Kitarat: kitarakamat ›

Siitä vielä piti kirjoittaa, että voisin kuvitella että ammattimuusikot käyttävät liukuhihnatavaraa varmastikin osittain siitä syystä että mahdollisissa rikkoutumistilanteissa korvaava tuote on helppoa saada vaikka tien päältä kiertueella.

Vaikka pääsääntöisesti basisti olenkin, niin myös osa-aikaisena kitaristina voin varmaan pari markkaani tähän keskusteluun heittää.
 
Ittelläni ei ole koskaan ollut erityisemmin tyyriitä soittimia, koska en ole vain kohdannut itselleni sellaisille tarvetta. Ei se soittoni paremmaksi paremmilla/kalliimmilla vempeleillä muutu. Kuulostan edelleen Funkonautilta, oli vehkeet sitten Harley Benttonit tai Fenderit. Oon pari keikkaakin heittänyt, ja kukaan ei ole koskaan valittanut soittimistani. Soitostani kylläkin, hih!
 
Onneks olen sen verran amatööripohjalla, että mulle riittää että on soitin ja jokin, minkä kautta ääntä saa pihalle. Kitaravahvistimessa (joka on mallia makuuhuonevahvistin) en ole vuosiin koskenut muihin nappeihin kuin virtanappiin, voluuminappeihin ja kanavanvaihtonappiin. Ja ihan yhtä tyytyväisenä soittelen satasen 12-kielisellä akustisella kuin kalliimmalla 6-kielisellä akustisella. Mutta, jos kokee tarvitsevansa paremmat vehkeet harrastusta varten, niin kuka minä olen sanomaan että onko se oikein vai väärin?
 
Annetaan kaikkien harrastaa millaisilla välineillä haluaa, eiköstä joo?

jumara: .... tämä on paljon filosofisempi kysymys.
 
Kamahomostelu on oleellinen osa tätä jaloa musiikkiharrastusta. Yksilöillä vain vaihtelee se taso jolla aikaa menee kamojen tutkimiseen soittamisen sijasta. Jokaisella on lopulta kyse siitä loputtomasta täydellisen soundin etsimisestä, josta ei näytä koskaan tulevan valmista. Kamanysvääminen ja loputon säätäminen perustuu ensimmäiseksi ajatukseen, että omia hankittuja kamoja verrataan muihin tuotteisiin tarkoituksena todeta ne omat kamat edelleen parhaiksi.
Nysvääjä kuitenkin jättää auki mahdollisuuden vaihtaa jotain kamaansa, jos sattuu löytymään soundia parantava kama. Tätä jossittelua sitten jatketaan hautaan asti.... ja välillä vähän soitetaankin niillä kamoilla mitä kulloinkin on käytössä.
Merkittävän rajauksen kamahomosteluun asettaa raha. Siitä riippumatta kuinka paljon rahaa yksilöllä on käytössä, samat jutut /kohteet kiinnostaa ja homma pyörii pään sekoittamiseen asti. Päätös se on sekin että itse rajaa hankintojen arvon budjettikamoihin, on siihen tasoon tyytyväinen eikä edes havittele tonnien skeboja.
Pointti on aikaslailla se, että kamanysvääminen kuuluu tähän asiaan, koska se vaan on hauskaa. En nyt keskittynyt pelkkään kitaraan mutta yritin kovasti olla filosofinen.

Kyllähän musiikkikamat ovat kuitenkin suhteellisen halpoja verrattuna moniin muihin harrastuksiin (esim. moottoripyörät, autot yms.). Kaipa se on pääasia että itse on tyytyväinen omiin laitteisiinsa, maksoi ne sitten kuinka paljon tai vähän.

reverend: Kyllähän musiikkikamat ovat kuitenkin suhteellisen halpoja verrattuna moniin muihin harrastuksiin (esim. moottoripyörät, autot yms.). Kaipa se on pääasia että itse on tyytyväinen omiin laitteisiinsa, maksoi ne sitten kuinka paljon tai vähän.
 
