Klassinen ›

Mozartin 27 pianokoserttoa ovat hänen parhaita töitään. Kaikki konsertot välilllä 15 (KV 450) ja 25 (KV 503) ovat mestariteoksia. Tämän jälkeen Mozart näyttää menettäneen mielenkiintonsa genreen, sillä konsertot numero 26 ja 27 ovat melko painotonta, hihasta vedettyä musiikkia, etenkin jälkimmäinen. Varhaisemmista konsertoista numero 9, "Jeunehomme", on merkittävä, Mozartin ensimmäinen "suuri" konsertto. Omat suosikkini ovat konsertot 22 ja 23, edellinen suurenmoisten puupuhallinosuuksien vuoksi, jälkimmäinen on muuten vain täydellinen.
 
Kuuntelin kolmea pianokonserttojen kokonaislevytystä. Ne ovat
 
Murray Perahia ja English Chamber orchestra.
Alfred Brendel ja Academy of Saint Martin in the Fields, kapellimestarina Neville Marriner
Jeno Jando ja Concentus Hungaricus, kapellimestareina Andras Ligeti ja Matyas Antal.
 
Perahian konserttoboksi on tolkuttoman kallis, Jandon levytykset on tehnyt huokealle Naxos-levymerkille, Brendelin levytykset on hiljattain uudelleenjulkaistu erittäin edullisena laatikkona.
 
Ensiksi yleisvaikutelma. Perahian temmot ovat kaikkein hitaimmat, Jando on nopein, ja Brendel on välimaastossa. Perahian piano on selkeimmin osa konserton kokonaistekstuuria, Brendelillä ja Jandolla piano on enemmän etualalla, ja tämä ratkaisu on minun makuuni.
 
Murray Perahiaa suosittelevat arvovaltaiset Penguin ja Gramophone-levyoppaat. Hän soittaa tottakai hyvin, esimerkiksi juuri 23. konsertto on paras kuulemistani levytyksistä. Konserttojen nopeissa kohdissa Perahia on kuitenkin mielestäni liian pehmeä. Niissä tarvittaisiin robustimpaa otetta ja kunnolla pianon hakkaamista. Se tiputtaa Perahian loppukilpailusta, johon pääsevät Brendel ja Jando.
 
Alfred Brendel lienee tunnetuin wieniläisklassisten säveltäjien tulkki, eikä hän petä näissä konsertoissa. Brendel soittaa jämäkästi ja konstailematta, Mozartia turhaan koristelematta tai makeuttamatta. Brendelin mutkaton soitto saa etenkin hitaissa osissa aikaan murahduksen "juuri näin Mozartia pitää soittaa". Kun orkesterin ohjaksissa on toinen suuri mozartiaani, Neville Marriner, on tuloksena konserttojen peruslevytys.
 
Jeno Jandolla on samat ominaisuudet kuin Brendelillä, mutta hän kuulostaa spontaanimmalta. Jandon soitosta välittyy parhaiten soittamisen ilo ja pelimannimeininki. Nämä konsertot on tehty maalliseksi viihdykkeeksi, ja sellaisena Jando ne esittää. Jandoa komppaavan Concentus Hungaricuksen jousisoundi on miellyttävämpi kuin Academyn of St. Martinin, ja puupuhaltimet ovat vahvemmat ja paremmin esillä. Jandon valitsemat nopeat temmot toimivat useimmiten, eikä soitto mene koskaan hosumiseksi.
 
Lopullinen paremmuusjärjestys on siis: Jando, Brendel, Perahia. Totuuden nimessä on sanottava, että kaikki levytykset ovat hyviä. Valitse Perahia, jos haluat nauttia Mozartin melodioista kiirehtimättä, Jando jos aika on rahaa, Brendel on kaikille hyvä.