| Aihe: Mozartin pianokonsertot - 3 levytyksen vertailu | 1 |
|---|
|
Mozartin 27 pianokoserttoa ovat hänen parhaita töitään. Kaikki konsertot välilllä 15 (KV 450) ja 25 (KV 503) ovat mestariteoksia. Tämän jälkeen Mozart näyttää menettäneen mielenkiintonsa genreen, sillä konsertot numero 26 ja 27 ovat melko painotonta, hihasta vedettyä musiikkia, etenkin jälkimmäinen. Varhaisemmista konsertoista numero 9, "Jeunehomme", on merkittävä, Mozartin ensimmäinen "suuri" konsertto. Omat suosikkini ovat konsertot 22 ja 23, edellinen suurenmoisten puupuhallinosuuksien vuoksi, jälkimmäinen on muuten vain täydellinen.
Kuuntelin kolmea pianokonserttojen kokonaislevytystä. Ne ovat
Murray Perahia ja English Chamber orchestra.
Alfred Brendel ja Academy of Saint Martin in the Fields, kapellimestarina Neville Marriner
Jeno Jando ja Concentus Hungaricus, kapellimestareina Andras Ligeti ja Matyas Antal.
Perahian konserttoboksi on tolkuttoman kallis, Jandon levytykset on tehnyt huokealle Naxos-levymerkille, Brendelin levytykset on hiljattain uudelleenjulkaistu erittäin edullisena laatikkona.
Ensiksi yleisvaikutelma. Perahian temmot ovat kaikkein hitaimmat, Jando on nopein, ja Brendel on välimaastossa. Perahian piano on selkeimmin osa konserton kokonaistekstuuria, Brendelillä ja Jandolla piano on enemmän etualalla, ja tämä ratkaisu on minun makuuni.
Murray Perahiaa suosittelevat arvovaltaiset Penguin ja Gramophone-levyoppaat. Hän soittaa tottakai hyvin, esimerkiksi juuri 23. konsertto on paras kuulemistani levytyksistä. Konserttojen nopeissa kohdissa Perahia on kuitenkin mielestäni liian pehmeä. Niissä tarvittaisiin robustimpaa otetta ja kunnolla pianon hakkaamista. Se tiputtaa Perahian loppukilpailusta, johon pääsevät Brendel ja Jando.
Alfred Brendel lienee tunnetuin wieniläisklassisten säveltäjien tulkki, eikä hän petä näissä konsertoissa. Brendel soittaa jämäkästi ja konstailematta, Mozartia turhaan koristelematta tai makeuttamatta. Brendelin mutkaton soitto saa etenkin hitaissa osissa aikaan murahduksen "juuri näin Mozartia pitää soittaa". Kun orkesterin ohjaksissa on toinen suuri mozartiaani, Neville Marriner, on tuloksena konserttojen peruslevytys.
Jeno Jandolla on samat ominaisuudet kuin Brendelillä, mutta hän kuulostaa spontaanimmalta. Jandon soitosta välittyy parhaiten soittamisen ilo ja pelimannimeininki. Nämä konsertot on tehty maalliseksi viihdykkeeksi, ja sellaisena Jando ne esittää. Jandoa komppaavan Concentus Hungaricuksen jousisoundi on miellyttävämpi kuin Academyn of St. Martinin, ja puupuhaltimet ovat vahvemmat ja paremmin esillä. Jandon valitsemat nopeat temmot toimivat useimmiten, eikä soitto mene koskaan hosumiseksi.
Lopullinen paremmuusjärjestys on siis: Jando, Brendel, Perahia. Totuuden nimessä on sanottava, että kaikki levytykset ovat hyviä. Valitse Perahia, jos haluat nauttia Mozartin melodioista kiirehtimättä, Jando jos aika on rahaa, Brendel on kaikille hyvä. | |
Brendel on kyllä kingi. Tuubista löytyy mielenkiintoinen henkilökuva Man & Mask, en tiedä onkohan Teema koskaan näyttänyt?
Viimeinen, B-duuri-konsertto on sellainen salaviisas biisi, en nyt kevyeksikään sanoisi. D-molli nro 20 on paras. Ehkä.
