Runo (2007)
Omikoon malttamattomat elämyksien loputtomuuden.
Hiljaiset saapuvat ensin rannalle, nukahtavat tasaisiin laineisiin.
Kaukana vastarannalla suljetaan päivänvarjoja,
vuorovesi etenee ja paljastaa kuolleen puun.
-merja ritala- Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- |
runoja 2007
Pyydän hiljaisuutta,
ajatusteni tahto käy lumisilla vuorilla,
jäisissä vesissä uivat kalat.
Kesällä hedelmien aika täyttyy,
viinille maistuvat huulet sulkeutuvat.
Aurinko kuorii puunkaarnaa.
Aitan portaille yltävät pihlajanoksat,
tupaan katoaa lämmin tuuli, ovi jää raolleen.
**
Rakensimme majaa tunteille
teit hitaasti perustaa
minä halusin jo katon
sanoit,
ei vielä
katsotaan yhdessä taivasta
omenapuiden kukkiessa.
**
Harmaata heinäkuuta ei ole koskaan
on vain muistikuvia keltaisista heinistä
ladosta jonka ovi suljetaan
säppiin sisäpuolelta
oljista joista kömpelöt sormesi rakensivat lintuhäkin
sinne me lensimme sinä kesänä.
**
Ohueksi käy ihminen, vuode leveäksi
siinä me uinuimme heinänkorret
kaareksi tosillemme meistä ei ole
ikkunaan tarttuvat märät lehdet
siivekkäät luovat rihmastoaan, syksyn saattue jatkaa.
**
illan haiku
yön vesi huokaa,
sumu aamua kohti
kaisloihin kuoli
**
Mikään puu ei voi peittää taivasta,
ei koskaan, eikä missään.
-merja ritala- Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- |
soihtu55