Aihe: Dead Can Dance
1
inkognito
30.03.2004 23:52:32
Onkos väki täällä tutustunut kyseiseen yhtyeeseen? Omistan levyt Serpents Egg sekä Within the Dying Sun ja hankittuani uuden Towards the Within live-DVD:n vakuutuin yhtyeen mahtavuudesta. Todella kaunista musiikkia. Osaatteko suositella muita levyjä?
lxi
31.03.2004 00:16:44
Tykkään. Into the Labyrinth on kuulemistani levyistä ollut ehkä miellyttävin, ja Aionilta löytyvä Saltarello on yksi biisisuosikkejani, se on hypnoottisen upea.
 
Monella biisillä häiritsee sellainen tietty liikkeen puute, kun jämähdetään toistamaan vain yhtä ja samaa lyhyttä juttua alusta loppuun. The Serpent's Eggillä oleva Chant of the Paladin on hyvä esimerkki; yhtä ja samaa alusta loppuun. Mutta musiikki on kaunista, kuten myös Gerrardin ja Perryn lauluäänet.
"Everyone is entitled to his own opinion but not his own facts." -- Daniel Patrick Moynihan
herb
31.03.2004 09:04:00
Aionilta löytyvä Saltarello on yksi biisisuosikkejani, se on hypnoottisen upea.
 
Saltarellolla on jokin maaginen kyky alkaa hymyilyttämään, sama miten helvetillinen aamu tjsp. olisi menossa. Aion on ainoa levy jota olen kuullut; ei aivan maailmaa järistellyt, mutta ehdottomasti syntyi mielenkiinto kuunnella bändiä lisää.
1960-1980
31.03.2004 10:58:15
Omistan vain Into The Labyrinthin. Onhan se hyvä. The Wind That Shakes The Barley.. huhhuh.
jPekka
01.04.2004 09:55:26
 
 
Lisäisin suosituksiin Aionin. Hieno, keskiaikahenkinen albumi.
 
(Towards the Within -dvd täytynee tsekata. Olisin itse suositellut kyseistä cd:tä. Mutta pitäis varmaan hillitä kuvalevyjen ostoa - eilenkin hihaan tarttui Nusrat Fateh Ali Khan -dvd ihan vain siksi että olin niin ällistynyt että moinen löytyi Freen tarjouspöydältä...)
"Minne tahansa menetkin, siellähän olet."
EilaPertti
01.04.2004 12:10:56
On kyllä tullut diggailtua. Brendan Perryllä on upea ääni, Gerrardista nyt puhumattakaan.
Sääli, että Perryn soolo sisältää niin köykäisiä sävellyksiä(sama kyllä vaivaa joissain määrin myös Dead can dancen tuotantoa).
jigsore
21.01.2008 23:10:27
 
 
Huom! Olet kirjoittamassa yli 1390 päivää vanhaan ketjuun!
 
Sou.
 
1981-1998 -boxi ollut kuuntelussa ja sanoisin että mielenkiintoisin tuttavuus pitkään aikaan. Todella vaikuttavaa settiä, huumaavan upeaa!
Pitkään luulin In Power We Entrust The Love Advocatedia The Gatheringin biisiksi, ja olikin jotenkin hämmentävää kuulla alkup. versio.. Mutta hyvinhän se toimi, ylläripylläri.
SPEDELOIKKA!
Torniojaws
22.01.2008 09:59:53 (muokattu 22.01.2008 10:08:31)
 
 
Onhan se kova bändi, tosin itselle vähän kosahti tuossa Aionin jälkeen. Ei ole oikein sen jälkeiset tuotannot niin soolomateriaalilta kuin muiltakaan iskenyt. Mutta Spleen, Within, Serpent ja Aion ovat kyllä kovaa kamaa.
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Metal]
jigsore
27.03.2008 22:10:54
 
 
Joo, vielä pitää hehkuttaa tuota 1981-1998 -kokoelmaa. Ekan levyn John Peelin sessioissa 1983 nauhoitetut veisut ovat kaikessa karuudessaan aika mykistävän hienoa kamaa. Harmi vaan kun ei ole aitona sattunut vastaan tätä pakettia, hieman söi miestä kun meni moinen Huuto.netissä täysin ohi, taisi lähteä alle kahdellakympillä voittajalle..
Onko kukaan nähnyt tuosta boxistakin löytyvää Toward The Within DVD:tä? Onko hankkimisen arvoinen?
nuudelit kattilaan, kiehumaan ja känni päälle
Torniojaws
30.03.2008 23:48:05
 
 
Onko kukaan nähnyt tuosta boxistakin löytyvää Toward The Within DVD:tä? Onko hankkimisen arvoinen?
 
Juutuubista taitaa löytyä kokonaisuudessaan:
 
http://youtube.com/results?search_q … =toward+the+within&search_type=
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Metal]
inkognito
16.08.2012 11:37:43
Nosto! Onko kukaan ehtinyt vielä kuulemaan yhtyeen uutukaista Anastasis-levyä?
Torniojaws
22.08.2012 18:06:27
 
 
Jo vain, ja on kyllä pirun timanttinen levy! Harvoin enää nykyisin tulee vastaan levyjä, josta tykkää täsmälleen jokaisesta biisistä. Oikein kutkuttaa, kun löytyy liput keikallekin Belgiassa :)
Vortech Industrial Death Metal, uusi levy ulkona!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)