Tempo on muuten lainasana ja taipuu tempo, tempon, tempossa. Niih. | |
Olet oikeassa, Mozartin viimeinen 27. konsertto (Kv 595) on kyllä hyvää musiikkia. En kuitenkaan lukisi sitä aivan parhaiden konserttojen veroiseksi. "Kruunajaiskonsertto" nr. 26 on harvinaisen köyhä teos ollakseen Mozartin kynästä. Nerolla taisi olla huono päivä sitä säveltäessään.
Muistan jostain lukeneeni, että Alfred Brendel on pianistina pääasiassa itseoppinut. Hän ei ole käynyt akatemioita tai konservatorioita. Niin tai näin, mutta Brendel on merkinnyt wieniläisklassiselle pianomusiikille samaa mitä Fischer-Dieskau liedille. Eräänlainen mittakeppi, jolla arvioida muiden työn laatua. |  megatherium
02.03.2011 18:07:03 (muokattu 02.03.2011 18:17:06) | |
|
Enpä sanoisi niinkään että kaikki konsertot kauttaaltaan olisivat mestariteoksia edes vuosilta 1784-5, kuten jo paradiselle sävelletty 18, B-duuri, kv 456 osoittaa jonka ääriosia on sanottu pieniksi ja hauraiksi ja koko konserttoa leikkikalukonsertoksi g-molli sinfoniaan tragiikkaan viittaavasta ja ennakoivasta keskiosasta huolimatta, vaikka mozartilla on myös sovinnaisemmissa osissa konstinsa kyetä muuttamaan kaikki tavanomainen kiinnostavaksi.
myös esim. 14. es-duuri kv 449 kuuluu suuriin konserttoihin mutta myöhempi 22. es-duuri kv 482 on miltei keskiosansa varassa vaikka ensiosaa kutsutaankin klassisen orkesterisoitinnuksen parhaaksi oppikirjaksi mutta palaa jossain määrin galantin konserton rakenteellisille linjoille, kuten vielä selvemmin kruunajaiskonsertossa 26. kv 537 jossa mozart halusi jälleen miellyttää wienin aristokraattista yleisöä ja valloittaa sen suosion takaisin vanhalla sotaratsullaan. siitä tulikin varsin suosittu mutta mozartin käyrä oli jo laskemassa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
18.konserton suurenmoinen hidas osaa korvaa minulle reunaosien keveyden. | |
Tulin kuunnelleeksi Mozartin pianokonserttojen klassikkolevytyksen, unkarilaisen Geza Andan yhdessä Camerata Academica des Salzburger Mozarteums orkesterin kanssa vuosina 1961-1969 tekemän paketin. Andan levytys oli ensimmäinen pianokonserttojen kokonaislevytys. Anda toimi sekä pianistina että kapellimestarina ollen tässäkin suhteessa edelläkävijä. Kuinka pioneeri pärjää vertailussa?
Hyvin, pienin varauksin. Parasta tässä levytyksessä on kameradie soittajan ja orkesterin välillä. Molemmat tuntevat toisensa ja tämän musiikin taskunpohjia myöten. Kuunnelkaapa vaikka miten Anda ja Camerata luovat musiikkia 15. tai 16. konserton alkuosissa. Camerata Mozarteum on juuri oikean kokoinen ja kuuloinen Mozartin konserttoihin. Geza Anda soittaa spontaanisti ja puhtaasti. Sekä pianisti että orkesteri tuntuvat nauttivan yhdessä soittamisesta. Parhaimmillaan nämä esitykset ovat mozartmaisinta Mozartia mitä olen kuullut.
Heikkouksiakin löytyy. Orkesteri tyytyy joissain konsertoissa vain säestämään Andaa, kun sen pitäisi aktiivisesti luoda musiikkia. Tämä on kapellimestarittomien esitysten yleinen ongelma. Pianisti/kapellimestari ei ehdi johtaa kunnolla kun hänen pitää soittaa. Toiseksi Anda soittaa joskus hieman pliisusti ja anonyymisti ainakin verrattuna nykyisiin periodisoitinesityksiin Mozartin konsertoista. Kolmanneksi Andakin sortuu liian nopeisiin tempoihin etenkin konserttojen päätösosissa.
Kaiken kaikkiaan Anda levytys on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Deutsche Grammophon on julkaissut sen edullisena uusintapainoksena. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
