapauksessa tämä tarkoittaisi F#-säveltä F:n sijaan. Tadaa: meillä on lyydinen moodi, C-lyydinen. Se kuulostaa erilaiselta kuin C-duuriasteikko (eli C-jooninen), koska siinä on osittain ERI sävelet.
 
Kun tarkastelet, miten C-lyydinen voitaisiin johtaa sen lisäksi, että se on rakenteellisesti duuriasteikko korotetulla neljännellä sävelellä, huomaat, että sehän sisältää täysin samat sävelet kuin G-duuriasteikko. Ja kun tarkastelet G-duuriasteikkoa, huomaat, että C-sävel on siellä neljäntenä. C-lyydinen on G-duuriasteikon neljäs moodi. Tämä on se toinen tapa hahmottaa sama asia: käyttämällä jotain muuta duuriasteikkoa, jossa on samat sävelet. Vastaavasti D-lyydinen sisältää samat sävelet kuin A-duuriasteikko jne, joten voit ajatella D-lyydisen A-duuriasteikon neljäntenä moodina, tai sitten ihan vaan D-duuriasteikkona, jossa on korotettun neljäs sävel.
 
Kuuntele Metallican Wherever I May Roam. E-mollibiisi, mutta melodiassa ei käytetäkään F#-säveltä, joka E-molliin kuuluu. Sen sijaan F# on palautettu F:ksi, joten rakenteellisesti kyseessä on molliasteikko, jossa on alennettu 2. sävel. Niin mikä? No E-fryyginenpä hyvinkin. Ja taas toisella tapaa ajateltuna: siinä on samat äänet kuin C-duuriasteikossa, eli kyseessä on C-duurin kolmas moodi.
 
Kuuntele Kauniiden ja rohkeiden tunnari. Kuulostaa duurilta, mutta siellä ei tule duuriasteikon 7:ttä säveltä missään vaiheessa sellaisena kuin se duuriasteikossa esiintyy, ts. suurta septimiä. Sen sijaan septimi on pieni. Niin mikä? No miksolyydinen asteikko, eli duuriasteikko alennetulla 7. sävelellä. Miksolyydinen on yleensä aika hyvä valinta seiskasointujen päälle. Jos siis näet sointulapussa A7:n, voit melko huoletta roiskia A-miksolyydistä - ellei sitten pianisti ei päätä käyttää sointuhajotuksissaan kaikkia mahdollisia alt-säveliä sun kiusaksi.
 
Kuuntele Steve Vain Riddle. E-duurivoittoinen meininki, mutta mitä ihmettä, miksi A-säveltä ei käytetä? Se on korotettu A#:ksi ja se vieläpä lyödään oikein rehvakkaasti pöytään heti kättelyssä. Steve vetelee tässä nimittäin E-lyydistä aivan muina miehinä. Sävelet ovat samat kuin B-duurissa (suomalaisittain H), joten E-lyydinen on B-duurin neljäs moodi. Lyydinen on senkin takia kiva moodi, että duuriasteikon 4:nnen sävelen korostaminen duuribiisissä kuulostaa helposti huonolta, koska se on pidätyssävel. Korotettua 4:ttä säveltä tämä ei sen sijaan vaivaa. Lyydinen on mun makuun tosi "raikas" ja "kirkas" moodi. YMMV.
 
Kuuntele Beatlesin Eleanor Rigby. Surulliselta kuulostaa, E-mollimeininkiähän se, vaan miten ihmeessä Paul uskaltaa roiskia C#-säveltä laulumelodiaan, vaikka se ei kuulu E-molliasteikkoon? Ehkäpä Paul oli doorisella tuulella kappaletta tehdessään. Doorinen asteikko nimittäin on molliasteikko, jossa on korotettu 6. sävel, tässä tapauksessa siis E-doorinen. Samat sävelet löytyvät D-duuriasteikosta, joten E-doorinen on D-duurin 2. moodi.
 