Näinpä se menee, jos töissä sanois että on vaikka 7000€ kiinni soittimissa, muut pyörittelis silmiään. Sitten jos sanoo että ostin 7000€ kilokyykyn, niin vastaus on jotain "no sillä rahalla rupee just saamaan sellasia kohtuullisia" :)

jumara: Jaahas veljet, parin päänsisäislonkeron rohkaisemana aion nyt avautua / harrastaa hieman tutkivaa journalismia aiheesta, joka vaivaa minua.
OBS! Älkööt pliis kukaan ottako seuraavasta nokkiinsa tai henkilökohtaisesti.
 
Ihmetyttääkö ketään muuta tällä palstalla jatkuvasti päätään nostava "huippu-/best in breed/state-of-art/etc." vehkeiden kanssa nysvääminen? Täällä kirjoitteleva porukka kuitenkin edustanee pääasiassa harrastaja-/puoliammattilaiskastia - silti kamapuolella vedetään täysin starbalinjaa, hankitaan ihan saatanan kalliita kitaroita ja muita vermeksiä ja useasti isoon ääneen. Tekis joskus mieli vastata jokaiseen Hei, hankin jälleen kerran kitarakamaa -ketjun viestiin, että "annaks nimmarin". Nojoo. Kaiken kruununa täällä käy elvistelemässä 17-kesäisiä janttereita, jotka aikovat tehdä unelmistaan totta tappiin vedetyn opintolainan voimin. Justjust.
 
Oon itte vetänyt viimeisen vajaan parinkymmenen vuoden aikana yli puolentuhatta keikkaa ja soittanut yli sadalla levytetyllä kipaleella, joista ainakin toistakymmentä on soinut radiossakin. Varusteina on ollut useimmiten keskihintainen japsiskeba ja JCM 800, akustisissa tarpeissa olen käyttänyt yhtä ainutta 15 v. sitten käytettynä hankittua Yamahan kuusikantista. Efektipuolella omistan pääasiassa Bossin ja Fulltonen tuotteita sekä FuzzFacen ja tietty PODin. Täysin voita ja leipää -osaston kamaa. Silti kertaakaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa tilaajan tarve ei olisi tullut tyydytettyä. Studiossa tai stagella.
 
Eli kaikkien yllätykseksi (?) viiden-kuuden sadan euron kitaralla, SD/DS-1:llä ja perusstygellä voikin harjoittaa kitaristin tointa?!? Vieläpä hyvillä soundeilla. Vai voiko? Tätä palstaa lukiessa tulee välillä fiilis, ettei voi. Tosiasia on kuitenkin, että kallis kitara itsessään ei soita yhtään hittiä tai hyvää keikkaa. Silti suurimmat intohimot näyttävät täällä polarisoituvan kamoihin eikä siihen kaikkein oleellisempaan. Kaiken lisäksi voisin jakaa teille rakkaat toverit palan inhorealismia toteamalla, että se yökerhon lattialla pyörivä Kura-Eero ei pidä sua yhtään kovempana kepittäjänä skeban lavan perusteella. Taksikyytikin maksaa saman Toyotalla kuin Mersulla..
 
Miksi sitten esim. neljä tuhatta euroa kitaraan? Tiedän harrastajamuusikoita, jotka ovat valmiita tinkimään paljosta muusta (jopa lasten menoista) saadakseen jonkun tietyn "premium-kitaran". Itse en ole. Koska se ei oikeasti tee minusta yhtään parempaa soittajaa tahi viihdyttäjää.
 
Valaiskaa nihilistiä.. ;-)
 
HUOM! TÄHÄN EI KELPAA VASTAUKSEKSI, ETTÄ "EI SAATANA KUULU SULLE MIHIN KÄYTÄN RAHANI". Ei kuulukaan, tämä on paljon filosofisempi kysymys.
 
Hyvän kirjoituksen ja pohdinnan aloitit kunhan vaan saa niistettyä herneet nenästä, niin huomaa tässä olevan asiaa. En pidä itseäni pahimman lajin kamahomostelijana, koska suhtaudun niihin tietyssä mielessä aika suurpiirteisesti ja kamaelostelijanakaan en ole kovin kummoinen, kun olen köyhä. Mutta yhtäkaikki kyllä minä välillä kaasuunnun ihan pöhköyteen saakka joistakin materialistisista seikoista (useinmiten kitaroista ja vahvistimista).
 
