Kitarat: kitarakamat ›

Täytyy sanoa, että täällä kehutaan vehkeitä jotka mun mielestä on kaikkea muuta kuin laadukkaita.
 
Mun mielestä Microcube on aika onneton piereskelevä surinapönttö, en yhtään ymmärrä miksi sitä kehutaan. Satkulla saa vähän päälle satasen soundin, kai.
 
Behringerin Hellbabe on melko kämäinen wah, liikevaraa on ehkä pari senttiä ja vehje syö pariston ohella sounditkin aika tehokkaasti. Syy paristojen käytölle on se, että muuntajan kanssa tulee häiriöitä mukaan eristetystä lähdöstä riippumatta. On kokeiltu parillakin muuntajalla. Itse efektistä ja säädettävyydestä en sano mitään, tuo oli niin vastenmielinen pitää ja polkea laudassa että hyvin vähän tuli käytettyä.
 
Randallin RH150G3 oli aika karvas pettymys, soundissa liikaa botnea ja todella ohuet, pahvisen kuuloset middlet ja yläpäät. Ei ruuvaamallakaan ollut sitä soundia, mitä hain, liian harvaa säröä mulle. Kahden kitaristin bändissä taitaa hukkua kuin kädetön järveen. Digitechin Death Metallillakin sai miellyttävämpää surinaa kliinikanavalla, vaikka sitä saikin ruuvailla aika kauan. Rakenne, viimeistely ja toimivuushan oli tietty ihan laadukasta, kanavanvaihtaja oli asiallinen ja viimeistely moitteetonta. Hyvä peli niille, jotka soundista pitää. Mulle ei iskenyt yhtään.
 
V-amp Pro (räkkimalli) oli sinänsä ihan toimiva kapistus, mutta käyttöliittymä vaati kolme kättä ja laite sekoili omiaan muutenkin. Ei siitä saanut millään itse ruuvattua samanlaisia metallisoundeja, kuin valmiissa preseteissä. Heti jos vähän muutti jotain parametriä hyvästä valmiista asetuksesta, soundi kuulosti paskalta ja takaisinkaan muuttamalla ei välttämättä enää kuulostanut samalta. Itse asiassa luulen, että se oli hajalla kun puolet mallinnuksista ei eronnut mitenkään toisistaan. Eikä ne metallisoundit nyt niin hyviä olleet... Kliinit sun muut oli ihan käyttökelpoisia, ja efektit ihan hyviä.
 
TC Electronicsin G-Sharp oli myös hienoinen pettymys. Itse delayt ja muut kuulosti ihan hyviltä, mutta laite söi loopissa soundia huomattavasti ja jotain suhinaa lisäsi sekaan myös. Laite alkoi myös jossain vaiheessa sekoamaan, jotain ihme avaruusajan soundia (kuin joku olisi vihellellyt, WTF) ja asetuksista osa ei vain toiminut. En muista mitä vehkeelle tehtiin, laitoinko takuuseen vai oliko se just päässyt loppumaan. Sain sen niin halvalla (uutena), ettei paljoa kiinnosta korjatakaan. =)
 
Digitechin Digidelay oli ihan hyvä vehje niin kauan kun se toimi, eli noin viikon. Polkaisin laitetta kantapäällä kun kurotin siihen tuolilta, ja laite kuoli täysin. Epäilin, että piirilevylle sijoitettu mikrokytkin (aika huono rakenteellinen ratkaisu) olisi mennyt paskaksi, joten kaverin turhaksi jääneestä bassopedaalista (Digitech myös) kokeiltiin vaihtaa kytkin tilalle. Ei toiminut --> roskiin.
 
Ltd:n MMV-06 oli aika kallis hatullinen paskaa. HZ-(kopio?)mikit kuulosti aivan paskalta, suhinaa ja häiriötä oli hyvilläkin piuhoilla. Stripit oli maalattu ihan miten sattuu, sapluuna vinossa kaiketi sen 3cm. Sen lisäksi että kitara oli maalattu juosten kusten, oli rakennekin varsin epämiellyttävä; piuhan liitin oli sijoitettu alasakaraan ja runko ison tuntuinen. Kulmaplugillakin oli istualtaan soittaminen yhtä tuskaa pidemmän päälle. Modasin siihen aika nopeasti straton viistomallisen liittimen, jolla soittaminen istualtaan muuttui siedettäväksi. Tallahan siinä oli taattua lisenssilaatua; ehkä huonoin floikkatalla mitä on tullut vastaan. Cosmoblack-väri alkoi sulamaan ehkä noin kuukauden soiton jälkeen, kampea ei voinut käyttää uutenakaan (heti epävireessä) ja säätöruuvit ei meinanneet kiristyä kunnolla. Blokkaamaan senkin joutui miltei heti.
 
...
 
Hyvistä ja yllättävän toimivista kamoista voisin mainita Bugera 6262:n, joka on kestänyt siitä huolimatta että se oli niitä ensimmäisiä valmistuseriä. Soundillisesti melko lähellä kaverin 6505:sta, on vaan monta sataa halvempi ja gain-potikan säätövara toimii järkevämmin.
 
HB:n 412 Vintagea on jo kehuttu, joten siitä ei sen enempää.
 
Wolfin viisikielisestä on paha sanoa arviota, kun en ole paremmillakaan soittanut. Luultavasti erinomainen hintaansa nähden, mutta toi hardware jättää toivomisen varaa. Talla ainakin tuntuu olevan melko pehmeää metallia, kun intonaation lukitusruuvit on jättäneet jo koloja siihen uraan, missä ne liikkuu.
 
Biyangin pedaalit yllätti positiivisesti, kuin myös langaton lähetinkin. Laite päästi kerran käyttösavut, mutta ei kuitenkaan hajonnut ja on toiminut sen jälkeen moitteetta. Soundiakin syö huomattavan vähän, lähes olemattomasti verrattuna edellä mainittuihin G-sharpiin ja Behringerin wah-pedaaliin. Pedaaleista chorus kuulostaa erityisen miellyttävältä, ja yleisesti kytkimet/kotelot on jämäkkää tekoa. EQ-pedaalikin suoriutuu hintaansa nähden erinomaisesti hommastaan. OD-8:ssä oli 3-asentoinen vipukytkin oli joko väärä tai hajalla jo uutena (mekaanisesti, keskiasentoa ei löydy). Uusi vastaava kytkin on hommattuna jossain tallessa, en vaan oo saanut aikaiseksi korjata. Pikkuhomma kuitenkin, ja pedaali toimii muutoin kuin pitääkin. Virtalähdekin tekee minkä lupaa, lähdöt vaikuttaa oikeasti eristetyiltä ja mehu ei ole loppunut kesken.
 
Harley Bentonin mokkanahkainen kitarahihna on kestänyt myös jo sen 4 vuotta lähes uudenveroisena, miellyttävän tuntuinen ja leveä profiili on pysynyt suorana.
 
...
 
Olishan noita hyviä kamoja vielä muitakin, mutta ne ei mitään halpiskamaa varsinaisesti olekaan... Nää oli vaan mun kokemuksia, ja onhan mulle saattanut myös sattua justiinsa niitä maanantaikappaleita, joten älkää vetäkö herneitä kovin syvälle. =)