Kuuntele Gary Mooren Still Got The Blues. A-mollihan se. Kyllä joo, mutta toiselta nimeltään A-aiolinen. Jokainen luonnollinen molliasteikko sisältää sen rinnakkaisduuriasteikon sävelet. A-aiolinen on C-duuriasteikon 6. moodi, koska se sisältää C-duuriasteikon sävelet, ainoastaan alkaen 6:nnesta sävelestä. A-molli ja C-duuri ovat rinnakkaissävellajeja: molemmissa on täsmälleen samat sävelet. Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että C-duuri on A-molliasteikon 3. moodi, mutta jostain syystä vertailukohdaksi on valittu duuriasteikko. Luonnollisen mollin moodeja (toisin kuin siis harmonisen ja melodisen mollin moodeja) ei ole järkeä listata erikseen, koska ne ovat täysin samoja kuin duuriasteikon moodit.
 
Varsinaisia lokrisia (eli duuriasteikon 7. moodiin perustuvia) kappaleita ei juurikaan kuule, jos niitä juuri onkaan. Lokrisia jaksoja on paljonkin kappaleiden keskellä, mutta itsenäisenä sävelkimppuna lokrinen pyrkii voimakkaasti purkautumaan jonnekin (yleensä kevyessä musassa V asteelle), se on aika levottoman kuuloinen yksinään. Jos näet sointulapussa m7b5-tyyppisen soinnun, siihen lokrinen käy kuin nyrkki silmään. Mollibiisien II sointuasteella lokrista näkee kevyessä musassa eniten. Jos otetaan vaikka aiemmin mainittu Still Got The Blues, siinä biisin viides sointu on Bm7b5, johon B-lokrinen sopii oivasti - se kun on juurikin II aste tässä A-mollibiisissä.
 
Alkaako hahmottua? Ihan pop- ja rockmusiikissakin käytetään paljon muutakin kuin duuria, mollia, pentatonista ja bluesasteikkoa.
 
Yllä mentiin vasta duuriasteikon moodeihin. Ihan samalla tavalla harmonisella ja melodisella mollilla on myös omat moodinsa. Jälkimmäisiä käytetään varsinkin jazzmusassa paljonkin, mutta kaikkien tuntemaksi esimerkiksi kelvannee Tonskinkin mainitsema Simpsoneiden tunnari. Se käyttää lyydistä dominanttia, ts. duuriasteikkoa, jossa on sekä lyydisen että miksolyydisen moodin "kieroudet", eli korotettu 4. sävel sekä alennettu 7. sävel. Lyydinen dominantti on melodisen mollin neljäs moodi ja se tunnetaan myös nimellä overtone-asteikko. Jos siis haluat johtaa C lyydisen dominanttiasteikon (eli C-overtonen) muuta kautta, otat G melodisen mollin ja rupeat rallattelemaan 4:nnestä sävelestä eteenpäin...

Jucciz: Moodit ovat yhden skaalan eri käännöksiä, ts. sama säveljoukko, mutta eri lähtösävel. Kullakin moodilla on oma sointiväri johtuen kunkin moodin yksilöllisestä intervallirakenteesta, eli siitä, minkä sävelten välissä on puoli-, koko- tai puolitoistasävelaskel. Yhdestä 7-sävelisestä skaalasta saadaan siis 7 eri moodia, jotka toki ovat myös skaaloja.
 
Random fakta tähän väliin: dodekafoniassa esiintyy 792 erilaista heptatonista skaalaa, kaikilla omat moodinsa lisäksi. Valtaosa näistä kuulostaa ainakin itelle aika mälliripulilta, mutta kovat jäbäthän opettelee ne kaikki, vai kuis..
 
..paitsi jos äsken mainittu ei olekaan fakta ja laskin väärin. Joku allekirjoittanutta pidemmälle lukenut matemaatikko korjatkoon jos katsoo aiheelliseksi!
 
E:
Plus edelliseen viestiin lisä: kuuntele Simpsoneiden tunnari, ajattele melomollia ja korkkaa kalja. Is best.

Loistava infopaketti Juccizilta, plussaa tuli!

Jos summataan vielä Kricen esittämä kysymys ja Juccixen loistava vastaus, niin sinänsä moodit eivät ole teorian tunkemista musiikkiin vain teorian vuoksi, vaan mielestäni enemmänkin asioiden nimeämistä.
 