Minä pikkuisen luulen, että kuvailemassasi tavaramaniassa on kyse kuitenkin huomattavasti monimutkaisemmasta ilmiöstä kuin pippelin jatkamisesta tms. Yksi tosiasia lienee se, että itseni kaltaisia keski-ikäisiä harrastajia on entistä enemmän ja sen myötä harrastukseen käytettävät rahamäärät kasvavat. Ei joku 2000 -5000 euroa, jolla saa jo varsin hienon kitaran, ole kovinkaan merkillinen summa keskiluokkaiselle miehelle (naiset ovat oman kokemukseni mukaan hiukan vaatimattomampia tavaroiden suhteen joskin usein jopa laatutietoisempia).
 
Toinen juttu on se, että hyperkuluttaminen vain jotenkin kuuluu tähän aikaan ja menetpä mihin tahansa harrastus porukkaan katsomaan tai mihin tahansa vapaa-ajan toimintaa, niin sinne on syövänlailla kasvanut oma teollisuuden haaransa joka suoltaa tasaisena virtana uutta tavaraa ihmisten kulutettavaksi. Olen tutkiskellut omia ostomanioitani ja tullut siihen tulokseen, että tavaran ostaminen on haitallista sielulle ja tekemiselle. Se on hatallista tekemiselle siksi, että tavaroiden ostaminen vie huomion pois siitä soittamisesta. Toisaalta kun soittamisessa on ongelmia niin kitaroiden osteleminen tuo lohtua ja antaa tunteen, että olet kutenkin asian äärellä. Toisaalta en näe jumalaani, kun siinä edessä on riveittäin uusia kitaroita.
 
Kolmanneksi mä vähän luulen, että ihmiset hakee erilaisia merkityksiä tavaroiltaan. En varsinaisesti tee eroa sille ostaako henkilö kalliita preniumtavaroita vai halpaa guttaperkaa, mutta uskon ihmisten hakevan vähän erilaisia asioita noista. Itse haluan tavaroiltani ajattomuutta ja sitä, että ne ovat minulla kauan (en ole vielä koskaan myynyt mitään, vaikka pari kertaa olen lahjoittanut jotakin pois). Vaikka toisinaan himoitsen kivuliaasti jotakin ihanaa kitaraa, niin samalla saan tyydytystä noista vanhoista ja tunnen mieletöntä mielihyvää siitä, että vanhin kitarani (joka on edelleen aktiivikäytössä (kaikkihan ne on)) on ollut minulla kolmekymmentä vuotta. Uudenkin soittimen kohdalla kestää vuosia ennen kuin se kotiutuu sydämmeeni ja alan tuntea sen oikeasti omakseni. Sellaista ajattomuutta arvostan niissä, että ne eivät koskaan ala tuntua siltä, että olisivat "vanhentuneita". Luulen että muilla ihmisillä on tietenkin omansa vaikuttimensa, mutta yhtä vahvoja kuitenkin. Itse esimerkiksi vannon standardien nimeen, mutta tiedän joillekin olevan tavattoman tärkeää, että kitara on uniikki ja mielellään itselle jollakin tavalla sovitettu niin että se on sitä kautta erityinen.
 
Mielestäni amatööriyttä ja ammattilaisuutta ei pitäisi verrata, koska ne mielestäni edustavat merkityksiltään janan ääripäitä. Ammattilainen tekee rahasta ja amatööri tekee rakkaudesta. Ammattilainenkin voi olla myös amatööri ja usein onkin (myös he rakastavat), mutta ammattilaisuus on juuri se osuus, että he joutuvat huomioimaan vähän muitakin seikkoja kuin oman intohimonsa ja siksi he eivät voi ammatilaisuutensa puitteissa olla samalla tavalla vapaita.

Musiikkiliikkeessä kaikki kiteytyy. Siellä myydään helvetin kallista kamaa persaukisille - liikeideoiden aatelia!
 
En osaa sanoa mikä on oikein tai mikä väärin, koska se ei oikeastaan ole kovin kiinnostavaa. Itse olen soitellut kitaraa rakkaudesta musiikkiin jo yli 20 vuotta, eikä minulla ole koskaan ollut premium-vehkeitä. Tämä on tosin johtunut vain siitä, ettei sellaisiin ollut varaa. Se miksei työssäkäyvällä ole ollut varaa, on johtunut priorisoinnista - tonnin kitara on ollut minulle varsin riittävä.
 
GAS silti iskee ajoittain. Kamaelostelu nostaa aina rumaa päätään kun tilillä on hieman enemmän rahaa kuin normaalisti. Tästä syystä pedaaleja on paljon. En kadu yhtään ostosta, koska laitteita on kiva hipelöidä ja niiden kanssa saa siistejä soundeja kotona, vaikka treeniksellä kaverit dissaa.
 
Ymmärrän varsin hyvin niitä, jotka ostavat vain premiumia. Kyse on kuitenkin vain rahasta, uskoakseni myös ketjun aloittaja ostaisi kalliit vehkeet jos olisi miljonääri. Priorisointeja ei tarvitsisi tehdä. Ei kai kukaan niin urpo voi olla, että ostaa markalla paskan, jos kahdella saa kiiltävän?
 
Silti jokainen tehköön omalla rahallaan mitä haluaa, koska musiikissa on useimmiten kyse fiiliksestä. Jos fiilis tulee hyvistä kamoista, niin ei siihen voi sanoa mitään vastaan. Sen sijaan kamojen dissaaminen on aivan eri asia, varsinkin jos halvemmalla soittava skulaa toisen suohon jo ensimmäisessä tahdissa.

Miulla on soittovehkesissä ihan ykköstonneja kiinni. Talon kallein kitara (LP studio) läksi sekin kiertoon tuossa taannoin. Kohtuuhinnalla saa parhaimmillaan mainioita vehkeitä. Mutta jos halutaan parasta, maksaahan se aina enemmän.
 
Kyllä minulle vielä joskus sitten tulee sitä parastakin, kunhan rahatilanne sallii. Mutta ei näillä tämänhetkisilläkään vehkeillä soittaessa päätä tarvitse puskaan laittaa, ihan kelvot soundit irtoaa.

Mun tänhetkisten kitarakamojen yhteenlaskettu arvo on aika olematon Mnetin kitarakamapalstalaisten mittapuulla, mutta kamani ovat silti niin hyvät että ne täyttävät tämänhetkiset tarpeeni täydellisesti sekä kotona että bändikäytössä. Onneksi nykyään saa vitun hyviä kamoja halvalla...tällöin meillä köyhilläkin on mahdollisuus toteuttaa musiikkiharrastustamme ilman että homma kaatuisi kamojen huonouteen.
 
Eli halvemmillakin kamoilla pärjää helvetin hyvin ihan missä vaan, mutta ainakin omasta puolestani voin sanoa käsi sydämellä, että totta helvetissä ostaisin kalliita kitarakamoja jos mulla olisi varaa niihin. Miksi ei? Laittaisin samantien tilauksen vetämään Ruokankaalle jos taskunpohjalla polttelisi 4 ylimääräistä donaa :D Kalliit kamat tuppaavat kestämään paremmin ajan hammasta ja kovaa käyttöä, ne ovat kivoja fiilistellä ja käpistellä, ja ovathan ne yleensä sen verran laadukkaita että ero halvempiin kamoihin SAATTAA näkyä ja tuntua pienissä yksityiskohdissa sekä soundissa.
 
Kitarakamat ovat muutenkin hyvä sijoituskohde, sillä niiden arvo ei aikojen saatossa laske kovin paljoa, jos lainkaan. Parhaimmillaan samaa pääomaa voi pyörittää jopa vuosia ja vuosia, saamatta lainkaan takkiin. Jotkut pro-trokarit käärivät jopa voittoa.
 
Ja onhan se hyvä että ihmisillä on harrastuksia/mielenkiinnon kohteita, joista saa kiksejä. Sitähän tää elämä on, kiksien tavoittelua. Kukin tavallaan, jotkut saavat kiksejä kitarakamojen kanssa puljaamisesta...ei se väärin ole :)

Tarpeella ja halulla ei välttämättä ole keskenään suurtakaan tekemistä. Mulla on Ibanezin SZ 520 keppi enkä ole testaamissani Lepoissa nähnyt sellaisia lisäominaisuuksia että sijoittaisin kitaraan nelinkertaisen summan. Toisaalta kymmenkunta vuotta sitten bassoon piti sijoittaa yli tuplaten se summa mitä aiempiin bassoihin, että löytyi tarpeeksi kelvokas peli.

reverend: Kyllähän musiikkikamat ovat kuitenkin suhteellisen halpoja verrattuna moniin muihin harrastuksiin (esim. moottoripyörät, autot yms.). Kaipa se on pääasia että itse on tyytyväinen omiin laitteisiinsa, maksoi ne sitten kuinka paljon tai vähän.
 