Kun asioille annetaan nimet on niitä myös helpompi lähteä lähestymään ja opettelemaan. Yhteinen kieli antaa paremmat eväät esimerkiksi opettajan ja oppilaan kanssakäymiseen, kun molemmat edes suunnilleen tietävät mistä puhutaan.
 
Eri asteikkoja ja skaaloja voit vallan hyvin treenailla ilman niiden syvällistä tutkiskelua tai nimien ulkoa opettelua. Mielestäni kuitenkin kun moodeille annetaan nimet ja annetaan muutama sointu jonka yhteydessä tämä ja tämä moodi yleensä kuulostaa hyvältä, on näiden asteikkojen istuttaminen omaan, ihan käytännön bändisoittamiseen on helpompaa.

Loistava tietopaketti perusteluineen Juccizelta! Kiitos siitä! ^^Tuo viimesin kirjoitus kiteyttää aika hyvin mitä itsekkin ajattelen aiheesta. Kun asioihin on nimet/selitykset on ylipäätänsä musiikkia helpompi ymmärtää ja helpompi kommunikoida "oikeiden" muusikoiden kanssa. Enkä nyt halua väheksyä ketään kuka ei ajattele samalla tavalla. Ei kuuleman mukaan "myöskään" Jimi Hendrix pahemmin aiheesta perustanut, silti mies on modernin sähkökitaran innovaattori.
 
Korjatkaa, jos olen väärässä.

-Stratlover-: Loistava tietopaketti perusteluineen Juccizelta! Kiitos siitä! ^^Tuo viimesin kirjoitus kiteyttää aika hyvin mitä itsekkin ajattelen aiheesta. Kun asioihin on nimet/selitykset on ylipäätänsä musiikkia helpompi ymmärtää ja helpompi kommunikoida "oikeiden" muusikoiden kanssa. Enkä nyt halua väheksyä ketään kuka ei ajattele samalla tavalla. Ei kuuleman mukaan "myöskään" Jimi Hendrix pahemmin aiheesta perustanut, silti mies on modernin sähkökitaran innovaattori.
 
Korjatkaa, jos olen väärässä.
 
Kyllähän Henkka teorian tunsi, joskaan ei välttämättä osannut nimetä asioita sanallisesti.

Anteeksi eikös tuo asioiden nimeäminen ja ymmärtäminen juuri ollut se pääasia mitä ajoin takaa? Henkan tapauksessa otin suurpiirteisen esimerkin, en tarkottanu ettei sillä hajuakaa olis ollu musiikin teoriasta! Joidenkin on näköjään välttämättä pakko tarttua aloittelijan pieniinkin kommenttivirheisiin.... Ei siinä mitään arvostan, että asia saatiin yhteisymmärrykseen.

Funkonaut: Kyllähän Henkka teorian tunsi, joskaan ei välttämättä osannut nimetä asioita sanallisesti.
 
Mitänää lässytät? Teorian tunteminen ON sitä, että osaa antaa asioille nimen.

Nuages: Mitänää lässytät? Teorian tunteminen ON sitä, että osaa antaa asioille nimen.
 
No tavallaan on ja tavallaan ei. Kyllähän teoriaa voi osata ilman, että käyttää ilmiöistä samoja termejä kuin musiikkiopistot ja konservatoriot. Kitaristi voi sanoa basistille, että "soita tähän se tydytty-tydytty -riffi". Teoriamaikka puhuisi synkoopista, mutta biisin onnistumisen kannalta "tydytty" voi olla ihan yhtä hyvä termi asialle, ehkä jopa parempi. Ilmiö on joka tapauksessa sama kummallakin nimellä kutsuttuna.
 
Aikanaan kirjoitin asiasta näin:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=8129154#p8129154
 
Tässä toinenkin kirjoitus aiheesta:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=10208020#p10208020

Nuages: Mitänää lässytät? Teorian tunteminen ON sitä, että osaa antaa asioille nimen.
 
No ei kyllä ole. Lainalaisuuksian nimeäminen oikella termillä, ja niiden hyödyntäminen musiikissa on kaksi täysin eri asiaa.