Jep. Onneksi poikani ei harrasta jääkiekkoa eikä tytär käy ratsastamassa. Näihin uppoaisi jo kevyesti 500 kuukaudessa.

Perusjantterin hyvien kamojen ihmetteleminen on mielestäni turhaa. Menisikö joku naapurilta tivaamaan miksi hän osti nopean auton vaikkei edes aja sillä kilpaa?
 
Mikä on kitaraharrastuksessa jaloa harrastamista?

Itseäni häirtisee ajatus siitä, että halpis on se tavallinen. Peruskahvia on Juhla Mokka, jonka pavut ovat peräisin hämäristä kahvipörsseistä ja maku niin hirveä, ettei sitä joisi, jos ei siinä olisi kofeiinia. Tavallisia vaatteita ovat ne, joita saa H&M:ltä ja Dressmannista ja jotka on tehty Bangladeshin hikipajoissa.
 
Mulle tavallinen on aina laadukas tuote, jonka tuotantotapojen oikeellisuudesta voin olla jokseenkin varma. Siksi, hyvät ystävät, aloittelijan kitara voi mielestäni aivan hyvin maksaa tuhat euroa. Sitä paisti hyvä soitin omaa hyvän jälleenmyyntiarvon ja taloudellinen menetys ostoksessa on aika pieni, jos ostaa hyvän soittimen käytettynä.
 
Klassisen musiikin puolella harrastelijoille ostetaan lähes aina kunnollinen soitin. Miksei siis poppistelijoille?

sandelius: Perusjantterin hyvien kamojen ihmetteleminen on mielestäni turhaa. Menisikö joku naapurilta tivaamaan miksi hän osti nopean auton vaikkei edes aja sillä kilpaa?
 
Mikä on kitaraharrastuksessa jaloa harrastamista?
 
Näinpä, pari kaveria makselee autoistaan keskihintaisen kitaran verran / kk. Itelläni kitararomut ovat arvoltaan enemmän kun autosta myydessä sais ja ei mulla ole edes kalliit kamat. Halpa harrastus toi kamarunguttelu on. Varsinkin jos ostaa käytettyä ja arvostettua tavaraa.

Hieman aiempia keskustelijoita kompaten: Mitä se kenellekään muulle kuuluu minkähintaisia tai minkälaisia kitarakamppeita MINÄ ostan ITSE TIENAAMILLANI rahoilla?

Josid: Hieman aiempia keskustelijoita kompaten: Mitä se kenellekään muulle kuuluu minkähintaisia tai minkälaisia kitarakamppeita MINÄ ostan ITSE TIENAAMILLANI rahoilla?
 
Kyllä aloittaja on soittanut NIIN paljon keikkoja ja levyttänyt NIIN monta biisiä, että kyllä se voi kertoa millaisia kamoja sä saat ostaa!

Objectif Lune: Klassisen musiikin puolella harrastelijoille ostetaan lähes aina kunnollinen soitin. Miksei siis poppistelijoille?
 
Klasaripuolella jokseenkin lähes aina osataan soittaa ihan oikeesti.
 
;-D

Hynkel Belzepop: Musiikkiliikkeessä kaikki kiteytyy. Siellä myydään helvetin kallista kamaa persaukisille - liikeideoiden aatelia!
 
Tota... näin musakaupansetänä voin todeta että me myydään tasan sellaista tavaraa mitä kuluttaja itse haluaa ostaa. Kyllä sieltä musiikkiliikkeestä löytyy myös halpaa kamaa sitä tarvitsevalle/haluavalle.
 
Ettei nyt vaan kommentistasi paistaisi jokin selkeä seikka turhan räikeästi lävitse? :)

lavaamo: Kyllä aloittaja on soittanut NIIN paljon keikkoja ja levyttänyt NIIN monta biisiä, että kyllä se voi kertoa millaisia kamoja sä saat ostaa!
 
Tämäkö oli sun mielestä aloittajan pointti & sanoma ??